Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12203

  1. Avoimuus...niin...
  2. Ketun sivutarina; viestejä

    "Kettua paleltaa, paleltaa aivan hirvittävästi. Se seisoo tuulessa kukkulan laella tuulen aaltojen pyörteillessä sen ympärillä jakamattomasti. Tuuli ravisuttelee sen kehoa pureutuessaan sen tuuhean mutta kalttaantuneen turkin rippeisiin. Se katsoo kauemmas kaukaisuuteen tuulen vesittämillä silmillään ja miettii tuota kokemustaan. Se ei voi ymmärtää näkemäänsä ja kokemaansa outoa voimaa joka johdatti sen tähän hetkeen ja tähän tunnetilaan kolmen viestin vaatteissa. Onko se jokin merkki, vihje tai tönäys johonkin suurempaan ymmärrykseen, mitä se ei vielä kykene selkeästi sanoiksi pukemaan? Tuo merkillinen tunnetila voi johtua vain siitä, että se on viikon saalistusmatkoiltaan ja itsetutkiskelultaan kovin uupunut. Se on joutunut väsyttämään itsensä metsän rinteillä kulkiessaan ylös ja alas loputtomia polkuja pitkin, joissa hajujäljet ovat vain pelkkiä vihjeitä, joiden tie on päättymättömästi johtanut ei mihinkään. Sen täytyy jäsennellä mietteitään tuulen ravistellessa sitä yhä kasvavammalla voimalla.

    Ensimmäinen kohtaaminen varjojen laaksossa sattui uskotun kanssa, jonka nimeä se ei tunne eikä hahmoa ole nähnyt. Kasvottoman kertoessa jotain itsestään se sai ketun mielen syvyydessä aihettamaan liikahduksen; muiston, varjon tai merkityksellisyyden tunteen. Se sai tutkimaan sen omaa käpäläänsä, tutkimaan noita anturaisia poimuja, onko jossain niiden lukemattomissa poluissa sattunut ristetys, kohtaaminen. Mutta kettu ei osaa tulkita viivoja. Se ei kuitenkaan aio raottaa tuota salaperäisyyden verhoa enempää, koska ensin pelon aiheuttamasta viestistä tuo outo kokemus jätti ketun mieleen lohdullisen tunteen.

    Toinen kokemus sattui sen törmätessä naamioituneen ketun jättämään viestiin. Tuo viesti ei ollut tarkoitettu sille, vaan koko metsän kansalle. Suurelle kansalle jonka naamioitunut olettaa katselevan itseään. Mutta viestissä oli jotain hyvin poikkeuksellista. Aiempaan näkemäänsä poiketen viesti oli piirretty hyvän tarkoituksen asialle. Se kertoi ihmis- ja eläinkunnan välittämisestä, kuinka jokainen pieni hyvä teko voi olla merkityksellinen suuri teko. Kettu ei ymmärrä naamioituneen tarkoitusta, mutta ymmärtää tämän käyvän sisäistä kamppailuaan sielunsa kanssa.

    Kolmas merkki tuli ketulta itseltään. Se palasi tarkastelemaan käpäläänsä naamioituneen viestin jälkeen ja huomasi polkujen muuttuneen. Se ei muista milloin viimeksi olisi tutkinut noita hentoisia ja syvempiä auroja, mutta näkevät silmät pystyivät vangitsemaan sen selvästi. Yksi isompaa jokea kuvastava viiva oli katkennut. Selvästi ja peruuttomattomasti se oli katkennut ja saanut ympärilleen uusia puroja. Näky oli niin vakuuttava, että se sai ketun pohtimaan kohtalonsa merkitystä. Kaikella on tarkoituksensa, merkityksensä, aikansa ja paikkansa. Kettu ainakin tietää sen, että se teki ehdottomasti oikean ratkaisun päättäessään omasta kohtalostaan. Ja tuulikin sen ympärillä on vihdoin laantunut."
  3. Voi luoja, sä ymmärrät! Minä ajattelin...on hirveän vaikeaa olla tässä rehellinen itselleen, minä en tiedä, miten olisin jos.. Siis en halua "omistaa", "vangita","kesyttää" perimmäistarkoituksessa ketään. En. Enkä itseänikään haluaisi. En pidä siitä että verkkoa laitetaan päälleni. Se on vaan jotenkin hienosyisempää, arvokkaampaa, kunnioittavampaa "omistamista" mitä se voisi olla. Mutta toisaalta hiipii kauhu mieleen, entä jos? Jos olisinkin joku hiivatin monsteri ja alkaisi vainoamaan kumppanianiaan? Minun on vaikea uskoa että terveessä parisuhteessa kävisi, mutta nyt tajusin sen että mistä helvetistä minä sen tiedän? En voi tietää tai elää etukäteen yhtään minkäänlaista suhdetta. vai teoriassa ajattelee niin tai näin, voinko luvata sen? Minä tykkäisin mieluummin pitää lupaukseni.

    Minä kerron jotain: minä olin joskus vakavassa parisuhteessa. Siinä oli särönsä. Mutta ajan mittaan opimme luottamaan ja antamaan tilaa, kumpikin sai henkeä tavallaan.
    N-suhteessa, vähän aika oli se tapahtuma: vapaus tavallaan oli, mutta hän tulkitsi sen omalla tavallaan. Ja minusta tuli mustasukkainen. En vainonnut häntä, mutta mietin mitenkähän sitä enää osaa suhtautua tulevaisuudessa mihinkään.

    Se kuvakortti, joo. sen voi tulkita niin monin tavoin. Parisuhteessa ei tule "kesyttää" ketään. Jotenkin tulee mieleen se, että toinen alistetaan lemmikiksi. Ja toinen on riippuvainen omistajastaan. Siltä se kuulostaa. kesyttäminen; hiotaan särmiä kuulostaisi paljon miellyttävämmälle, jotenkin miellyttäviä yksityiskohtia muutenkin...öö joo..huolehtiminen muttei holhoaminen; tietysti sitä haluaa pitää, kun tykkää toisesta; haluaa hyvää toiselle (ja itse ainakin odottaisin). Rakastaminen..se on hyvin tärkeä. Rakkautta on välittäminen, vastavuoroisuus, läheisyys, kunnioitus, arvostus, jakaminen. Rakastaminen taas vaatii tahtoa, lujuutta, tunnetta, sitoutuneisuutta (kun se otetaan vastaan, sitä heitetä noin vain menemään), vuorovaikutusta ja yhteisymmärrystä. Kahden ihmisen keskinäistä sopimusta, (oli pannat kaulassa tai ei).