elisakettu

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.
Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.
Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.
Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.
Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)
Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)
Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.
Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.
- Meinaako Timppa mennä kesätöihin?
Muistelen että olen kysynyt tätä ennenkin (mun muistini on huonontunut ihan hirveästi) mutta teitkö valituksia silloin päätöksestä ja saitko apua? Vai oliko se lopputulos ettei valituslupaa myönnetty? - Tulisit meille saunaan :)
- No millaiseksi kukakin sen oravanpyörän mieltää.
Itse en ajattele että olemme orjatasolla raatamassa työtä. Paluu orjuuteen on aika pitkä matka. Oravanpyöräorjuus on taas itselle aiheutettu olotila. Mitä sillä työnteolla haluaa saavuttaa tai miksi sen liksan saaminen on niin tärkeätä?
Mulla on kokemusta oravanpyöräorjuus-ajattelusta. Se johti työnarkomanista ja vääristä ajattelutavoista uupumukseen. Sitten ollut monia tilanteita, joissa olen joutunut kelkasta vetäytymään säilyttääkseni edes jonkinlaisen terveyden.
Silti tekemäni työ on tärkeää minulle, työn kohteelle ja yhteiskunnalle. Ja saan siitä palkkaa, jolla tulen toimeen, jos en havittele mitään ylimitoitettua. Olen tehnyt myös osa-aikaistyötä välillä. Selvitäkseni työstäni ja hankkiutumalla negatiivisesta ajattelukehästä pyrin muistamaan miksi ja kenelle se on tärkeää. Ja muistaa sen, etten ole korvaamaton, toinen tulee tilalleni kun itse poistun.
On silti myönnettävä että lukuisat kerrat olen viime vuosina aikonut lähteä v-uun täältä. Jättää kaikki ja ajelehtia jossain rauhallisemmassa ympäristössä ilman sen suurempia tavoitteita kuin mielihyvä. Mutta ollakseni rehellinen, en raaski jättää tätä maata, niitä asuinsijoja ja ihmisiä jotka ovat tärkeitä. Joten on opittava etsimään nautintoja, mielihyvää ja rauhallisuutta täältä ja muista tekijöistä. - Kylkiluut, selkäruoto, poskievät....
Mistä on Yksisarvisen selkäevät tehty? - Muuten hyvä mutta Jasusta ei kaiken ruodinnan jälkeen ole enää muuta kuin ne ruodot jäljellä.
Aika laiha saalis. - Oot näemmä siirtynyt puskiin.
Kerjäät verta nenästäsi? Linerin koukulla varmaan hampaiden palasetkin lentelisi.
Ja oikea muoto tässä yhteydessä on lepsuilla.
Aivan . . . - Olen vastarannan kiiski kuten aina Väliksellekin.
Vastaan Sine`ad
https://youtu.be/0-EF60neguk - Haa, gandalffi vauhdissa!
Mulla riittäisi kysymyksiä, mutta pakenet kuitenkin lopulta verhosi (viittasi) taakse.
Aloitetaanpas . . .
- Joko mökkikausi on alkanut? Ja milloin tulet morjenstamaan mua? - Et kirjoita rekun takaa? Mie jotenkin oletin niin.
- No ei mulla henkilökohtaisesti ole mitään odotuksia, että mua huomioitaisiin jotenkin erikoisesti. Joskus on puoliso tuonut kukkia, tehnyt jotain hyvää ruokaa tms. Monesti on miespuoliset ystävät onnitelleet tms. Monesti olen naisystäviäni kanssa tehnyt jotain. Ei siksi, että olisimme jotenkin erityisiä, vaan siksi, että otamme vain aikaa toisillemme jonkun mukavan merkeissä.
Jos viitsisin jalostaa tuota naistenpäivää jotenkin, niin ehkä toteuttaisin globaalisti jotain pyyteetöntä. Hankkisin naiselle työtä, auttaisin elinkeinossa, tukisin tyttöjä koulutuksessa jne. Ihan vain siksi että naiset tekevät työtä siinä kuin miehetkin, mutta globaalisti ei kaikkialla ole naisilla samoja mahdollosuuksia kuin miehilä. Naistenpäivä olisi sopiva johonkin tälläiseen. - Voin samaistua suhun täysin. En itsekään haluaisi enää "etsiä" ketään. Ja kauhea homma
- vuosikausien - oppia tuntemaan toinen. Saati että toinen oppii tuntemaan sinut ja ymmärtämään... tai hyväksymään...
Silloin kun olin sinkkuna niin en "etsinyt" ketään. Hän nyt sananmukaisesti tipahti puusta eteeni. Ja olen herkkä ihastumaan ihmisiin.
Mutta osaisnko elää yksin? En osaa sanoa. On siinä se viehätys tietysti ettei ole tilivelvollinen kenellekään, päätöksistään, tekemisistään jne. - kvm:lle ja linerille muillekin jotka on pohtineet tota puhelinnumerohommaa.... ei sitä tarvitse antaa. Olen vuosia klikkaillut muistuttamaan myöhemmin. En pysty kuitenkaan enää rekisteröitymään tänne jos kadotan tunnukseni. Mulla ei ole voimassaolevaa sähköpostia ja taitaa muutkin tietoni olla hölynpölyä.
- Mukavaa treffi-iltaa teille :) *lentosuukkoja*
- Nää muutokset on tosiaan merkittäviä mitä on tapahtunut esim tässä 14-15 vuoden aikana.
En silti keksi toista paikkaa, missä voin murjoa juttujani niin etteikö kenenkään tarvitsisi loukkaantua. Facessa se on aika vaikeaa. Ja joutuu muutenkin vähän pohtimaan, mitä itsestään haluaa ilmaista.
Surukseni huomaan melkoista katoa käyneen kirjoittelijoissa. Puolisoni kanssa pohdittiin, että palataan vanhalle alustalle, olisi muutama juttu mistä tekisi mieli kirjoitella, mutta äää.... mullahan on vähän se vika että kiinnyn kirjoittajiin ja mulle on mielekkäämpää kirjoitella ihmisille joita "tunnistan" jollain lailla. Tosin on tuo omakin aktiivisuus ollut vähäistä viime vuosina. - Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon taas. Musta on upeata, että luot erilaisia oppimisen mahdollisuuksia ja taitojen kokeiluja lapselle.
- Joo, itsekin ajattelin erästä leffaa jonka näin.
Kehitysjarru. Eikä vastasyntynyttö voi vaatia kävelemään. - Selkä on rikki. Ja voimat menee jaloista.
En ole nähnyt Risto Räppääjää. Mutta siinä olet oikeassa, että lasten elokuvia (sekä nuorten) kannattaisi aikuistenkin enemmän katsoa. Mulla olisi Saapasjalkakissa seuraavana ohjelmistossa.
Mitä tyttö piti elokuvasta? - Nope. Juuri ja juuri jaksan raahautua huoneesta toiseen. Mutta siihen syynä vammautuminen. Josko alkuviikosta altaalle pääsisi.
- Työelämään ei pääse ilman koulutusta. Eikä työelämään hirveesti hyväksytä sosiaalisesti eristäytynyttä ihmistä. Varsinkaan jos ei tunnista yhteiskunnan normeja ja ole oppinut ottamaan vastuuta.
Tulee mieleen Munchausen syndrooma. Ei suoraan, mutta jollain lailla mukaeltuna. - En ihmettele, jos meni hermot.
Mua ihmetyttää, että on noinkin pitkään kestänyt tuo tilanne. Lasten opettaminen yhteiskunnan normeihin puuttunut ja hirveintä on erottaminen siitä yhteiskunnasta.
Miten sellaista voi puolustella? Tämä tekee erittäin suurta vahinkoa kehitykselle ja itsenäisyydelle. Miten he tulevat pärjäämään elämässään, jos heidän sosiaalista piiriään rajoitetaan, eikä vastuuta omista tekemisistä opeteta ottamaan?