kaiarasola
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia21 aloitusta · 1511 kommenttia
- Herra tutkijan käsitys adventismin alaryhmistä ei vastaa tapaa, jolla adventismin eri korostuksia yleensä kuvataan, eikä mielestäni siksi osoita hyvää adventismin tuntemusta.
Ensimmäinen kommenttini: kirkoissa kuuluukin olla erilaisia näkökulmia. Maailma olisi äärimmäisen tylsä paikka, jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla. Kirkko ilman ajattelun vapautta voi olla vain paholaisen yhteisö. En viihtyisi adventismissa, jos se yrittäisi ryhtyä henkiseksi pakkopaidaksi.
Adventistit voi jakaa kolmeen pääryhmään, joista jokaisen voi jakaa useaksi alaryhmittymäksi:
1. Konservatiivit/historialliset/perinteiset/fundamentalistiset adventistit. Kaikille tähän kategoriaan kuuluville on tyypillistä kirkon opin korostus, EGWn arvostus ja kirkko-organisaation tärkeyden korostus. Terveelliset elämäntavat tietenkin… Monilla hyvillä konservatiiviadventisteilla on lämmin ja kristuskeskeinen uskonkokemus, into lähetystyöhön ja humanitaariseen toimintaan. Valtaosa konservatiiviadventisteista on ihan tavallisia mukavia adventisteja, joilla on vain huoli seurakuntansa tilasta.
Joidenkin mielestä on virhe lukea jyrkät konservatiivit tähän samaan pääryhmään. Mutta jyrkkyys ei nouse suoraan opista vaan on asenne. Jyrkkiä adventisteja on varsin vähän, mutta ovat äänekkäitä. Useimmat haluaisivat palata 1920-1950 lukujen fundamentalistiseen ja perfektionistiseen ajatteluun. Mutta näille jyrkillekin (änkyröille?) oppi ja kirkko-organisaatio ovat tärkeitä. Hyvin pienillä ryhmillä (joita ei juuri Suomesta löydy) on omia erityiskorostuksia (esim. joku määrätty tapa ymmärtää Kristuksen inkarnaatio ja viimeisen sukupolven perfektionismi tai vaikka kirjan Questions on Doctrine vastustaminen). Näillä jyrkimmillä (ja monilla vähemmän jyrkilläkin) on eri yhdistyksiä ja julkaisuja (esim. Our Firm Foundation -lehti) ja omia kokouksia.
2. Vastakkaisessa ääripäässä evankeliset/liberaalit/edistykselliset adventistit. Tyypillistä tälle ryhmälle voisi olla vaikka se, että Jeesus on oppia ja kirkko-organisaatiota tärkeämpi. Opeista pidetään tärkeimpinä sapattia ja ehkä muutamaa muuta perusoppia kuitenkin niin, että Kristus halutaan nähdä kaiken opin ytimessä. Kirkolta toivotaan laajempaa demokratiaa ja avoimuutta.
Evankeliset adventistit mielellään palaisivat vanhempaan kuin edellä kuvattuun fundamentalistiseen adventismiin. Vuoden 1888 protestanttiseen pelastuskäsitykseen tai 1952 Raamattukonferenssin ja kirjan Questions on Doctrine evankeliumikorosteiseen adventismiin. Desmond Ford ennen viraltapanoaan on esimerkki evankelisesta adventismista. Hänellä taisi olla joku evankelinen lehtikin ja yhdistys – vaikka en nyt heti muista oliko tuo jo ennen hänen lähtöään. Tai ehkä vielä parempi esimerkki voisi olla äskettäin hyllytetty The One projekti.
Mitään kovin selkeitä ryhmittymiä tähän vasemman laidan adventismiin ei kuulu, mutta itse luokittelisin liberaaliksi adventismiksi sellaisen, joka keskittyy vastustamaan joitakin kirkon perinteisiä opetuksia kuten adventtia edeltävää tuomiota, arvostelemaan EGWtä tai vaikka kirkon fundamentalistisia luomiskäsityksiä. Ei tämäkään, mikään suuri ryhmä ole.
Uudistusta etsivä edistyksellinen adventismi sopisi ehkä kuvaamaan niitä, jotka näkevät ajan muuttuneen ja toivovat, että kirkko uudistaisi agendansa ja toimintatapansa vastaamaan paremmin tämän ajan ihmisen tarpeita. Heidän mielestään oikea adventismi on dynaamista ja uudistuvaa, ei muodollista ja historiaansa tuijottavaa. Vähempi hierarkia riittäisi heille. Ehkä Spectrum ja Adventist Today lehdet edustavat tätä kantaa.
Parhaimmillaan tällainen vähemmän oppikeskeinen adventismi voi olla lämmintä ja Kristukseen keskittyvää. Vaikka evankelisten ja progressiivisten ryhmä on kohtuullisen suuri, sillä ei ole puolellaan samaa julkaisuarsenaalia kuin konservatiiveillä on.
3. Näiden kahden välillä on normaaliadventismi/keskitien adventismi/kulttuuriadventismi. Lienee suurin ryhmä kirkon sisällä. Tässä ollaan suht tyytyväisiä, eikä kirkkoon haluta suurta muutosta niin kuin molemmissa edellä mainituissa. Pitävät oppeja tärkeinä, mutta pystyisivät tuskin itse selittämään vaikkapa kirkon opetusta adventtia edeltävästä tuomiosta. Kirkko on tärkeä yhteisöllisyyden vuoksi. Koska jyrkkiä konservatiiveja tai jyrkkiä liberaaleja on niin vähän, he eivät juuri törmää juttuihin, joista eivät pitäisi ja arvostavat kirkkoa ja sen toimintaa. Pääjulkaisuina tietenkin kirkon varsinaiset lehdet Nykyajasta Review -lehteen.
Vaikka tämä viimeinen ryhmä on suuri, sen vaikutus kirkon toimiin ei vastaa sen kokoa. Sillä ei ole hevosta niissä raveissa, joissa kirkon tuleva suunta määritellään. Kirkon tulevan opetuksen mallin ja painopisteen määrittelee se ovatko konservatiivit vai evankeliset/edistykselliset johdossa, eivät mukana olevat keskitien adventistit.
Minulle tyytyväisenä adventistina jatkamiseen riittää Herran armo ja ajattelun vapauden säilyminen kirkossa.
Kai - Muutos alkoi vuoden 1952 raamattukonferenssista. Pidettiin muistaakseni Sligo kirkossa Washington DCssa. Luennot koostettiin kirjaksi Our Firm Foundation. Isäni oli silloin USAssa opiskelemassa, osallistui tilaisuuksiin, eikä kauheasti pitänyt kuulemastaan. Konferenssissahan oli monia aiheita. Raamatun historiallinen luotettavuus (Siegfried Horn), liitot ja evankeliumi (Heppenstall - osana RA Andersonin ja Froomin draivia siirtyä selvästi protestanttisen pelastuskäsityksen kannalle), raamattukritiikki (FD Nichol) ja profetiavallankumous tiivistettiin Harmagedon kysymykseen (WE Read).
Joskus 70 -luvulla muutos oli USAssa niin pitkällä, että kun Olavi Rouhe (ajaakseen uutta tulkintaa Suomessa) kysyi pääkonferenssista asiaa, vastauksena oli, että kyllä vanhaa Smithiläistä mallia vielä opettaa muutama vanha evankelista. Suomessa muutos oli hyvässä vauhdissa 70 -luvulla, mutta vanhat parrat pitivät tietenkin kiinni vanhasta tulkinnasta, tai niitä sekoitettiin yhteen. Toivonnlinnassakin näin saattoi käydä. - Tämä harha ansaitsee kyllä hymion :D En ole koskaan ollut ollut White Estaten palveluksessa, johtajuudesta puhumattakaan. Enkä mitään kirjoja Kaakkois-Aasiassa levittänyt. Sen tunnustan, että rehtorin poikkeuksellisen neronleimauksen ansiosta korkeakoulumme kirjastossa Whiten kirjat laitettiin lukkojen taa ja hän pyysi minua vahtimaan huonetta. White Estatella ei mainitun huoneen kanssa mitään tekemistä.
Tehtävän delegoin oppilailleni, jotka olivat iki ihastuneita, kun palkka juoksi, eikä tarvinnut tehdä mitään (minulle kirjavahtien vahtimisesta ei maksettu). Laitoin tiedekunnan sihteerin organisoimaan ilmoittautuneiden työvuorolistan ja taisin käydä kerran pari lukukaudessa paikalla varmistamassa, että vahdit olivat vielä hyvällä mielellä. Kaikki olivat onnellisia... Ehkä ehdin siellä parin vuoden aikana 5-6 kertaa kymmenen minuutin visiitillä käydä, kunnes joku muukin lisäkseni oivalsi, ettei sen hyllyn vahtimisessa ole mitään järkeä. Kirjat pysyvät siinä ilman, että joku istuu niitä katselemassa. Tässä vaiheessa huone oli vain lukossa, ja mikäli joku oppilas halusi Whiten kirjasta jotakin katsoa, hänen piti käydä hakemassa eri kerroksesta kirjastonhoitajalta avain, jonka hän kuulemma sai, mikäli oli täysjärkisen näköinen. Minullehan homma muuttui vain helpommaksi. Ei ollut enää mitään vahdittavaa, kun kirjasto teki sen puolestani.
Lopulta rehtorin lähdettyä kirjat siirrettiin takaisin normaalihyllyin kirjaston salin puolelle, minne ne olisivat koko ajan kuuluneetkin. Varsinainen työni oli vastata teologian opetuksesta ja opettaa. Tämä White juttu ei ollut työtä eikä harrastusta. Se ei ollut mitään. Kyseessä oli Rehtorin haave saada White tutkimuskeskus kampukselle. Se olisi maksanut liikaa. Tutkimuskeskuksen korvikkeena hän osti pienen erän kirkon uranuurtajien kuvia ja muutamia White säätiön lehtisiä ja siirrätti Whiten kirjat lukkojen taakse White huoneeseen kirjastosalin ulkopuolelle. Hommassa ei ollut mitään järkeä, sehän vaikeutti White tutkimusta. Mutta puolelle tusinaa teologian opiskelijoita se oli ihan loisto homma pariksi vuodeksi.
Huvittavaa on muuten sekin, että täällä vanhaa Bradfordin kirjaa pidetään jotenkin ihmeellisenä. Kirja on kaiken lisäksi sellainen, että White Estate sitä vastustaa,
koska Bradford vainaja oli sitä mieltä, että profeetat eivät uuden liiton puolella ole enää kauhean tärkeitä. Koko huoli tästä kirjasta taitaa sekin ansaita hymiön. :) - Hammurabin laissa on 282 lakia. Aivan karseita lakeja, Niissä puhkotaan silmiä, ihmisiä muurataan elävänä seinään, leikataan naisilta rintoja... Itse asiassa antiikista, Sumerista, Kreikasta, Roomasta, Kiinasta, Intiasta - mistään ei löydy sellaista lakikokoelmaa, jossa olisi vähänkään järkeä.
Kymmenen käskyn laki on tässä suhteessa uniikki. Se on ainoa toistaiseksi tiedetty vähänkään järkevä vanha laki. Yksinkertainen, selkeät periaatteet jne. Sen nerous on ilmeinen jokaiselle, joka vähänkään enemmän lukee vanhoja lakeja. Vasta uudella ajalla luodaan lakeja, jotka tuntuvat hyviltä ehkä alkaen Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksesta. Nämä ovat hyviä siksi, että ovat yksinkertaisia ja puoltavat ihmisoikeuksia. - Tässähän ei ongelmaa ole, Jeesuksella ei ollut asuntoa Matteuksen 8. luvun aikaan, mutta Kapernaumissa oli talo, jossa hän ilmeisesti siellä ollessaan majaili. Mk 9.33 se on jopa käännetty kodiksi. ”Kotiin tultuaan…” Molemmissa Mt 13 kuin Mk 9 tekstissä on sama kreikan sana ”oikos”, joka voi tarkoittaa taloa, rakennusta, asuntoa, kotia, temppeliä, kansaa, heimoa, sukua, perhekuntaa jne. Loogisuuden vuoksi tekstit olisi kannattanut kääntää samalla suomalaisella sanalla.
Kapernaum oli pieni n. 1500 asukkaan kalastajakylä. Sieltä on arkeologisissa kaivauksissa löytynyt kaksi synagogaa, joista nuorempi on rakennettu aiemman päälle. Alla oleva on Jeesuksen aikainen. Paikka on hyvin säilynyt, koska raunioiden päälle ei ole rakennettu uutta kaupunkia. Vasta vuoden 1968 jälkeen arkeologit alkoivat vakavissaan selvittää muuta kuin Synagogaa. Sen lähellä on bysanttilaisaikaisen kahdeksankulmaisen kirkon rauniot. Näiden raunioiden alla on nk. Pietarin talo ja tässä talossa on huone, jota jotkut arkeologit väittävät Jeesuksen majapaikaksi, kun hän Kapernaumissa oli. Kapernaumhan ei vain ollut Jeesuksen Galileassa tekemän työn keskus vaan myös se paikka, jossa hän kaikkein pisimpään toimi.
Tämä kirkko on vähän epätavallinen, koska siinä on kolme sisäkkäistä kahdeksankulmaista seinää, joista sisimmän alla on paikalla aiemmin olleen asuinrakennuksen huone. Tästä huoneesta tiedetään se, että sitä on jollakin tavalla pidetty arvokkaana. Huone on kooltaan suuri n. 3 x 8,2 metriä. Se sijaitsi kätevästi aivan pihalle johtavan portin vieressä. Huone on myöhemmin saattanut olla jonkinlainen kotikirkko. Koko rakennusta ja sen päälle myöhemmin rakennettua kirkkoa on ympäröinyt lähes neliön muotoinen muuri, jonka sivut ovat olleet 24-25 m. pitkät. Tämä rakennuksen pystyttäminen on ajoitettu vuoteen 63 eKr.
Rakennusmateriaalina on pääosin työstämätön kivi ja se on ollut yksikerroksinen. Kattona toimivat puupalkit, joiden väliin oli savella tiivistetty puunoksia jne.
Tämä talo ei poikkea oleellisesti muista Kapernaumin taloista, vaikka onkin vähän tavanomaista suurempi. Epätavallista on se, että tämän yhden huoneen kiviseinät on tasoitettu laastilla. Kylästä ei ole toistaiseksi löydetty yhtään toista rakennusta, jossa näin olisi tehty. Tasoitus on tehty ensimmäisen vuosisadan puolivälissä. Seinät ja lattiakin oli päällystetty seuraavien vuosisatojen aikana useaan kertaan. Seinien tasoitusta käytettiin tähän aikaan yleensä kokoontumishuoneissa. Huone oli siistimpi ja lamput valaisivat paremmin. Huoneesta on myös löytynyt öljylamppujen jäänteitä, mutta ei asumiseen viittaavaa rekvisiittaa. Seinillä on yhteensä 111 kirjoitusta, joissa Jeesusta kutsutaan Herraksi. Näistä useimmat ovat kreikankielisiä, joukossa muutama arameankielinen. Kirjoituksissa on myös viitteitä Pietariin. Kyse on ehkä ollut varhainen kotikirkko ja todennäköisesti se on ollut jonkinlainen kristillinen pyhiinvaelluspaikka. Näin siksi, että sen uskottiin olevan Pietarin talossa Jeesuksen käyttöön annettu huone.
Matteuksen 8. luvussa, jossa Jeesus toteaa, ettei hänellä ole paikkaa, johon päänsä kallistaisi, hän parantaa Pietarin anopin. Mk 1.30 kuvaa saman tapahtuman ja kun 2.1 kertoo Jeesuksen jonkin aikaa myöhemmin palanneen Kapernaumiin, hänen sanotaan menneen ”kotiin.” (Käytössä on sama sana ”oikos” kuin aiemmissa teksteissä, mutta lienee tässä oikea käännös.) Kukaan ei ole löytänyt ratkaisevaa todistetta siitä, että tämä olisi ollut Jeesuksen koti, mutta on sinänsä ihan hauska tieto, että tällainen paikkakin on tutkimuksen alla. - Heprealainen sanasto sisältää merkityksiä, joita suomen vastaavilla sanoilla ei ole. Muutenkin eri kielissä sanojen merkityskentät poikkeavat toisistaan, mikä näkyy siinä, että johonkin englannin sanaan sanankirja antaa jopa parikymmentä hyvinkin toisistaan poikkeavaa vastiketta.
Oletukseni on, että istuminen oikealla puolen ei tässä niinkään tarkoita istumista, vaan yhteistyön tekemistä, kumppanuutta jne. Olisihan aika tylsää istua parituhatta vuotta kertaakaan nousematta. Mutta tuohon kumppanuus ajatukseen sopii hyvin, että Jeesus rukoilee meidän ihmisten puolesta, että hän rakentaa majaa, lähettää Pyhän Hengen, antaa syntejä anteeksi jne, jne.
Toinen väärinymmärretty sana kuvaa tällaista taustamerkitystä. Sanatarkoissa Raamatun käännöksissä kerrotaan useamman kerran kuinka joku sanoo seisovansa kuninkaan tai maallisen herran edessä. Heprealaiselle oli itsestäänselvyys, että tuo tarkoitta, että ko. henkilö palvelee kuningasta. Hän ei siis seiso paikallaan, vaan on valmis kuulemaan isäntänsä äänen ja liikkumaan ja toimimaan isäntänsä toiveiden täyttämiseksi.
Tämä oikeastaan merkitsee sitä, että seistä on tällaisissa teksteissä väärä käännös, koska kirjoittaja ei tarkoita paikallaan seisomista, jota suomalainen ajattelee seistä sanan tarkoittavan. Samoin luulisin istumisen oikeastaan olevan väärä käännös, koska oikealla puolella istuminen tarkoittaa kumppanuutta, osakasta, tärkeintä tukijaa jne. jne.
Kai - Laitan tähän pari yleistä kommenttia, jotka liittyvät erityisesti unitaarin esittämiin ajatuksiin. En oikeastaan usko, että hän tai hänen tavallaan ajattelevat ovat ymmärtänyt oikein syytä, miksi minä tai advis tai Petri.helsingistä eivät ole kauhean innokkaita homoustuomioista.
Ensimmäinen liittyy siihen periaatteeseen, että on aina huolestuttavaa, kun uskovat innolla tuomitsevat toisten syntejä. Toisen puolesta on paljon helpompi tehdä parannus kuin omasta puolesta. Minähän en yleensä edes tiedä, kuka on samaan sukupuoleen suuntautunut ja jos sattumoisin tiedän, keskustelu on sielunhoidollista ja voin antaa varoitukseni ja kehotukseni niin, että se ko. henkilön tilanteeseen sopii. Yleinen homouden tuomitseminen vaikuttaa päinvastoin kuin monet uskovat kuvittelevat. Eli uusi vetoomus tasapuolisuuden puolesta. Vain kun itse elää parannuksen hengessä voi kehottaa toista parannukseen ja jos kehottaa parannukseen homoja pitäisi samalla innolla kehottaa parannukseen kaikkia eri seksuaalisyntien tekijöitä, koska muutoin kehotuksestani tulee vähemmistöryhmän vainoa.
Toinen huolestuttava piirre on se, että täällä vielä yritetään todistaa homouden kauheus sillä, että siihen liittyi VTn puolella kuoleman rangaistus. Tämäkin on yksipuolista mututeologiaa. Kuolemanrangaistus liittyi myös ympärileikkaamattomuuteen, hapanleivän syöntiin happamattoman leivän päivänä, pappien voiteluun käytetyn öljyn valmistamiseen omaan käyttöön, sapatin rikkomiseen, yhteysuhrinlihan syöntiin kun oli saastainen (saastaiseen eläimeen tai henkilöön koskemisen jälkeen), uhriksi tuodun eläimen rasvan syöntiin, veren syöntiin, kotiteurastukseen pyhäkön ulkopuolella, sukupuoliyhteyteen kuukautisten aikana, aviorikokseen, lasten uhraamiseen, eläimiin sekaantumiseen (nämä samassa luettelossa homosuhteen kanssa), uhrilihan syöntiin kolmantena päivänä uhraamisen jälkeen, kuukautissukupuoliyhteyteen vielä toinen kehotus surmata sekä mies että nainen, paastoamattomuus suurena sovintopäivänä, pääsiäisen laiminlyönti, mikä tahansa tahallinen synti.
Lista puhukoon puolestaan. Pysyn esittämässäni kannassa, jonka mukaan kristillinen ratkaisu asiaan löytyy vain UTsta ja pidän argumenttia siitä, että joku synti on erityisen suuri, koska siitä oli kuoleman rangaistus kyvyttömyytenä nähdä se suuri arvo, joka VTllä todellisuudessa on, ja löytää sieltä sellaista, mitä emme kunnolla ymmärrä, koska emme tarpeeksi hyvin ymmärrä ajan kulttuuria ja jolla ei siksi ole suurta painoarvoa.
Kai - En ole väittänyt, että homous olisi Jumalan erityisesti siunaamaa tai että se toteuttaisi seksuaalisuuden tarkoitusta. En siis väitä argumenttejasi vastaan - paitsi kahdessa asiassa.
Halusi todistaa homoseksuaalisuuden kauheudesta ei osoita sitä asennetta, joka Kristuksella oli seksuaalisyntisiin. Suhteellisuudentajua ja tasapuolisuutta, please.
Toinen on vakavampi juttu. Kuvittele, että sinulla on joku sukulainen tai hyvä ystävä, ehkä nuori, joka tietämättäsi tuntee vetoa samaan sukupuoleen. Jyrkällä asenteella työnnät hänet armon ulkopuolelle. On paljon parempi, vaikka tuo asia näyttäisi silmissäsi kuinka kauhistuttavalta, olla ihmisten pelastuksen ja Jumalan armon ja rakkauden vuoksi pehmeämpi kannanotossa.
Kaikki ihmiset tarvitsevat rakkautta... Jumala tarjoaa sitä myös homoille. Uskovatkin saisivat tarjota, vaikka eivät homoseksuaalista toimintaa hyväksyisikään.
Adviksen kaltaisia kannanottoja tarvitaan tasapainoittamaan tätä kovin harhautunutta kristillistä seksuaalisuudentulkintaa... - En aivan hahmottanut, mitä tarkoitat, kun sanot, että tekstejä on paljon enemmän.
UTssa taitaa olla neljä suoraa tekstiä homoseksuaalisuudesta. Se että UT varoittaa himosta ja irstailusta ja ties mistä, koskee luonnollisesti yhtä lailla homoja ja heteroja, eikä niitä näin ollen voi tulkita pelkästään homoja koskeviksi. Koska heteroja on enemmän ja koska olen itse hetero, minun taakkani ei niinkään ole kulkea ympäri heristämässä sormea homoille, vaan ennemmin varottaa itseäni ja toisia heteroita himojen ja irstailujen vaaroista. Koska en sitä juurikaan tee - ei minulla ole oikeutta lähteä näiden tai minkään tekstin nojalla hyökkäämään homoja vastaan.
Toinen selvennys koskien tekstiyhteyttä. Homous oli esim. Roomalaiskirjeen tekstissä yksi asia - laajemmasta syntiluettelosta: "He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia, ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä. Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin."
Logiikkani sanoo, että jos varoitan erityisesti homoja... minun tulisi yhtä erityisesti varoittaa halpamaisia, ahneita, kateellisia, riitaisia, petollisia, pahansuopia jne. jne., koska muutoin en lue Raamattua tasapuolisesti. Ja jälleen, koska en hyökkää näitä vastaan (vaikka niitä lienee enemmän kuin homoja), kieltäydyn hyökkäämästä homoja vastaan. :)
Kai - Uuden+testamentin+ajan+Kreikan+ja+Rooman+homoseksuaalisuus+tunnetaan+kohtuullisen+hyvin.+
- Kunnon keskustelu aiheesta edellyttäisi myös asioiden taustan ymmärtämistä. Tässä yhteydessä ei perusteelliseen selvitykseen ole tilaa. Raamatussa näemme homoseksuaalisuutta esiintyneen. Mainintoja ei ole montaa, joten kysymys lienee koskenut pientä vähemmistöä niin kuin nytkin. Ensimmäinen Raamatusta löytyvä kuvaus liittyy Lootin luona Sodomassa käyneisiin enkeleihin, joihin kaupungin miehet halusivat käydä käsiksi. (1M 18). Toinen on Mooseksen laista löytyvät pari kieltoa maata miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan. (3M 18.22; 20.13)
Käytännössä Vanhan testamentin homouteen liittyvä taistelu käytiin temppelissä. Monelle on yllätys, että pian Jerusalemin temppelin valmistumisen jälkeen Rehobeamin ollessa kuninkaana (1K 14) maassa jo oli haureellisia pyhäkköpoikia. Syyksi mainitaan Israelin halu seurata muiden kansojen tapoja. Lähi-idän temppeleissä tällaiset pojat eivät palvelleet naisia vaan miehiä. Kuningas Aasa tekee näistä lopun (1K 15), mutta jo noin 40 vuotta myöhemmin kuningas Joosafat (1K 22) joutuu toistamaan saman. Viimeinen maininta tulee lähes kolmesataa vuotta myöhemmältä ajalta, kun Joosia mainitut pojat hävittää (2K 23). Vanhan testamentin historiasta löytyy siis liki kolmesataavuotinen pyhä sota pyhäkköpoikia vastaan. Kuitenkin se, ettei tästä puhuta paljoakaan profeettojen kirjoituksissa (toisin kuin naispuolisista pyhäkköportoista), osoittaa, ettei kysymyksessä ollut kovin laajalle levinnyt asia.
Varhaisin tunnettu Raamatun ulkopuolelta löytynyt maininta homoseksuaalisuudesta liittää sekin homoseksuaalisuuden temppeliin. Kyseessä on kuvaus foinikealaisesta uskonnollisesta riitistä, johon liittyi homoseksuaalista toimintaa. Teksti on ajoitettu vuoteen 1590 e.Kr.
VTn teksteihin saattaa tai todennäköisesti liittyy jotenkin tämä uskonnollisuusaspekti. 3Moos liittyy laajalti juuri temppeliin. Mutta koska VTn tekstit eivät teologisesti tässä paina yhtä paljon kuin UTn ei tähän kannata kompastua. Voi vain todeta, etten oikein hyvin tuota VTn kontekstia tunne. - Tulkinnasta sen verran, että yksi rinnastus, jonka voisi tehdä on Raamattu ja avioero. Yhteensä Raamatun avioerokantaa määrittäviä tekstejä on runsaat kaksikymmentä, siis kaksi kertaa enemmän kuin homotekstejä. Kristillinen avioero-opetus lähtee vain UTsta, VTtä ei lasketa, koska Jeesus selkeästi vastustaa Mooseksen kantaa. Tekstit ovat pääosin kielteisiä, mutta niistä aukeaa mahdollisuus poikkeuksiin.
Kukaan kristitty ei paasaa siitä, että Suomen laki sallii avioeron - päinvastoin useimmat ehkä hiljaa mielessään pitävät sitä hyvänä. Näin ihmiset voivat päästä irti väkivaltaisista, alisteisista tai henkisesti liian raskaista suhteista. En muista kenenkään tätä kauhistelleen vuosiin ja seurakunnatkin ovat aika hyvin nielleet sen, että joku jäsenistä tässä asiassa toimii toisin kuin UT opastaa.
Kirkot ja kristityt eivät siis ole loogisia. Kourallinen homotekstejä riittää herättäämään vaikka minkälaista huolta ja moitetta. Todistuksemme pitäisi olla tasasuhtaista. Jos vaahtoamme yhdestä, meidän pitäisi vaahdota kaikista. Ja jos joku homoseksuaalisuuteen lankeaa, entä sitten. Se on hänen ja Jumalan välinen asia. Samoin kuin se, että joku on ottanut avioeron.
Tätä voisi puolustaa silläkin, että suhtautuminen on ok senkin valossa, että Jeesus sieti (piti hyvänä) syntisten seuraa. Ei hän pelännyt prostituoituja, aviorikoksesta kiinni saatuja, rikollisia (publikaanit) ja olen melko varma, ettei hän olisi pelännyt homojakaan. Ei homous ole tarttuva tauti sen enempää kuin vaikka avioero.
Ja jos UTn sadat tekstit heterojen synneistä aviorikoksista, irrallisiin suhteisiin tai himokkuuteen (jonka alle porno kuulunee) antavat aihetta tuskin olan kohautukseen, ei anna homouskaan. - Kun kommenttia pyydettiin laitan pari ajatusta ja vaikka useampaan postaukseen. En kyllä itse jaksa pitkiä pustauksia lukea...
Perusta on se, että kristillisen etiikan on perustuttava Uuteen testamenttiin, koska emme muutoinkaan seuraa Vanhan testamentin seksuaalisuutta tai avioliittoa koskevia lakeja. Voitte kyllä innolla lukea VTn tekstejä, mutta jos sanotte niiden ratkaisevan asian, joudutte muiltakin osin seuraamaan VTn seksuaalietiikkaa, ja epäilen, ettei siitä kiinnostuneita ole monta.
Relevantit tekstit ovat 1Kor 6.9-11, 1Tim 1.10, Ap.t. 15:28,29 ja Room 1.18-32. Viimeinen on muuten ainoa Raamatusta löytyvä maininta naisten välisistä lesbosuhteista. Tiivistelmänä seuraavaa:
1. Raamattu selvästi pitää homoeroottista toimintaa syntinä.
2. Uudesta testamentista ei kuitenkaan löydy selvää homoseksuaalisuutta kieltävää lakia tai sääntöä. Maininnat ovat joko teksteissä, joissa sitä kuvataan esimerkkinä ihmisten syntisyydestä tai yhtenä syntinä toisten joukossa. Sitä ei eritellä pahimmaksi kaikista synneistä eikä nosteta muita seksuaalisyntejä hirvittävämmäksi. Jos vauhkoaa homoseksuaalisuudesta pitää tasapuolisuuden nimissä vauhkota myös kaikista muista asioista, jotka samaan tapaan määritellään kielteisesti.
3. Tekstit, tai niiden vähyys antaa aiheen pohtia seksuaalisuutta koskevien kommenttiemme tasapuolisuutta. Uudesta testamentista löytyy noin sata tekstiä heteroseksuaalisia syntejä vastaan, kun homoseksuaalisuus mainitaan vain neljä kertaa. Tasapuolinen raamatullinen seksuaalisyntien käsittely siis edellyttäisi 25 lausetta heterojen seksuaalisynneistä yhtä homoseksuaalisuutta koskevaa kommenttia kohti!
4. Vaikka tämän voisi päätellä edellämainitusta, homoseksuaalisuuteen ei Raamatussa kohdistu erityistä Jumalan vihaa. Raamatusta ei löydy perustetta homofobiaan. Se on myöhemmän kulttuurin tuotetta.
Loppusanana tähän voi vielä todeta, että teologit kiistelevät tai keskustelevat tekstissä käytettyjen alkukielen sanojen merkityksestä. Mutta vaikka tästä ei ole vielä sanottu lopullista sanaa, voimme kuitenkin lähteä siitä, että Raamattumme on käännetty riittävän hyvin. - Mielestäni Klemes ei sano mitään Pietarin kuolinpaikasta. Siitä on jo vähän aikaa, kun luin Klemensin kirjeen suomennoksen. Vilkaisin nyt yhtä englanninkielisistä käännöksistä, enkä löytänyt Pietaria kuin luvusta 5, eikä siinä sattunut silmään mitään kuolinpaikasta. Oletus, jos sellaista voi käyttää, on se että Klemensin kotipaikka on Rooma ja tekstin konteksti puhuu myös Paavalin marttyyrikuolemasta.
Klemensin kirjeessä mielenkiintoista aiheen kannalta on se, että hän viittaa Paavalin kirjeeseen (ja tietenkin myös Kristukseen useita kertoja) ja on Roomassa ennen vuotta 100.
Pointtini ylipäätään on se, että pienessä määrin ennen vuotta 100 ja monin paikoin jo 100 luvun alkupuoliskolla kristittyjä on niin laajalla alueella ja jotkut heihin liittyvistä teksteistä sen verran Raamatun mukaisia, että teoria jonkun ryhmän vuoden 100 paikkeilla alkama Raamatun kirjoitus jumaltarujen mukaan ei teoriana näytä kovin mielekkäältä. - <Jahve tuli juutalaisuuteen noin vuonna 1000 eaa.>
Ehkä on todistettavissa, että Jahve on osa ei juutalaista vaan heprealaista maailmaa vuoden 1000 paikkeilla. (Juutalaisuus on myöhäisempi pakkosiirtolaisuuden jälkeinen ilmiö.) Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö nimi olisi voinut olla heprealaisten käytössä aiemminkin. Palestiinan ulkopuolella mahdollisia Jahve tekstejä on ainakin Shasu Jhw maasta kertova Midianin viittava teksti. Löytynyt Egyptistä, ajoitettu Amenhotep III hallintokaudelle, siis vähän vuoden 1400 eaa jälkeen. Mutta löytyy babylonialaisia tai Eblasta väitettyjä, mutta epämääräisempiä, Jahve tekstejä jo vuoden 2000 eaa paikkeilta.
Varsinaiset Raamatun ulkopuoliset todisteet Jahve nimen käytöstä liittyvät yleensä teoforisiin nimiin (vanhemmissa teksteissä useimmin joo- alkusia ja myöhemmissä yleensä -jah tai oikeastaan -jahu loppuisia). Tietenkin on mooabilainen Mesha kivi noin vuodelta 840 eaa. Tällaiset löydöt eivät tietenkään kerro varhaisinta Jahve nimen käyttöpäivää ja monet teologit pitävät mahdollisena 1200 lukua ja konservatiiviset tutkijat tietenkin sitäkin vanhempaa ajankohtaa.
<Arkeologiset todisteet kuitenkin osoittavat kansan palvonneen yhä näitä vanhoja jumalia vielä vuonna 70 kun Roomalaiset tuhosivat toisen temppelin…>
VT osoittaa selvästi heprealaisten kiintymyksen polyteismiin ja asiasta on paljon tekstejä. Mutta vaikka Israelista varmasti löytyi UTn aikaan ”vanhoja Jumalia” palvelleita, ilmaisu ”osoittavat kansan palvonneen – vielä vuonna 70” lienee pahasti yliampuva perifeerisestä ilmiöstä. Muuten syy vanhojen Jumalien suosioon on ilmeinen – temppelit olivat paikallisia viihdekeskuksia – hyvää ruokaa, teatteria, musiikkia. viiniä, päihteitä, naisia. Yksinkertaisesta pitävä Jahve ei tuossa kilpailussa pärjännyt. Toisaalta ”oikeaa” Jahvea palvelleilla oli tuskin fyysistä tai henkistä krapulaa temppelissä käynnin jälkeen.
Ensimmäinen näistä luentolinkeistä mielestäni oikoo mutkat ja yrittää tehdä monimutkaisesta yksinkertaista… unohtaen, että samoista faktoista voi tehdä toisenlaisen yksinkertaistuksen, joka olisi yhtä hyvin perusteltu. Aika loppui, en ehtinyt jälkimmäistä katsella loppuun, mutta alku oli hyvin mielenkiintoinen. Ehkä toiste ehdin katsoa sen Jahven vaimo argumentin.
Sen perusteella, mitä olen aiemmin lukenut aiheesta, pidän sitä heikosti perusteltavissa olevana teoriana. Kuntillet ’Ajrudista löytynyt teksti on edustaa, vaikka onkin Siinailta, Samarian tai pohjoisen valtion synkretismiä. Jahvesta on tehty kuva (ja kuvakielto on yksi Jahve uskonnon poikkeuksillisista piirteistä) teksteissä rinnastetaan Baal ja El ja ehkä Jahvekin (olihan Aserah normaalisti Baalin vaimo). Koska VT kuvaa tällaisia yrityksestä sekoittaa alueen jumalia ja uskontoja yhteen ei näitä tarvitse tulkita niin, että tällaiset poikkeukselliset löydöt edustaisivat muuta kuin Jahven palvonnan yhtä versiota. Itse pidän oikeampana sitä Jahvea, jota esim. profeetat edustivat. Synkretistinen Jahvehan ei ole kuin näiden muiden Jumalien alter ego, johon ei liity mitään merkityksellistä. Sen sijaan siinä paremmassa Jahve versiossa on paljon uniikkia, mikä on syystä jäänyt eloon. - No onpa teillä ateistiveljet kovin huonot Raamatun käsikirjoitus ja historiatiedot käytössänne. Enkä muuten olettanut mitään teidän uskostanne kuningas Arthuriin. Sanoin historiakirjojen olevan 50/50.
Se, mitä yritin sanoa oli, että jos Jeesusta ei voi pitää historiallisena lukuisten varsin pian hänen kuolemansa jälkeen kirjoitetuista dokumenteista huolimatta, ateistit joutuvat, koska oletettavasti loogisina ajattelijoina käyttävät samaa menetelmää muihinkin kuin Jeesukseen, vetämään punakynällä pois kymmeniä rakkaita nimiä maailmanhistoriasta…
Mitä tulee väitteeseen, jonka mukaan vanhimmat UTn tekstit tulevat 100 ajanlaskun jälkeen… Siis mitä? Olen nyt jonkunverran lukenut teologista kirjallisuutta, myös kriittistä ja tieteellistä, ja pidän tällaisia väitteitä aivan mutuna. Sorry vaan. Yleinen tutkijoiden hyväksymä kanta on se, että vanhin UTn kirjoituksista on 1. Tessalonikalaiskirje, joka on ajoitettu vuosien 50-53 haarukkaan. Ajoituksen perusteet ovat sen verran monimutkaiset, että jätän ne tässä, mutta jos tämä ei kelpaa niin yleisesti aitoina Paavalin kirjeinä pidettyjä UTn tekstejä on kaikkiaan seitsemän, kaikki runsaan kymmenen vuoden haarukassa.
UTn ajanmääritys on kohtuullisen monimutkaista tiedettä, jota tavalliset kristityt (eivätkä näköjään tavalliset ateistitkaan) juuri hallitse. Jokainen teksti heijastelee ei vain sen aiheen historiaa, mitä teksti käsittelee, vaan myös sitä historiallista tilannetta, jossa se on syntynyt. Kun nk. tieteellinen raamattututkimus pääsi 1800 -luvulla vauhtiin, se hetkeksi vauhkoontui ja Tübingenissä UTn tekstejä määriteltiin tieteellisesti jopa 200 -luvulle. Aika pian tämä villitys mureni, kun löytyi vanhempia käsikirjoituskappaleita, tai vanhempia lainauksia ja viitteitä… Varsin noloa… Onneksi tiede on itseään korjaavaa ja kriittinen teologiakin korjasi päivityksiään nopeasti. Ehkä ateistit eivät ole pysyneet vauhdissa?
Vaikka kriittiset tutkijat eivät vieläkään pidä kaikkia Paavalin kirjeitä aitoina lähes kaikki hyväksyvät ainakin osan aidoiksi. Ehkä juuri nuo mainitut seitsemän.
Onneksi osassa varsinkin UTn historiakirjoja (Evankeliumit ja Apostolien teot) on myös historiallisia viitteitä, jotka auttavat niiden ajoituksessa. Niissä mainitaan hallitsijoita ja tapahtumia ja löytyy esim. viitteitä siitä onko kirja kirjoitettu ennen vai jälkeen Jerusalemin hävityksen. Tekstistä saattaa myös heijastua, mitä historiaa kirjoittaja ei tunne. Varsinkin apostolien tekojen kronologia on ratkaiseva UT kirjeiden ajoitukselle.
UTn käsikirjoituksia on vajaat 6000 kreikankielistä ja sen lisäksi toinen mokoma tai vähän enemmän muilla kielillä, latinaksi, syyriaksi, etiopiaksi jne. Vanhimmat 100 -luvun alkupuolelta. Mutta on niitä kohtuullisen paljon ja laajalla alueella. Teoria 100 luvulla kirjoitetusta Raamatusta ei yksinkertaisesti voi saada siipiä alleen. Liekö kaljatuoppiteologiaa? (Joka muuten parhaimmillaan voi olla loistavaa – Lutherin pöytäpuheet.)
Lisäksi on suhteellisen selkeä tieto kristillisen kirkon leviämisestä 100 -luvulla. Siellä täällä on säilynyt ajoitettavissa olevia luetteloita nimistä tai tapahtumia tai kristittyjä koskevaa kirjeenvaihtoa ja ne osoittavat selvästi kristinuskon kohtuullisen nopean leviämisen. (Ei tietenkään sellaista leviämistä kuin fundamentalistit kuvittelevat, mutta ei myöskään sellaista, mitä tuo vuosi 100 teoria edellyttäisi.) Kun asukasmaininnoista alkaa löytyä kristillisiä nimiä, tiedetään, että paikalla on vähintään toisen sukupolven kristittyjä.
Pahin niitti tälle vuosi 100 teorialle, ovat varhaiset kirkkoisät tai nk. apostoliset isät. Emme ole riippuvaisia vain Raamatun käsikirjoituksista päätellessämme UTn historiallisuutta, vaan on olemassa varhaisten kirkkoisien kirjoituksia, joissa lainauksia ja viittauksia UT teksteihin ja tapahtumiin ajalta 90-150. Näitä ovat Klemens I, Ignatios, Polykarpos, ja Papias. Kaikkien väitetään olleen apostolien opettamia, mutta sehän ei tässä ole ratkaisevaa. Ratkaiseva on heidän kirjoitustensa kirjoitusaika. Eivätkä varhaiset kirjoitukset rajoitu näihin. Lisäksi on Hermaan paimen, Didakhe, Barnabaan kirje, Kvadratus atenalaisen pieni fragmentti jne. Kaikki osoittava kristillisen uskon levinneen laajalle ja UTssa olevan tiedon levinneen laajalle. Idea vuoden 100 paikkeilla kyhäillystä UTsta ja kristinuskosta on todella heikko.
On aivan riittävät perusteet uskoa Jeesuksen historiallisuuteen. :) - Kuningas Arthurin kohdalla kanta jakautuu ehkä 50/50 historiallisuuden puolesta ja vastaan. Aikalaismainintoja ei ole yhtään, on kyllä joku maininta parista sodasta, jotka sitten mainitaan myöhemmissä legendoissa. Varhaisinkin legedaarinen maininta oli muistaakseni pari sataa vuotta Arthurin ajan jälkeen, siis aika myöhään, ja tarina koko komeudessaan syntyi 600 - 700 vuotta Arthurin oletetun ajan jälkeen.
Tähän rinnastettuna Jeesuksen historiallisuuden pitäisi olla varma tapaus. Jos veljien ateistien metodia seurataan, historiasta lähtee paljon nimiä pois. Jeesuksen historiallisuus ei tietenkään ole todiste siitä, että hän oli sellainen Jeesus kuin kristityt olettavat, mutta väitteet epähistoriallisuudesta eivät taida osoittaa muuta kuin asenteellista suhtautumista lähteisiin. - Minulla ei mitään henkilökohtaista intressiä kymmenyksiin, eläkevakuutusyhtiö Varma on jo vuosia hoitanut tulopuolen. Niinkuin kaikki herralle annettava on vapaaehtoista niin on tämäkin. Enkä luule, että nuorempanakaan olen paljoa aiheesta puhunut. Kantani on aina ollut se, että pastoreiden ei sovi kymmenyksistä puhua, kun niistä maksetaan pastoreiden palkka (vaikka kohdallani palkkakin on suuren osan työurasta tullut muualta kuin kymmenyksistä ja siitäkin, mikä kymmenyksistä on tullut, on valtaosa tullut muiden kuin suomalaisten kymmenyksistä. Satun myös olemaan sitä mieltä, että pastorien ei tule itse päättää palkkaansa, vaan sen pitäisi olla maallikoiden päätettävä asia.
Kommentoin tätä kysyäkseni, miten voi olla niin tolkuttoman vaikeaa tajuta, mikä on opinkohtaa ja mikä muuta sössötystä??? Lainattu teksti ei ainakaan opinkohdasta ole. Eikös se ole jo noloa, kun joka viiko joku väittää lainaavansa kirkon opinkohtaa ja lainaakin jotakin muuta. Trollauksessa sillä ei tietenkään ole väliä, mutta...
Siinä oikeassa opinkohdassa puhutaan Herran lahjoista ja hyvyydestä ja iloisesta antamisesta ja Herran palvelemisesta. Mutta, kuten sanoin, kaikki ilo on tietenkin vapaaehtoista. :)
Kai - Katsohan, sisar Nenosen eli uskova1:n tekstiä pitkästä aikaa! Jos nämä ovat itse sisaren laittamia, niin tervetuloa vain takaisin. Täällä onkin ollut aika tylsää, eikä minunkaan tule kovin usein käytyä.
Sisaren näkemykset taitavat kuitenkin olla yhtä ahtaita kuin ennemminkin. Näkemys lienee se, että kaikki adventistit edustavat ahdasta, tuomitsevaa ja jyrkkää tekokristillistä uskoa. Minun kantani on vieläkin, että useimmat adventistit turvaavat Herran Jeesuksen armoon ja ristiin pelastuksen toivonaan, eivätkä kulje ympäri tuomitsemassa toisia. Tästä eriävä kantamme on varmaankin säilynyt.
Pari kommenttia:
Tuskin nyt sentään 50000 tai 70000 milleriläistä tuolle kalliolle reissasivat - varsinkaan kun Miller itse ei uskonut lokakuun 22. päivän olevan oikeaa Raamatun tulkintaa. Vaikea kuvitella, että Miller kovin suurta joukkoa maatilalleen hamunnut, kun vastusti esitettyä Jeesuksen tulon aikaa.
Siltä osin blogitekstiä voisi hyvin korjata, että EGW ei enää ole "jatkuva ja arvovaltainen." Opinkohtia on viimeksi uusittu 2015. Eihän uuttakaan versiota ole kovin fiksusti kirjoitettu niille, jotka jättävät viimeisen lauseen pois (niinkuin kaikki kirkon vastustajat aina tekevät), mutta on se vähän siistimpi kuin aiempi.
Tuossa historiassakin oli aika monta virhettä, mutta olkoon. Ja tietty tuo obeliskihömpötys on yhtä tyhjän kanssa. Sehän ei ole EGWn hankkima eikä häntä varten hankittu, eikä obeliskeilla 1900 -luvun alkupuolen USAssa ymmärretty olevan väitettyä symboliikkaa. Päivastoin. Mutta mitäpä siitä, Herra on kuitenkin hyvä ja toisten sukuhaudalle hankkima obeliski taitaa olla EGWn synneistä pienimpiä.
Suhteellisuudentajua ja historian lukutaitoa siinä kyllä tarvitaan, kun arvioidaan 1800 -luvulla eläneiden ihmisten tekemisiä ja kirjoituksia, eikä liene syytä valittaa tästä EGWn arvostelijoita, kun monet adventistitkaan eivät tajua edes alkeita siitä, miten EGWtä kannattaisi lukea.
Tilanne seurakunnassa kuitenkin muuttuu aika nopeasti. Kun vielä 1970 ja ehkä jonkunverran 1980 -luvulla ja pikkuisen 1990 luvulla kirkon piiristä löytyi EGW kiihkoilua, nyt kiihkoilijoita on vain kourallinen. Laimeasti EGWtä arvostavia (jotka eivät kuitenkaan hänen tekstiään usein lue) on kohtuullinen joukko, kuitenkin vähemmistö seurakunnasta, ja enemmistö (näin kuvittelen) ei juuri korviaan lotkauta, jos heille kerrotaan EGWn jotakin sanoneen - puhumattakaan siitä, että he edes harvoin jotakin EGWltä lukisivat...
Armoa kuitenkin riittänee niin EGWn lukijoille kuin niille, jotka eivät lue. :)
Kai - Selitystä tarvitaan, kun luetun ymmärtäminen on vaikeaa.
<Millä muulla kirkolla kuin A-kirkolla on käytössä säännöllinen jalkojenpesurituaali?>
Maailman kristityistä noin 1,5 miljardia, eli ylivoimainen enemmistö kuuluu kirkkoihin, joissa on suht säännöllinen jalkojen pesu.
Monilla suurilla kirkoilla se on osa pääsiäisajan (erityisesti kiirastorstain) tilaisuuksia. Näin roomalaiskatolisilla, ortodokseilla (mukaan luettuna koptilaiset ja idän ortoksikirkot), anglikaaneilla, luterilaisilla, metodisteilla, mennoniiteillä jne.
Adventistien tapaan jalkojenpesua muulloin kuin pääsiäisaikaan harjoitetaan mm. veljesseurakunnan piirissä, jotkut baptisti- ja helluntailaisryhmät, anabaptistit jne.
Apostolisen ajan jälkeen jalkojenpesusta löytyy mainintoja kirkkohistoriasta. Tertullianus kirjoittaa tavan säilyneen, sen mainitsee Augustinus, siitä löytyy mainintoja varhaisten germaanikristittyjen parista, samoin Irlannista, Pohjois-Afrikasta ja Pohjois-Italiasta varhaiskeskiajalta. Samoin siitä löytyy maininta benediktiiniläisluostareiden käytäntönä (nöyryyden asetuksena) ja albigensien ja valdolaisten parista. Myös Hussilaiset (Jan Husin alkama uskonpuhdistusliike) ja osa radikaaliuskonpuhdistuksen kannattajista otti jalkojen pesun käyttöön.
Kai