Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

27

Kommenttia

5229

  1. Kuten tuolla jo mainittiin, niin on vähän eri asia olla tarpeita tekemättä öisin, kuin päivisin. Eli se on ihan normaalia. Kyse ei ole niinkään halusta, vaan tosiaan aineenvaihdunnasta ym. Eli nyt vaan ahkeraan ulos ja kehuja (palkkaa haluttaessa). Turhautuminen on turhaa, nyt on kyse ihan normiasioista. Toisille vaan se pidötyskyky voi tulla tosi nopeaan, toisilla hitaammin. Minullakin oli viime pentueessa mm.yksi vajaa kolmekuinen sisäsiisti ja yksi vasta noin 9 kk. Oli vielä kotiin jäänyt. Tosin leikilläni olen sitä sanonutkin, että vähän "lapsentasolla"muutenkin, kun vielä 4kuisena yritti emänsä tissiäkin vielä imeä :D
  2. "Kyllä kennelliitto myös hyväksyy niin kasvattajat kuin rodut ja ohjaa jalostustyötä. Eli on vastuussa. "

    Tuota, sana kennelliito ei mitään päätä...Kennelliitto on ihan yhdistys, joka koostuu ihmisistä. Ja ihan siis jokaisella siihen kuuluvalla on mahdollisuus vaikuttaa, kuin myös rotuyhdistyksiin kuulumisella ja sieltä sitten lähtien. Jäsenet valitsee sieltä niin hallituksen, kuin sitä kautta myös edustajan kennelliittoon ja niin edespäin. Eli kaikki lähtee ihan jäsenistä. Kennelliittohan ei voi myöskään päättää ja tehdä ihan mitä vain. Sen pitää noudattaa niin lakia, kuin yhdistyslakia. Kennelliitto on kuitenkin saanut myös paljon hyvää aikaa, mm.pevisat (JOTKA myöskin lähtee ihan jäsenistä...), koiranetin ym. Harvassa maassa myös tuon tietokannan pääsee jokainen näkemään. Toki petrattavaa on, mutta yhä edelleen, kaikki lähtee ihan ruohonjuuritasolta. Eli sinne vaan mukaan. Valitettavasti monikaan ei itse omaa panostaan halua antaa, muita kyllä helposti arvostellaan. Se, mitä kennelliitto on sallinut, on vähän ontuva vertaus. Maailma on muuttunut, orjuuskin on kielletty. Ja moni muu paha asia, onneksi. Sekin millaisia koiria viimekädessä tulee, ei ole niinkään minkään järjestön syy. vaan syy on ihmisissä pääasiassa, ketä mitäkin ostaa. Koirissa on ihan sama asia, kun muussakin, jos ei ole kysyntää, ei ole myyntiä. Eli voi verrata vaikka pentutehtailuun siinä mielessä, että ainuttakaan pentutehdasta tai muuta epäeettistä kasvattamista ei olisi, ELLEI ihmiset niistä ostaisi. Ihan simppeli juttu...
  3. Kyllä minäkin lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että miksi niitä koiria on noin monta hankittu, varsinkin kun hommaa ei ole kunnolla mietitty...
    Ylipäätään, kun määrää aletaan lisäämään, niinpitäisi miettiä, että mitä jos ei toimeen tullakkaan. Onko sitten resursseja/taitoa hoitaa tilanne tavalla tai toisella ja halukkuutta siihen vai ei. Onko mahdollisuus eristää, lenkittää tarvittaessa erikseen ym.ym. eli "halutaanko" lisävaivaa...
    Rodut olisi myös hyvä miettiä. KAIKKI rodut ei tule toimeen porukassa pääsääntöisesti. Ja sitten on niitä, ns.rajatapauksia, jossa omistajan merkityksellä voipi hyvinkin onnistua. Ja sitten niitä, jotka pääsääntöisesti tulee, tumpelolla omistajallakin ( karkeesti ilmaistu) toimeen.
    Rodut olisikin mielenkiintoista tietää näissä tapauksissa. Kuten tässäkin.

    Minä en koskaan suosi mitään "keskenään" selvittelyjä. ELLEI kyseessä ole helpot rodut ja siis oletusarvollisesti hommat hoituisi sillä eli kyseessä vaan pientä pullistelua homman hoitamiseen. Tosin meillä on aina nollatoleranssi, ja hommat koirien kesken on hoidettava kohteliaasti ja pääosin ns.rauhoittavilla eleillä. Jos tarvetta on, niin minä puutun peliin. Noin on menty ja tullaan menemään.
    Itsellä on jo senverran isot kokoerot koiraporukassa ollut, että ei kovinkaan terveellistä pienemmätkään kähinät...

    "Nuorin koira on dominantti ja ”pidetty pumpulissa”, ei koskaan joutunut tilanteeseen missä joutuisi alistua tai edes leikeissä vähän näytetty paikkaa (isompi kokoinen) ja selvästi yrittää pomottaa muita (määrää sohvaa ja varsinkin autoa). Luoksetulo..."
    Ei mitään toisille alistumisia tarvi, enkä ylipäätään niitä edes kannata, ja joillekin noit jutut on vaan ärsyke, joka voi vanhempana eskaloitua huonolla käytöksellä. Eri asia on, jos hyväpäinen esim.vanhempi koira osaa komentaa oikeassa kohtiin ja sopivasti.

    Itse olen ns.johtajuuden kannalla koirien kanssa. Eli auktoriteettiä pitää olla. Mutta se hankitaan hyvällä suhteella, positiivisesti, mutta myös jämäkästi (jos tarve vaatii). Mikään ääripää ei mielestäni ole paras mahdollinen, suuntaan jos toiseen.

    Mutta aloittajan tapauksessa omat rahkeet ei nyt riitä. Suosittelen ulkopuolista, PÄTEVÄÄ ja noista jutuista myös näyttöä olevaa ongelmiin perehtynyttä kouluttajaa, ihan paikan päälle tsekkaamaan ja ja kertomaan mielipiteensä. Onko mitään tehtävissä enää tai jos, niin miten.