Vapaa kuvaus

Yhden sielussa tuli on ikuinen
toinen jäästä sulattaa vain sen
joku täällä aina rakastaa
joku vain tahtoo unohtaa

Yksi liikkuu leijonan askelin
toiselle riittää pieni haavekin
joku leijuu keijujen suojissa
toinen tanssii susien kanssa

Aloituksia

37

Kommenttia

326

  1. Täällä kerrottiin, että näistä mielikuvitukseni tuotoksista olisi nuortenkirja-sarjaksi. Yläasteella seiskalla sanoi äidinkielen opettaja, että minusta olisi kirjailijaksi, kun tein niin hyvän ainekirjoituksen. Mielessäni ajattelin tänään, että voisin alkaa tarinoimaan johonkin blogiin. Se olisi jonkunlainen jatkokertomus. Siinä esiintyisi nämä kehittelemäni kuvitteeliset ihmiset. Ajattelin, että tarina alkaisi lapsuudesta, ja tarinan edetessä ikää tulee lisää. Kertoisin koulunkäynnistä, jatko-opiskeluista, armeijaan menemisestä yms.

    Ihan mielenkiinnosta haluaisin kokeilla, että paljonko se blogi saisi lukijoita. Voisi tehdä itselleni ihan hyvää saada kirjoittaa blogiin. No, koitan ensin saada jotain tekstiä aikaan, ennen kun mitään blogia laitan pystyyn.
  2. Nyt kerron, miks tahtoisin muuttaa omaan kämppään. Mun isä ottaa mun joka tilistä rahaa yhteisiin menoihin niin paljon, ettei mulle itelle jää paljon mitään. Tilistä jää yleensä itelle 100-200 euroa. Sitten niistä jäljelle jäävistä rahoista hän on pyytelee lainaa, joita sitten makselee takas, kun pystyy.

    Mun vanhemmilla on ulosotossa perittävää, en tiedä paljonko. Molemmat vanhemmat on töissä. Äitillä on vakituinen työsuhde, isä tukityöllistettynä, eli valtio maksaa osan palkasta. Mun isällä on peliriippuvuus. Hän pelaa ravia, ja meillä näkyy kesäsin maksullinen TotoTV-kanava. Lisäks mun isä pelaa netissä monilla eri casinosivustoilla. Kaupoissa oleviin kolikkopeleihinkin hän pistää rahaa.

    Äiti sai isän jo aiemmin lopettamaan alkoholin. Ennen vanhaan mun isä veti kännit joka viikonloppu. Heillä oli jo erohakemus vireillä. Äiti lupas jäädä, jos juominen loppuu. Eivät sitten eronneet, kun isä lopetti juomasta alkoholia. Hänen peliriippuvuus on kehittyny sen jälkeen, kun pääsi alkoholista eroon.

    Meillä ei oo oikeastaan mitään yhteisiä koko perheen aktiviteettia. Jokanen vaan istutaan omalla koneella. Joskus kesäsin isä lainaa jonkun tutun autoa, ja mennään käymään jossain. Tänäkin kesänä oli reissu eläinpuistoon. Mutta mä en lähteny mukaan, kun kuitenkin ois saanu katella jossain huoltsikalla katella isän pelaamista pelikoneella. Ois ne reissut kivoja, jos ei tarvis kattoa sitä rahan hassaamista pelikoneeseen joka toisella huoltsikalla.

    Oon laittanu pankkiin säästötilin, jonne säästän rahaa mahdollisuuksien mukaan. Isä ei tiedä säästötilin rahoista. Niillä säästöillä sitten jonain päivänä maksan takuuvuokran yms, kun muutan omaan kämppään. Oon koittanu myydä jotain mun tavaroita Huuto.netissä, ja oon saanukki jotain myydyks. Nekin rahat pistän mun säästötilille, jotta voisin asua omassa asunnossa jonain päivänä.