Koulun pakolliset kielet.

Vaskela

Koulun pakolliset kielet.

Vielä tälläkin hetkellä vaikuttaa 1 600 – luku kouluumme ja koulukulttuuriimme, pakkoruotsin lailla. Silloin siirrettiin ruotsalaisia asumaan Suomeen, eripuolelle maata.
Suomi on pakollinen kieli suomessa. Hyvä, näin tulee ollakin. Ruotsi ei enää. Se on vain yksi kieli, muiden pienien kielien joukossa. Pakollinen ensimmäinen vieraskieli on joku entinen siirtomaavaltakieli, sen jälkeen toisen vieraan kielen valinnan pitäisi olla vapaaehtoinen, mutta toisaalta edelleen pakollinen. Jos tarkastelemme eri kieliä englannin jälkeen, levinneisyyden mukaan tulee mieleen ranska, saksa portugali tai espanja. Kaikki entisiä siirtomaavaltioita, joita puhutaan monissa maissa. Mikäli tarkastelemme tärkeimpiä kauppakumppaneitamme, kieliksemme tulisi saksa, englanti, venäjä ja ruotsi. Eli oppilas saisi itse valita toisen vieraan kielensä ranska, saksa, portugali, espanja, venäjä ja ruotsi ehkä jopa latina. Tässä vaiheessa tulee oppilaille jakaa tietoa jatko-opintojen erilaisista vaatimuksista. Eli mitä kieltä kannattaa opiskella, mikäli haluaa tiettyyn ammattiin.
Miksi sitten pitää osata jotain muutakin, kuin vain esim: englantia. On yleissivistävää osata jotain muutakin kieltä kuin englantia. Jos aloitat toisen vieraan kielen vasta lukiossa, et pääse niin hyviin tuloksiin kielen hallinnassa. Suomella on hyvät lähtökohdat tarjota kansalaisilleen riittävän monipuolinen koulutus, jotta säilymme myös vastaisuudessa koulutuksen kärkimaana. Jatko-opinnoissa lukion jälkeen, tarvitset useimmiten useampaa vierasta kieltä ja joudut lukiossakin vielä aloittamaan ehkä uuden vieraan kielen. Riippuu täysin jatkosuunnitelmistasi. Ilman toisen vieraan kielen hallintaa, jatkosuunnitelmat ovat huomattavasti suppeammat. Toinen vieras kieli voi olla myös helpompi oppia, kuin pakollinen esim: englanti. Ensimmäisen kielen voisi myös lukiossa vaihtaa johonkin uuteen vieraaseen kieleen eli ranska, saksa, englanti, portugali tai espanja, mutta aina vähintään kaksi vierasta kieltä suomen lisäksi.
Ahvenanmaalla taas näkisin mielelläni suomenkielisen koulun, jossa tosin olisi pakkoruotsi heti ensimmäisestä luokasta alkaen. Pääasia olisi vain saada Ahvenanmaallekin suomenkielinen koulu.

Jyrki Vaskela
Itsenäisyyspuolueen kansanedustajaehdokas
Uusimaa
http://www.saunalahti.fi/jvask

2

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nyt joudun toteamaan, että minulla toisenlainen näkemys kielten opiskelusta ja kuin Sinulla Jyrki. Tartun tuossa edellä kirjoittamaasi lauseeseen: "Jos aloitat toisen vieraan kielen vasta lukiossa, et pääse niin hyviin tuloksiin kielen hallinnassa.". Asia ja aihe on erittäin tärkeä ja ansaitsee kunnon tarkastelun.

      Käsitykseni ihmisen "oppimiskysvystä" on sellainen, että me pystymme oppimaan ja opiskelemaan täysipainoisesti niin nuorella iällä kuin sen jälkeenkin ja jopa eläkeläisinä. Tämä näkemykseni koskee kaikkea oppimista ja opiskelua eli niin kieliä kuin muutakin hyödyllisiä tai väehemmän tarpeellisia, jopa toisarvoisia asioita ja taitoja.

      Kielten opiskelun kohdalla näen olennaisen tärkeänä, että kaikki peruskoululaiset saisivat ja omaksuisivat myönteisen asenteen eri kieliin ja kulttuureihin nähden. Tarvittaisiin "löytöretkeilyhengen" opettamista ja oppimista, omaksumista. Asenteen olisi muodostuttava myönteiseksi.

      Peruskoulussa olisi oltava keskeisenä oppiaiheena yleinen lingvistiikka, yleinen kielellinen kommunikaatio ja siinä yhteydessä olisi opiskelun kohteena koko globaalien kulttuurien ja kielien kirjo monisorttisena mosaiikkina. Yksikään kieli ja kulttuuri ei olisi alempiarvoinen kuin jokin toinen. Tämän kulmakiven arvon omaava periaatte on yleisen ja yhtäläisen ihmisarvoisuuden hyväksymisen kanssa linjassa. On sitten eri asia, mitä vierasta kieltä me itse kukin sitten käytännössä tarvitsisimme ja mitä kieltä tai kieliä olisi hyödyllistä käytännössä opiskella ja osata. Vasta aikuisina me tiedämme omat elämisen tilanteemme. Uuden opiskelun tarvetta tulee myöhemmälläkin iällä ja se koskee myös kieliä. Homma onnistuu, kun valmius ja motivaatio ovat kunnossa.

      Pitkin hampain suostun semmoiseen ajatukseen, että englantia olisi hyvä opetella osaamaan edes alkeitten osalta jokaisen suomalaisen peruskoululaisen. Tietysti oma äidinkieli tulee vielä aina sitä ennen. Kaikkien muitten kielien osalta jättäisin harkinnanvaraa ja suurta joustavuutta peruskoulun tasolla kielten opsikeluun. Kyllä tarjolla on aiheellista pitää muitakin kieliä englannin lisäksi, mutta pakon haluan jättää pois.

      Olen itse käynyt entisjan oppikoulun. Näin vuosikymmenien jälkeen uskallan väittää, että oppikoulun kielien oppimäärät (ruotsi, saksa ja englanti) olivat sen verran suppeat, että ne on kohtalaisen helppo suorittaa tiivistettynä kurssiopiskeluna aikuisella iällä. Aikuisena pitää vain sitten olla asenteellista valmiutta, tarvetta ja sen mukana tulee myös motivaatio olipa kyse sitten mistä tahansa kielestä vaikkapa japanista hindiin, turkkiin, venäjään, ruotsiin, jne.

      • se,,,,

        parempi, jos saa valita ite?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      336
      701
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      106
      637
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe