Ex-pua, arviointi

miesvm_1967x

No niin, uskon että tällä palstalla on muitakin jotka ovat lukeneet psykologiaa ja opiskelleet pedagogiikkaa. Jotkut paljon ylemmissä koulutustasoissa kuin minä mut anyway. Arvioin Ex-puan, sanokaa te meneekö ihan ohi vai olisiko pohjaa? Minun arviointini:

Ex-pua on entisen naisystävänsä pettämä äärimmäisen katkera mies. Sen takia hän haukkuu kaikkia palstan naisia lutkiksi ja kurpiksi. Sen vuoksi hän on myös kehittänyt ihan uusia sanoja kuten "kurpparaivo" etc. Sen vuoksi hän ei kykene ottamaan naisilta mitään kritiikkiä koska hänen alemmuudentuntonsa ja katkeruutensa ei kestä enempää naisten taholta. Selkeä defenssi.

Siksi hän myös pyrkii olemaan palstan ätmeille jokin messias naisasioissa, kertoo ohjeita jotka me pelimiehet tiedettiin jo 30 vuotta sitten. Lukenut tuskissaan jotain PUA teorioita jotka käytännössä eivät päde ja toimi, aivan kuten hän itsekin kyllä on todennut. Mutta yrittää silti neuvoa rookieita. Itsetunnon kohotusta ja Messias-ilmiö, hän tarvitsee opetuslapsia ja faneja tunteakseen itsensä joksikin.

Epäilee että kaikki jotka kirjoittavat hänestä jotain negatiivista tai eivät yhdy hänen mielipiteisiinsä, on yksi ja sama henkilö joka haluaa vahingoittaa häntä nimimerkkiä vaihtamalla (paranoia).

Jankuttaa samaa asiaa, joku shame language ja henkilöhyökkäys, ei kuuntele eikä vastaa hänelle esittetyihin kysymyksiin vaan vetäytyy noiden suojaan ja luulee että "osu ja uppos" ja on AINA oikeassa (narsismi?).

Mitä mieltä olette? Arvioita muilta, kiitos.

Ja en ole vittu helka enkä vihatipunen :D Passiivis-aggressiivinen hymiö oli pakko saada tähän.

Olen ollut palstoilla, joskaan en täällä, vuodesta 2001 puhelinlankamodeemin ajoista asti. Jokaisella palstalla tuntuu olevan tällainen samanlainen ex-pua joka vittuilee ja trollaa ja on olevinaan palstan joku messias. Tommoset pitäis savustaa porukalla ulos niin saataisiin jotain melkein järkevää keskustelua aikaiseksi. Sama juttu joka palstalla, aina ja iäti vai? :)

69

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin ja missä se haaste nyt viipyy arvon ex-pua. Et vastannut tällä kertaa minun kysymyksiin joten onko tää nyt "osu ja uppos" vai shaming language vai henkilöhyökkäys?

      Alahan vastaamaan ja sovitaan palstatreffit, muutkin jo täällä odottavat nähdäkseen onko sinusta mihinkään muuhun kuin sepustamaan, elvistelemään ja jeesustelemaan. Kuten itsekin olet vääjäämättä havainnut.

      Vastauksia mies! Tai siis no.. ex-pua!

      • Jätkä veti liikaa viinaa ja/tai nappeja ja kyykkäs mutta kyllä se aamupäivästä herää kertoilemaan satuja että oli baarissa hoitelemassa karjalaumaansa :D

      • miesvm_1967x kirjoitti:

        Jätkä veti liikaa viinaa ja/tai nappeja ja kyykkäs mutta kyllä se aamupäivästä herää kertoilemaan satuja että oli baarissa hoitelemassa karjalaumaansa :D

        ..josta minä olen kuulemma todella kateellinen ja tuohtunut.

        Hmm.. en ollu Disneyn Prinsessa Ruususestakaan joten..??

      • scrg

        Tällaiset öiset purkaukset on tämän sosiaalipornopalstan hauskinta antia. Täällä kun keuhkoaa, niin säilyy nakkikioskijonossakin kaikilla hampaat suussa. Suomen hammaslääkäriliitto suosittelee.

    • cgnvmt4

      Se on patologinen paskanjauhaja, muuta ei tarvitse tietää.

    • huorahuorahuora

      Schizotypal personality DSM-IV

    • KarsitaanFeminismi

      Teidän feministien ongelma on se että ette näe muita mielipiteitä kuin omanne. Jos expua jaksaa aina perustella väitteitään pahemmin suuttumatta on hänellä omakohtaisia kokemuksia jonka hänelle käytäntö on opettanut. Miksei hän voisi näitä oppejaan sitten kertoa muille.
      Mä olen itte saanu naisilta niin huonoa kohtelua elämäni aikana vaikka olen yrittänyt olla heille hyvä ihminen että olkoon expuan kokemukset millasia tahansa niin mä olen ainakin korviani myöden täynnä naisten valituksia koska heillä ei ole mitään käsitystä millaista on elää vastenmielisen näköisenä ihmisenä pinnallisessa maailmassa ja kyllä olen yrittänyt itsariakin vain naisten törkeän käytöksien takia mua ihan vilpitöntä miestä kohtaan.
      Mikä on oikeaa keskustelua ja kuka siihen saa osallistua? Onko oikeaa keskustelua se että miehet ovat hiljaa ja ovat olevinaan tyytyväisiä ja naiset valittaa kuinka sikoja sinkkumiehet on? Jos näin on niin tervemenoa parisuhde palstalle jossa naiset valittavat joka ketjussa ja yleisin avaus alkaa "Mieheni teki näin (minä niin mieleni pahoitin)" Joillekin näkyy olevan liikaa jos miehet valittavat kuin naiset ja tämmöinenkö on sitten syy "palstan siivoamiseen"? Myös me miehet ollaan ajattelevia olentoja ei koneita ja jos itse koen jotain vääryyttä elämässä pyrin sen oikomaan asiallisilla kommenteilla. Jos naisen tapa oikoa asioita on haukkua mies sukupuoli alimpaan helvettiin niin kyllä silloin myös pitää se miesten kritiikki kestää. Itse olen valmis asialliseen keskusteluun mutta tää feminismin korostuminen tiettyjen kirjoittajien osalta saa niskavillani pystyyn.

      • Ex-----PUA

        ET ole nähnyt tätä etkä muitakaan femakkoja milloinkaan voittamassa tai edes käymässä väittelyitä palstalla, ja se ei ole sattumaa: ne tietävät häviävänsä ne, joten shaming language ja henkilöhyökkäys on ainoa keino yrittää häpäisemällä vaientaa miehet alistumaan ja hiljaiseksi.

        Minuun se ei tehoa, päinvastoin se on kuin yllyttäisi koska tiedän että silloin on osunut ja uponnut.

        Jotain tämänkin kurpan tyhmyydestä ja empatiakyvystä (moi Helka!) kertoo sen valinta shaming languageksi: jos minua kohtaan on henkistä väkivaltaa harjoittanut nainen, on se todiste asiani puolesta, ei minua vastaan. Feminismin sairaalloisesta miesvihasta siinä kertoo taas uhrin syyttäminen, ja häpäiseminen.

        Tämä pätee myös sinuun, olet saanut elävän todisteen (palstan lisäksi) siitä minkälaisia naiset voivat olla, ja vain idiootti uskoo tällöin asiakseen miesvihan ja naisten ylivallan edistämistä ajavien rumien ämmien propagandaa siitä miten naiset ovat enkeleitä, ja heidän arvostelijoissa on vika. Sehän on täysin idioottimainen oletuskin!:D

        Joten, älä luovuta, sinä tiedät ottaneesi punaisen pillerin ja olevasi oikeassa. Tämä ketju on jälleen yksi 100% varma todiste siitä.

      • Ex-----PUA

        Ja sen unohdin mainita, että tämä "mies" (joka myös vihatipusen/helkan multinikkinä tunnetaan) ei keskustele sen vertaa, vaan lähtee pakoon omistakin ketjuistaan häntä koipien välissä tai vaihtaa toiseen nikkiin ja aloittaa puskahuutelun, heti kun jää alakynteen, eli joka kerta.

      • Älykkkö

        Asiahan on niin , jos ihminen jää toistamaan samaa asiaa, niin hän on vihansa, katkeruutensa vanki ja ei pysty kehittymään henkisesti eteenpäin elämässään.
        Samalla asialla mässääsiminen ei johda mihinkään. :(
        Sitä vain kiertää kehää kuin rattaisiin joutunut rotta.
        Ja jos toistaa täällä samaa asiaa, niin siinä kehittyy aina vain paremmaksi tyhjän väittelijäksi. Silloin voidaan sanoa jo suuruudenhulluksi.
        Tuo on totta mitä aloittaja sanoo: Osu ja uppos! Pua ei vastaa normaalisti kysymykseen vaan sivuuttaa, mitätöi vasta keskustelijan. Olen huomannut ettei hän pysty myöskään vastaamaan normaalii kysymykseen , vaan jättää vastaamatta, joka on myös mitätöintiä !
        Mikä on pahinta mitä toiselle voi tehdä on mitätöinti!
        Palstalaiset itse haluavat osallistua tyhjänpäiväiseen loanheittoon joka myös varmaan koukuttaa ja siitä saa hyvät naurut piristämään muuten tylsää päivää ;D
        Olen itsekkin ollut keskustelemassa expuan kanssa, mutta kun aloin häntä moittimaan ja kerroin mitä ajattelen hänen käytöksestä täällä palstalaista kohtaan mikä minun mielestä oli jo vainoamista, niin hän sanoi ettei enää keskustele mun kanssa , vaan joudan kadotukseen.
        Muiden rehellisyys on pualle aivan liiikaa eikä kestä sitä, ihan kuin rehellisyys olisi tarttuva tauti :)
        Jokaisen toisen totuuden hän osaa taitavavasti kääntää päälaelleen, siinä hän ehkä kuvittelee olevansa mestari.
        Jokaisella on kuitenkin oma totuus se pitää muistaa!
        Itse en enää osallistu pua keskusteluihin, koska ne eivät minua kiinnosta.
        Täällähän saa kaikki temmeltää niin kuin huvittaa eikö se ole tarkoituskin?

      • Ex-----PUA

        Ja kun nyt pääsimme naisten tapoihin, jatkakaamme vielä samoilla linjoilla. Naisen röyhkeys ja uhriutuminen:
        Nainen: Argumentti
        Mies: Vasta-argumentti.
        Nainen - ei keksi vastausta: Shaming language ja henkilöhyökkäys.
        Mies: "Osu ja uppos!"
        Nainen: "Byääähh!!! Sää mitätöit mua!!!!!1111 Soittakaa mulle whambulanssi!"

        Ja näin. Tästä syystä naiset tarvitsevat feminismiä: heille joku mies on sanonut vastaan, ja miehet eivät saisi tehdä niin.

      • Älykkkö
        Ex-----PUA kirjoitti:

        Vastaan vaik et tykkää :)
        Todella hyvin oivallettu ;D puaa taas parhaimillaan !!!
        Valitettavasti moni suomalainen mies on vässykkä vähäpuheinen !
        Toivoisin että miehet rohkeasti alkaisivat puhumaan enemmän omista ajatuksistansa meille naisille! Mua ainakin korpee miesten hiljaisuus.
        Ollaanko me naiset hiljentäneet miehet herää kysymys.
        Itse olen pyrkinyt keskustelemaan oman poikani kanssa asioista ja kuunnellut mitä hänellä on sanottavaa ja kerroin myös: Että hän on yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa toinen, niin huomasin hänessä heti hyvän muutoksen.
        Se nostaa kummasti ihmisen itsetuntoa kun kokee olevansa toisen silmissä arvokas.
        Tervehtiminenkin on suurii tapahtuma suomalaisille ;D
        Ethän kanna kaunaa minulle maailmantappin saakka ?

      • scrg
        Älykkkö kirjoitti:

        "Ollaanko me naiset hiljentäneet miehet herää kysymys. "

        Olette. Oikeat ajatuksemme kätkemme syvälle sydämen kätköihin eikä niistä teille hiiskuta sanaakaan.:) Lällätilää!

      • Älykkkö
        scrg kirjoitti:

        Harmi, koska se kertoo miesten arvottomuudesta ja siitä ettei heidän asioita kuitenkaan oteta tosissaan, aika kauheaa olla mies suomessa :(
        Voi kun naiset ymmärtäisivät kuinka miehet kaipaavat hyväksyntää, rakkautta tunteakseen itsensä arvokkaaksi ihmiseksi.
        Mä nyt toistan tätä arvokas ihminen teemaani koska se on pohjimmainen syy ihmissuhde ongelmiin :)
        Julistan hätähuudon suomi-Miehen puolesta !
        Naiset kuunnelkaa miehiänne ja pitäkää se oma turpa välillä kiinni. Piste.........
        Olkaa tarvittaessa niin kauan hiljaa kunnes miehenne alkaa puhumaan, älkääkä missään tapauksessa väittäkö vastaan mitä miehenne teille sanoo kun on avannut salaisen arkkunsa !
        Onnea matkaan, sinä ansaitset kultasi :)

      • Älykkkö kirjoitti:

        =))

        Olipas lämpöistä ja empaattista........hatun nosto ja kumarrus! =)

      • Älykkkö
        MGTOW kirjoitti:

        @ Kiitos MGTOW
        Arvostan kumarrustasi tosi paljon :)
        Tää teksti tuli sydämen pohjasta , koska olen kiinnittänyt huomiota tähän asiaan jo jonkin aikaa, tunnen myötätuntoa miehiä kohtaan.
        Miehet ovat kuitenkin aika herkkiä.
        Olen myös itse syyllistynyt kuuntelemattomuuten parisuhteessani joskus ja ymmärrän nyt vasta mitä se on aiheuttanut.
        Onneksi olen se ymmärtänyt ja voin katsoa tulevaan sydän avoinna:)

      • AinaJätetty
        Älykkkö kirjoitti:

        Vastaan vaik et tykkää :)
        Todella hyvin oivallettu ;D puaa taas parhaimillaan !!!
        Valitettavasti moni suomalainen mies on vässykkä vähäpuheinen !
        Toivoisin että miehet rohkeasti alkaisivat puhumaan enemmän omista ajatuksistansa meille naisille! Mua ainakin korpee miesten hiljaisuus.
        Ollaanko me naiset hiljentäneet miehet herää kysymys.
        Itse olen pyrkinyt keskustelemaan oman poikani kanssa asioista ja kuunnellut mitä hänellä on sanottavaa ja kerroin myös: Että hän on yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa toinen, niin huomasin hänessä heti hyvän muutoksen.
        Se nostaa kummasti ihmisen itsetuntoa kun kokee olevansa toisen silmissä arvokas.
        Tervehtiminenkin on suurii tapahtuma suomalaisille ;D
        Ethän kanna kaunaa minulle maailmantappin saakka ?

        "Toivoisin että miehet rohkeasti alkaisivat puhumaan enemmän omista ajatuksistansa meille naisille! Mua ainakin korpee miesten hiljaisuus."
        Tässä vastaus toiveisiin miksi en itse enään puhu naisille omista ajatuksistani. Kun olen suhteessa joojoo mies minut hyväksytään. Kun taas kerron omat mielipiteeni ja ilmaisen itseäni mut jätetään ja on jätetty tässä elämässä jo 37 suhteesta. Jos ja todennäköisesti en koskaan enään ala parisuhteeseen niin voit olla varma että en ilmaise itseäni koska se on aina tarkoittanut silloin että mut jätetään mielipiteeni takia.

      • jklb

        Mikä on oikeaa keskustelua? Ei ainakaan valehtelu ja paskan puhuminen - viittaan siis expuaan.

      • Ex------------PUA

        No näethän sinä tämänkin ketjun.

        Tässäkin on viimeisenä yrityksenä hiljentaa totuuden ilmoille tuova mies, hyvin kaavamaisella keinolla: shaming languagella ja henkilöhyökkäyksellä.

        Ja kyllä, se ei ole vain vähättelevää, se on myöskin sitä että toinen yritetään vaientaa häpäisemällä.

        Se on täydellinen anti-teesi sille mitä sanot kannattavasi.

        Heti, jos mies avaa suunsa ja sanoo mikä on vialla, nainen ajautuu kurpparaivoon kuin jokin tyranni jolle alamainen on uskaltanut puhua.

        Ja sitten teillä on otsaa ihmetellä, miksi mies on juro ja sisäänpäinkääntynyt?

        Se kuten miesten seksuaalinen syrjäytyminen johtuvat naisesta.

        TOISTAN: NE JOHTUVAT NAISESTA!

        Se ei ole miehen viha.

        He ovat olleet aivopestyjä, ja huijattuja peliin jota eivät voi voittaa tai hallita sen enempää kun lottoa (joillekin tosin veikkaus-analogia toimisi paremmin).

        Olen mies joka puhun totuuden tulisen sanan ilman minkäänlaista pelkoa, täynnä arvovaltaa ja täysin tinkimätöntä itsevarmuutta. Minun henkeni ei haise pelolle.

        Ja minä myös inspiroin siihen muut miehet, ja tämä saa lauman kanoja ahdistumaan, jolloin potpotus raikuu ja täällä tapellaan kuin kanalassa, kun sanonkin ketuille sen mikä heidän oikea voimansa on.

        He ovat löytäneet sen ja tulevat ravituiksi siitä.

        Eivätkä he enää alistu.

        Punaista pilleriä et saa maistamattomaksi.

        Joka vihaa, se uskoo minuun.

        Lopuksi vielä vastaus pariin yksittäiseen kysymykseesi:

        "Itse olen pyrkinyt keskustelemaan oman poikani kanssa asioista ja kuunnellut mitä hänellä on sanottavaa ja kerroin myös: Että hän on yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa toinen, niin huomasin hänessä heti hyvän muutoksen.

        Tervehtiminenkin on suurii tapahtuma suomalaisille ;D. "

        Tämä on anti-feministinen ohjelmointi, tosi-sijoitus hänen tulevaisuuteensa.

        Näet, naiselle riittää, että hän vain on.

        Kaikki edut ja helppo elämä, hyväksyntä ja rakkaus virtaavat hänelle - miten huonosti moni käyttääkään tämän etuoikeutuksensa! EIkö heitä varten ole varattu julma MA:n kuihtuminen, ja varma kuolema yksin ja katkerana, sillä heidän rikostensa painolasti painaa kuin valtameren muta.

        Kun taas miehen pitää tehdä itsensä ihmiseksi; ansaita teoillaan pelastus ja arvo ihmisenä.

        Ja tiedätkö mitä?

        Minä en hyväksy sitä.

        "Ethän kanna kaunaa minulle maailmantappin saakka ?"

        Sinä olet luopio.

        Mitä aiot tehdä hyvitääksesi majesteettirikoksesi?

      • Älykkkö
        AinaJätetty kirjoitti:

        Harmin paikka, et oot kokenut noin monta suhdetta jossa sut on jätetty.
        37 suhdetta ei voi olla kovinkaan pitempi aikaista? Onko ne kenties yhdenyön juttuja ?
        Pakko kysyä onko sinulle sanottu et sun mielipiteiden takia sut on jätetty vai onx tää provo ;D
        Ei sitä nyt heti aleta länkyttään mielipiteitä kovin kiivaasti, siinä herkempi voi pelästyä. Kannattaa miettiä miten on sopivaa kertoa mielipiteitä heti alussa kuitenkin.
        Kovin itsevarma ihminen voi toisissa aiheuttaa hämmennystä myöskin.
        Suhteen alkuvaiheessa ei ole hyvä heti tuoda julki kaikkia ajatuksiansa .
        Suhteessa pitää edetä rauhallisesti.
        Eräs mies alkoi valittamaan meidän treffeillä ettei tavallinen mies kelpaa suhteeseen, niin minä siitä mieleni pahoitin enkä enää mennyt hänen kaa treffeille. Hän itse mokasi itsensä liian hyökkäävällä tavalla minua kohtaan vaatimalla minulta jotain mitä en ymmärtänyt.
        Sori toisto:)

      • Ex------------PUA
        jklb kirjoitti:

        Mikä on oikeaa keskustelua? Ei ainakaan valehtelu ja paskan puhuminen - viittaan siis expuaan.

        Miksi valehtellet?

        Osoita missä olen valehdellut.

        Päinvastoin, tuokin henkilöhyökkäys on yksi monista valheista ja parjauksista joita on esitetty henkilööni, koskematta sormellakaan itse viestiin.

      • Ex-----------PUA
        Älykkkö kirjoitti:

        Harmi, koska se kertoo miesten arvottomuudesta ja siitä ettei heidän asioita kuitenkaan oteta tosissaan, aika kauheaa olla mies suomessa :(
        Voi kun naiset ymmärtäisivät kuinka miehet kaipaavat hyväksyntää, rakkautta tunteakseen itsensä arvokkaaksi ihmiseksi.
        Mä nyt toistan tätä arvokas ihminen teemaani koska se on pohjimmainen syy ihmissuhde ongelmiin :)
        Julistan hätähuudon suomi-Miehen puolesta !
        Naiset kuunnelkaa miehiänne ja pitäkää se oma turpa välillä kiinni. Piste.........
        Olkaa tarvittaessa niin kauan hiljaa kunnes miehenne alkaa puhumaan, älkääkä missään tapauksessa väittäkö vastaan mitä miehenne teille sanoo kun on avannut salaisen arkkunsa !
        Onnea matkaan, sinä ansaitset kultasi :)

        Parantuminen on alkanut.

      • Älykkkö
        Ex------------PUA kirjoitti:

        No näethän sinä tämänkin ketjun.

        Tässäkin on viimeisenä yrityksenä hiljentaa totuuden ilmoille tuova mies, hyvin kaavamaisella keinolla: shaming languagella ja henkilöhyökkäyksellä.

        Ja kyllä, se ei ole vain vähättelevää, se on myöskin sitä että toinen yritetään vaientaa häpäisemällä.

        Se on täydellinen anti-teesi sille mitä sanot kannattavasi.

        Heti, jos mies avaa suunsa ja sanoo mikä on vialla, nainen ajautuu kurpparaivoon kuin jokin tyranni jolle alamainen on uskaltanut puhua.

        Ja sitten teillä on otsaa ihmetellä, miksi mies on juro ja sisäänpäinkääntynyt?

        Se kuten miesten seksuaalinen syrjäytyminen johtuvat naisesta.

        TOISTAN: NE JOHTUVAT NAISESTA!

        Se ei ole miehen viha.

        He ovat olleet aivopestyjä, ja huijattuja peliin jota eivät voi voittaa tai hallita sen enempää kun lottoa (joillekin tosin veikkaus-analogia toimisi paremmin).

        Olen mies joka puhun totuuden tulisen sanan ilman minkäänlaista pelkoa, täynnä arvovaltaa ja täysin tinkimätöntä itsevarmuutta. Minun henkeni ei haise pelolle.

        Ja minä myös inspiroin siihen muut miehet, ja tämä saa lauman kanoja ahdistumaan, jolloin potpotus raikuu ja täällä tapellaan kuin kanalassa, kun sanonkin ketuille sen mikä heidän oikea voimansa on.

        He ovat löytäneet sen ja tulevat ravituiksi siitä.

        Eivätkä he enää alistu.

        Punaista pilleriä et saa maistamattomaksi.

        Joka vihaa, se uskoo minuun.

        Lopuksi vielä vastaus pariin yksittäiseen kysymykseesi:

        "Itse olen pyrkinyt keskustelemaan oman poikani kanssa asioista ja kuunnellut mitä hänellä on sanottavaa ja kerroin myös: Että hän on yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa toinen, niin huomasin hänessä heti hyvän muutoksen.

        Se nostaa kummasti ihmisen itsetuntoa kun kokee olevansa toisen silmissä arvokas.

        Tervehtiminenkin on suurii tapahtuma suomalaisille ;D. "

        Tämä on anti-feministinen ohjelmointi, tosi-sijoitus hänen tulevaisuuteensa.

        Näet, naiselle riittää, että hän vain on.

        Kaikki edut ja helppo elämä, hyväksyntä ja rakkaus virtaavat hänelle - miten huonosti moni käyttääkään tämän etuoikeutuksensa! EIkö heitä varten ole varattu julma MA:n kuihtuminen, ja varma kuolema yksin ja katkerana, sillä heidän rikostensa painolasti painaa kuin valtameren muta.

        Kun taas miehen pitää tehdä itsensä ihmiseksi; ansaita teoillaan pelastus ja arvo ihmisenä.

        Ja tiedätkö mitä?

        Minä en hyväksy sitä.

        "Ethän kanna kaunaa minulle maailmantappin saakka ?"

        Sinä olet luopio.

        Mitä aiot tehdä hyvitääksesi majesteettirikoksesi?

        Kiitos vastauksesta :)
        Siis minkä majesteettirikoksen en edes ymmärrä?
        Mitä väärää näet jos sanon pojalleni hänen olevan arvokas ihminen?
        Asiaan liittyy muitakin tekijöitä kuin vain tuo minun sanomiseni, mut en voi sitä paljastaa täällä, minun oli tarkoitus rohkaista häntä suhteissaan muihin ihmisiin, johon hän heti reakoi positiivisesti! Ja sai asiansa menemään hyvään suuntaan.
        Miksi näet siinä jotain väärää?
        Toimin niinkuin äidin pitääkin toimia, kannustaa!!!
        En ehdi nyt vastaamaan enempää ku lähden saunaan.
        Hyvää illanjatkoa!
        Olen hyvä, sydämmellinen, rakastava ihminen :D
        Luopio sana ei vastaa käsitystä minusta millään mittarilla!
        Se että sanon totuuksia ja ehkä vähän tuomitsevaan sävyyn sinua olen moittinut ei vähennä arvoani ihmisenä.
        Anteeksi jos olen loukannut ja tuottanut sinulle pettymyksen, olen siitä pahoillani.

      • Ex-------------PUA

        Etkö osaa lukea?

        Annoin hyvää palautetta poikasi tukemisesta, mutta luopioksi sanoin sinua siitä, kun toimit kuten luopio. Etköhän sinä tiedä mistä on kyse.

        Ja kyllä, anteeksipyyntö hyväksytty.

      • Alkuunvaikka
        Ex------------PUA kirjoitti:

        Miksi valehtellet?

        Osoita missä olen valehdellut.

        Päinvastoin, tuokin henkilöhyökkäys on yksi monista valheista ja parjauksista joita on esitetty henkilööni, koskematta sormellakaan itse viestiin.

        Sun "punainen pillerisi" on sinun oma versiosi ja ihka oma kulttisi. Et ole perillä asioista silloin kuin mollaat PUAa vaan länkytät jotain kummallista olkiukkoilua ja syytelet "fanipojituksesta" - mikä muuten käy siitä mollamastasi shaming languagesta.
        Miehen markkina-arvo ei nouse neljän kympin jälkeen kuin korkeintaan ikäryhmässään.
        Vedät mutkat suoriksi joka ikisessä asiassa, eli joko olet täysi palikka tai sitten täysi trolli, mikä tosin tulee ilmi siitäkin kun peesaat muita täällä olevia järjettömyyksiä suoltavia trolleja(mm. NAL).
        Olet kauttaaltaan valheellinen nettihahmo, enkä ymmärrä mistä löydät virtaa jauhaa paskaa tuossa mitassa.

      • Älykkkö
        Ex-------------PUA kirjoitti:

        Etkö osaa lukea?

        Annoin hyvää palautetta poikasi tukemisesta, mutta luopioksi sanoin sinua siitä, kun toimit kuten luopio. Etköhän sinä tiedä mistä on kyse.

        Ja kyllä, anteeksipyyntö hyväksytty.

        Iltaa, sori luin tekstisi kiiressä ja vastasin nopeasti ku piti lähteä sinne saunaan.
        En keskittynyt asiaasi kunnolla.
        Myönnän olevani luopio :( ansaitsen raippa rangaistuksen!!! viuh....

      • Älykkkö
        Ex-------------PUA kirjoitti:

        Etkö osaa lukea?

        Annoin hyvää palautetta poikasi tukemisesta, mutta luopioksi sanoin sinua siitä, kun toimit kuten luopio. Etköhän sinä tiedä mistä on kyse.

        Ja kyllä, anteeksipyyntö hyväksytty.

        Hahah minulla on välillä vaikeuksia lukemisen kanssa.
        Kiitos ja kumarrus anteeksiannosta !
        Kiitos myös palautteesta, otan sen kiitollisena vastaan!
        Sori mun sössötykset :)

      • Älykkkö
        Ex------------PUA kirjoitti:

        No näethän sinä tämänkin ketjun.

        Tässäkin on viimeisenä yrityksenä hiljentaa totuuden ilmoille tuova mies, hyvin kaavamaisella keinolla: shaming languagella ja henkilöhyökkäyksellä.

        Ja kyllä, se ei ole vain vähättelevää, se on myöskin sitä että toinen yritetään vaientaa häpäisemällä.

        Se on täydellinen anti-teesi sille mitä sanot kannattavasi.

        Heti, jos mies avaa suunsa ja sanoo mikä on vialla, nainen ajautuu kurpparaivoon kuin jokin tyranni jolle alamainen on uskaltanut puhua.

        Ja sitten teillä on otsaa ihmetellä, miksi mies on juro ja sisäänpäinkääntynyt?

        Se kuten miesten seksuaalinen syrjäytyminen johtuvat naisesta.

        TOISTAN: NE JOHTUVAT NAISESTA!

        Se ei ole miehen viha.

        He ovat olleet aivopestyjä, ja huijattuja peliin jota eivät voi voittaa tai hallita sen enempää kun lottoa (joillekin tosin veikkaus-analogia toimisi paremmin).

        Olen mies joka puhun totuuden tulisen sanan ilman minkäänlaista pelkoa, täynnä arvovaltaa ja täysin tinkimätöntä itsevarmuutta. Minun henkeni ei haise pelolle.

        Ja minä myös inspiroin siihen muut miehet, ja tämä saa lauman kanoja ahdistumaan, jolloin potpotus raikuu ja täällä tapellaan kuin kanalassa, kun sanonkin ketuille sen mikä heidän oikea voimansa on.

        He ovat löytäneet sen ja tulevat ravituiksi siitä.

        Eivätkä he enää alistu.

        Punaista pilleriä et saa maistamattomaksi.

        Joka vihaa, se uskoo minuun.

        Lopuksi vielä vastaus pariin yksittäiseen kysymykseesi:

        "Itse olen pyrkinyt keskustelemaan oman poikani kanssa asioista ja kuunnellut mitä hänellä on sanottavaa ja kerroin myös: Että hän on yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa toinen, niin huomasin hänessä heti hyvän muutoksen.

        Se nostaa kummasti ihmisen itsetuntoa kun kokee olevansa toisen silmissä arvokas.

        Tervehtiminenkin on suurii tapahtuma suomalaisille ;D. "

        Tämä on anti-feministinen ohjelmointi, tosi-sijoitus hänen tulevaisuuteensa.

        Näet, naiselle riittää, että hän vain on.

        Kaikki edut ja helppo elämä, hyväksyntä ja rakkaus virtaavat hänelle - miten huonosti moni käyttääkään tämän etuoikeutuksensa! EIkö heitä varten ole varattu julma MA:n kuihtuminen, ja varma kuolema yksin ja katkerana, sillä heidän rikostensa painolasti painaa kuin valtameren muta.

        Kun taas miehen pitää tehdä itsensä ihmiseksi; ansaita teoillaan pelastus ja arvo ihmisenä.

        Ja tiedätkö mitä?

        Minä en hyväksy sitä.

        "Ethän kanna kaunaa minulle maailmantappin saakka ?"

        Sinä olet luopio.

        Mitä aiot tehdä hyvitääksesi majesteettirikoksesi?

        https://youtu.be/zNuDVqCD7qQ
        Majesteettirikoksen rangaistus, kappale sinulle jonka laulaa Laila Kinnunen
        I follow you dear <3

      • Älykkkö
        Ex-----------PUA kirjoitti:

        Parantuminen on alkanut.

        @Kiitos, totta olen parantunut ja mun sydän on eheytynyt, parantunut vihasta.
        Voin ensimmäistä kertaa elämässäni todella hyvin ja olen onnellinen :D
        Minun rakkauteni vieraita kanssaihmisiä kohtaan kasvaa päiväpäivältä, tunne hieman hämmentää minua, mutta alan ymmärtämään miltä paraneminen tuntuu.
        Voin pyytteettömästi rakastaa toisia ihmisiä ja ihmiset vaistoavat ja näkevät kuinka minä loistan hyvääoloa ulospäin. Elän ihmeellistä aikaa elämässäni ja odotan innolla mitä elämä tuo tullessaan.
        Tämä voi kuulostaa vähän imelältä, mutta kaikki on totta mitä koen tällähetkellä. :D

      • Ex-----------PUA
        Alkuunvaikka kirjoitti:

        Sun "punainen pillerisi" on sinun oma versiosi ja ihka oma kulttisi. Et ole perillä asioista silloin kuin mollaat PUAa vaan länkytät jotain kummallista olkiukkoilua ja syytelet "fanipojituksesta" - mikä muuten käy siitä mollamastasi shaming languagesta.
        Miehen markkina-arvo ei nouse neljän kympin jälkeen kuin korkeintaan ikäryhmässään.
        Vedät mutkat suoriksi joka ikisessä asiassa, eli joko olet täysi palikka tai sitten täysi trolli, mikä tosin tulee ilmi siitäkin kun peesaat muita täällä olevia järjettömyyksiä suoltavia trolleja(mm. NAL).
        Olet kauttaaltaan valheellinen nettihahmo, enkä ymmärrä mistä löydät virtaa jauhaa paskaa tuossa mitassa.

        Itse asiassa ei ole.

        Punainen pilleri jota edustan on kokolailla lähtöisin PUAhate:n pohjalta.

        Yksinkertaisimmillaan sama kuin palstatotuus, eli se miten asiat oikeasti menevät.

        SIninen pilleri se, miten ne eivät mene.

        PUA:n oleminen sinisenä pillerinä on täälllä minun perustelemaa, ja voisin sanoa että jos joillakin on versionsa punapilleristä, se on tuolla kultilla.

      • NoEi

        Itse törmännyt vain sivustoihin, joissa "punainen pilleri" kuuluu aika lailla saumatta samaan konseptiin puan kanssa.
        Kulttisi on ihan omasi.

    • bhgbbhgjbjbj

      Sinulla on ilmeisesti aika onneton avo/avioliitto kun sinun tarvitsee keskellä yötä täällä tälläistä pohtia? Säälin vaimoasi.

      • Ex------PUA

        Burn! :D Juuri näin.

        Ehkä tässä on tarkoitus demonstroidakin sitä, että (oletettu) valkoritarin seksielämä kurpan kanssa on niin jännää, että hakkaa tattiaan ennemmin anonyymipalstalla ja puhuu itselleen/raivoten jostain miehestä joka on mennyt tunteisiin, kuin että menee sen sängyssä hönkivän mätisäkin viereen.

      • Ihan hyviä mietteitä, koska jos mulla olis........

      • miesvm_1967x_out

        Ei, meidän avioliitto on hyvin vakaalla pohjalla. Mutta kun minulle ei uni maistunut niin minkä takia olisin mennyt sänkyyn pyörimään ja häiritsemään vaimoni unta? Parempi silloin antaa toisen nukkua rauhasssa ja itse voin kuluttaa aikaa koneella kunnes uni tulee. Öiseen aikaan kun ei viitsi alkaa mitään leffaakaan katsomaan koska a) haluan pitää volumea leffoissa mikä taas häiritsee tai b) nukahdan turhan usein sohvaan joten niskat ovat kipeät aamulla ja unen laatu huono :P

        Btw jos mä käyn ennen keskiyötä nukkumaan niin herään joskus 4.30 enkä yleensä saa nukuttua sen jälkeen. Joten pyrin aina kukkumaan keskiyölle niin saan nukuttua aamukuuteen. Viime yönä meni vaihteeksi överiksi.

        Että älkää te minun avioliittoni tilaa turhaan murehtiko, hyvin menee, rakkautta riittää eikä riitoja ole. Toisekseen vaimoni stalkkaa välillä mun kirjoituksia, olen ihan suoraan sanonut että kirjoittelen tällä pöllöpalstalla koska tää on aika kornin huvittavaa. Että jos joku mun kirjoitus ei miellytä häntä niin sanoo ihan suoraan niin muutan tyyliä. No, meillä on melko samanlainen ajatusmaailma eikä ole vielä tullut pyyhkeitä.

        Tosin nyt uudistuksen jälkeen stalkkaus on vaikeampaa kun ei enää voi hakea nimimerkillä keskusteluita. Vai voiko? En ainakaan ole hokanut joskaan en myöskään tutkinut asiaa.

      • miesvm_1967x_out
        miesvm_1967x_out kirjoitti:

        Eiku mitä fidd.. toimiihan se.. mutta tämä on eri selain missä ei otiminut.. voiko olla selainriippuvainen.. ei voi. Mitä kummaa.. no hyvä tietää :D

        Jaahans, rautakauppareissua pukkaa.

      • tsihihihi
        miesvm_1967x_out kirjoitti:

        Ei, meidän avioliitto on hyvin vakaalla pohjalla. Mutta kun minulle ei uni maistunut niin minkä takia olisin mennyt sänkyyn pyörimään ja häiritsemään vaimoni unta? Parempi silloin antaa toisen nukkua rauhasssa ja itse voin kuluttaa aikaa koneella kunnes uni tulee. Öiseen aikaan kun ei viitsi alkaa mitään leffaakaan katsomaan koska a) haluan pitää volumea leffoissa mikä taas häiritsee tai b) nukahdan turhan usein sohvaan joten niskat ovat kipeät aamulla ja unen laatu huono :P

        Btw jos mä käyn ennen keskiyötä nukkumaan niin herään joskus 4.30 enkä yleensä saa nukuttua sen jälkeen. Joten pyrin aina kukkumaan keskiyölle niin saan nukuttua aamukuuteen. Viime yönä meni vaihteeksi överiksi.

        Että älkää te minun avioliittoni tilaa turhaan murehtiko, hyvin menee, rakkautta riittää eikä riitoja ole. Toisekseen vaimoni stalkkaa välillä mun kirjoituksia, olen ihan suoraan sanonut että kirjoittelen tällä pöllöpalstalla koska tää on aika kornin huvittavaa. Että jos joku mun kirjoitus ei miellytä häntä niin sanoo ihan suoraan niin muutan tyyliä. No, meillä on melko samanlainen ajatusmaailma eikä ole vielä tullut pyyhkeitä.

        Tosin nyt uudistuksen jälkeen stalkkaus on vaikeampaa kun ei enää voi hakea nimimerkillä keskusteluita. Vai voiko? En ainakaan ole hokanut joskaan en myöskään tutkinut asiaa.

        expua on kiinnostavampi kuin vaimosi. ;)

      • 8plus16

        "Että jos joku mun kirjoitus ei miellytä häntä niin sanoo ihan suoraan niin muutan tyyliä. "

        Tuo on fiksu tapa. Muutenkin kun vaimolta ensin kysyy mitä mieltä itse on, niin voi sitten keskustella riitelemättä.

      • 8plus16 kirjoitti:

        Niih......siis tietenkin kysytään kumppanilta mitä mieltä itse on ja saa olla....mistä hemmetistä sitä omaa mielipidettä muuten voi tietää.... ;D

      • no.trollolloo

        Lapsellistako? Ei liian. xD

      • no.trollolloo kirjoitti:

        Lapsellistako? Ei liian. xD

        Trollasin ja "vitsailin".......yritän tehdä sen niin, että sen huomaisi, mut tässä trollilandiassa ei aina onnistu, kun pitäis ampua aina kunnolla yli tai sitten mainita erikseen, että trollaa....vitsi...vitsi...jne.

        Mutta toki tuossakin oli ainakin pienen pieni "totuuden siemen"..... ;P

      • MGTOW kirjoitti:

        Hei MGTOW en minä muuten kyselisi vaimoltani mitä saan tai en saa kirjoittaa mutta koska mainitsen hänet niin mun oikeustajuni mukaan hänellä on oikeus saada tietää mitä hänestä mainitsen julkisessa kirjoituksessa. Mikäli kirjoittamani loukkaa häntä niin hänellä täytyy olla oikeus puuttua kirjoituksiini ja esim. kieltää minua mainitsemasta hänestä tai kirjoittaa hänestä johonkin tiettyyn sävyyn. Pystyn kyllä kirjoittamaan sanomatta sanaakaan vaimostani tai hänen ominaisuuksistaan.

        Siitä oli kyse, ei siitä että olisin aisuri jonka täytyy lupia kysellä mutta en myöskään halua turhaan loukata vaimoani. Joten hänellä on oikeus stalkata ja halutessaan ottaa kantaa kirjoituksiini. Luottamushan tässä on kyseessä, noin pohjimmiltaan.

        Ymmärrän ja ymmärsin kyllä.....jatkoin vain edellisen kommentoijan vitsiä, kun asia oli jo irroitettu asianyhteydestä ja syyllistyin myös laiskuuttani olemaan tarkistamatta, mistä se oli irroitettu, eli kommentoin vain edellisen kommentin sanomaan.

        Ei ollut tarkoitus kohdistaa sitä kehenkään yksilöön, vaan vain jatkaa vitsiä ja ajatusleikkiä....

        Toimisin itse ihan samoin.....

    • Oikeastaan kukaan ei lähde profiloimaan keskustelupalstan kasvotonta nimimerkkiä, joka teoriassa voi olla kuka tai ketkä tahanssa.

      Voisihan tuossa olla pohjaa, tosin en tiedä riittääkö yksi naisystävä tuohon, saisi olla sellainen, jolla on ollut täysi ote toisesta. Naisystäviä on todennäköisesti ollut useampi ja oli siinä dramatiikkaa tai ei, kaikki ihmissuhteet ovat karsiutuneet lähestulkoon samalla tavalla. Päiväni murmelina-elokuva auttaa, siinä herätään joka päivä samaan aamuun.

      Defenssi on selvä. Jotkut kyseenalaistavat tai ovat toista mieltä, aiheuttaa se aina samankaltaisen reaktion, jolloin varmasti on osuttu arkaan ja haavoittuvaan paikkaan.

      Messiaana oleminen on ehkä hiukan yliampuvaa, kaikkihan janoaa ja tarvitsee huomiota, positiivisia kokemuksia, ihailua. Kun sitä sosiaalista kanssakäymistä ei tule tai ole, on se saatava jostakin ja tämä on joillekin ainoa kanava sosiaaliseen vuorovaikutukseen.

      • Ex-----PUA

        Kannattaa nyt muistaa ne faktat. Tämän aloittanut kurppa on raivonnut ikäkriisiään ja stalkannut minua palstalla nyt kaksi viikkoa, päivin ja öin (tämän kertainen kurpan yöhuuto lähti klo 1 ja kesti lähes klo 3 saakka) kun kerroin raportissani että panin erittäin nautinnollisesti 22 vuotiasta nuorta naista puistossa.

        Joten mitä luulet, kummalla tässä oli ongelma elämän sisällön ja hallinnan kohdalla?

        Muutenhan taas shaming language ja henkilöhyökkäys on pelkästään merkki siitä, että älylliset padit on loppu, ja nyt siirrytään regressiovaiheeseen ja haukutaan toinen "ihan tömjäksi kakkapyllyksi!!!!!"(vrt. Tämä "keskusteluavaus" jollaisia on nyt tullut yötä päivää viimeiset kaksi viikkoa).

        Ja kyllä, ihan vaan ylläpidolle ja palstalaisille tiedoksi, niin vastaan näille kusiaivoille aina samaan tapaan. (oikeasti, jos aina sama vastaus väsyttää, katso peiliin ja mieti uusia kysymyksiä)

      • Ex-----PUA kirjoitti:

        Tosiasia, eli fakta on yksilöllisestä käsityksestä tai tulkinnasta riippumaton asia. Mitään mitä yksittäinen yksilö sanoo, ei voida pitää faktana.

        Pelkästään nimimerkin perusteella ja siitä kuinka kommunikoi keskustelupalstalla ei voi tehdä olettamuksia henkilöstä, vaikka kuka tahansa voi esiintyä kenenä tahansa. Täytyy tietää rekisteröityjen nimimerkkien omistavan saman IP-osoitteen samalta palveluntarjoajalta, että voi todeta jonkun olevan tismalleen sama. Tietokone hakee IP-osoitteen palveluntarjoajalta automaattisesti, ainoastaan modeemilla on kiinteä osoite.

        Mitä mainitsemasi henkilön käytökseen tulee, se ei ole suotavaa, eikä hänen aiheensa kuulu yhdellekään sivuston keskustelupalstalle. Vaikkakin väittämää tukee kellonajat, mitkä ovat jokaisen nähtävissä, ei se riitä tekemään väittämästäsi tosiasiaa. Tarvitsee ilmeisesti muistuttaa, että käyttämälläsi nimimerkillä on tehty useita vastaavanlaisia aloituksia ja tälle päivälle löytyy muutama ala-arvoinen kommentointi täysin ohi aiheen. Tiettyjä nimimerkkejä kohtaan harrastat automaatiolla mainitsemaasi "shaming language ja henkilöhyökkäystä", vai onko yhyy byähh järkevän aikuisen ihmisen tapa kommunikoida?

      • 3ja13
        lindqvist kirjoitti:

        Mitä jos vain poistaisit nämä turhat keskustelut?

        "Tiettyjä nimimerkkejä kohtaan harrastat automaatiolla mainitsemaasi "shaming language ja henkilöhyökkäystä", vai onko yhyy byähh järkevän aikuisen ihmisen tapa kommunikoida?"

        Onko shaming language ja henkilöhyökkäys järkevän aikuisen ihmisen tapa keskustella? (itse asiassa vastasin tähän jo aiemmin).

        Tietysti jos valitset olla puolueellinen, ja syytät uhria joka vain pistää takaisin, on meidän turha keskustella asiasta.

      • Ex------------PUA kirjoitti:

        Merkki siitä, että älylliset ammukset ovat loppu, ei ole vastaus kysymykseen onko henkilöhyökkäys järkevän aikuisen ihmisen tapa keskustella? Ilmeisesti ei ole ja tätä ei ole ole selvästi mainittu missän. Tämä koskee myös henkilöä miesvm_1967x.

        Mitä uhrin käytökseen tulee, niin uhrilla on alle vuorokauden sisään kaksi henkilöhyökkäystä kolmannen osapuolen kimppuun, se yhyy byääh & osu ja uppos, lutka älähti. Mikäli olisi vain yksi uhri, olisi asia yksinkertainen, mutta kun kyseesä on useamman käyttäjän konfliktipesäke, on asia hyvinkin monimutkaisempi. Tässäkin tapauksessa henkilö 1 hyökkää 2:sen kimppuun ja 2:nen 3:sen.

        Se että keskittyy yhteen asiaan kerralla, eikä tuo erikseen ilmi miesvm_1967x:n tai muiden toimintaa, ei tee kenestäkään puolueellista. Minun tapani käsitellä asioita on minun tapani, saa olla lukijan silmien ja korvien välissä miten asioitani haluaa tulkita, mutta puolueettomana pysyn, vaikka viesti eivät aina ole lukijalle neutraaleja. Keskustelu tai vetoomus selvästi järkevän aikuisen ihmisen kanssa on paljon palkitsevampaa ja sillä voi hetkellisesti saavuttaa paljon ja minulla on oikeus valita ja tulkita konfliktipesäkkeestä ne potentiaalisesti järkevämmät keskustelijat johon pitäisi pystyä myötävaikuttamaan, eli sinuun. Halutessasi sinä pystyt paljoon, tämä aloittaja syntymävuodestaan riippumatta ei, sillä on tuonut jo ilmi useasti teon tahallisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden.

    • Ex-----PUA

      "byäääh mä en oo vieläkään päässyt sen yli että se pani kiimaista 22v nuorta naista puistossa, ja todisti että palstatotuudet on täyttä totta! Sen lisäksi se aina voittaa väittelytkin!!!!!"

      Ei helvetti sinä olet kyllä sairas.

      Kyllä, nyt on osunut ja uponnut, sekä mennyt tunteisiin ja kunnolla.:D Teemme muuten palstahistoriaa tällä, sillä kukaan ei ole koskaan kilahtanut palstalla noin pahasti kuin sinä, ja kukaan ei ole koskaan saanut sellaista aikaan paitsi minä. (Se on minun ansiotani, joskin 22 vuotias typyli kummasti auttoi tässä. ;) Tiedät kyllä miten! "LOL, hih" lainatakseni sinua.)

      Kuka on nyt raivonnut tuota sairasta kurpparaivoaan kohta 2 viikkoa, lähes päivittäin ja nyt myös öin?

      Nyt sinä ikäloppu vanha haaska valvot jo yösikin minun vuoksi: Olet aloittanut purkauksesi klo 1 maissa ja lopettanut sen siinä puoli 3. Sisältäen mm.maanista keskustelua itsesi kanssa. :D

      Näemmä voi ottaa joillekin koville olla vanha femakkokurppa, jolle selvisi että palstatotuudet ovat totta.

      Ja kyllä syyllistyt jokaisen pyllykipeän, tyhmän huoran tavoin shaming languageen ja henkilöhyökkäykseen, ja päädyt taas todistamaan minun väitteet tosiksi. Kaikki tietää miksi teet sen.

      No, tämän jälkeen palstan ylimielisellä ja ehkä lihavimmalla femakolla helkalla, ei enää ole paljoa varaa puhua elämän hankkimisesta palstan miehille, kun se itse on täällä päivät kahdella nikillä, ja yöt sitten raivotaan esittäen ikäistään miestä,ja puretaan patoutumia johtuen ikäkriisistä ja siitä ettei feminismi ollutkaan totta.

      Ja muista: Se joka vihaa, se uskoo minuun.

      Sinä vihaat, ja uskot minuun.

      • Rose23

        En oikein ymmärrä miksi ketää pitäisi haitata se kenen kanssa vietät aikaa? Sinulla on oikeus viettää aikaa kenen kanssa tahdot niin kuin muillakin. Eihän kukaan meistä täällä tunne toisiaan joten ei se ole keneltäkään pois.

        En siis jaksa uskoa, että nämä aloitukset liittyvät siihen mitä teet siviilissä. Tämä palsta nyt vain on sellainen, että ihmiset tuppaavat haukkumaan toisiaan kilpaa.

      • Ex------------PUA
        Rose23 kirjoitti:

        No tämä on yksi hyvä esimerkki femakkojen tuplastandardeista: naisilla pitää saada olla oikeus omaan kehoonsa ja seuran valitsemiseen, kun taas miehillä ei ole siihen oikeutta. Tyypillistä miehen seksuaalisuuden ja valinnanvapauden rajoittamistahan tuo on. Tai oikeastaan, nyt on siirrytty henkilöhyökkäykseen, kun joku mies ei suostukaan valitsemaan naista siten, kuten feministi hänen sen haluaa tekevän - ja siinä samalla tulee todistaneeksi heidän ikäkriisinsiirtopropagandansa täydelliseksi ankaksi.

        En nyt ex-pua tajua mitä tarkoitat tällä ekalla lauseella?? En minä ainakaan ole sinkkuna ollessani suonut kenellekään muulle oikeutta kehooni ja seurani olen valinnut ihan itse. Ei noihin asioihin kukaan feministi ole vaikuttanut tai rajoittanut mun seksuaalisuutta tai valinnanvapautta.

        Avioliitossa asia on tietysti hieman eri mutta se on yhdessä sovittu päätös että molemmille tulee tiettyjä rajoitteita.

      • Ex-----------PUA
        miesvm_1967x kirjoitti:

        Oletko tyhmä?

    • Äimänkäkönen

      Miten täällä voi ketään tiettyä stalkata?

    • AnalyytikkoYpäjältä

      Mun arvio on, että Pua sai niin kovat arvet exänsa dumpattua sen, että miehinen itsetunto sai niin kovan kolauksen, että se hakee lohtua/paikkausta toisista naisista. Onnistuen tai valehdellen onnistumisessaan. Lisäksi Pua on niin jumissa tässä pua-liejussa, että kaikki kommunikaatio Puan puolelta liittyy siihen, koska hän ei osaa muuten keskustella=saada mitätöityä toinen keskustelija jolla on paremmat perustelut kuin Pualla. Nämä kaksi asiaa on kasvattanut kovan=mulkvistin kuoren Pualle ja hänen on helppo sen kuoren takaa nakella paskaa. Heikkouksiaan Pua ei näytä kirveelläkään, mutta kaikki näkee mitkä on Pua heikkoudet. Yksi ilmenee juuri siinä ettei hän (osaa) vasta järkeviin, normaaliin kysymyksiin ilman shaming-lässyn lässyn jargonia.

      • miesvm_1967x_out

        Olen samaa mieltä. Ja huvittavaa että hän syytti minua kellonaikojen kyttäämisestä ja nyt tekee itse samaa. Syy miksi olin tuohon aikaan hereillä oli se etten saanut unta, tosin en puan takia vaan muista syistä, olen vähäunista sorttia. Nyt on työpäivä ja täytyy jatkaa hommia niin en voi tuhlata aikaa palstailuun eikä puan apinanraivoa kahlitse mikään joten jumittuisinkin vain tänne lässyttämään hänen kanssaan.

        Epäilyni osuivat ja upposivat ja sai puan suunniltaan :D Case Closed. Mukavaa päivänjatkoa kaikille, jopa pualle.

    • lindkvist_psyk.m

      Vammaisinta ExPuassa on se että hän kuulee olemattomia. Muistatteko vielä episodin, jossa hän sanoi baarissa kahden pöytään istuneen miehen (pojan) sanoneen: "Katsotaan saisiko tältä". Siis ExPUA oikeasti muka kuuli että pojat olisivat sanoneet "Katsotaan saisiko tältä mieheltä (persettä?)" Josta sitten olisi sanonut kaverilleen: "Tänne tuli 2 homoprostituoitua" Mitä vittua???

      Missä oudossa skitsofreenikon/skitsoidin harhamaailmassa Ex-PUA elää? Kuulostaa joltain itsekseen puhuvalta kassialmalta. Minä en ainakaan haluaisi että kun käyn ravintolassa joku kuulee olemattomia ja alkaa sen perusteella lähinnä haastamaan riitaa.

      Muistakaamme myös, että ExPua on sanonut olevansa introvertti, joten nämä "episodit" naisten kanssa ovat tavattoman verottavia hänen hengenvoimilleen. Luultavasti yksi tällainen episodi vaatii viikon tai viikkojen psyykkisen palautumisen. Ei mitenkään kadehdittavaa! Laihaläski introvertti joka hakkaa tattiaan viikon kämpässään runkaten nettipornolle saatuaan pimpsaa ja ladaten akkujaan! Ei mitään jännämiehen elämää tosiaankaan!

      Ja lisäksi sylettää armoton PUA-oppien morkkaaminen. Ilman sitä Ex-Puaa ei olisi olemassa eikä hänellä olisi mitään käsitteitä joilla keskustella. Klassinen puree ruokkivaa kättä ja "scorned woman"-esimerkki. YÖK mitä omaa pesäänsä likaava perse nöyhtä!

      • ExpullanPuolella

        Jaha laihaläski marmattaja nettideittailu palstalta on palannut. Missäs se sun vaki nikkis on jolla haukuit miehiä jotka valittivat nettideittailun epäonneaan? Sinun suustasi ei muuta perustetta kuulunutkaan kuin laihaläski. Ettei vaan nämä femakko tekstit taas johtaisi yhden ja saman henkilön jäljille...

    • Indifference-

      Olen jo pitkään pitänyt itsestään selvänä että Ex-----PUA on hahmo. Jonkun ammatikseen kirjoittavan tapa huvittaa itseään ja pitää aivot terässä. En kuitenkaan usko että kyse on kirjailijasta. Toimittaja voisi olla, tai luultavimmin copy writer.

      Tunsin takavuosina copyn joka huvitteli ja piristi päiväänsä luomalla eri keskustelupalstoille erilaisia hahmoja jotka olivat todella uskottavia, johdonmukaisia ja hienosti koostettuja. Hahmoille yhteistä oli että ne kaikki olivat varsin kärjistettyjä ja ärsyttäviäkin, sellaisia jotka takuuvarmasti herättivät reaktioita.

      En ihmettelisi ollenkaan vaikka kirjoittaja Ex-----PUAn takana (voi olla mies tai nainen, en tiedä) olisi jollain muulla Suomi24:n palstalla täysin toisenlainen hahmo. Vaikkapa se yksi "täydellinen äiti" joka aina muistaa kertoa miten syöttää 10-päiselle katraalleen kaikille eri ruokia ja kaikki alusta saakka tehtyjä.

      Koska en pidä Ex-----PUAa todellisena, en myöskään jaksa hänen jutuistaan mitenkään ärsyyntyä tai piitata. Aika usein hyppään niiden yli jos niitä ketjussa on monta.

      Ps. Jiri perkele jos sinä olet tämän Ex-----PUAn takana niin kudos, man!

      • Ex------------PUA

        Oho. Itse asiassa tässä jo hieman rupesi polttelemaan, sen mukaan mitä teen, siis en palstalla, vaan sen ulkopuolella. Mainitisit asioita, aloja, joista minulla on kokemusta. En kuitenkaan aio kertoa tarkemmin, sillä kuten olen sanonut, niin en anna määrättyjä "liian henkilökohtaisia tietoja henkilöstäni ja elämästäni".

        Tosin, tämä nyt ei ole hahmo sen enempää kuin kukaan muukaan vakinimimerkeistä, eli kyseessä ei ole varsinaisesti mikään laskemoitu ja määritelty hahmo kuten tuossa arvelit. En myöskään keksi tai muuten sepitä raporttejani, vaan ne todella ovat tositapahtumia ja katkelmia siviilielämästäni. Mielestäni ne vaan ovat kiva tapa yhdistää oikea ja palstaelämä, antaa apuja muille kohtalotovereille jotka joutuvat taistelemaan samaa peliä vastaan mihin meidät (miehet) on asetettu nappuloiksi jne.

        Pitää sanoa, että on kyllä hyvin vaikea vakiokirjoittajana välttää määrättyä roolia, mikä syntyy väkisinkin, kun vuoden ajan kirjoittelee palstalle. Kannanotot, ulosanti, ynnä muu sellainen kun ovat omiaan antamaan sinusta tietyn kuvan.

      • scrg

        "Vaikkapa se yksi "täydellinen äiti" joka aina muistaa kertoa miten syöttää 10-päiselle katraalleen kaikille eri ruokia ja kaikki alusta saakka tehtyjä. "

        Näitä täytyy aina ihailla, kun joku pystyy kehittämään parilla lauseella mielikuvan, joka herättää suurissa joukoissa tai syvissä rivissä runsaasti tunteita.

      • Joohh

        Se nyt ei ole kovin vaikeaa - valitsee jonkin vihaamisen muodon, valitsee puolensa ja etsii kipupisteet mihin tökkiä provokaatioillaan.
        Huvinsa kullakin, eikä paskanjauhajat maailmasta kesken lopu.

      • "Mielestäni ne vaan ovat kiva tapa yhdistää oikea ja palstaelämä, antaa apuja muille kohtalotovereille jotka joutuvat taistelemaan samaa peliä vastaan mihin meidät (miehet) on asetettu nappuloiksi jne."

        Eli suomennettuna pelkäät naisia ja naisten valtaa. Miksi? Miksi aikuinen mies pelkää naisia siinä määrin että täytyy ihan kohtalotovereita auttaa? Eikö siihen auta se että pitää ohjakset käsissään eikä anna naisten kurmoottaa? Ehkä harmaata aluetta liikkua tuossa miehisen kontrolloinnin ja naisen huomioonottamisen välimaastossa ja vaatihan se tiettyjä pelimiestaitoja. Onko se nyt sitä valkoritariutta vai mitä?

      • miesvm_1967x kirjoitti:

        "Mielestäni ne vaan ovat kiva tapa yhdistää oikea ja palstaelämä, antaa apuja muille kohtalotovereille jotka joutuvat taistelemaan samaa peliä vastaan mihin meidät (miehet) on asetettu nappuloiksi jne."

        No, korjataan tähän, tarkoitin pelimiestaidoilla normaaleja ihmissuhdetaitoja :D

      • Ex------------PUA
        miesvm_1967x kirjoitti:

        "Mielestäni ne vaan ovat kiva tapa yhdistää oikea ja palstaelämä, antaa apuja muille kohtalotovereille jotka joutuvat taistelemaan samaa peliä vastaan mihin meidät (miehet) on asetettu nappuloiksi jne."

        Eli suomennettuna pelkäät naisia ja naisten valtaa. Miksi? Miksi aikuinen mies pelkää naisia siinä määrin että täytyy ihan kohtalotovereita auttaa? Eikö siihen auta se että pitää ohjakset käsissään eikä anna naisten kurmoottaa? Ehkä harmaata aluetta liikkua tuossa miehisen kontrolloinnin ja naisen huomioonottamisen välimaastossa ja vaatihan se tiettyjä pelimiestaitoja. Onko se nyt sitä valkoritariutta vai mitä?

        Moi helka/vihatipunen.

        Että sinä olet kyllä käsittämättömän tyhmä; taas se femakko paljastaa itsensä. Tyypilline "sä pelkäät naisia"-shaming language ja femakkojen tapa ylistää itseänsä jonain yli-ihmisinä jota kaikki pelkäävät on tyypillinen tapa, jolla femakko paljastaa itsensä.

        Siinä luki täsmälleen se, mitä minä kirjoitin siihen. Älä laita sanoja suuhuni, vaikka patologinen valehtelija oletkin, et varmaan tajua että jokainen voi tarkistaa valheesi palstalta mistä mikään sana ei poistu?

        Deittailu on peli jossa naiset harjoittavat vallankäyttöä (jälleen yksi buzz-word ;) ja se peli on säädetty miehiä vastaan koska naiset ovat etuoikeutettuja (myös yhteiskunnassa) ja hypergamisia. Vain miesten selvä vähemmistö omaa tasa-arvon siinä naisten kanssa. Lopullinen ratkaisu on yhteiskunnallinen, vaikka yksilö voi pyrkiä esim. MGTOW:n ja punaisen pillerin tietoisuuden avulla taistelemaan sitä vastaan.

        Tähän kuuluu mm. se, että ei pane juoksunsa juosseita, vaan nuori naisia, minkä tiedät tuskallisen hyvin. ;)

        "Deittailu on peli jossa naiset harjoittavat vallankäyttöä"

        Ei se kyllä noin mene jos miehellä on itsetunto kohdillaan. Tilanne on aika fifty-fifty eli sekä mies että nainen kykenee tuossa pelissä käyttämään tiettyä valtaa.

        Olen itsekin monesti saanut henkisen otteen naisesta ja vienyt tilannetta eteenpäin, toki toisinaan olen joutunut tyytymään siihen että nainen kuljettaa tilannetta, itse joustan silloin etten putoa pelistä. Koska tiedän että pääsen "niskan päälle" jossakin kohdassa :D No, noin silloin joskus nuorena mutta nyt kun omat juoksut on juostu niin tyydyn hyvään parisuhteeseen jossa vallitsee sopiva tasa-arvo. Mikä edelleen tarkoittaa että minä teen 75% päätöksistä tässä taloudessa.

        P.S. Eilen illalla noin klo 21 jätin sulle avauksen kun kirnuat niitä todisteita, et ole vastannut siihen mitään. Mikset vastaa kun kerran itse vitiset ja sinulle annetaan vastauksia?

    • Panorinkeli

      Muuten taisi osua aika nappiin, paitsi että expualla ei ole ollut yhtäkään naista ikinä. Hän on neitsytsetien kuningas... Hän on luultavasti ollut nuorena rakastunut johonkin äitinsä ystävään ja luullut tunteiden olevan molemminpuoliset. Kun hänelle on paljastunut että tämä kyseinen vanhempi nainen ei ollutkaan kiinnostunut hänestä seksuaalisessa mielessä, aiheutti se expuassa leppymättömän raivon iäkkäämpiä naisia kohtaan.

    • Palstanainen

      Darkfear, Nal ja expua suurista puheista huolimatta kokemattomia naisten suhteen. Ikisinkku on kokemattomuutensa jo myöntänyt.

      Ps. Oliko pojilla tyynyt hyvin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      41
      3153
    2. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      70
      2509
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      60
      2329
    4. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      94
      2184
    5. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      1954
    6. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      66
      1595
    7. Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla

      Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise
      Maailman menoa
      129
      1547
    8. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      170
      1495
    9. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      89
      1475
    10. Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä

      Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun
      Kaste
      378
      1435
    Aihe