Nimimerkki "19 + 16"

kelju miinustaja

Olet jälleen toiminut asiattomasti ja unohtanut säännöt kirjoittelussasi.Lisäksi esität väitteitä ilman minkäänlaisia perusteluja, joten olisi syytä laittaa ne näkyviin.
Joka tapauksessa, kommenttisi ilmoitetaan asiattomaksi ja ylläpitoa informoidaan toistuvasta henkilöön käynnistäsi ja valheiden lenittämisestä.

Mitä viranomaisiin tulee, tiedät varmaan ettei höpötyksilläsi ole vaikutusta ja jos epäilet asiaa, sinun kannattaa käyttää sitä Poliisi -nappulaa. :D


"Muuan henkilö aikoinaan vannoi hakevansa niin monta kertaa tämän palstan sheriffiksi, kuunnes se menee lävitse ja sanoi moderoivansa haluamallaan tavaa.

Suomennettuna se tarkoittaa: Mielivaltaisella tavalla jossa kritiikin esittäjien viestejä sabotoidaan.

Hän myös neuvoi erästä kodauksesta työnä kiinostunutta eräässä keskustelussa ja sanoi tehneensä opinnot alalta ja ohjasi tuota henkilöä oikeaan suuntaan opinahjoa etsiessään.

Palstalta on myö poistettu ko. henkilön kiusallisiksi kokemia viestejä yhtä nopeasti kuin sellaisen klikkaamalla voi lähettää. Minkään S24 foorumin moderointi ei toimi sillä tavoin, paitsi jos pukki on päässyt kaalimaan vartijaksi.

Erikoisia sattumia. Oletan ettei tämäkään viesti kauaa säily.

Alkaisi olla viranomaisille asiaa. "


http://keskustelu.suomi24.fi/node/10002406#comment-50380188

5

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiaviesti on.

      tottahan tuo on.
      muistan lukeneeni tommosen neuvonnan...
      poistatusjuttukin on totta.

      Mites noi PEUKUTUKSET ?????

    • dip dip

      Ja missä viestit nyt sitten ovat? Kerro ihmeessä, panettelu ei ole todiste tuon aloituksessa mainitun kirjoittajan asiasta. Hänellä ei ole asiallista sanottavaa mihinkään ja ylläpitoa on informoitu hänen toimistaan.

    • aijaijai

      Voimme olettaa ettei todisteita löydy. Floodatuista viesteistä on tehty ilmoitus ylläpidolle.

    • Middlefinger

      ylläpidolle on tehty ilmoituksia paljonkin.
      Mitään vaan ei tapahdu.
      Ylläpitoko se peukuttakin?

    • feikkiiiiiiiiiiiiiii

      MITES NOI PEUKUTUKSET ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe