Vapaa kuvaus

Olen helsinkiläinen atleetti ja ateisti. Kirjoittelen kolumneja eri julkaisuihin. Poliittisesti olen oikealla ja mm. siksi kannatan suurta kapitalistista ja mahtavaa itänaapuriamme ja sen koko maailman eniten kunnioittamaa ja arvostamaa presidenttiä Putinia. Venäjä nousee tulevaisuudessa maailman kolmen suurimman talouden joukkoon. Siihen joukkoon eivät enää silloin kuulu sotahullu roistovaltio Yhdysvallat, jolla velkoja biljoonia.

Netin pikku nilkit ja mistään tietämättömät selittelijät, typerykset ja jankuttajat hoidan tiedoillani, taidoillani ja 133 pisteen älykkyysosamäärälläni lopulta AINA syvälle kyykkyyn. Aateluus velvoittaa minua pysymään aina totuudessa ja siksi yli 10- vuotta onkin sujunut loistavasti ja voittoisasti. Perässäni on konttailtu kateellisten ja katkerin luusereitten tahoilta epätoivoisesti, mutta turhaan, sillä täällä kertomani totuudet ovat 100% faktoja.

Suosikkileffat: toimintaelokuvat, mutta eivät suomalaisten tekeleet.

Lempikirjat: Politiikka- ja sotakirjat, sotahistoria.

Vapaa-aikanani: shakki, punttisali, Karate , Ammunta.

Katson tv:stä mieluiten: Ajankohtaisohjelmia ja uutisia.
Kotieläimet: Koira.
En pidä: typeryksistä, nettiluusereista, kommareista, enkä nato kiimaisista.

Parhaat matkakohteet: Etelä Afrikka. Aasia, Kotimaa. Koulutus: Ekonomi Upsalasta. Ammatti: Talous/hallinto, sijoittaminen. Siviilisääty: Avioliitossa. Lapset: Olen kolmen älykkään lapsen vanhempi.

Aloituksia

297

Kommenttia

2506

  1. Surkeaa Suomi

    Sanoin jo ennen kisoja, että 12-13 mitalin tavoite on naurettava ja täysin ylimitoitettu. Kaikki urheilijat ovat pettäne
    Maailman menoa
    17
    204
  2. Marski oli homppeli.

    Murhamarski oli myös homomarski. Tänään TV:ssä ja kansallisarkistossa todistettiin, että nuori kadetti Mannerheim käry
    Maailman menoa
    47
    204
  3. SPR:n kusetus

    Nyt kun ilmennyt, että SPR:n veripalvelussa on kusetettu miljoonia euroja, niin ylimääräistä rahaa näyttää löytyvän tarp
    Maailman menoa
    6
    203
  4. Tapaus Toivola

    Toivola on tyypillinen etujen hyväsiyttäja ja selittelitteliä ! Toivolaa ei saisi päättää lähellekään kouluja, joissa j
    Politiikka
    6
    202
  5. Vanhanen on täysi pelle!

    Vanhasesta ei ikinä enää tule pääministeriä, vaikka hän niin on hourinut. Vanhanen on kähmijöitten kuningas ja kiero va
    Suomen Keskusta
    3
    199
  6. Mooren uusin...

    .. elokuva paljastaa millaista sortoa, riistoa ja röyhkeää taloutta Usassa harrastetaan. Firmat ottavat salaa vakuutuks
    Maailman menoa
    5
    198
  7. Voi Matti raukkaa:-)

    "Pääministeri Matti Vanhasella on johtavien suomalaispoliitikkojen huonoin imago. * Poliitikot, huonoin imago *
    Suomen Keskusta
    8
    195
  8. Natohiiret peloissaan!

    Vain 10% suomalaisista haluaa Suomen liittyvän Natoon. Miten käy täällä loisiville naurettaville venäjäpelkureille, kun
    NATO
    7
    195
  9. Nobelistit Ahnesaari ja Obama.

    Minun täällä heti alkuun voittoon ennustamani Usan presidentti Obama on moraaliltaan aivan täysin erilainen mies kui
    Maailman menoa
    13
    191
  10. Suomi on tulevaisuudessa terrorismin kohteena!

    Suomen politiikoilla ei se vähäinenkään järki luista, kun ovat päättäneet lahjoittaa rahaa Isiksen vastaiseen toimintaa
    Maailman menoa
    7
    191
  11. Turhaa hosumista "terrorismista".

    Koskakohan saamme todeta, että Suomeen on tehty ensimmäinen terrori-isku, jota Isiskin pitää todellisena? Nyt on aivan l
    Rikokset
    0
    190
  12. Vihreä "älymystö".

    Elo oli oikeassa. Viherhiipparit ovat Suomen syöpiä ja heidän vaatimuksillaan Suomi olisi todellakin konkassa. Tämä sitt
    Vihreä liitto
    0
    186
  13. Miksei Usa lähde Irakista?

    Usa ei ole saanut yhtään mitään aikaan Irakissa, paitsi sekasortoa ja turvattomuutta, joten eiköhän Usan olisi jo korke
    Maailman menoa
    16
    184
  14. Vihreät sairaat!

    Kovasti vihreät tekeytyvät sairaiksi aina kun kun heillä menee heikosti sairaaloisessa politiikassaan! Onko eduskunnassa
    Politiikka
    1
    184
  15. Usan törkeä valehtelu

    http://www.youtube.com/watch?v=Nu1VLMVv08s Usa voisi jo myöntää, että tässä asiassa valehdeltiin koko maailmalle törkeä
    Maailman menoa
    12
    183
  16. Urkrainan natsijunttahallitus pelkää.

    Kansainvälisten lakien vastainen natsimielinen junttahallitus uhkasi tyhjentää vallatut hallintorakennukset asevoimin,
    Maailman menoa
    37
    182
  17. Kiduttajavaltio Usa

    Usa on törkeä kiduttajavaltio ja ihmisoikeuksien rikkoja. Cia on tämä kusipäävaltion puudeli, joka pidätyttää syyttömiäk
    Maailman menoa
    14
    177
  18. Törkeää!

    "Kolme sairaalahoitoon vastaanottokeskuksen joukkotappelusta Lammilla Torstai 19.11.2009 klo 10.45 (päivitetty klo 11.05
    Maailman menoa
    6
    175
  19. Nöyrä kiitos itänaapurillemme itsenäisyydestämme!

    http://www.iltasanomat.fi/suomi100/art-2000005020998.html Kiittäkäämme nöyrinä itänaapuriamme Suomen itsenäisyydestä,
    NATO
    18
    174
  20. Satamarotat ja Räty!

    maineessa oleva Räty, on satamarottien puolesta vaatimassa rotille enemmän palkkaa kuin kuin muille Suomen duunareille !
    4
    173