Vapaa kuvaus

O: Rahvasmainen, omasorttinen, globaalisuutta syynäilevä, kotona viihtyvä ja kotikentän sananvaltaa arvostava, hätäilemätön suomalainen eläkeläinen, uskontoihin uskomaton valikoitsija, vankasti aviossa. - Sota-aikaiseen syntyperään kuuluu lukeutuminen pieniin ikäluokkiin. Suuret ikäluokat tulivat sitten seuraavassa vaiheessa sotimisen päätyttyä. - Taka-ajatuksena valveutumiseen pyrkiminen sekä astelu murtomailla, poluilla, turuilla ja toreilla vakaasti ja vapaasti omat saappaat jalassa. ¬: Miljoona euroa (kuusi miljoonaa entistä Suomen markkaa) tosiaan laittaisin säästöön ja harkiten käyttäisin varoja mielekkäisiin tarkoituksiin. - Ensimmäiseksi hankkisin täältä Koti-Suomesta järvenrannalta hehtaaritontin ja rakentaisin jalasmökin - taustamusiikkina tuulen humina, aaltojen kohina ja sateen ropina. Yleisemmin musiikkimakuna loivan oloinen kotimainen ja vaikkapa fado. - Vaikka minulla ei miljoonia olekaan, verotin itse säästöpossuani ja ostin hiukan osakkeita, jotka ovat juuri nyt halpoja. Houkutus kokeilla sitä sijoittamista oli liian suuri. Nyt pitää vain odottaa, että vuosien mukana ajat paranevat ja osakkeitteni arvo nousee. O Paikoilleen jämähtämisen tehokkainta ehkäisyä ja torjuntaa on lähteminen kotimaan kierrokselle asteikkona Helsinki ja sivukulmakunnat ynnä kaikki siltä väliltä. Silloin tällöin ulkomailla käymisen jälkeen on aina parasta takaisinpaluu. - Suomen rantamaisemissa voisin viipyä loputtomiin kesät talvet, syksyt keväät. Meidän säämme ovat vaihtelevaisia ja käyvät minulle laidasta laitaan. - Sähköpostin saaminen ilahduttaa ja asioitten aprikointi, ruotiminen kiinnostaa. - Siis: o Vuodet eivät ole veljeksiä, sanottiin entisaikaan, mutta pitäisiköhän nykyään tasapuolisuuden merkeissä vertailla, jotta sisaruksia. Säätieteilijöitten sanomisia krtisoin joiltakin osin. He puhuvat mm. sateen uhkasta, vaikka kyseessä olisi täkäläisen ilmanalan tavanomainen vaihtelevaisuus. Ja osaa se painettu sanakin. Joku lehtimarkkinoinnin mainoslööppi yritti äskettäin väittää hyytävän kylmyyden tulevan Suomeen pohjoisesta. Ja lämpömittari painui peräti lähelle nollaa plussan puolella. Joka tapauksessa meikäläisäijä hyvillä mielin nyt niin kuin yleensä muinakin vuodenaikoina. Ruoka & juoma: lanttukukko, läskisoosi, uunimakkara, Karjalan paisti, uunijuusto, patasapuskat; maito, vesi, Sahti Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: --- Hakusanat: politiikka, yhteiskunta, Matkailu, kirjallisuus, mökkeily, sienestys, ystävyys, filosofia

Aloituksia

309

Kommenttia

1140

  1. Luoton myöntämisestä tai myöntämättä jättämisestä tässä juuri on kysymys. Luottopäätösten pitää luonnollisesti olla asiakkaan taloudellisten rahkeitten mukaisia. Joskus kuulee mainittavan myös kevytmielisen luotonannon kevytmielisen velkaantumisen ohella. Luottopäätöksissä voi vaikuttaa ja usein vaikuttaa myös muita tekijöitä kuin pelkkä asiakkaan talous. Kunnon vakuudet ovat olennaisseikka, vaikka itse luotonhakija ei vauras olisikaan. Sitten ovat johtajan kumminkaimuudet ja muut sosiaaliset yhteydet usein vaikuttamassa myös nekin.

    Kerronpa tähän saumaan erään vanhan jutun. Kun "Muumi"-ideaa aikoinaan ajateltiin ryhdyttäväksi markkinoimaan, niin suomalainen pankkitaho tyrmäsi ajatuksen, sillä olisi pitänyt keksiä jotain uutta, kun "Muumi" oli aiheena jo kerta kaikkiaan aikansa elänyt juttu eikä semmoiseen kannattanut ruveta satsaamaan. Siitä "Muumi"-porukka ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan lähti kansainvälisille rahoitusmarkinoille. Japanista löytyi idean ymmärtänyt ja rahoitettavaksi hyväksynyt taho.

    Juuri äskettäin tekevisiossa haastateltiin osuuspankkijohtaja Karhista ja siinä yhteydessä nousi esille myös pankkikilpailu ja sen puutteellisuus meillä Suomessa. Karhinen ilmoitti, että osuuspankkiryhmä ei kilpailua säiky. Ehkäpä tosiaan uusi liikepankki piristäisi meidän rahoitussektoriamme ja havahduttaisi nykyisiäkin pankkeja aprikoimaan rahoitusratkaisujaan myös niin, että hyvät ideat ja hankkeet saisivat jopa hienoista riskirahoitustakin täällä Koti-Suomessa.
  2. Juha Sipilän hallitus aloitti työskentelynsä touko-kesäkuun vaihteessa. Nyt elämme syyskuun 20. päivää. Hyviin tapoihin kuuluu tarkastella työn tuloksia vasta ajan mittaan ja niin on asiallista myös tasavallan uuden hallituksen ollessa kyseessä. Miten pitkä aika on sopiva aika ryhtyä punnitsemaan uuden hallituksen työn tuloksia, tekemisen kelvollisuutta?

    Huhtikuun vaaleissa äänestäjät halusivat muutosta sinipunahallitusten harjoittamaan politiikkaan ja siitä muutoshalusta muokkaantui vaalitulos. Keskusta saavutti merkittävän vaalivoiton. Nyt on kohdattava kysymys: Käykö Sipilän hallituksen harjoittama päätöksenteko tässä hallituksen taipaleen alkuvaiheessa yksiin äänestäjien edellyttämän muutostahdon kanssa?

    Vaikka Sipilän hallitus on ollut vallassa vasta vajaan kolmannesvuoden ja vaikka siitäkin aikajaksosta iso osa on ajoittunut kesäkuukausiin, niin silti ikävä kyllä Sipilän hallituksen valitsema toimintalinja vaikuttaa menevän toiseen suuntaan kuin mitä oli äänestäjien muutostahdon suunta huhtikuun vaaleissa.

    Sipilän hallitus näkyy jatkavan Kataisen ja Stubbin hallitusten ideologista linjaa, jonka selkänojana on työnantajataho, mikä linja puskeutuu esille jo nyt julkisuuteen kerrotuista ja valituista päätösehdotuksista. Huomiota kiinnitti myös Keskustan puoluejohtoon kuuluvan Annika Saarikon toteamus, että "Eteläranta 10" saneli hallitusohjelman linjeereuksen. Kun siihen vielä lisäämme Kokoomuksen aseman hallituksessa, niin jälleen kerran Kokoomuksen kanssa kimpassa olevia hallituskumppaneita viedään niin kuin rulettikuulaa.