Ruotsilaiset tulivat jättömaille!

4 + 20

2

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kala ja

      Järvikin on ihan rannassa.

    • Saattaahan tuo olla niinkin, että Pohjanlahden läntiseltä puolelta tänne Pohjanlahden itäpuolelle tullut väki on ollut sen verran lahjatonta, etteivät he ole pystyneet omaksumaan edistyneemmän suomenheimoisen väen modernimpaa tekniikkaa. Varsin mielenkiintoista dokumentaatiota yliopistolliselta tasolta todettuna.

      Varsinaisesti lienee kuitenkin silleensä, että valtastrategiset seikat ovat vaikuttaneet ratkaisevasti tuolloin 600-700 vuotta sitten, jolloin germaanista svealaista porukkaa asettui majoittumaan tai asetettiin asumaan näille suomalaisille rannikoille. Ensinnäkin silloin ei ollut olemassakaan mitään Ruotsia valtiona. Kun svealaiset sitten onnistuivat solmimaan Novgorodin kanssa Pähkinäsaaren rauhan ja se raja jakoi suomalaiset heimot kahtia, niin totta kai svealaisten vallanpitäjille tuli samalla suuri huoli oman valta-asemansa turvaamisesta vieraalla maalla. Luonnollisen tervejärkinen strategia oli turvata rannikot niin, että tärkeimmät tienoot asutettiin "omalla" väellä. Siis Suomenlahden pohjoisrannikko Kymijoen länsipuolisella alueella Ahvenanmaata myöten oli korvaamattoman tärkeää seutua. Sama strateginen merkitys oli Pohjanlahden itäpuolella Merenkurkun kohdalla nykyisen Pohjanmaan rannikolla.

      Rannikoitten strateginen merkitys näkyi hiukan myöhemmin Virossa, joka joutui Ruotsin alaisuuteen 1600-luvulla. Siinä vaiheessa Ruotsi alkoi asuttaa strategisesti tärkeätä Länsi-Viron saaristoa ja Viron rannikkoa ruotslaisperäisellä väellä. Vaikka Ruotsin valtakausi Virossa jäi lyhehköksi, niin silti siellä Viron saarilla on edelleen rippeinä ruotsalaistausta väestöä.

      Rannikoitten merkitys ei ole hävinnyt mihinkään myöhemminkään valtapolitiikassa. Tiedämme, kuinka toisen maailmansodan jälkeisenä aikakautena Neuvostoliitto pyrki päämäärätietoisesti venäläistämään nimen omaan Viron rannikkoa Suomenlahden eteläpuolella. Narvan ja Paldiskin, Hiidenmaan välillä eli koko Suomenlahden etelärannikon venäläistäminen eteni niin pitkälle, että viron kieli oltiin määrittelemässä jo uhanalaiseksi kieleksi 1980-luvulla. Viron ja Baltian uudelleen itsenäistyminen muutti sitten tilanteen ja virolaisuus pelastui. Latviassa venäläistäminen ehti etenemään vielä pitemmälle. Nykyisin etnisiä ongelmia on niin Virossa kuin Latviassakin.

      Saattaahan tuo olla, että joskus tulevaisuudessa joku nerokas tutkija ilmaantuu areenalle ja toteaa tutkimustensa tuloksena, että venäläiset tulivat Viroon ja Latviaan kalastajina sekä maatalouden harjoittajina, jonka tarinan painoarvo olisi samaa luokkaa kuin koukkumuokkausvälineen merkitys Suomen rannikoilla asutushistoriassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      78
      1303
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      931
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe