avaxt

Vapaa kuvaus

Suosikkibändit/artistit: Slot, Nightwish, J.S. Bach, Within Temptation (ja muu mekkometalli), G. P. da Palestrina. Suosikkileffat: Onhan niitä, en vain muista niiden nimiä. Enkä tunne näyttelijöitäkään. Lempikirjat: Lempikirjailijoita: Erlend Loe, Tapio Koivukari, A. H. Tammsaare, Jaan Kross. Vapaa-aikanani: Teutaroin puisen purjeveneen kanssa, soitan sähkökitaraa. Katson tv:stä mieluiten: Säätiediotuksen, jos siinä on Mette. Kotieläimet: Kissa olisi kiva. En pidä: kukkakaalista, äärilaidan poliittisista tai uskonnollisista näkemyksistä. Parhaat matkakohteet: Pinsiö, Ponsa, Parainen; Kolminaisuus ja Tupakka Ruoka & juoma: Liha, makkara, keskiolut, Kahvi, vesi, peruna, lohi, siika, tomaatti, savusilakka, oivariini. Linkit: http://tedinblogi.blogspot.com Koulutus: Yliopisto/korkeakoulu Koulut: Korkeat ovat kouluni Ammatti: Tiede/teknologia Työskentelen: tutkija Ase tai siviilipalvelus: Suoritettu kauan sitten. Yhdistykset/kerhot: Pauliinan päiväkahviseura ry.

Aloituksia

1

Kommenttia

236

  1. Onko jonon vetäminen pahasta? Jos jonon ensimmäisenä ajaa tunnollinen kuljettaja, joka noudattaa liikennesääntöjä, niin eikö niiden jonossa toikkaroivien hätähousujen tulisi oppia jotakin.

    Liikenneympyrät näyttävä sekoittavan niin miesten kuin naisten päät. Ajoipa millä ajoi, aina saa olla varomassa jotakin, jonka kaistapää ei kerta kaikkiaan toimi. En näe mitään syytä syyllistää kumpaakaan sukupuolta siitä söhellyksestä. Onneksi useimpia aikuisia kuljettajia sittenkin ohjaa jonkinlainen varovaisuuden ja joustavuuden henki, joten tavallisesti liikenneympyrästä suoriutuu vahingoitta. Ajattelin tosin kohta mennä kokeilemaan...
  2. Tilastoja katsoen aloitus on ihan perusteltu. Miehet, etenkin nuoret miehet ovat riski liikenteessä. Kun nyt kuitenkin muistamme, että yhteiskunta seisoo isän lain, patriarkaatin ja miesten toimeliaisuuden varassa, olisi kaiketi syytä keksiä, miten yhteiskuntajärjestystä ylläpidettäisiin siinä tapauksessa, että autoilu sallittaisiin vain naisille.

    Naiset pakkaavat muuttamaan kaiken keskinäiseksi juonitteluksi ja lisäksi he pomppoilevat poikkeuksetta kauneimpien sukukuntansa edustajien pillin tahtiin. Lopputuloksena olisi, että maata johtaisi missitytsyt, jotka mielellään lähettäisivät meidät miehet vaikka sotaan saadakseen olla rauhassa kauniita.

    Koska hyvinvointi näyttää käyvän käsi kädessä suhteellisen tasa-arvon ja yksilön kunnioituksen eikä feministisen provokaation kanssa, olisi ehkä kiellettävä naisilta julkisen sanan käyttö. Poikkeuksen voisivat tehdä alaluokkien opettajat, jotka saisivat ilman miesten valvontaa opettaa alle 10-vuotiaita lapsia. Ja tämäkin sallittaisiin vain siinä tapauksessa, että oppilaista vähintään 2/3 osaa on poikia, eikä naisilla olisi mitään kokoontumisvapauksia koulun alueella. Pitänee tässä ohessa muistuttaa, että ennen ylemmät opettajat olivat miehiä, ja vaikka ennen vanhaan kouluissa oli järjestyshäiriöitä, niin tilanne ei kuitenkaan ollut yhtä kurja kuin nyt. Se, mitä naiset tekisivät näiltä säännöiltä jäljellä jäävällä suhteellisella tasa-arvolla, voisi olla heidän itsensä valittavissa - miesten hyvinvoinnin sanelemissa rajoissa.
  3. Ehkäpä minä sitten olen kukkahattu...

    Lähipiirissäni on noita alkoholisteja. Ollakseni rehellinen, en minäkään lasiin sylje. Ainoa lohtuni on se, että kerta-annokseni ovat 2 - 4 annoksen luokkaa, eivätkä jokapäiväisiä.

    Kun nyt tätä asiaa olen katsellut elämäni ajan, olen tullut siihen tulokseen, että alkoholi valitsee ihmisen, ei ihminen alkoholia. Alkoholismin perinnöllisyydestä on ollut paljon puhetta, enkä pidä sitä ihan höpötyksenä. Kulttuureissa, joihin alkoholi on levinnyt vasta hiljan, ongelma on vielä rajumpi kuin Suomessa. Alkoholin läsnäolo ei suosi niitä henkilöitä, joilla on perinnöllinen tai muutoin hyvin syvä taipumus juomiseen. Maassamme onen holistin sukuhaara lienee sammunut jo ennen ensimmäisenkään jälkeläisen syntymää. Vaan miten lienee niissä kansoissa, jotka ovat vasta vaikka kuluneen sadan vuoden aikana päässeet viinan makuun?

    Laajemmin tässä on kyse siitä, että en mitenkään saa uskottua täydelliseen valinnanvapauteen. Ihmiset kokevat pakottavia tarpeita, joista toiset tuottavat välittömämmin ongelmia kuin toiset. Jotkut tarvitsevat äärimmäisyyksiin meneviä aatteita voidakseen tulla toimeen maailman kanssa. Jotkut kokevat olevansa kunnon ihmisiä kunnon maailmassa, kun vahtivat jokaisen syömänsä suupalan energiasisällön. Lähes mikä tahansa ominaisuus muodostaa sosiaalisen ongelman, jos se vain saa ilmetä riittävän vahvana. Kun käsitykset luutuvat ja seura on valittu samanmielisten joukosta, tuloksena on tuhoisa kapeakatseisuus. Tällaiseen kun vielä liittää fyysisen riippuvuuden, niin suhteellinenkin valinnanvapaus on mennyttä kalua.

    Kiintoisaa tässä on se, mitä lienen näissäkin keskusteluissa pohtinut ennenkin. Jokaisella meistä on jonkinmoisia paheita, jos ei muuta niin ylenpalttinen ja joustamaton hyveellisyys. Onnistumme valehtelemaan itsellemme, että paheemme on täysin hallinnassamme vaikka jatkuvasti on havaittavissa esimerkkejä siitä, että monet asiat ovat enintään osittain kontrolloitavissamme. Oletuksemme kaiken kattavasta elämämme hallinnasta sulkee tehokkaasti ulos sen seikan, että olemme suunnilleen samanlaisia kaikki, jossain asioissa hyviä, toisissa huonoja.

    Tuossa yllä joku mainitsee, että alkoholistit eivät ole maksukykyisiä. Pitää muistaa, että vain pieni osa alkoholisteista on todella syvissä sosiaalisissa ongelmissa tai suorastaan rappiolla. Valtaosa alkoholisteista käy työssä, opiskelee tai on elää pääosin jokseenkin normaalia elämää. Vaikeudet alkoholin kanssa tärvelevät pikemminkin ihmissuhteita. Monet siis tärvelevät terveyttään ja ihmissuhteitaan alkoholilla vuosikausia syrjäytymättä kuitenkaan erityisesti. Suoranaisten juoppojen aiheuttamat alkoholin terveydenhoitokustannukset voivat olla vielä jotenkuten laskettavissa. Vaan miten lienee niiden kustannusten laita, jotka johtuvat kohtuu- ja ongelmakäytön välisellä epämääräisellä rajavyöhykkeellä tapahtuvasta juomisesta? Kuka ne laskee, ja miten?

    Jos alkoholin tarjontaa rajoitetaan tuntuvasti, uskon, että sitä aletaan valmistaa kotona. Jos sekin onnistutaan kitkemään, ihmiset keksivät uusia tapoja saavuttaa alkoholin suoma tila. Ja vaikka kyse ei olisikaan pään täydellisestä sekoittamisesta, mielihyvän asemaa ihmiselämässä olisi silti syytä pohtia. Mikä tahansa mielihyvä kai voi muuttua riippuvuudeksi ja toisaalta, juuri mielihyvä on suurimpia motivoivia seikkoja ihmiselle. Jos alkoholinkäyttöä rajoitetaan ankarasti, vähintäänkin kohtuullista olisi tarjota jokin parempi mielihyvän lähde tilalle.
  4. Miksi aina pitää kärjistää? Se, että perää oikeuksiaan työntekijänä ei ole riidan haastamista tai edes valittamista. Jos työntekijät eivät pidä yhtä, työnantajat lakkaavat maksamasta palkkaa tai kuvittelevat olevansa hyväntekijöitä maksaessaan naurettavaa palkkaa työstä, joka tuottaa heille tuloja. Vai onko jossakin niin aulis yrittäjä, että palkkaa jonkun tilanteessa, jossa palkkaaminen todella on vain hyväntekeväisyyttä – ellei puhuta nimenomaan jonkinlaisesta suojatyöpaikasta? Kyllä asia on niin, että jos pomo toimii täysin asiattomasti, hänen on viisainta löytää ne turvakengät joutuin jalkaansa. Näin ei toki nykyään ole, mutta kannattaneeko kohtuullisuuden ihanteesta silti luopua?

    Toinen puoli asiasta: kesätyöläinen ei tosiaan tee ammattimiehen tavoin tulosta. Työnantajan ei kannata maksaa ammattimiehen palkkaa harjoittelijalle eikä harjoittelijan ole kohtuullista sitä vaatia. Tyvestä työelämän puuhunkin noustaan. Ensin on pienet palkat ja tarkasti määritellyt tehtävät. Kun kokemusta kertyy ja omatoimisuutta ja kykyä aitoon vastuuseen alkaa ilmetä, palkkakin on tavannut nousta. Jotta työntekijäpuolella on auktoriteettia keskustella työnantajaosapuolen kanssa, työntekijöiden pitää täyttää työsopimuksen velvoitteet, eli käytännössä tehdä työnsä kunnolla.

    Työaikoja säätelee työaikalaki. Se määrittelee esimerkiksi sen, kuinka pitkiä työpäiviä nuoret saavat tehdä. Aloituksessa ei kerrottu työntekijän ikää, mutta alaikäisille on rajoituksia. Jos palkka alittaa alan miminipalkan, kyseessä pitää olla harjoittelu. Varsinaisen ansiotyön ja harjoittelun välisen rajan pitää olla selvillä. Arvelen, että kesätyö ei ole harjoittelua. Työsopimushan tässä on tehty, ei harjoittelusopimus.

    Nuorta työntekijää on turha pelotella työuran tärveltymisellä yhden hölmön sopimuksen takia. Kyllähän siellä yrittäjä voi luulla olevansa euroopanomistaja ja pahimmassa tapauksessa jurista jossakin kahvikerhossaan asiasta. Vaan sinnehän nuo häviävät maailman melskeeseen ja vuosien virtaan tuommoiset yksityiskohdat, jos työntekijä hoitaa hommansa kunnolla.

    Tarkkana nyt kuitenkin niiden sopimusten kanssa, myös siltä osin, mihin itse sitoutuu työsopimuksen tehdessään!
  5. Jotenkin innostuin tästä asiasta, niin kommentoin vielä kerran.

    Minusta cire-75 puhuu täyttä asiaa. Kun äitisi kuitenkin on taipuvainen määräilyyn, voisit ehkä hiljalleen suunnitella omaa elämääsi ja puhua asiasta sitten kun sinulla on jo toteuttamiskelpoinen suunnitelma. Vaikka sitten se opiskelupaikka. Siinä vaiheessa latistaminen on myöhäistä. Auktoriteetti, jota sinä nyt tarvitset, on osin kiinni omasta aktiivisuudestasi. Voit vaikuttaa siihen omalla toiminnallasi jaksamisen mukaan. Omaan toimintaan perustuva auktoriteetti on myös edellytys sille, että voit puhua äidille kuten omasta elämästään vastuuta kantava ihminen.

    Toivottelen vielä kerran jaksamista ja muistutan maltista. Yleensä muutokset ovat hitaita. Iloitse siis kaikesta edistyksestä, pienestäkin. Olet ilosi ansainnut!
  6. Näinhän se on. Mutta ehkä äidin pelkojen ymmärtäminen on lilja93:lle laajemmin ajankohtaisia vasta kun ne eivät vaikuta hänen arkeensa aivan joka asiassa. Eiköhän nyt ole toiminnan aika. Äitin ymmärtämisestä lienee enemmän hyötyä sitten aikanaan, jos sattuu olemaan niitä ihmisiä, joilla on tarve pohtia vaikka sitä, mistä syystä on kasvanut sellaiseksi aikuiseksi kuin on.
  7. Kas. Unohdin, mitä olin kirjoittamassa. Se itsenäistymisen toinen vaihe tulee sitten myöhemmin, kun huomaa itsessään samoja hyviä ja huonoja piirteitä, joita omissa vanhemmissa oli. Ne eivät enää liene saman suuruusluokan elämänmuutos kuin itsenäisen elämän aloittaminen. Pikemminkin kyse on siitä, että kasvaminen ja itsenäistyminen jatkuu pitkään, kenties läpi elämän.
  8. Itsenäistymisessä on tavallaan kaksi vaihetta. Ensin se, että tosiaan muuttaa kotoaan ja alkaa elää omaa elämäänsä. Joillekin se on helppoa, toiset kohtaavat erilaisia vaikeuksia. Sinulla näyttää olevan mielessä kirkkaana ainakin se, minkä et halua enää jatkuvan. Perheesi epäilee, ettet pärjäisi, ja ettet saisi opiskelupaikkaa tai ystäviä.

    Olen aikanaan tavannut ikäisesi tytön tai naisen, jonka elämä oli kodin vaikeuksista johtuen melkoisen hankalaa, eikä hän näyttänyt edes tajuavan niitä kasvatuksensa ja vanhempiensa toiminnan aiheuttamia haittoja. Minusta sinä olet kuitenkin tilanteen tasalla. Lisäksi kirjoitat sujuvasti, joten olet fiksu. Kyllä sinä pääset opiskelemaan ja saat ystäviä. Nyt varmaan kannattaa lähteä siitä, että pyrit opiskelemaan jotakin mikä edes jotenkin kiinnostaa, että pääset sieltä kotoa.

    Vaan mitähän sille masennukselle tekisi... olet täysi-ikäinen, joten voit asioida terveyskeskuksessa ihan itse. Sitä kautta tuleva apu on hidasta, mutta jostakin se masennuksen käsittelykin on aloitettava. Ja olet ymmärtänyt aivan oikein, että sinulla on päävastuu sen masennuksen hoidosta. Muista myös, että sitä vastuuta ei tarvitse eikä pidä kantaa yksin!

    Ehkä sinua parhaiten auttaa se yleinen ajatus, joka näistä viesteistä ilmenee. Eli se, että sinä olet oikeutettu tasapainoiseen elämään ja sinusta on varmasti siihen. Helppoa ei ehkä ole, mutta vähä vähältä asioihin voi vaikuttaa. Älä jää yksin, äläkä jää pehreesi armoille. Mutta ole tarkkana! Älä lähde mihin tahansa porukoihin saadaksesi seuraa. Sinä olet fiksujen ihmisten läheisyyden arvoinen. En tiedä onko tämä viimeinen fiksu, mutta sanon silti: olet siinä iässä, jossa monet nuoret naiset näyttävät haaveilevan unelmiensa prinssistä ja näkevänsä hänet milloin missäkin nuorukaisessa. Vältä sitä, että päädyt perhehelvetistä parisuhdehelvettiin nuorella iällä.

    Eikä muuta kuin tuumasta toiseen. Takaiskujakin tulee varmasti, mutta jos pääsee edes kolme askelta eteenpäin kahta taka-askelta kohti, etenee silti. Pitäisköhän lopuksi toivottaa onnea vai sittenkin sitä samaa reipasta mieltä, joka sai sinut kirjoittamaan avauksesi! =)
  9. No niin makaa kuin petaa.

    Olen suorittanut kasvatustieteen opintoja Turun yliopistossa. Jo sitä ennen minulla oli työkokemusta koulukodista. Kovin, kovin vähän noilla yliopiston opeilla oli tekemistä vaikeimman kasvatustyön arjen kanssa. 90-luvulla oli kasvatustieteissä sellainen suloinen polttopallo- ja pitsinnypläyshenki. Vähän tenttikirjoja luettiin ja käytiin joissakin harjoituksissa askartelemassa. Suoraan sanottuna, siihen asti, johon minä niitä opintoja suoritin, oletettiin, että lapset ja nuoret käyttäytyvät joko kuten pienet aikuiset tai ainakin kuten viisaat aikuiset määräävät. Kiinnostavaa oli se, että opetukseen osallistui myös keski-ikää lähenteleviä naisia. Kukaan heistä ei ikinä, milloinkaan tuonut sanallakaan esiin, että elämä nuorten kanssa ei ole sellaista kuin kasvatustieteen laitoksilla kuvitellaan, vaikka todennäköisesti heistä monilla oli teini-ikäisiä lapsia.

    Oli siellä yksi hyvä proffa. Nimeltä mainitsematta Joel Kivirauma. Hän oli kertomansa mukaan opettanut tarkkailuluokalla, ja se kyllä kuului asenteista ja näkyi olemuksesta. Tyttömäisen pätemisen ja hienoihin ajatuksiin ihastumisen sijaan hän esitti asiansa rauhallisesti ja lämpimällä huumorilla. Hän taisikin sitten olla ainoa vakuuttava tyyppi sen paikan henkilökunnassa. Pääsääntöisesti kasvatustieteilijät ovat kuitenkin entisiä tunnollisia opiskelijoita, entisiä menestyneitä lukiolaisia, entisiä kilttejä koululaisia, hyvästä perheestä jne. Kun on 7-vuotiaasta asti vain ja ainoastaan ollut erilaisissa kouluissa ensin oppilaana ja sittemmin töissä tehtävissä, joissa kohtaa vain hyviä oppilaita, ei voi olla perillä mistään muusta. Erityisopettajat ovat luku erikseen. Heille lankeaa sitten se vastapuoli, ja kuuluupa erityisopen paikkoja olevan auki.... jostain syystä. Nämä entiset kiltit tytöt ja pojat eivät ole tilanteen tasalla.

    Kaiken takana on idealistinen näkemys kasvatustyöstä. Kasvatustieteilijät ja opettajat ovat itse sen luoneet, mahdollisesti syistä, jonka yllä kerroin. Nyt he sitten yrittävät pelastaa kasvonsa ja puolustaa luomaansa työtapaa ja -mallia, rassukat. Puolustellaan omaa toimintaa kuin omenavarkaista tavattu viikari. Valitettavasti nyt on kyseessä muutamaa omppua vakavammat asiat.

    Voisin ehkä pistää tällaiset kohut likasankojournalismin syyksi, mutta tuttavapiirissäni on opettajia jotka kertovat arjestaan. Monet opettajat kuuluvat vaihtavan alaa. Selitys kuuluu, että he ovat menneet johtajuuden ja työntekomahdollisuuden luokassaan. Kehtaan arvella, että monet heistä eivät ole sitä koskaan oikein edes saaneet. Monia on houkutellut työ koulussa, koska he ovat siellä menestyneet ja samasta syystä he ovat myös haluamaansa työhön päässeet. Arki sitten vain lyö märällä rätillä päin naamaa. Väkivallattomuuden ja kauniiden puheiden ihanne ei toimikaan, kun kaikki oppilaat eivät kuuntele ja joihinkin ei todellakaan päde muu kuin voimankäyttö. Lisäksi kasvatustieteellisten kukkahattutätien kokemuspiiristä näyttää tyyten puuttuvan se, että jotkut oppilaat haastavat miesopettajia fyysisesti. Se ei tietenkään ensisijaisesti oikeuta väkivaltaa, mutta poikkeuksellisen törkeässä suunsoitossa tai suoranaisen lyömisen estämiseksi opettajalla pitää olla oikeus antaa nuorelle sitä mitä nuori tilaa.

    Kouluissa työskentelevät opettajat tarvitsevat nyt tukea. Yksittäisiä opettajia on enää turha syyllistää. Vaikka tieteellä sinällään pitää olla koskemattomuutensa, meidän pitää ruveta vaatimaan opettajien koulutukselta, että se vastaa ajankohtaisiin tarpeisiin. Kyse on kuitenkin siitä, että koulut ja opettajat voisivat täyttää työnsä tavoitteet eli kasvattaa kelpoja kansalaisia. Mahdollisuudet tähän näyttävät huonontuneen.

    Yliopistojen opettajankoulutuslaitokset tarvitsevat näemmä ripeitä muutoksia. Siellä on luovuttava pinkeistä silmälaseista. Hienoja ajatuksia kasvatuksesta ja opetuksesta voi toteuttaa vasta kun perusasiat kouluissa on kunnossa. Ja niistä aivan ensimmäinen on kunnioitus, jonka puutteesta tämäkin viestiketju on saanut alkunsa. Menneiden vuosikymmenien mielivaltaa ei ole syytä palauttaa, mutta nyt alkaa olla aika tähdentää erityisesti yläkouluikäisten nuorten omaa vastuuta. Heidän tulee tietää, että jos koulussa hölmöilee, siitä saa sapiskaa. Se voi jopa aiheuttaa kipua ja lieviä vammoja, jos ehdoin tahdoin tilaa itselleen voimankäyttöä. Ja heille on myös syytä ruveta opettamaan, että mitä tahansa ei saa sanoa tehdä. Huorittelusta ja homottelusta tulee koitua seuraamus, joka myös kärsitään katkeraan loppuun asti. Opettajaan käsiksi käymisestä tai hänen sanallisesta loukkaamisestaan pitää tulla seuraamus, joka palauttaa kunnioituksen. Tuossa ylempänä joku naisopettajaksi itseään tituleeraava kertoo manipuloivansa oppilaitaan kiistatilanteissa. Mahtaa olla kelju akka. Minä väitän, että nuorten oikeustajuun sopii paljon paremmin suora ja rehti opettaja, jolla tarpeen vaateissa on kanttia raahata konstaileva oppilas rauhoittumaan, kuin joku kieroileva ämmä.
  10. Koulukodissa työskennelleenä tiedän, että nuoret haastavat miestyöntekijöitä suorasukaisemmin kuin naisia. Sillä ei ole mitään tekemistä ohjaajan uhon kanssa. En tiedä, millaisia nykyiset miesopettajat ovat, mutta ihmettelen kovin, jos he erityisesti siellä uhoaisivat.

    Karistahan sinäkin jo viimein tuossa iässä se seminaarissa ja akkain lehdistä oppimasi roska mielestäsi.
  11. Siivoushommia ei kannata väheksyä. Eihän niillä hommilla rikastu, eikä työ ole hohdokasta. Mutta se on työtä, josta maksetaan edes jonkin taulukon ja sopimuksen mukaan. Puhelinmyynnin ehdotan unohtamaan. Jotkut harvat urbaanilegendojen mukaan niissä pärjäävät, mutta on myös tarinoita siitä, että firmat eivät maksa mitään palkkaa, jos ei kauppoja synny. Tyhjän saa toki pyytämättä, mutta edes työttömällä ei ole velvollisuutta tukea palkatta kenenkään toisen liiketoimintaa.

    Kouluttautuminen alkaa myös olla vitsi, samoin kuin sana "osaaminen". Ammattitaito on asia erikseen, mutta osaaminen tarkoittaa sitä taitoa, joka riittää työnantajan antamien tehtävien suorittamiseen. Ammattimies tai -nainen on siitä vaarallinen, että työnantaja voi tulla hänestä riippuvaiseksi, eikä häntä välttämättä korvata jollakin pikakurssitetulla ruuvinvääntäjällä.

    On myös aloja, joilla on työvoiman tarve. Minulle on tarjottu hiljattain mm. bussikuskin työtä, vaikka sanoin suoraan, ettei minulla ole edes bussikorttia. Satuinpa vain juttusille alan yrittäjän kanssa.

    Nimimerkki helppoelämän tilanne on kurja. Pitkä työttömyys ja toimettomuus vie toimintakyvyn. Jos on pitkään ollut vain kotona, työelämään palaaminen on sekä fyysisesti että psyykkisesti raskasta. Kun hakee ja hakee, mutta aina vetää vesiperän, lopulta lannistuu. En ollenkaan ihmettele, että alkaa tuntea itsensä b-luokan ihmiseksi. Toisten ihmisten suunsoitto ei auta ollenkaan.

    Syyllisyyden pohtiminen ei sekään auta. Asia on kuitenkin niin, että kun koko maalla menee huonosti, siihen ei reagoida jakamalla vaikeuksia tasan vaan potkimalla osa väestä syrjään. Nykyään homma menee jopa niin, että väkeä potkitaan syrjään ja sitten heidät pistetään jonkin koulutuksen myötä tekemään työtä ilmaiseksi ja vielä valehdellaan, että kovasti raatamalla saa lopulta ansiotyön. Niin kai käy vain harvoin. Jos on kouluttautunut ja hakenut töitä, eikä ole mitään löytänyt, ei ole väärin syyttää niitä, joilla työpaikka yhä on. En tarkoita, että pitää ruveta soittamaan suutaan, mutta kun valta tässä maassa menee jotensakin tulojen mukaan, niin turhapa siellä yhteiskunnan pohjalla on itseään syytellä. Vaikutusmahdollisuudet omaan elämään ovat kovin vähäiset verrattuna vaikka niihin, joilla on kelvollinen työpaikka ja mahdollisuus hakea mieleisempää työtä siinä ohessa.

    Mitä pahemmaksi tämän syrjäytymisongelman annetaan muodostua, sen raskaampia keinoja sen ratkaisemiseen joudutaan käyttämään. Mitä enemmän joukossamme on katkeria syrjäytyneitä, sen paremmat mahdollisuudet ovat kaikenlaisilla lyhytnäköisillä ääriliikkeillä. Ne ääriliikkeet voivat aikanaan, vuosikymmenten päästä, tulla meille paljon kalliimmiksi kuin joustaminen vähäosaisimpien hyväksi omista eduistaan nyt.
  12. Itse olen työskennellyt nuorten esimiehenä huoltoasemalla. Se tapahtui tosin 90-luvulla, jolloin itsekin olin suhteellisen nuori. Silloin töitä vielä tehtiin pienelläkin palkalla, ongelmana oli pikemminkin työn laatu. Ei 16-vuotiasta olisi saanut pistää pitkiksi päiviksi yksinäisiin hommiin.

    Se, että nuoret eivät suostu töihin, johtuu kasvatuksesta. Mutta nyt pitää olla tarkkana. Kyse ei ole siitä, mitä kunkin nuoren omat vanhemmat tekevät, vaan siitä, mitä me kaikki aikuiset teemme. Jos nuoret näkevät kuinka toiset venyvät toimistoissaan päivät pitkät ja kuluttelevat rahaa mielitekoihinsa, mistä he saisivat esimerkin pitkäjänteisyydestä. Jos televisiossa annetaan kuva, että työelämässä kilpaillaan paikasta jossakin diiliohjelmassa ja voittaja saa unelmaliksan, he samaistuvat siihen voittajaan. Eivät niihin, jotka karsiutuvat ja palaavat kilometritehtaalle tai hanttihommiin. Nuoret haukkuvat toisiaan luusereiksi, vaikka eivät välttämättä ole vielä ikinä ansainneet omalla työnteollaan muuta kuin todistuksiin seiskoja.

    Ei tässä voi kuin peräänkuuluttaa yhteistä vastuuta. Työelämässä se tarkoittaa sitä, että aluksi on lyhyet päivät ja pienet palkat. Vastuullisuuden ja innostuksen pitäisi kuitenkin kannattaa työnteossakin. Valitettavasti työmarkkinoilla ei puhalleta yhteen hiileen, vaan hyviäkin tekijöitä potkitaan mäelle, kun vain tilaisuus tulee. Enkä tarkoita syyttää työnantajia, vaan sitä, että kun kukaan ei jousta mistään, menossa on tyly kilpailu. Jossain vaiheessa voi olla käsillä tilanne, jossa todetaan, että olisi sittenkin kannattanut tinkiä omista eduista, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus hoitaa omat asiansa ja elättää itsensä omalla työllään.

    Tällaisen esimerkin me annamme. Mitä nuori voi, paitsi vaatia?
  13. Näinhän se on. Yhteiskunnan lompakolla olisivat kaikki, mutta harva tuomassa sinne mitään. Sama koskee työnantajien tilejä: jokainen sieltä haluaisi, mutta harva antaisi omasta liksastaan mitään takaisin.

    Vallitseva tilanne on se, että jotenkin näitä töitä ja sen myötä tuloja pitäisi hiukan jakaa uudelleen. Vaan sehän ei passaa kellekään, joka sattuu tällä hetkellä olemaan vihreällä oksalla.

    Kaikkein viheliäisintä on se, että vastuunotto ei tunnu kuuluvan kenellekään. Pitkäjänteisyyttä vaaditaan aina muilta, omia etuja pidetään kyseenalaistamattomina. Helpointa sitä on tietenkin vaatia niiltä, jotka eivät ole enää juuri kenenkään asiakkaita tai mitään muutakaan.
  14. Turha tässä on positiivisista kierteistä messuta, kun pikemminkin näyttää siltä että on muodostumassa orjatyövoiman luokka. Miksi kunta maksaisi teinille 6 - 7 euroa tunnilta, kun työt voi teettää ilmaiseksi TE-toimiston jakamalla ilmaistyövoimalla. TE-orjillekin muistetaan kertoa, että kun raataa ensin ilmaiseksi, voi joskus saada edes pienipalkkaisen ansiotyön. Näin kuuluu tapahtuneen lopulta alle kymmenesosassa tapauksesta.

    Lisäksi kunnilla ei tällä hetkellä ole välttämättä varaa. Nuoret eivät työntekijöinä välttämättä kykene ilman jatkuvaa ohjausta edes sellaiseen työhön, joka tuottaisi mitään hyvää noiden muutamien eurojen arvosta tunnissa. Tarvitaan siis positiiviseen kierteeseen ammoin ajautunut, nuorten työntekijöiden esimieheksi pystyvä henkilö johtamaan heidän työtään. Se esimiehen palkka maksaa jotakin paljon enemmän kuin muutaman euron tunnilta.

    Lähtökohtahan on hyvä: nuorena mukaan töihin. Kypsymistä tapahtuu, kun työskennellään osana yhteisöä ja varttuneiden työkavereina. Ne sataset, joita nuori pienipalkkaisilla töillään tienaa, voivat hyvinkin maksaa itsensä takaisin sittemmin. Mutta nykyään ei harjoiteta pitkäjänteisyyttä missään. Jos tänään sijoittaa johonkin euron, pitää saada jo huomenna kaksi takaisin. Tai täsmällisemmin, ainoat, joilta vaaditaan pitkäjänteisyyttä, ovat ne, jotka ovat päätyneet ilmaistyövoimaksi. Ja heillä siihen ei olisi varaa.

    Kuten sanoin, en usko vähääkään positiivisiin kierteisiin enkä siihen, että kunnilla olisi halua tehdä nuoriso- tai sosiaalityötä työnantajina. Nyt tilanne on se, että jokaisella palkkaeurolla pitää saada kunnon työ ja tulos.

    Yllä vaaditaan jopa 15 euroa tunnissa kenelle tahansa. Kukas sen maksaa? Työstä pitää saada kunnon palkka, mutta ei se tarkoita, että lukioikäisen pitäisi saada samaa palkkaa kuin nuoren ammattimiehen, jolla on perhe huollettavanaan. Tyvestä sinne työelämän puuhunkin on kavuttava: aluksi on yksinkertaiset työt, lyhyet päivät ja pieni palkka. Kun kokemuksen ja koulutuksen myötä pystyy tuottavampiin töihin ja iän myötä pitkäjänteisyys kasvaa, voidaan maksaa aikuisen ihmisen palkkaa. Sinälläänhän ikä ei ole peruste vähentää kenenkään palkkaa, mutta harva koulupoika tai -tyttö pystyy vielä tarjoamaan kovin järisyttävää panosta ahneimpien aikuisten johtamassa työelämässä.
  15. Tossa se todistus on. Voit tulla katsomaan :D
  16. Minulla on lukion päästötodistus, jonka mukaan olen aloittanut opintoni syksyllä 1993 ja päässyt lukiosta keväällä 1994. Kirjoitin laudaturin, keskiarvo on 9,1. Ja ei, en ole mikään huippuälykäs, enkä myöskään yleensä opiskellut muutamaa tuntia enempää päivässä.

    Todistuksessa ei ole ihan koko totuutta. MInulla oli ennen syksyä 1993 joitakin kursseja suoritettuna. Lisäksi eräät aineet olivat minulle huomattavan helppoja. En silti väitä, että hanke ihan helppo oli. Vaikka rahkeeni eivät riittäneet kovin monen tunnin lukemiseen päivässä, ainahan se opiskelu mielessäni oli. Tehokkaina rentoutuskeinonani olivat kitaransoitto ja ulkoilu, rentoutuminen ja lepo on tarpeen, ettei uuvuta itseään. Jos niin käy, toipuminen voi hyvinkin kestää sen vuoden, jonka ajattelit säästää.

    Tähän väliin muuan faktaluontoinen seikka: melkoinen osa lukion oppitunneista kuluu muuhun kuin opiskeluun. Tunneilla vatvotaan poissaoloja tai keskitytään usein epäolennaiseen. Epäolennainen touhuilu, kuten kertauksenkertauksenkertaus on tarpeen, koska kaikki eivät ole keskittyneet ja tehneet töitään ajallaan. Ja toisaalta, ani harva jaksaa todella opiskella täydellä teholla 6 - 8 tuntia päivässä. Summa summarum: jos kantaa itse vastuun siitä, että oppii kurssiin kuuluvat asiat, kohtalainen osa lukion oppitunneista on silkkaa joutokäyntiä.

    Tässäpä tempunteko-ohjeet: Jos ajattelet raataa niska limassa ja rectum verellä, homma on tuomittu epäonnistumaan. Jos vastuullinen opiskelu on sinulle helppoa ja saat aikaan tuloksia ilman ylenpalttista tuskaa, voit ihan hyvin onnistua. Työskentele siihen aikaan päivästä, jolloin todella olet tehokkaimmillasi. Jos et tajua mistään mitään ennen aamu yhdeksää, älä yritä väkisin sitä ennen. Päivä on pitkä ja keskittymiskykysi kesto rajallinen. Useimmat eivät kuitenkaan ole terävimmillään yöllä, joten tähtää siihen, että luet ja harjoittelet päivällä. Niillä tunneilla on turha istua koulussa, joiden asian voit oppia helposti itse. Jos kielet sujuvat, niin mitäpä siellä koulussa tekisit? Sen kuin teet tehtäviä kirjasta, opettelet sanastoa ja selvität kielioppia itsellesi. Matematiikantunneilla sinun saattaa olla pakko käydä, mutta sielläkään et saa jättäytyä opettajan varaan, vaan sinun on otettava itse vastuu siitä, että ymmärrät asiat. Jos tuntuu vaikealta, anna itsellesi tukiopetusta. Tee helppoja tehtäviä, kunnes ne sujuvat ja siirry vasta sitten vaikeampiin. Matematiikka on harjoittelun asia, vaikka yhdet ovatkin toisia lahjakkaampia.

    Tee kavereillesi selväksi, että toimit toisin, mutta et laiskottele. Se, ettet ehkä olekaan koulussa vaan opiskelet kotona, ei tarkoita että sinua saisi häiritä jatkuvasti. Se ei myöskään tarkoita sitä, että voit käydä äitisi puolesta kaupassa juuri silloin kun olet virkeimmilläsi. Silloin luetaan ja tehdään tehtäviä, vaikka kuinka oltaisiin kotona. Keskustele asiasta vanhempiesi kanssa, jotta perheesi varmasti antaa sinulle tarvitsemasi työrauhan.

    PIdän täysin mahdollisena, että päivittäinen työaikasi on itse asiassa lyhyempi kuin koulussa istuvien kavereittesi. Niin se oli minullakin. MInulla ei kuitenkaan ollut yhtään sen enempää energiaa mihinkään ylimääräiseen hääräilyyn kuin muillakaan. Välillä oli vain pakko levätä vaikkapa kävelemällä koiran kanssa luonnossa. Ihmisen voimavarat ovat rajalliset. 110% teholla työskenteleminen on mahdollista jonkin aikaa, mutta sen jälkeen tarvitaan huomattavasti pitempi lepoaika kuin vähän pitemmän, 85 % teholla suoritetun opiskelun jälkeen. Älä siis kuseta itseäsi jättämällä töitäsi viime tinkaan.

    Pidä tavoitteet kohtuullisina. Se riittää, että suoritat lukion sellaisin arvosanoin, etteivät ne muodostu esteeksi jatko-opinnoillesi. Kun olet päässyt lukion jälkeiseen opiskelupaikkaasi, kukaan ei enää kysy lukiomenestystäsi. Sen sijaan sillä saattaa olla jokin painoarvo, että olet suorittanut lukiota omatoimisesti opiskellen. Jos haluat jatkaa korkeakouluihin, sinulle on omatoimisuudestasi jopa hyötyä. Ainakin yliopistossa opiskelemista helpottaa huomattavasti se, että ei tarvitse aloittaa opintoja siitä että kauhistelee työn määrää sitä, ettei kaikkea tarjoillakaan valmiina "matskuna" eteen.

    Ajankäytöstä: minulta meni yhden koko kurssin laajuisen tietomäärän opiskeluun 2 - 5 opiskelupäivää, 2 - 6 tuntia/kpl. Matematiikan kursseja laskeskelin muiden opintojen ohella, ja yhden lyhyen matematiikan kurssin sai opiskeltua sillä tavalla viikossa tai kahdessa. Mutta se oli siis minun ajankäyttöäni. Reaaliaineiden kokeisiin valmistautuminen kesti 2 - 3 päivää. Kävin koululla harjoittelemassa kuunteluita ja eräillä tunneilla. Osa näistä kouluilla käymisistä oli ihan silkkaa hallinnollista puuhailua, kuten tenttien sopimista opettajien kanssa tai ylipäätään sitä, että kävin osoittamassa olemassaoloni. Tuskin välttämätöntä, mutta minusta tuntui hyvältä ylläpitää välejä opettajiin ja edes joihinkin oppilaisiin.
  17. En jaksanut lukea kaikkea, mitä tähän mennessä on kirjoitettu, joten voi olla, että kirjoitan jo esitettyä ajatusta. Niinpä olen omassa mittakaavassani lyhytsanainen.

    Sanoisin, että vallitsevan yksilöllisyyden ihanteen ja työvoimakarjan vapaan paimennattavuuden vuoksi nuoret perheet on jätetty liian yksin. Isovanhemmat ovat etäällä ja lähipiiri muodostuu samoissa ongelmissa taistelevista ihmisistä, jotka eivät pysty auttamaan. Nykyään on niin kovin muodikasta olla oman elämänsä sankari ja itseriittoinen, mutta arki antaa turpiin sen edestä. Yhteisöllisyyden huono puoli tosiaan on se, että se rajoittaa ainakin joitakin vapauksia. Jo tämä keskustelu kuitenkin osoittaa, että kääntöpuolena on yksinäisyys. Ei ole kuin puolisot, joista toinen väsyy kotona lapsen kanssa ja toinen taistellessaan paikastaan työelämässä. Kumpikin katsoo tilannetta omalta kannaltaan ja väsyneenä syyttää kumppaniaan.

    Itselläni ei ole lapsia, mutta olen seurannut veljeni perhettä. Muistan kuinka kuoleman väsyneitä veljeni ja vaimonsa olivat ensimmäisen lapsen ollessa vauva. He jo erosivat, mutta palasivat lopulta yhteen. Ja kuinka vähällä siihen nähden he ovat pärjänneet iltatähtensä kanssa. Kokemus näkyy olevan voimaa ja jaksamista ihan kirjaimellisesti. Ja siitä on nyt luovuttu. Apua haetaan netistä, josta ei saa parhaassakaan tapauksessa kuin ystävällisiä sanoja. Kukaan täältä ei tule paikalle ja ota vastuuta tapahtumista edes siksi puoleksi tunniksi, josta joskus olisi valtava apu. Kukaan kokenut äiti tai isä ei tule paikalle rauhoittamaan ja kertomaan esimerkiksi sitä, missä joku nuori äiti hermoilee täysin turhaan. Eikä sen puoleen kukaan käy sille työssä väsyneelle isällekään tarjoamassa mitään keinoja pärjäillä työelämässä rääkkäämättä itseään väsyksiin.

    Myönnän, että kauniit ajatukset ovat helppoja kirjoittaa mutta vaikeita toteuttaa. Toisaalta, jos toinen vaihtoehto on kyyninen ajatus, että asiat ovat kuten ovat, eikä niitä mitenkään voi muuttaa, niin omapahan on stressinne. Sitten valvotaan yöt ja lopulta ollaan onnellisia, että saadaan elatusmaksuja.
  18. Booble-mainokset

    SÄÄSTÄ PERINTÄKULUISSA
    Lainaa 500 - 25 000 € Esim 3000 € = 40€/kk
    www.suomi24.fi
  19. Sisäsiittoisuuden takia? Mistäs tuon kiskaisit? Olen antanut itseni ymmärtää, että Yhdysvalloissa tehdään väestön määrään nähden enemmän vakavia rikoksia kuin Suomessa. Yhdysvallat otin tähän siksi, että siellä väestö ei järkeni mukaan ole ertiyisen sisäsiittoista, koska valtaosa ihmisistä on maahan hiljattain muuttaneiden jälkeläisiä. "Hiljattain" viittaa tässä lähinnä perimän kannalta viimeaikaisiin tapahtumiin.

    Masentunut kansa, nimimerkki "jotain muuta" toi juuri esiin, että haitoista on vaiettu ja hyötyjä korostettu. Ja nyt sinä sitten jälleen korostat hyötyä ja vetoat vielä melko epäilyttävään väitteeseen. Ethän siis yritä provoilla!

    Henkilökohtaiset kokemukset lääkkeiden vaikutuksesta näyttävät olevan kovin vaihtelevat. Itse olen syönyt SSRI-lääkkeitä aika ajoin mutta joutunut jättämään kuurit kesken, koska ne aiheuttivat pahoinvointia ja kohtuutonta jalkojen levottomuutta. (Just joo... en minäkään uskonut ennen lääkkeitä moista jalkaoiretta olevan olemassakaan...) Poden yhä lievää masenuusta, mutta toisaalta, joitakin lääkkeitä olen onnistunut syömään niin kauan, että vaikutuksen olisi pitänyt näkyä. Eipähän vain näkynyt. Yritin myös selvittää, syntyykö masennus keskushermoston välittäjäaineisiin liittyvien ongelmien takia vai aiheutuvatko nuo ongelmat masennuksesta. Silloinen hoitava lääkäri totesi, että näkemyksiä on, mutta ei yhteisymmärrystä - saati sitten suoranaista tietoa.

    Seuraavin perustein ehdottaisin suhtautumaan mielialalääkkeiden pitkäaikaiseen käyttöön varauksella:

    -niillä on todettu ilmeisiä haittavaikutuksia
    -kukaan ei tiedä, kuinka niiden pitkäaikainen käyttö vaikuttaa ja kauanko kuntoutuminen pitkästä lääkekuurista johtuu
    -hyödyt ovat vähintäänkin epäilyttävät, ja jos hyötyä ei ala kuulua kohtuullisessa ajassa, sitä ei kannata iän kaiken odottaakaan.
    -kaikenkattavat patenttiratkaisut ja ihmelääkkeet ovat ennenkin osoittauneet ajan mittaan ongelmallisiksi.
    -Psykologi voi kuunnella ja psykiatri määräillä troppeja, mutta masennukseen auttaa sittenkin parhaiten myönteiset kokemukset, ja niitä meidän pitäisi yrittää tarjota masentuneille - vähä vähältä. Psykoammattilaiset, jotka eivät ole alalla auttaakseen potilaitaan vaan jostakin muusta syystä, voivat olla todella haitallisia potilailleen ja vielä kätkeytyä lääkärin asemaan ja auktoriteettiin välttääkseen vähäisenkin vastuun!

    Olkaa ihmiset tarkkoina! Huolehtikaa toisistanne ja ymmärtäkää, että psykiatrit ja psykologit eivät ole vilpittömiä, vaan voittajien joukkueessa tässä julmassa kilpailuyhteiskunnassamme, joka syrjäyttää, ahdistaa ja vie toivon liian monilta! Käyttäkää heidän palveluitaan, mutta tehkää se harkiten! Luottakaa intuitioonne kun kohtaatte terapeutteja ja lääkäreitä. Yhden kerran huonosta kokemuksesta ei pidä hötkyillä ja lääkkeille pitää antaa mahdollisuus, mutta paskiaisista ei ole kuin haittaa ja mikä tahansa lääke aiheuttaa myös haittoja iän kaiken käytettynä.
  20. Et sinä ole maailman huonoin äiti, Epäonnistunut äiti. Ihmiset eivät ole syntyessään tyhjiä tauluja, joihin voi syöttää oman arvomaailmansa. Vaikuttaa voi paljonkin, mutta aina kun sinua joku arvostelee, kuulet vain helppoa jälkiviisastelua. Se ei auta ketään eikä mitään, eikä näiden jälkiviisaiden näkemyksistä olisi välttämättä ollut etukäteenkään mitään apua. Heidän perimmäinen tarkoituksensa lienee nähdä asiat mahdollisimman helppoina ja yksinkertaisina, ettei vain joutuisi vaivaamaan päätään elämän vaikeuksilla.

    Olin aikanaan töissä tuollaisessa huoltolaitoksessa. Ja kyllähän niistä karkuun pääsee, koska niissä lähtökohtana on se, että edes yritetään rakentaa luottamusta. Ihminen, jota pidetään lukkojen takana ei taatusti luota kehenkään ja toimii sen mukaisesti. Valitettavasti etukäteen ei tiedä, kuka lopulta on luottamuksen arvoinen. Osa näistä ongelmanuorista pääsee jaloilleen, osa jatkaa rikos- ja laitoskierteessään koko elämänsä. Tavallisten ihmisten kannalta olisi ensi näkemältä helpointa sulkea kaikki oireilevat nuoret laitoksiin. Ja kohta meillä olisi ennen näkemätön määrä nuoria laitoksissa oppimassa toisiltaan koiruuksia. Lisäksi minusta näytti alalla työskennelläsni siltä, että kaikki niiden laitosten henkilökuntaan sopivat ihmiset ovat jo työssä. Osa henkilökunnasta oli jo silloinkin väkivaltaisia paskiaisia, jotka olivat siellä kiusaamassa nuoria ja sen myötä aiheuttamassa lisää väkivaltaa ja ongelmia. Osa, ehkä myös minä, taas auttamatta liian kilttejä ja naiivin hyväntahtoisia. Ja sitten oli niitä, joiden työ näytti tosiaan kantavan hyvää hedelmää. Niistä hyvistä työntekijöistä, joilla oli auktoriteettia nuoriin nähden, voin sanoa vain, että heidän persoonansa oli vielä etäämpänä taviksesta kuin tämä minun olemukseni ja elämäni.

    Koulunkäynnistä sen verran, että minäkään en käynyt koulussa yläasteella. Lintsailin aika reippaasti. Pärjäsin kyllä opinnoissa, koska kävin tekemässä kokeet ja olin sentään joskus läsnä. Tavalliselle peruskoululle vaihtoehtoisia tapoja, joita kannattanee selvittää ja harkita. Voi olla, että mikään ei sovi tyttärellesi, mutta ainakaan ei kannata yrittää yhtä ja samaa konstia, jos se kerran toisensa jälkeen on osoittautunut toimimattomaksi. Jokin syyhän siihen on, miksi nuori ei koulussa viihdy. Se ei silti ole syy jättää oppivelvollilsuuttaan hoitamatta.

    Kaikkineen nämä nettikeskustelut ovat sellaisia, joihin ei kannata kiinnittää liikaa huomiota. Ei edes tähän minun kommenttiini. Valtaosa täällä ei tiedä tuon taivaallista ongelmoivien nuorten arjesta ja kuittaavat kaiken kuulemansa naurettavan yksinkertaisin tokaisuin. Siellä laitoksessa työskennellessä sen aikanaan näki. Lyhyenäkin aikana sinne tuli monen moista harjoittelijaa ja pätkäduunaria, jotka koivukujalta osastolle saavuttuaan olivat mielestään kovia kurinpitäjiä. Osaa ei näkynyt enää toisena tai kolmantena päivänä...
    21. 5 / 12
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt