Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12272

  1. Pimeyden enkeli: aloituksesi sopii hienosti tälle palstalle.

    On hyvin herkkää kohdata kasvoton ja nimetön kirjoituksineen palstalla. Mikä se oma tunnetila on, kun lukee toisen kirjoittamaa? Millaisen ragoinnin, tunnetilan se saa aikaiseklsi? Hyvin usein - itseni kohdalla - tuntuu että voi mennä täysin metsään tulkinnoissaan tai sanoissaan, mutta tarve sanoa jotain kuitenkin voittaa tuon epävarmuuden tunteen. Ei sanoja siksi, että se oma nimenomainen kirjoitus tai ajatus olisi niin tärkeä (no kyllä se joskus on sitäkin), mutta että haluaa osoittaa kuulleensa henkilön. Tai tavallaan, ottaa osaa jollakin lailla, jos se on mahdollista.

    Henna tuossa laittoi linkin. Mielestäni sieltä täytyy aloittaakin. Ja aihekirjallisuudesta sekä ihmisten oikeista kokemuksista eri muodoissa. Itse en koskaan olisi voinut jakaa täällä ainuttakaan ajatusta tai kokemusta, jos en olisi käynyt omia polkujani ennen sitä. Mutta jokaisella on omat tapansa selviytyä ja saada tietoa; tietänee mikä itselle on parhaaksi. Tai useimmiten, aikahan se säätelee, harvemmin me mitään valmiiksi tiedämme.

    Kun itse lähestyn kirjoittaa, säätelee jokin kirjoitetussa sitä ydinajatusta. Joskus sitä ei vain näe, tai näkee väärin tai pikaisen luetun jälkeen jotain oleellista jää huomaatta. Toisinaan tulee tahtomattaan loukanneeksi. Sitä myös unohtaa, miten herkkiä olemme kun näiden asioiden ympärillä kysymyksinemme olemme. Säätelyvaisto lakkaa pelaamasta, kun aikansa on kirjoitellut. Se ei ole pahansuopuutta, mutta se on jokaisen oma tapa reagoida kirjoitettuun. Useimmiten palstalla olevat kirjoittajat näkevät eri asioita; syystä että jokainen kulkee omaa polkuunsa omalla janallaan, siksi näkemyksetkin poikkeavat toisistaan. Mitä mieltä olen tänään, se saattaa muuttua huomenna tai kuukauden päästä.

    Tämä on sitä vaellusmatkaa. Ja siksi aisoita arvioidaan hyvinkin laajoilla kaarilla. Otetaan erilaisia mahdollisuuksia huomioon. Niiden tarkoitus on lähinnä herättää kirjoittajan oma sisäinen maailma ajattelemaan eri mahdollisuuksia. Koska yhden mahdollisuuden tietä ei ole. Eikä kukaan voi sitä toisen puolesta tehdä tai tietää. Se syntyy omista ajatuksista, mistä aloituksen kirjoittaja joutuu etsimään vastauksia.
  2. Ketun sivupolku; ystävä

    Kettu inhosi sitä ensi silmäyksellä. Kettua ärsytti sen tuo kaikentietävä katse ja joka asiaan puuttuva suu, joka päästeli rankaa vihlovia kommenttejaan milloin kenenkin selkänahasta. Se yritti opettaa kettua asioissa; joista tiesi enemmän, osasi paremmin ja jolla oli myös valta neuvoa sitä. Mutta kiltiksi opetettu kettu ei osannutkaan nöyrtyä tai alkaa kumartelemaan ketään. Neuvojalle se nakkeli niskojaan, luimisteli korviaan ja kiristeli hampaitaan. Se ei ollut näkevinäänkään sitä yhteisissä kokoontumisissa saalistusmatkoillaan, vaan valitsi aina paikkansa kaukaa tuon mielestään lannistajan lähettyviltä. Se taas puolestaan lähestyi kettua kärsivällisesti aina uudelleen ja uudelleen; tuoden näkemyksiään esille toistamiseen ja toistamiseen, valiten ketun heikoimmat kohdat joihin näykkäistä viisaamman terävillä hampaillaan.

    Ne sietivät toistensa olemassaolon hyväksyen sen osaksi toisten päättämästä kohtalosta. Ajan mittaan se ja kettu kuitenkin lähenivät toisiaan. Kun se muutti toiselle rinteelle saalistamaan, tuli ketun mieleen haikeus. Se oli kuitenkin saanut tuolta saalistuskumppaniltaan oivallisia neuvoja joita se pystyi hyödyntämään taidokkaasti metsän kansan hyväksi. Mutta sen ja ketun polut eivät erkaneetkaan vielä. Ne yhdessä lähtivät opettelemaan uusia saalistuskeinoja ison majan alle, joissa niistä tuli kumppanit pienessä joukossa. Ne valmistelivat puheita, etsivät saalistuspaikan ansakohtia, keksivät tarinoita kuinka saada paremmin saalistajien keinot esille. Ne viettivät yhteisiä päiviä ja iltoja toverustuen ja hullutellen milloin millekin keksinnölleen.
    Vaikka ne saalistavatkin eri rinteillä, ne tapaavat toisiaan silloin tällöin ja jakavat kokemuksiaan saalistuskeinoistaan. Ja näin ne jakoivat uusien haasteiden myötä myös uusien tehtävien velvoitteita neuvoen ja tukien toisiaan ystävinä ja lajitovereina.

    Tänään ystävä istuu ketun pesän keskellä kertoen riipaisevan elämäntarinansa. Tuon äärettömän kaikkein surullisimman tarinan minkä kettu on koskaan kuullut koskettaa ketun pientä sydäntä surun sapelilla. Kettu kiittää tuota tavattoman herkkää, aitoa, kaunista ja suurta, jossa se näkee puhdassydämisen. Näkemänsä perusteella kettu päättää paljastaa todelliset kasvonsa tuolle luotetulle. Luotettu on nähnyt niin paljon elämää, ettei se hätkähdä ketun turkin alta paljastuvaa todellista kuvaa, jota kettu ei ole paljastunut vielä kenellekään. Vastapalvelukseksi se pyytää ketulta joskus kertomaan tarinansa suurelle kansalle, kunhan kettu on oppinut riittävästi puhumaan. Kettu lupaa sen tehdä, mutta sen itsensä on pyydettävä luotetulta jotakin. Se uskoo suuren salaisuutensa ystävälle, jota se ei kasvottomillekaan voi paljastaa. Niin luotetusta tulee ketun salaisuudenkantaja. Tällä ystävyyden sopimuksella he antavat kumpikin jotakin erityistä toisilleen. Jos kettu joutuu pyytämään joskus myöhemmin tulevassa kantajalta suurta palvelusta läheisempiensä hyväksi, se tulee silloin maksamaan siitä erikoisen ja pyyteettömän hinnan.