Vapaa kuvaus

Musta on kutkuttavaa keskustella asioista, jotka on ihmisillä mielessä, mutta joista ei puhuta.. ;P

Aloituksia

68

Kommenttia

4279

  1. Ymmärrän kyllä, mutta esimerkiksi "keijuille" ja "menninkäisille" on "normaalia" "keijujen" ja "menninkäisten" jutut...... ;)

    Lisäksi yksi suuri epäkohta on se, että ihmiset monesti sanovat yhtä ja tekevät toista, eli suuri joukko ihmisiä kertoo suunnilleen samalla tavalla siitä mikä on normaalia ja antavat ymmärtää, että jopa itsekin näin suunnilleen toimivat tai tälläisiä ovat, mutta sitten taas totuus on jotain ihan muuta........

    Yksilönvapaus pitäisi olla yksilönvapautta, eikä siihen pitäisi saada vaikuttaa mikään muu kuin yksilö itse......mutta ulkopuoliset paineet, mukaan lukien media yms. vaikuttavat moneen enemmän tai vähemmän, enkä sitten tiedä onko se niinkään vapautta.....

    Yksilönvapauteen tietenkin kuuluu käyttäytyä niin, ettei satuta ketään henkisesti tai fyysisesti, sekä pyrkii toimimaan muutenkin hyvän etiikan ja moraalin mukaan........itseään saa puolustaa ja kuuluu, sekä joissakin tilanteissa en tuomitsisi kaikkia tästä poikkeavia tekoja, esim, tiedossa olevaa paatunutta huijaria saa minun puolestani huijata vaikka kuinka paljon, se on vain sellaiselle oikein.....

    Taisimpa taas puhua vähintään asian vierestä, mutta kai tuolla "rönsyilyn" seassa jotain aiheeseen liittyvää asiaakin on... ;D

    Ymmärsin kyllä pointtisi, vaikka tässä hassussa maailmassa ei tiedä kukaan mikä on oikeasti normaalia ja mikä ei.......sekä jo huomenna tämän päivän normaali voi ollakin jo epänormaalia.....
  2. Tsoh, Tsoh...Eipäs tasotella!!! ;)

    Täällä tarvitsee opetella tiettyjä juttuja, eli valitsemaan ne aiheet mistä itse haluaa keskustella ja ohittaa kaikki mikä ei kiinnosta......ei se aina helppoa ole, mutta siihen "harjaantuu"....uskoisin, että monelta onnistuu ajan kanssa.

    Vähän kuin ajattelisi joidenkin aloitusten, kommenttien jne. olevan jotain itselle tuntematonta kieltä............menee lähelle "mitätöintiä", mutta jokaisella on siihen oikeus ja ehkä jopa joskus velvollisuus itseään kohtaan, koska itseään täytyy saada suojella.....varsinkin trolleilta, provoilta, manipulaatiolta jne.

    Myrkkyyn ei tarvitse vastata myrkyllä, eikä myrkyttää omaa mieltään, vaan jokainen on itse vastuussa siitä millaisen palstailu kokemuksen antaa itselleen, sekä muille.........

    Palstalla käsitellään sekalaisia asioita, jopa jostain trollauksista ja provoista syntyy välillä ihan pohdinnan arvoisia keskustelu tuokioita.....

    Noista mainitsemistasi puheenaiheistakin ollaan täälläkin keskusteltu monesti, joko omana ketjunaan tai sitten jonkun muun ketjun sisällä, kun ketjut aina "rönsyilee" enemmän tai vähemmän.....

    Deittailu ja biletyskään ei esimerkiksi ole kaikille yhtä tärkeitä, kuin toisille jne, joten kaikille jotakin ja jokainen valitsee mikä kiinnostaa ja mikä ei, myös keskustelu kumppanin valintaan on jokaisella oikeus, eli kukaan ei vaatia tai pakottaa ketään keskustelemaan, jos ei itse halua tai ei ole aikaa tjmv. - myöskään kaikkea ei ole edelleenkään pakko lukea tai ottaa tosissaan......
  3. Puhe ei ollut tuosta mitä sinä tarkoitat - vaan siitä, että joku käyttää "samanaikaisesti" monia eri nimimerkkejä, eli kun ei ole rekattuja nimimerkkejä, niin joku voi esim. 5 minuutin aikana "keskustella" itsekseen jossakin ketjussa vaikka jopa 30 eri nimimerkin kanssa ja antaa vaikutelman, että siellä olisi useampi keskustelija..........tai muutenkin kirjoittaa vaikka joka ainoan kommentin eri nimimerkillä.

    Trollithan täällä käyttää miten sattuu nimimerkkejä joita ei ole rekattu, jos/kun huomaavat, jonkun käyttävän nimimerkkiä useasti ja palstan väki on jo tutustunut hieman johonkin nimimerkkiin.

    Mitenköhän tuo IP selville saaminen on ollut mahdollista???....joku ylläpidosta?

    Oliko se se juttu mistä kerroit, kun sinun koneellesi oli murtauduttu?

    Ihmettelen vain, vaikka näin olisi, miksi pitää vaihtaa koko kone ja liittymä???

    Ei tarvitse vastata noihin minun ihmettelyihin, vastaat ainoastaan, jos siltä tuntuu, kun kuitenkin tämä on julkinen palsta, niin hieman kannattaa aina miettiä mitä kertoo.......

    Välillä sen huomaa selvästi, kun trolli on jonkun nimimerkin takana, mutta täällä on sellaisia pieniä veijareita liikenteessä, että ne osaa aika hyvin imitoida, joten itsekin saa aina välillä miettiä, kuka nimimerkkiä nyt mahtaa käyttää.....

    "Ilkeesti voin vastata, tai olla vastaamatta tahallani, kuin en olis ymmärtänytkään mulle lähetettyä viestiä.
    (useimmiten silloin kun olen hämilläni, puolustus mekanismi mulla)"

    Samoja juttuja on monilla meistä ja olen jo oppinut sinua hieman tuntemaan, eli tiedän kyllä.......on myös muitakin syitä ehkä....en ole ihan varma.......jotain samaa ja jotain erillaista...
  4. Lue kaikki mitä kirjoitin jo aikaisemmin.......olen jo kertonut, jos vain lukisit....

    Sulla on se "palkokasvi" nyt siellä hengityselimessä ja silloin on parempi rauhoittua ensin ja sitten vasta jatkaa keskustelua, jos on tarvetta.

    Tunnekuohussa sanoma/ulosanti tulee "purskeena", jolloin on todella vaikea vaihtaa ajatuksia, eikä siinä ole mitään järkeä, koska silloin ei pysty kommunikoimaan vasta vuoroisesti, koska vaikka toinen olisi rauhallinen, niin tunnekuohussa oleva ei pysty vastaanottamaan samalla tavalla, kuin normaalisti - tälläin toinen voi olla vain kuuntelijana ja antaa toisen vuodattaa tunteensa ja pahanolonsa.........."purskeessa" on aina näkyvissä syitä pahaan oloon, mutta vastavuoroista keskustelua on silloin turha yrittää, sen aika on myöhemmin.

    Toivottavasti sulla on joku, jonka takia sulla on syytä hymyyn........parasta olisi jos hän olisi siinä lähellä.......saisit lämpöä, läheisyyttä ja ihmisen joka kuuntelee.....tai sitten tee jotain muuta mikä sinulla yleensä auttaa, mutta nyt ei ole keskustelun aika.

    Kaikkea hyvää sinulle, mutta jos tuo on ihan sinun normaali olotila ja ajatuksenvaihto tyylisi on tälläinen, niin empä usko, että meidän kahden kannattaa edes ikinä yrittää vaihtaa ajatuksia, ainakaan mitään sen enempää.