Vapaa kuvaus

Hei. Ollaan ihmisiksi.

Aloituksia

47

Kommenttia

3017

  1. >>Kun Jumala loi maailman, niin hän ei halunnut tehdä maailmaa sitä varten, että hän tulisi joksikin hallinnolliseksi presidentiksi ihmisten keskelle. Hän loi ihmisen itsensä kaltaiseksi, jolla on vapaa tahto. Maailmasta tuli Jumallalle ikään kuin akvaario, josta hän katselee ulkopuolelta ja joskun sitten puuttuu joihinkin asioihin valikoidusti.>Itse asiassa kun Jumala huomasi ihmisen itsekkyyden ja pahuuden, niin hän katuikin sitä, että oli tehnyt maailman (Vanha testamentti - tarina Noasta ja vedenpaisumuksesta). Käsitykseni mukaan hän ei jättänyt hänelle rakkaita ihmisiä oman onnen varaan ja käynnisti pelastussuunnitelmansa (Sodoman ja Gomoran hävitys, vedenpaisumus, Israelin pelastus Egyptistä ja lopulta Jeesuksen lopullinen sovitusuhri).>Tästä seuraa se, että elämä maailmassa on sellaista, että ihmisen oma itsekkyys saa aikaan pahoja tekoja. Onnettomuuksiakin syntyy. Ihmisen elämä on joskus aikamoista kärsimystä. Se kuuluu meidän elämään. Jumalaa ei pidä tästä sen enempää syytellä. Hän tulisi meidän keskelle ihmisenä, jonka tunnemme Jeesuksena. Hän itse koki käiken elämisen tuskan ja vaivan sekä koki erittäin tuskallisen kuoleman oman suunnitelmansa mukaisesti.>Imisellä ei olekkaan oikeutta vaatia tuskatonta ja helppoa elämää. Jumala antaa sen vain niille, jotka saavat häneltä pelastuksen ja paikan taivaassa. Vasta taivaassa elämä on täydellistä. Helvettiin laitettavat joutuvat sitten kokemaan tuskallista olemista ikuisesti.>Kannattaa huomata, että Jumala on erittäin viisas ja luonteeltaan rakastava, mutta tunteet omaavana olentona Hän osaa myös vihastua ja rankaista. Hän kuitenkin on oikeudenmukainen, luotettava ja osaa antaa syntejä anteeksi.
  2. >>Olisipa todella mielenkiintoista ajatella, että meillä papeilla olisi "jumalalliset" voimat vastata ja tehdä papin työtä.