George_L

"Ei ole muuta Jumalaa kuin Abba,
Ja Jeesus on Hänen Poikansa;
Silti Pyhän Hengen kanssa,
Herra, meidän Jumalamme on yksi."
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia121 aloitusta · 3449 kommenttia
- ”Jokainen, joka avukseen huutaa Herran nimeä, pelastuu.”
Ei se noin mene. Tai et ehkä ymmärrä mitä Herran avuksi huutamiseen todella sisältyy. Ihmiset tuomitaan kaikki tekojensa mukaan, myös uskovat. Jos olet tehnyt vääryyttä niin siinä ei auta mikään jos et syntejäsi tunnusta ja pyydä niitä anteeksi ja tee parannusta. - Valtioon ei voi luottaa. Varsinkaan hyvinvointivaltioon. Hyvinvointivaltiot ovat todellisuudessa pahoinvointivaltioita. Nykyisessä talousjärjestelmässä ihmisen on itse huolehdittava itselleen taloudellinen riippumattomuus tulevaisuuteen ja vanhuuteen. Oikeistolaiset kristityt eivät oletakkaan että vasemmistoon päin kallellaan oleva valtio kohtelisi vanhuksia hyvin. Vasemmistolainen ja proggressiivinen politiikka on surkeaa ja johtaa rappioon.
- Vai niin.. että sellaista analyysiä. Mutta vaikka teillä mahtuukin munat lauteitten väliin, niin se ei tarkoita että kaikilla muilla olisi sitä ongelmaa! 😜💩🤪😂
- Luterilaisessa teologiassa on myös se ongelma, että pelastuksessa ja uskossa kaikki tuntuu olevan "Jumalan tekoa", eikä ihmisellä ole minkäälaista osaa pelastusprosessissa. Uskonpuhdistuksessaan Luther kyllä löysi uudelleen vanhurkautuksen uskon kautta - mutta hän tekin siitä koko pelastuksen, jättäen huomiotta pelastuksen muut vaiheet, eli pyhittymisen ja kirkastamisen. Sitten pelastuskin muuttui vain "yksin uskosta". Vanhurskautus on yksin uskosta, mutta pelastuminen ei ole yksin uskosta. Jo pelkästään Jumalan kuningaskunnan sisälle astumiseen tarvitaan uskon lisäksi parannuksen teko, vesikaste ja Pyhän Hengen vastaanottaminen. Ja se on vasta alku kristilliselle vaellukselle Tiellä.
- Vaikka ruumis kuolee, niin sielu on edelleen tiedostavassa tilassa, joko tuonelassa tai paratiisissa. Kuolleet eivät nuku, mutta tästä maailmasta he eivät enää tiedä.
Kun ihmisen ruumis kuolee, niin henki palajaa Jumalan luo joka sen on antanutkin ja enkelit vievät sielun (mielen/tietoisuuden) -"ruumiin" joko paratiisiin tai tuonelaan, sen perusteella mitä ihminen on tehnyt tai jättänyt tekemättä eläessään täällä maan päällä. - "Lopullinen tuomio jne, jota pitää tuhat vuotta odotella?
Ilmeisesti joutuu nyt sitten tuhat vuotta odottelemaan että pääsee pois tuonelasta Jeesuksen kasvojen eteen ja saa kohdata Jeesuksen ja Jumalan vihan kauheuden lopullisena tuomiona."
Tämän voimme lukea Raamatusta. Ensimmäisen ylösnousemuksen ja toisen (tuomion) ylösnousemuksen välissä on 1000 vuotta. Ensimmäinen ylösnousemus tapahtuu kun Jeesus palaa takaisin tänne maapallolle Kuninkaana ja Tuomarina. - "Raamatun mukaan Jeesukseen uskova menee taivaaseen,"
Ei kannata sanoa, että "Raamatun mukaan" silloin kun Raamattu ei oikeasti sano että 'ihminen menee taivaaseen'. Raamattu sanoo ihan päinvastoin: että Jeesus palaa ensin tämän maapallon päälle - ja lopulta kun luodaan kokonaan uusi maa, jonne uusi Jerusalem laskeutuu, niin itse Isä-Jumala muuttaa taivaasta alas maan päälle asumaan kansansa keskellä. Missään Raamatussa ei sen sijaan sanota että ihmiset menisivät taivaaseen! Ei 3½-,7-, tai 1000-vuodeksi, eikä varsinkaan ikuisesti.
Ihminen on kuollessaan joko pelastettu tai kadotettu - armahdettu tai syyllinen - oikeamielinen tai väärämielinen. - Hohho! :'D
- Ja täytyy muistaa, että "taivas" onkin oikeasti uusi maa ja uusi Jerusalem - ei siis taivas. Jumalan suunta on tulla asumaan taivaasta alas maan päälle ihmisten kanssa.
- Niin... kukaan ei joudu helvettiin ennen Viimeistä tuomiota, joka on kaikilla ihmisillä samana päivänä. Ja taivasta ei tosiaan ole sellaisena paikkana jonne mentäisiin. Nyt ihmiset menevät kuolleessaan TEKOJENSA perusteella joko tuonelaan tai paratiisiin odottamaan ylösnousemusta.
- "Rukoillaan vaan Matin puolesta ja jätetään tuomiot sille, jolle tuomiot kuuluu."
No enää niillä rukouksilla ei ole väliä - ihmisen iankaikkisuus kohtalo sinetöityy kuolemassa. - "Tämä on aivan uusi näkemys minulle."
No nyt olen vähän vilpittömästi hämmentynyt... sen ei nimittäin pitäisi olla kun "Inkarnaatio" on yksi kristinuskon keskeisimmistä opeista. Yksi niistä opeista, jotka kaikki kristityt ovat perinteisesti jakaneet ja mikä on erottanut ja määritellyt kristityt ja kristinuskon erilaisten harhaoppien ja lahkojen seasta. Tietysti jos aiheeseen ei ole perehtynyt kunnolla ja siitä ei ole saanut opetusta, niin kai se voi olla uusi asia.
_________________
"Kun mietin tätä uskontunnustusta, niin se kuulostaa hyvin oudolta, jos Jeesus onkin yhä lähinnä ihminen."
Itse asiassa tuo uskontunnustus on kirjoitettu nimen omaan puolustamaan Jeesuksen ihmisyyttä, mitä vastaan tuohon aikaan hyökättiin. Yhtä ensimmäistä hyökkäystä Jeesuksen inhimillisyyttä vastaan kutsutaan doketismiksi - mikä oli erityisesti gnostikkojen harhaoppi Jeesuksesta. Mutta kiellettiin sitten kumpi tahansa: Jeesuksen ihmisyys tai jumalallisuus, niin loppu tuloksena on se että kielletään jotakin olennaista evankeliumin totuutta, esim kyseenalaistetaan Jeesuksen ristinkuolema ja sovitustyö ja ylösnousemus.
__________________
"Niin no, silloinhan myös PH sekä Jumala ovat ”aaveita”?"
Pyhä Henki ja Isä-Jumala ovat henkiä, eli jumaluuden 1. ja 3. persoona ovat henkiä, mutta jumaluuden 2. persoona ei ole - Jeesus on tullut lihaksi - siis ihmiseksi - pukenut lihallisen majan: ihmis kehon päälleen, mikä oli ikuinen ja peruuttamaton päätös.
Kristillisessä teologiassa koko ihmisen olemus on Jumalassa:
Pyhä Henki on Jumala sisällämme
Jeesus on Immanuel - Jumala keskellemme
Ja Isä on Jumala yläpuolellamme
__________________
Tästä asiasta saisikin aihetta uuteen keskusteluun - juuri näistä kristinuskon keskeisimmistä opeista ja teologioista, jotka ovat kristillisen uskon ydintä. - Täytyy todeta se että Jeesus ei asu ihmisten sydämissä - Pyhä Henki kyllä tulee ihmisten sisimpään asumaan, mutta Jeesus on lihaksi tullut Jumala, ruumiissa oleva jumalallinen ihminen, eikä henki. Jeesus voi olla vain yhdessä paikassa kerrallaan, ja vain omassa ruumiissaan - Isä ja Pyhä Henki ovat taas henkiä ja voivat olla läsnä kaikkialla, mutta Jeesus ei. Tämä on hyvä muistaa.
Tämä "Jeesuksen sydämeen pyytäminen" on nyky-uskovaisten kaanaankieltä, joka ei oikein tarkoita mitään. Raamatusta ei löydy ilmaisua, jossa Jeesus itse tai apostolit pyytäisivät Jeesusta asumaan ihmisten sydämiin. Sanoma uskosta osattomille oli: "Tehkää parannus ja uskokaa!" JA sen jälkeen: "Menkää kasteelle ja ottakaa vastaan Pyhä Henki!" - Jeesus+ei+ole+vain+ihminen,+Jeesusta+ei+ole+luotu.+Jeesus+on+lihaksi+tullut+Jumala.++Jeesus+on+100%+ihminen+ja+100%+jumalallinen.+Pelkkä+ihminen+ei+voi+sovittaa+muiden+ihmisten+syntejä.
- Kolminaisuusoppi ei sano että Isä, Poika ja Pyhä Henki olisivat yksi persoona, vaan nimenomaan kolme persoonaa, ja yksi Jumala.
- Kolminaisuus ei tarkoita kolmea jumalaa, vaan yhtä Jumalaa ja kolmea persoonaa.
Ja vain Jeesukseen uskovat perivät iankaikkisen elämän. Kukaan ei mene Isän tykö kuin Pojan kautta. - Sitä että Jumala siunaa tottelevaisuuden ja kuuliaisuuden ja kiroaaa tottelemattattomuuden. Mitään täydellistä oikeaa tilaa ei voi edes olla langenneessa maailmassa, missä ei vaikuta ainoastaan Jumalan tahto. Jumala vastaa ihmisten toimintaan ja käytökseen niin yksilötasolla kuin kansoina. Asiat voisivat olla hyvinkin eritavalla jos ihmiset toimisivat Jumalan tahdon mukaan.
- Siis mitä?! Jeesus tuli ihmiseksi? Etkö tiedä edes kristinuskon alkeita? Ei Jeesus ole henki. Isä-jumala ja Pyhä Henki ovat henkiä ja voivat olla läsnäkaikkialla samaan aikaan, mutta Jeesus on lihaksi tullut Jumala ja voi olla vain yhdessä paikassa kerrallaan. Apostoli Johannes snoi että se joka kieltää Jeesuksen ihmisyyden ei ole uskova! Tämä on kristinuskon perustavaalaatua olevaa teologiaa.
Onko Jeesus siis mielestäsi henki/ aave? - On olemassa tietysti vain yksi Jumala, mutta Raamatussa itsensä ilmaissut Israelin Jumala, taivaiden Kuningas Jahve ei silti ole kuin kristittyjen ja juutalaisten Jumala - Hän ei ole kaikkien ihmisten Jumala siinä mielessä että he eivät palvele Häntä. On olemassa paljon epäjumalia, ne eivät tietysti ole kuin ihmisten päässä, tai sitten demonit ovat esiintyneet tiettyinä jumaluuksina. Eivätkä esim. muslimien, jehovien ja mormonien jumalaa ole olemassa, heidän jumala-käsityksensä ei perustu todellisuuteen.
- Allah ei ole Raamatun Jumala. Muslimien jumala on epäjumala, jonka takana on riivaaja.