waskihanska

Vapaa kuvaus

O: Rahvasmainen, omasorttinen, globaalisuutta syynäilevä, kotona viihtyvä ja kotikentän sananvaltaa arvostava, hätäilemätön suomalainen eläkeläinen, uskontoihin uskomaton valikoitsija, vankasti aviossa. - Sota-aikaiseen syntyperään kuuluu lukeutuminen pieniin ikäluokkiin. Suuret ikäluokat tulivat sitten seuraavassa vaiheessa sotimisen päätyttyä. - Taka-ajatuksena valveutumiseen pyrkiminen sekä astelu murtomailla, poluilla, turuilla ja toreilla vakaasti ja vapaasti omat saappaat jalassa. ¬: Miljoona euroa (kuusi miljoonaa entistä Suomen markkaa) tosiaan laittaisin säästöön ja harkiten käyttäisin varoja mielekkäisiin tarkoituksiin. - Ensimmäiseksi hankkisin täältä Koti-Suomesta järvenrannalta hehtaaritontin ja rakentaisin jalasmökin - taustamusiikkina tuulen humina, aaltojen kohina ja sateen ropina. Yleisemmin musiikkimakuna loivan oloinen kotimainen ja vaikkapa fado. - Vaikka minulla ei miljoonia olekaan, verotin itse säästöpossuani ja ostin hiukan osakkeita, jotka ovat juuri nyt halpoja. Houkutus kokeilla sitä sijoittamista oli liian suuri. Nyt pitää vain odottaa, että vuosien mukana ajat paranevat ja osakkeitteni arvo nousee. O Paikoilleen jämähtämisen tehokkainta ehkäisyä ja torjuntaa on lähteminen kotimaan kierrokselle asteikkona Helsinki ja sivukulmakunnat ynnä kaikki siltä väliltä. Silloin tällöin ulkomailla käymisen jälkeen on aina parasta takaisinpaluu. - Suomen rantamaisemissa voisin viipyä loputtomiin kesät talvet, syksyt keväät. Meidän säämme ovat vaihtelevaisia ja käyvät minulle laidasta laitaan. - Sähköpostin saaminen ilahduttaa ja asioitten aprikointi, ruotiminen kiinnostaa. - Siis: o Vuodet eivät ole veljeksiä, sanottiin entisaikaan, mutta pitäisiköhän nykyään tasapuolisuuden merkeissä vertailla, jotta sisaruksia. Säätieteilijöitten sanomisia krtisoin joiltakin osin. He puhuvat mm. sateen uhkasta, vaikka kyseessä olisi täkäläisen ilmanalan tavanomainen vaihtelevaisuus. Ja osaa se painettu sanakin. Joku lehtimarkkinoinnin mainoslööppi yritti äskettäin väittää hyytävän kylmyyden tulevan Suomeen pohjoisesta. Ja lämpömittari painui peräti lähelle nollaa plussan puolella. Joka tapauksessa meikäläisäijä hyvillä mielin nyt niin kuin yleensä muinakin vuodenaikoina. Ruoka & juoma: lanttukukko, läskisoosi, uunimakkara, Karjalan paisti, uunijuusto, patasapuskat; maito, vesi, Sahti Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: --- Hakusanat: politiikka, yhteiskunta, Matkailu, kirjallisuus, mökkeily, sienestys, ystävyys, filosofia

Aloituksia

309

Kommenttia

1140

  1. Kannatan Mikko Alatalon ehdotusta. Sen sijaan en ole vakuuttunut, että mahtanenko äänestää Keskustaa puolueena, joka on Alatalon puolue. Jokainen ehdokkaalle annettu ääni kun menee samalla ehdokkaan puolueelle. Nyt parin kuukauden aikana ennen vaaleja olisikin aiheellista saada puolueitten kannanotot vaikkapa tähän tekariasiaakin.

    Käytännössä näissä tämmöisissä asioissa tuppaa usein käymään niin päin, että valtiovarainministeri toteaa, kuinka vaikea budjettitilanne on juuri parasta aikaa eikä kaikkea hyvää ole mahdollista toteuttaa eli mm. juuri tekareitten kohdalla valtiolta saattavat rahat loppua. Siis krokotiilin kyyneleitä on odotettavissa.

    Afganistanin sotimiseen varaa kyllä riittää siinä kuin Venäjän avustamiseenkin, jotta siellä itärajan tuolla puolen Putin kumppaneineen voi keskittää ruplat asevarusteluun. Eikä tietenkään miljardien avustustakuut sekä Kreikalle että Irlannille ole ollut mikään valtiontaloudellinen ongelma. Jotta silleensä ja tälleensä, jos tässä alkaisin ennustelemisukoksi.
  2. Yhden vaihtoehdon muka pakkovalinta on Suomen politiikan vastenmielisimpiä piirteitä. Kuulee julistettavan, että EU-jäsenyys olisi meidän ainoa vaihtoehtomme. Entä Norja ja Sveitsi? Kuulee ilmoitettavan, että Nato on kaikkien sivistyneitten länsimaisten demokratioitten yhteinen ja luontainen järjestö. Entä Ruotsi, Itävalta, Sveitsi? Eivätkö ne ole länsimaisia demokratioita? Nykyinen valtiovarainministerimme yrittää väittää, että takauksien antaminen Kreikalle ja Irlannille oli ainoa vaihtoehto ja meidän velvollisuutemme eurorahamaana. Kaikki eurorahamaat eivät kuitenkaan takaussitoumuksia antaneet Kreikalle eikä Irlannille.

    Erityisesti toivon, että median ja varsinkin televisiokanavien vaalikeskusteluissa avarrettaisiin vaalien alla ohjelmissa tarkasteluasennetta monien mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen asetelmaan sen sijaan että edelleen jatkettaisiin vanhaa, huonoa toimituksellista linjaa yhden vaihtoehdon suosimisesta käärmeenä pyssyyn.
  3. Kriittisellä silmällä ja mielellä asiaan pureutuvia ulkomaalaisia vaalitarkkailijoita olisi tarvittu meillä Suomessa jo aikoja sitten. Erityisesti tulevat mieleen v:n 1994 EU-kansanäänestys ja yleensä Yleisradion säännönmukainen osallistuminen vaalikampanjointiin aktiivisen manipulaattorin roolissa.

    Kun tarkastellaan vaikkapa USA:n presidentin vaalien edellä käytäviä televisiokeskusteluja, debatteja siellä Atlantin tuolla puolella, niin ero meidän Suomen käytäntöihimme on kuin eri planeetoilla käytävien keskustelujen välillä. Noissa USA:n debateissa on erittäin säntilliset toimintasäänöt. Juontajan pitää olla tasapuolinen puheenvuorojen jakaja. Kameran pitää suuntautua puhuvaan ehdokkaaseen eikä se saa hortoilla missä sattuu. Jopa kuvakulmatkin on etukäteen määritelty. Ajankäyttö on määritelty kellolla niin, että ehdokaat saavat tasapuolisen kohtelun, jne. Yleisradio siinä kuin MTV3 ja Nelonen voisivat ottaa oppia Jenkkilän käytännöstä, jossa keskustelua käydään tahdikkuuden ja sivistyneisyyden hengessä. Tuskin se kuitenkaan onnistuu meillä Suomessa. Ei ole ainakaan viime aikoina onnistunut.

    Kun Yleisradio suosii televisiokeskusteluissa "neljää johtavaa puoluetta" (vähän aikaa sitten Jyrki Richt halusi rajata määrän kolmeen), niin eihän sekään ole tasapuolisuuden noudattamista. Asetelman epäjohdonmukaisuudesta kertoo se, että viime vaalien tuloksena Vasemmistoliitto on Eduskunnan neljänneksi suurin puolue kuten puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on kriittisesti todennut. Kaukana eivät ole vihreätkään.

    Yleisradio harjoittaa omaa vaaleihin vaikuttamisen politiikkaansa eli suorittaa "omavaltaisen esikarsintansa" vaaleissa tarjolla olevien vaihtoehtojen suhteen. Ei Yleisradion virkaan mediana kuulu toimia vaalien ensimmäisen vaiheen luokittelijana. Vaalit ovat silloin kuin ne ovat ja kaikkien on oltava samalla viivalla, jos toimittaisiin rehtiyden hengessä. Tervetuloa ulkomaalaiset vaalitarkkailijat ja tulkaakin ajoissa jo vaalikampanjan käymisen aikana!
  4. Tuossa ei aivan tarkkaan ole esillä virhemarginaaliin suuruus, mutta eiköpähän se liene noin kahden prosenttiyksikön suuruinen puoleen ja toiseen. Kun siinä haarukassa tarkastellaan puolueitten mahdollisten kannatuslukemien mahdollisen vaihtelun mahdollisuutta, niin voidaan aivan hyvin päätyä seuraaviin lukemiin:
    - SDP 19,3 (=17,3+2,0)
    - PS 19,0 (=17,0+2,0)
    - Kok 17,8 (=19,8-2,0)
    - Kes 17,3 (=19,3-2,0)
    Jotta silleensä eli varsinainen todellinen mittaustoimitus tapahtuu huhtikuussa vaaliuurnien äärellä.
  5. Nyt joudun toteamaan, että minulla toisenlainen näkemys kielten opiskelusta ja kuin Sinulla Jyrki. Tartun tuossa edellä kirjoittamaasi lauseeseen: "Jos aloitat toisen vieraan kielen vasta lukiossa, et pääse niin hyviin tuloksiin kielen hallinnassa.". Asia ja aihe on erittäin tärkeä ja ansaitsee kunnon tarkastelun.

    Käsitykseni ihmisen "oppimiskysvystä" on sellainen, että me pystymme oppimaan ja opiskelemaan täysipainoisesti niin nuorella iällä kuin sen jälkeenkin ja jopa eläkeläisinä. Tämä näkemykseni koskee kaikkea oppimista ja opiskelua eli niin kieliä kuin muutakin hyödyllisiä tai väehemmän tarpeellisia, jopa toisarvoisia asioita ja taitoja.

    Kielten opiskelun kohdalla näen olennaisen tärkeänä, että kaikki peruskoululaiset saisivat ja omaksuisivat myönteisen asenteen eri kieliin ja kulttuureihin nähden. Tarvittaisiin "löytöretkeilyhengen" opettamista ja oppimista, omaksumista. Asenteen olisi muodostuttava myönteiseksi.

    Peruskoulussa olisi oltava keskeisenä oppiaiheena yleinen lingvistiikka, yleinen kielellinen kommunikaatio ja siinä yhteydessä olisi opiskelun kohteena koko globaalien kulttuurien ja kielien kirjo monisorttisena mosaiikkina. Yksikään kieli ja kulttuuri ei olisi alempiarvoinen kuin jokin toinen. Tämän kulmakiven arvon omaava periaatte on yleisen ja yhtäläisen ihmisarvoisuuden hyväksymisen kanssa linjassa. On sitten eri asia, mitä vierasta kieltä me itse kukin sitten käytännössä tarvitsisimme ja mitä kieltä tai kieliä olisi hyödyllistä käytännössä opiskella ja osata. Vasta aikuisina me tiedämme omat elämisen tilanteemme. Uuden opiskelun tarvetta tulee myöhemmälläkin iällä ja se koskee myös kieliä. Homma onnistuu, kun valmius ja motivaatio ovat kunnossa.

    Pitkin hampain suostun semmoiseen ajatukseen, että englantia olisi hyvä opetella osaamaan edes alkeitten osalta jokaisen suomalaisen peruskoululaisen. Tietysti oma äidinkieli tulee vielä aina sitä ennen. Kaikkien muitten kielien osalta jättäisin harkinnanvaraa ja suurta joustavuutta peruskoulun tasolla kielten opsikeluun. Kyllä tarjolla on aiheellista pitää muitakin kieliä englannin lisäksi, mutta pakon haluan jättää pois.

    Olen itse käynyt entisjan oppikoulun. Näin vuosikymmenien jälkeen uskallan väittää, että oppikoulun kielien oppimäärät (ruotsi, saksa ja englanti) olivat sen verran suppeat, että ne on kohtalaisen helppo suorittaa tiivistettynä kurssiopiskeluna aikuisella iällä. Aikuisena pitää vain sitten olla asenteellista valmiutta, tarvetta ja sen mukana tulee myös motivaatio olipa kyse sitten mistä tahansa kielestä vaikkapa japanista hindiin, turkkiin, venäjään, ruotsiin, jne.
  6. Täydennyksenä edelliseen on vielä todettava, että ennen EY/EU-kansanäänestystä meille äänestäjille vakuuteltiin, että raha-asia eli mahdollisen EU-yhteisvaluutta-asian käsittely tapahtuisi myöhemmin täysin erillisenä asiana ja irrallaan. Sillä menelmällä meitä äänestäjiä jymäytettiin luomalla harhakuvitelma, jonka mukaan EY/EU-kansanäänestys ei koskisi lainkaan mahdollista oman markan kohdalla aikanaan eteen tulevaa päätöksentekoa. Pimityskuvioon kuului, etteivät vallankäyttäjät uskaltaneet jakaa Maastrichtin sopimuksen tekstiä kaikkiin suomalaisiin talouksiin, sillä siinä yhteydessä kyseinen pimitys olisi paljastunut.

    Kun yhteisen EU-valuutan eli ensi alkuun ecu-nimellä kulkeneen valuutan kohdalla tehtävä päätös tuli meillä Suomessa käsittelyyn, niin siinä vaiheessa meidän vallanpitäjämme ykskantaan totesivat, että asiahan ratkaistiin jo EU-jäsenyyden hyväksymisen myötä ja sitä vartenhan järjestettiin kansanäänestyskin, jossa äänestäjien enemmistö hyväksyi EU-jäsenyyden ja samalla omasta markasta luopumisen Maastrichtin sopimuksen mukaisesti. Nyt Sixten Korkman toistaa jälleen kerran saman "tapahtuneena tosiasiana". Eipä ole lainkaan ihmettelemistä, kun Perussuomalaiset lisää puolueena kannatustaan vaalien lähestyessä. Kansakunnan poliittinen muisti on pitempi kuin joskus mainittu kaksi viikkoa.
  7. Samaa mieltä olen Arvoisa AT1, että meille Suomeen olisi saatava käyttöön sitovat kansanäänestykset. Silti voisi olla myös neuvoa-antavia kansanäänestyksiä. Esim. ennen jonkin tärkeän asian käsittelyä voitaisiin järjestää neuvoa-antava kansanäänestys ja semmoisen voimalla voitaisiin pakottaa päätöksentekijät ottamaan käsittelyyn jokin olennainen kysymys, joka jäisi muutoin käsittelemättä. Sitova äänestys soveltuisi sitten tilanteeseen, jossa olisi olemassa selkeä ja kirjoitettu lakiteksti ehdotuksena, joka sitten hyväksyttäisiin tai hylättäisiin sitovasti kansanäänestyksellä. Oppia voitaisiin ottaa kansanäänestysten järjestämisestä mm. Sveitsistä.

    Kansanäänestyksiähän meillä on järjestetty jonkin verran erityisesti paikallisella tasolla. Todellakin niitten sitovuus on jäänyt usein toisarvoiseksi. Kun mm. Joutsenossa taannoin järjestettiin kansanäänestys Lappeenrantaan liittymisestä, niin joutsenolaiset äänestäjät hylkäsivät liittymisen suurella enemmistöllä. Joutsenon valtuusto sitten teki päinvastaisen päätöksen ja liitti Joutsenon Lappeenrantaan vastoin väestön selkeätä kantaa.

    Kansanäänestysten järjestämisen pitäisi olla selkeästi määriteltyä. Jotta jokin asia saataisiin kansanäänestykseen, niin tarvittavan aloitteen voisivat tehdä esim. 100.000-200.000 äänioikeutettua kansalaista ja silloin valtiovallan olisi kansanäänestys järjestettävä. Itse järjestelyt olisi toimitettava rehtiyden hengessä venkoilematta. Ja kampanjoinnin aikana reilu toiminta olisi aivan erityisen tärkeätä. Surullisen kuuluisa huono esimerkki on meillä Suomessa EU-kansanäänestys v.1994, jonka kampanjointiin Yleisradiokin osallistui aktiivisesti ja asenteellisen manipuloivasti Kyllä-kannan hyväksi. Se semmoinen ei täyttänyt rehtiyden hengen vaatimuksia. Jos valtio antaa kampanjarahoitusta, niin sitäkin on annettava tasapuolisesti molemmille osapuolille. Ylipäätään juuri Sveitsi olisi kelvollinen paikka opin ottamisen hakemiseen kansanäänestysten järjestämisestä.
  8. Miksi meillä Suomessa on kiire vaalien tuloksen selvittämisessä? Muualla maailmalla läntisissä sivistysmaissakin kestää helposti päivän, pari, kolmekin ennen kuin edes lähes täsmällinen vaalitulos on selvillä.

    Rohkenen väittää, että meillä Suomessa on ruvettu liian kunnianhimoiseksi vaalituloksen nopeassa selvittämisessä. On ryhdytty pitämään arvovaltakysymyksenä ylläpitää ääntenlaskennan ennätysmäistä sukkeluutta kansainvälisesti vertailtuna. Vähempikin hoppu riittäisi eikä vaalien tuloksen selvillesaaminen silti kestäisi kohtuuttoman kauan.

    Vaalipiirien keskusvaalilautakuntien olisi korostettava äänestysalueitten tuloslaskennan kohdalla rauhallista toimintaa, johon ei kuulu kellon kanssa kilpailu, vaan olennaisinta olisi huolellinen laskentatyö. Eikä äänestysalueitten vaalilautakuntiin pitäisi laisinkaan huolia mukaan väkeä, jolla on vaalipäivän iltana kova kiire oman porukkansa vaalivalvojaisiin.

    Vaalimateriaalia eli äänestyslippuja, leimasinta, sinettivahaa, äänestysluetteloita pitäisi säilyttää erityisen tarkasti varmoissa tiloissa eikä niitä kukaan saisi pästä kuljettelemaan esim. kotiinsa. Jos nykyinen käytäntö kaipaa parannuksia, niin ne parannukset on tehtävä virallisilla määräyksillä. Olisi varmaankin erityisen hyvin paikallaan myös se, että meille saapuisi vaalitarkkailijoiksi ulkomailta vaalitarkkailijoita, jotka olisivat täällä jo vaalikampanjaa seuraamassa. Mm. Yleisradion vaaliohjelmien rehtiyden seurannassa voisi olla sopivaa työsarkaan ulkomaisille vaalitarkkailijoille.
  9. Osakesäästämistä olisi viisasta suosia. Kun parasta aikaa valtion talouden velkaantumisen kanssa tuskailevat poliitikot vaativat "rikkaitten verotuksen kiristämistä", niin siinä yhteydessä on esille heitetty "hyvänä" esimerkkinä osinkotulojen ja myyntivoittojen verotuksen korottaminen. Sillä tavalla poliitikot kuvittelevat valtiolle kertyvän lisää verotuloja ja valtion talous pelastuisi.

    Veronmaksajien keskusliiton johtaja Teemu Lehtinen on huomauttanut, että "rikkaat" pystyvät kirjanpidollisella kikkailulla järjestelemään verotuksensa tason matalaksi. Siinä mielessä osinkojen ja myyntivoittojen verotuksen kiristämisellä ei lapioitaisi rikkailta rahaa valtion kassaan. Turha kuvitella valtion talouden pelastamista sillä menetelmällä.

    Osinkotulojen ja myyntivoittojen verotuksen kiristäminen osuisi sen sijaan täydellä voimallaan tavalliseen kansaan, keskituloisiin ja myös säästeliäiseen rahvaaseen. Tavallisella kansalla ei ole apunaan kirjanpidollista kikkailua ja sen vuoksi tavallinen kansa maksaa verotuksensa raskaimman kautta toisin kuin raharikkaat. Osinkojen ja myyntivoittojen verotuksen kiristäjät eivät tiedä, mitä he ovat mahdollisesti tekemässä, mutta anteeksi heidän tekemisiään ei tarvitse antaa toisin kuin Pipliassa suositellaan.

    Valtion olisi toiaan viisasta suosia osinkotulojen kertymistä ja se suosiminen vaurastuttaisi nimen omaan tavallista kansaa. Osinkotulojen verotus voisi olla tahallisesti määriteltynä alhaista tai ainakin hyvin kohtuullista. Mihinkään korotuksiin ei pitäisi nyt lähteä. Ajatellaanpa asiaa täsmällisemmin. Kun esim. Helsingin pörssiin listattuina olevien yhtiöitten jaamien osinkojen verotus olisi kevyttä, se järjestely hyödyttäisi kotimaista elinkeinoelämää ja sitä kautta koko kansantalouttamme. Hyötyisi siitä valtiokin pitkän päälle.

    Tavallisen kansan vaurastumisen edistämisessä nimen omaan osakesäästäminen on erittäin hyvä tarjolla oleva keino. Osakkeitten ostamiseen riittää jo varsin vähäinenkin varallisuus. Osakkeita voivat hankkia nekin, joitten varat eivät riitä esim. asuntojen tai metsä- ja rantapalstojen ostamiseen. Osakesäästämienen ja osakesijoittaminen olisi selkeätä "kansankapitalismia" ja kansan vaurastuminen sitä kautta olisi mitä myönteisintä.

    Jo nykyäänkin osakesijoittaminen on yleisempää kuin mitä ehkä kuvitellaan. Ajatellaanpa vain meitä suomalaisia ja meidän moninaisia tietojamme ja taitojamme ja ammattejamme. Meillä on pilvin pimein merkonomeja ja ekonomeja, yrittäjiä, opettajia, maistereita, lisensiaatteja, tohtoreitakin, lääkäreitä, tuomareita, notaareja, toimistovirkailijoita, liike-elämän väkeä eli he kaikki yhdessä monien muitten kanssa muodostavat monisorttisen tavallisen kansan. Osakesäästämisen valmiuksia omaavaa väkeä on runsaat väestömäärät. Asialle ryhtymiseen toki tarvitaan harrastusta ja hiukan opiskelemista sekä arvo-osuustilin avaaminen pankkiin on sitten se väylä, joka avaa osakesäästämisen käytännössä. Mihinkään rahastoihin sekaantumista ainakaan minä en suosittele kenellekään, sillä niissä kuvioissa ainoa varma tienaaja on rahaston pitäjä omine maksuineen ja taksoineen.
  10. Mieltä lämmittää, kun sinä AT1 ajattelet esittämäni suhteen samansuuntaisesti puoluetukijärjestelyistä ja Ylen vaaliohjelmista. Tänään on uutisissa (mm. Helsingin Sanomat) kerrottu, että kun kerran Suomen Nato-jäsenyydestä ei olla käymässä vaalikeskustelua, niin eihän sitä Nato-jäsenyyttä sitten tietenkään muka voitaisi yrittää ajaa läpi ensi vaalikaudella eli 2011-2015! Uskokoon jos joku haluaa.

    Mieleen palaa ilman mitään enempiä muistilokeroitten penkomisia vuoden 1991 eduskuntavaalit, joitten edellä ei ollut tarpeellista käydä EY-jäsenyyskeskustelua (silloin oli EY), koska puolueitten mukaan Suomen EY-jäsenyys ei ollut ajankohtainen keskustelun aihe. Ja sitten kun vaalien äänet oli laskettu, niin tuskin seuraavan päivän lehtien painomuste oli ehtinyt hiukan kuivahtaa, kun alkoi Suomen EY-jäsenyyden ajaminen täydellä voimallaan vähät välittämättä siitä, ettei aihetta oltu käsitelty vaalikampanjan aikana.

    Epäilen, että Suomen Nato-jäsenyyden ajajien strategiana on nyt mennä vaaleihin pimennetyillä lyhdyillä ja sitten heti vaalien jälkeen polkaista käyntiin totaalinen Suomen Nato-jäsenyyden ajaminen ja homma pitäisi viedä läpi hirmuisella vauhdilla eli ideaan kuuluisi, että "ajetaan niin kovaa, etteivät paskakokkareet (Nato-jäsenyyden vastustajat) pysyisi rattailla". Ainoa varma valinta on äänestää puoluetta, joka on varma Suomen Nato-jäsenyyden vastustaja, suosittelen.

    Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta suomalaisten ministereitten ajankäytön tärkeysjärjestystä. Kun äskettäin mediassakin oli näkyvästi esillä Venäjän tekemä ulkomaalaisia koskeva maanvuokrauskauppojen kielto, niin siinä samalla tuli keskusteluun venäläisten maanostot meillä Suomessa. Tilanne todettiin semmoiseksi, että Suomella olisi täysi oikeus kieltää maakaupat EU:n ulkopuolisilta ostajilta. Suomen hallitus ei kieltänyt EU:n ulkopuolisilta maanostelua, kun asiaa käsitetiin v.1999 ja laki tuli voimaan v.2000 alusta. Asian esitellyt silloinen ministeri Satu Hassi on Ilta-Sanomien (13.1.2011) kertomana todennut, että "Minulla ei ole asiasta minkäänlaista muistikuvaa, Hassi tunnustaa nyt ja sanoo olleensa tuolloin kiireinen Suomen EU-puheenjohtajuustehtävissä".

    Kun kerran asiaan on saatu vahvistus ministeritasolta, niin asetelma on niin, että Suomen vallanpitäjien aika ja energia todellakin menee niin tarkkaan Brysselin kanssa rahteerautuessa ja touhutessa, että Koti-Suomen asiat jäävät täysin toisarvoisiksi. Edes isänmaan maankamaran omistuksen ajattelemiseen ei ole aikaa eikä kiinnostusta eikä energiaa riittänyt.
  11. Erityistä huomiota on paikallaan kiinnittää Suomen Japanissa toimineeseen lähettiläs G.J. Ramstedtin osuuteen siinä vaiheessa, kun Kansainliitto oli muodostamassa kantaansa Ahvenanmaan kysymykseen. Hoksottimet hereillä ollut Tokion lähettiläämme hoiti erinomaisesti virkatoimensa ja paljasti Ruotsin huijausyrityksen Ahvenanmaata koskeneessa kiistassa. Mahtavatkohan meidän nykyiset diplomaattiset edustustomme pystyä yhtä hyviin suorituksiin? Joskus vaikuttaa siltä, että lähetystöjemme ajankäytössä suomalaisten asiat ja Koti-Suomen edut eivät aina olisikaan ajankäytössä päällimmäisenä. G.J.Ramstedt olikin taustaltaan yliopistomies, professori eikä broileripoliitikko.
  12. Jatkan opiksi ottamisen aprikoimisiani Ahvenanmaata koskevien tapausten inspiroimana. Olen usein kummastellut meillä Suomessa esiintyvää Ruotsin lapsellisen sinisilmäistä ihastelua. Onhan siihen tietysti inhimilliset syynsä. Ruotsi on saanut rakentaa olojaan rauhassa kaksi vuosisataa. Meidän suomalaisten koettavaksi on taas osunut monia tukalia vaiheita ja ajanjaksoja tuona samana aikana. Ruotsi oli meitä edellä vielä 1950-luvulla erittäin merkittävässä mitassa. Siis vielä viime vuosikymmenille saakka Ruotsi vertailun kohteena on ollut meitä edellä.

    Miten on nykyään? Arveleisin niin, että Berliinin muurin murtumisesta Neuvostoliiton romahtamiseen johtanyt parin vuosikymmenen takainen maailmanhistoriallinen muutosvaihe muutti myös meidän geopoliittisen asemamme. Nykyisin Suomi on aivan toisenlaisessa asemassa kuin esimerkiksi v.1988. Venäjä on itäisenä naapurinamme "helpompi" naapuri kuin Neuvostoliitto. Yhteydet ovat avautuneet myös etelään itsenäisyytensä palauttaneisiin Baltian maihin ja erityisesti heimokansamme Viron uusi itsenäisyys on meille arvokas asia. Kaikkiaan tilanteen muutos on vienyt siihen, että Ruotsi ei olekaan enää meidän keskeinen henkireikämme muuhun maailmaan sillä tavalla kuin Neuvostoliiton aikana oli.

    Hyvällä omallatunnolla voisimme elää omana itsenämme kumartelematta minnekään päin. Silti tuntuu kovin kummalliselta, kun toistuvasti meillä halutaan viritellä Ruotsin kanssa yhä kiinteämpää ja kiinteämpää "suhdetta". Minkä takia ja millä perusteella? Onko koko homma Ruotsin operointia taas yhden kerran? Yrittääkö Ruotsi jatkaa siitä, mihin se jäi ostettuaan Helsingin pörssin, kaapattuaan Suomen keskeisimmän liikepankkitoiminnan, onnistuttuaan ostamaan hölmöiltä Suomen ministereiltä telelaitoksen kiinteät kaapeliyhteydetkin? Nähtävästi Ruotsi yrittää eskaloida valtaansa Suomessa niin laajalle ja syvälle kuin suinkin mahdollista. On meidän omaa typeryyttämme, jos avaamme ovemme ruotsalaisille sepposen selälleen ja vielä raapaisemme jalkaa oven pielessä hattu kourassa. Jos annamme, niin Ruotsi vie meiltä sekä marjat että ropposen.

    Sähkösanomaliikenteen sabotointi v. 1918 ja siihen liittynyt yleispoliittinen operointi Ahvenanmaan kysymyksen yhteydessä tuo mieleen Soneran kiinteitten kaapeleitten myymisen ruotsalaisille. Jos Joku väittää, että eiväthän ruotsalaiset sentään meidän kaapeleillemme tule salaa hääräilemään ja viestiliikennettämme kuuntelemaan, niin se semmonen Joku on täysi pölvästi. Olemmeko tosiaankaan yhtään mitään oppineet?
  13. Mieleen tulee näin jälkiviisasteluna se, että mitä me tuostakin Ahvenanmaan tilanteesta v.1918 helmikuulta opimme? Miten menetellään, kun yhteydet ovat poikki ja eri tahoilta tulee disinformaatiota oikean tiedon sijaan? Ja kun vielä kävi niin, että tuolloin Uudenkaupungin suojeluskuntalaiset eivät edes tienneet, että ruotsalaiset eivät olleet mitään sopineet Mannerheimin kanssa, vaikka väittivät sopineensa. Asetelma oli sekava monella tapaa, sillä olihan rannikko myös Rauman ja Porin tienoilla punaisten hallussa eikä suoria yhteyksiä Mannerheimin esikuntaan ollut.

    Yksi opetus on sekin, että jokainen maa ajaa omia etujaan. Ei meillä ole pyyteettömiä ystäviä ulkomailla, ei sitä ole Ruotsi eikä sitä ole Venäjä eikä sitä ole USA sen enempää kuin mikään muukaan ulkomaalainen valtio. Ehrensvärdin osumatarkkuus oli erinomainen vieraan apuun luottamisen analyysissaan.

    Tuosta Ahvenanmaan asetelmasta v:n 1918 helmikuussa voisi hyvinkin laatia vaikka yleispätevää oppimateriaalia. Elävän elämän tilanteet kriisiaikoina osaavat olla mitä hankalimpia. Mitenkä niihin osattaisiin ennakolta valmentautua? Kun ajattelemme vielä nykyisen maailman monenmoisia teknisiä mahdollisuuksia, niin ne mahdollisuudet ovat myöskin yhteyksien sabotoijilla ja disinformaation kylväjillä, viljelijöillä. Varsin helposti on ajatukset siirrettävissä sodan kriiseistä myöskin vaikkapa liike-elämän ankaraan kilpailuun, jossa ilmenee aivan vastaavanlaista hämäystä, harhautusta, huiputusta, väärän tiedon levittämistä, voimankäytöllä (rahalla taivaallinen mahti) uhkailua, ym. Ehkäpä sodan käymisen taitaminen ja liike-elämän osaaminen eivät niin kovin kaukana toisistaan ole nykyäänkään. Sanotaan, että kenraalien pitää osata toimia viisaasti. Sama ominaisuus on hyödyllistä myös liike-elämässä.
  14. Aivan paikallaan on vaatia nykyistä tasapuolisempaa eri puolueitten kohtelua sekä puoluetuen kohdalla että mm. Ylen vaaleihin liittyvien ohjelmien osalta. Tuossa puoluetukiasiassa nousikin joitakin aikoja sitten esille Johanna Korhosen laatima selvitys puoluetuen tasapuolisemmasta jakamisesta. Oma täsmällinen ehdotukseni on seuraavanlainen:
    - Puoluetukea olisi jaettava myös eduskunnan ulkopuolisille puolueille ja tukea olisi annettava kaikille puoluerekisterissä oleville puolueille. Määrältään puoluetuki voisi olla eduskunnan ulkopuolisten puolueitten kohdalla esim. puolet siitä euromäärästä, joka on määritelty yhtä kansanedustajaa kohti määriteltynä puoluetukena. Tuota puolikasta ei voida pitää kovin suurena summana vuodessa, mutta toisaalta sillä olisi kuitenkin melkoisesti merkitystä rahapulasta kärsiville eduskunnan ulkopuolisille puolueille.
    - Jos haluttaisiin murtaa eduskuntaryhmien nykyisin kovin ankaralta vaikuttavaa ryhmäkuria, niin sekin "pakkopaidan" löysentäminen voisi tapahtua puoluetuen maksusääntöjä muuttamalla eli puoluetuki voitaisiin antaa suoraan yksittäisille kansanedustajille eikä puolueille kuten nykyään tehdään. Olisihan juuri tuon imperatiivisen mandaatin mukaista, että yksittäisellä kansanedustajalla on vapaa päätösvalta kannanotoissaan ilman puoluekuria. Jos kansanedustaja sitten katsoisi mahdolliseksi lohkaista jonkin, vaikka vähäisenkin, osuuden puoluetuestaan omalle puolueelleen, niin se päätös olisi yksin hänen päätösvallassaan.

    Yleisradion vaalien alusohjelmat ohjelmat olisivat kokonaan oman messunsa mittainen aihe. Lyhyesti ilmaistuna Ylen vaaliohjelmille pitäisi määrätä ankaran tasapuolisuuden vaatimus. Esim. jatkuva "kolmen johtavan puolueen" korostettu esilläpitäminen olisi lopetettava. Vaaleissa pienistä voi tulla suuria ja suurista pieniä. Ei ole Yleisradion ohjelmapolitiikan tehtävänä yrittää määritellä poliittisten puolueitten suuruussuhteita. Yleisradion tehtävänä on tiedonvälitys eikä aktiivinen ja puliveivauksellinen politikointi.
  15. Kiitoksia sinulle "jargon11" suostuksestasi! Olenhan minä aikaisemminkin tutustunua pintapuolisesti "Muutos2011"-ohjelmalliseen antiin. Ja kun nyt lueskelin puolueen tekstejä tarkemmin, niin todellakin paljon hyväähän sieltä on löydettävissä. Kansanäänestykset, sananvapaus ja monta muuta asiaa käyvät maniosti myös minun mieleeni.

    Sitten toisaalta herneitä löytyy myös "Muutos2011"-patjan alta. En pidä hyvänä lähestymistapana sitä, että "kansanliike" ei ota kantaa esim. Suomen Nato-jäsenyyteen muutoin kuin korostamalla kansanäänestyksen merkitystä asian mahdollisen käsittelyn prosessissa. Jos kuvitellaan, että puolueella olisi ensi vaalien jälkeen kansanedustajia, niin voisi syntyä tilanne, jossa he joutuisivat ottamaan kantaa kyseiseen asiaan eli Suomen Nato-jäsenyyteen. Siinä ei riitä edustajille annettavien "vapaitten käsien" periaate, joka on sinällään imperatiivisen mandaatin mukaista. Voivathan monet äänestää Nato-kriittisiä ehdokkaita, vaikka heistä ei kukaan tulisi valituksi, vaan edustajiksi pääsisi ainoastaan Nato-myönteisiä ehdokkaita.

    Asioitten lähestymistavat herättävät huomiota nekin. Kun omasta puolestani haluan korostaa mm. ihmisisksi elämisen periaatetta ja käytöstapojen parantamista ja sitä kautta ennaltaehkäisevällä tavalla tapahtuvaa häiriökäyttäytymisen ja rikollisuudenkin vähenemistä, niin sitä kautta muutos onnistuu myös voimassaolevien lakien puitteissa. Sinänsä pidän kyllä tärkeänä kasvatuksellisten mahdollisuuksien parantamista antamalla vanhemmille ja mm. opettajille kurinpito-oikeuksia takaisin. "Porsaaina pellossa" kasvavista lapsista ja nuorista ei vartu laajassa mitassa kunnon kansalaisia.
  16. Kiitokset asiallisesta kommentistasi Jouko Piho! Jonkin verran olen tutustunut laidasta laitaan eri puolueitten ohjelmiin ja kannanottoihin jo vuosien ja vuosikymmenien mittaan. Vilkaisin tässä äsken taas kerran Itsenäisyyspuolueen ohjelmasivuja ja muutaman kommentin esittäminen tulee mieleen. Totean olevani enemmän vaaliohjelman ihmisarvoisuus-kohdan kannalla kuin varsinaisessa ohjelmassa mainitun "kristillisen yhteisvastuun arvot ja aatteet"-kohdan kannalla. Henkilökohtaisesti näen asetelman niin päin, että tosiaankin humaani ihmisarvoisuus toimii yleispätevänä lähtökohtana kaikkein parhaiten ja jos sitten siihen lähtökohtaan nähden ovat sopusoinnussa myös myös kristillisen yhteisvastuun arvot ja aatteet, niin mikäpä siinä.

    Tobinin vero on seikka, jonka yksipuolista käyttöönottamista en näe tarkoituksenmukaiseksi meillä Suomessa. Näen myös yleisen kansainvälisen Tobinin veroon kohdistuvan kritiikin varsin aiheelliseksi. Tobinin vero pitäisi säätää samanaikaisesti voimaantulevaksi globaalissa mitakaavassa, jotta siitä ratkaisusta tulisi toimiva ja tasapuolinen. En kuvittele, että semmoinen saavutus olisi käytännössä mahdollista. Ei kannata haaskata ruutia haihatteluun. Näinpä näin löydän siis herneitä patjan alta.

    Itsenäisyyspuolue sai viime eduskuntavaaleissa v.2007 koko Suomessa vaalitilastojen mukaan 5.541 ääntä. Se tulos oli kertakaikkisen surkea. En tietenkään väitä, etteikö kannatuksen kasvu voisi olla mahdollista ja siinä mielessä ei tarvitse juuttua tuohon edelliseen eduskuntavaalien tulokseen tuijottamiseen. Aina on mahdollista katsoa eteen päin. Mieleen viriää kysymys: Löytyykö nyt ja lähikuukausina Itsenäisyyspuolueen ohjelmallisesta tarjonnasta ja toiminnasta aineksia lisääntyvään vaalimenestykseen ensi huhtikuussa? Vaalituloshan sen kertoo vajaan kolmen kuukauden päästä.

    Vilkaisin myös Itsenäisyyspuolueesta irtaantuneen Suomalaisen Puolueen (ei liene vielä puoluerekisterissä) kertomaa. Kovin vanhanaikaiselta tuntuu, että kehitteillä oleva puolue ankkuroi henkistä sanomaansa sinänsä tuttuun sloganiin "Koti, uskonto ja isänmaa". Minä taidan olla liian pluralistinen humanisti ja monisorttisuuden hyväksymisen kannattaja, jotta lähtisin mukaan myöskään Suomalaisen Puolueen toimintaan. Toisaalta ainakin koti ja isänmaa kelpaavat minullekin kiinnekohdiksi. Uskonnon tilalle vaihtaisin yleishumanismin.
  17. Huomaan, että minun on paikallaan täydentää edellistä tekstiäni. Oman asunnonhan saa nykyisin myydä verottomana kahden vuoden omistamisen ja asumisen jälkeen. Mm. siihen ovat verotuksen kateelliset kiristäjät iskeneet silmänsä. Myyntivoiton verotuksen kiristämissuunnitemiin kuuluu oman asunnon myynnin yhteydessä mahdollisesti syntyneen voiton tekeminen verolliseksi kaikissa myyntitilanteissa. On puhuttu mm. suurten ikäluokkien halvasta asumisesta omitusasunnoissaan ja että olisi paikallaan ottaa rahat pois noilta vanhenevilta muka nuorempien taakaksi tulevilta ikäluokilta. Muistamme hyvin demarimilitantti Osku Pajamäen liki sodanjulistukseksi luonnehdittavan suurten ikäluokkien mollauksen. Ilmeisesti kyseinen nuori aikuisen alku luokittelee kaiken itseään vanhemman ja viisaamman väen raharikkaiksi, joita on soveliasta rokottaa verotuksella raskaimman kautta. Hoksottimien pitää olla hereillä nyt, kun eduskuntavaalit lähestyvät. Kaikilta puolueilta on saatava selkeänuottinen näkemys siitä, mitenkä mikäkin puolue tulee muotoilemaan myyntivoiton ja osinkojen verotuksen kantansa.
  18. Rahvaan etujen mukaista olisi vaurastuminen. Jos tavallinen kansa eläisi taloudellisesti omilla jaloillaan, niin siitä hyötyisi koko yhteiskunta - paitsi ehkä broileripoliitikot. On aivan erityisen aiheellista tähdentää, että myyntivoiton verotus ei ole suinkaan raharikkaita koskeva asia. On pikemminkin päin vastoin. Rikkailla on mahdollisuus hyödyntää monet konstit voittojen kirjanpidolliseksi vähentämiseksi. Tavallisella kansalla ei niitä mahdollisuuksia ole. Silti tavalliset pieneläjätkin pyrkivät pääsemään elämässään vakaasti omille jaloilleen.

    Rahvaan etu olisi tosiaankin vaurastuminen. Jos sitä tavoitetta ja tarkoitusta pyrittäisiin edistämään, niin poliitikkojen pitäisi puheissaan ja päätöksissään tehdä linjamuutos. Tavallisen kansan myyntivoittojen verotusta olisi kevennettävä. Asia koskee yhtä hyvin niin kiinteistöjen myyntivoittoja kuin myös vaikkapa pörssiosakkeitten myyntivoittoja, johon yhteyteen kuuluu myös osinkoverotus. Rahvaan vaurastumista olisi suosittava.

    Miksi pörssiosakkeet on aiheellista huomioida tässä yhteydessä? Siksi, että laajoilla kansalaispiireillä on pörssiosakkeitten omistusta. Ajatellaanpa meitä suomalaisia. Meillä on runsaasti osakesijoittamisen osaavaa väkeä. Ajatellaanpa meidän laajaa merkonomien ja ekonomiemme joukkoja, maistereita, tohtoreita, opettajia, juristeja, notaareja, kirjanpitäjiä, viranhaltijoita, yrittäjiä, kaupan henkilöstöä, ym. Väittääkö joku, että eihän tavallisella kansalla ole edellytyksiä ryhtyä osakesijoittajaksi eikä osinkoverotus sen vuoksi koske lainkaan tavallista kansaa?

    Ajatellaanpa tavallisen suomalaisen perheen asumista pitkällä aikajaksolla. Asunto ostetaan ensin velaksi, jota maksetaan pitkät ajat työllä ja hiellä. Kun sitten aikanaan velat on saatu maksetuksi ja kuluu aikaa, niin saattaa tulla eteen asunnon myymisen mahdollisuus. Sitä asuntokauppatilannetta ei tavallisen suomalaisen perheen kohdalle osu elämässä kuin ehkä kerran, kahdesti, poikkeustapauksissa kolmesti. Myyntivoiton verotuksen kiristäjät kauppaavat kuitenkin virheellistä harhakäsitystä, jonka mukaan myyntivoiton verotuksen kiristämisellä kerättäisiin rahaa rikkailta köyhien hyväksi. Tavallinen ahertava kansa unohtuu siinä teatterin tekemisessä. Ovathan poliitikot kuitenkin tyytyväisiä omaan itseensä, kun ovat tehneet päämäärätietoisia ratkaisuja ja osoittaneet johtajuutta, antaneet semmoisen vaikutelman.
  19. Lähes jo liturgiseen tyyliin päällepäsmäriemme taholta pulpahti tilanteen "arvioinniksi", että venäläisten ja yleensä EU-alueen ulkopuolisten maitten maanosto- ja maanomistusoikeuden kieltämiseksi tarvittaisiin muka koko EU-alueen yhtenäinen päätös. Lyhyesti todettuna se semmoinen puhe on puhdasta potaskaa, ilmeisesti täyttä harhautusta ja yritystä pujahtaa piiloon EU:n selän taakse tässä asiassa. Mm. Itävalta on säätänyt semmoisen kieltolain ihan yksinään.

    Tämän päivän (torstai 13.1.2011) Ilta-Sanomien tilannetta käsittelevässä jutussa todetaan:
    - Toisin kuin moni luulee, mitkään EU-lait eivät estäisi Suomea säätämästä omia erityisrajoituksia unionin ulkopuolisten maiden kansalaisia kohtaan.
    Edelleen IS kirjoittaa oikeusministeri Tuija Braxin todenneen:
    - EU velvoitti (siis v.1999 presidentti Ahtisaaren allekirjoittama laki) Suomea poistamaan vapaa-ajan asuntojen hankkimista koskevat rajoitukset ainoastaan unionin jäsenmaiden osalta vuoden 2000 alusta alkaen.
    Tuolloinen hallitus (siis Paavo Lipposen hallitus) kuitenkin katsoi, että "rajoituksia ei voida pitää perusteltuina myöskään unionin ulkopuolisiin maihin nähden". Asian käsittely oli hallituksessa ympäristöministeri Satu Hassin (Vihreät) vastuulla. Nyt Hassi toteaa IS:n mukaan: - Minulla ei ole asiasta minkäänlaista muistikuvaa. Edelleen IS:n uutisoimana "Hassin mukaan Suomi voisi halutessaan nyt muuttaa lakia".

    Sietäisi siis ministeriemme miettiä kerran jos toisenkin ennen kuin menevät taas toistuvasti möläyttelemään, että asiassa tarvittaisiin EU-laajuinen käsittely ja päätös.
  20. Saattaahan tuo olla niinkin, että Pohjanlahden läntiseltä puolelta tänne Pohjanlahden itäpuolelle tullut väki on ollut sen verran lahjatonta, etteivät he ole pystyneet omaksumaan edistyneemmän suomenheimoisen väen modernimpaa tekniikkaa. Varsin mielenkiintoista dokumentaatiota yliopistolliselta tasolta todettuna.

    Varsinaisesti lienee kuitenkin silleensä, että valtastrategiset seikat ovat vaikuttaneet ratkaisevasti tuolloin 600-700 vuotta sitten, jolloin germaanista svealaista porukkaa asettui majoittumaan tai asetettiin asumaan näille suomalaisille rannikoille. Ensinnäkin silloin ei ollut olemassakaan mitään Ruotsia valtiona. Kun svealaiset sitten onnistuivat solmimaan Novgorodin kanssa Pähkinäsaaren rauhan ja se raja jakoi suomalaiset heimot kahtia, niin totta kai svealaisten vallanpitäjille tuli samalla suuri huoli oman valta-asemansa turvaamisesta vieraalla maalla. Luonnollisen tervejärkinen strategia oli turvata rannikot niin, että tärkeimmät tienoot asutettiin "omalla" väellä. Siis Suomenlahden pohjoisrannikko Kymijoen länsipuolisella alueella Ahvenanmaata myöten oli korvaamattoman tärkeää seutua. Sama strateginen merkitys oli Pohjanlahden itäpuolella Merenkurkun kohdalla nykyisen Pohjanmaan rannikolla.

    Rannikoitten strateginen merkitys näkyi hiukan myöhemmin Virossa, joka joutui Ruotsin alaisuuteen 1600-luvulla. Siinä vaiheessa Ruotsi alkoi asuttaa strategisesti tärkeätä Länsi-Viron saaristoa ja Viron rannikkoa ruotslaisperäisellä väellä. Vaikka Ruotsin valtakausi Virossa jäi lyhehköksi, niin silti siellä Viron saarilla on edelleen rippeinä ruotsalaistausta väestöä.

    Rannikoitten merkitys ei ole hävinnyt mihinkään myöhemminkään valtapolitiikassa. Tiedämme, kuinka toisen maailmansodan jälkeisenä aikakautena Neuvostoliitto pyrki päämäärätietoisesti venäläistämään nimen omaan Viron rannikkoa Suomenlahden eteläpuolella. Narvan ja Paldiskin, Hiidenmaan välillä eli koko Suomenlahden etelärannikon venäläistäminen eteni niin pitkälle, että viron kieli oltiin määrittelemässä jo uhanalaiseksi kieleksi 1980-luvulla. Viron ja Baltian uudelleen itsenäistyminen muutti sitten tilanteen ja virolaisuus pelastui. Latviassa venäläistäminen ehti etenemään vielä pitemmälle. Nykyisin etnisiä ongelmia on niin Virossa kuin Latviassakin.

    Saattaahan tuo olla, että joskus tulevaisuudessa joku nerokas tutkija ilmaantuu areenalle ja toteaa tutkimustensa tuloksena, että venäläiset tulivat Viroon ja Latviaan kalastajina sekä maatalouden harjoittajina, jonka tarinan painoarvo olisi samaa luokkaa kuin koukkumuokkausvälineen merkitys Suomen rannikoilla asutushistoriassa.
    21. 39 / 57
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt