Sananvapauden ja yleismaailmallisen vapauden ja rauhan puolesta viimeiseen mieheen taistelevan USA:n tilanne on ja on aina ollut sama kuin entisen Neuvostoliiton ja Suomenkin.
Paperissa lukee, että saat sanoa vapaasti ja rankaisematta mielipiteesi, mutta vanhaa venäläistä sananlaskua lainaten; Paperi on paperi mutta käytäntö käytäntö.
Meillä on paljonkin todisteita tästä:
1. Teemu Vehkalan tahdonvastainen pakko"hoiyto" mielisairaalassa tänä vuonna. Syynä se, että haravoi maailmalta uutisia maailmaa hallitsevan riokolliseliitin rikoksista, suomentaa ne ja panee nettiin näytille. Rikosilmoitusta ei edes tutkita muusta puhumattakaan.
2. Lääkäri Kauppinen epäili taannoin muistaakseni Pieksämäellä legionellaepidemiaa. Kyörättiin mielisairaalaan. Myöhemmin todettiin legionellaepidemia oikein virallisestikin Pieksämäellä. Ei ole tietoa, miten Kauppisen lopulta kävi.
3. Joku kanteli viranomaisille Saloran pimeästä televisiomyynnistä veroja kiertäen. Kantelija kyörättiin mielisairaalaan ja veronkiertomyynnin paljastuttua todeksi ei mielisairaan diagnoosia koskaan kumottu. En tiedä pääsikö pois vai lääkittiinkö kuoliaaksi. Saloran pomoja ei rangaistu veronkierrosta mitenkään. Miten sinulle olisi käynyt vastaavasta?
4. Nimi oli muistaakseni Jarmo Sihvonen hänellä, joka taannoin osoitti mieltään kaikkien lakien ja paragraafien mukaan laillisesti eduskuntatalon edessä ja hänet kyörättiin poliivoimin sieltä jonnekin. Miehestä ei ole kuulunut sen jälkeen mitään. Jarmo vastusti Suomen pohjavesivarojen myyntiä ylikansallisille sijoittajille. Nyt niille alkaa olla kysyntää, kun Japani ja USA myrkyttävät koko maapallon ydinsaasteella.
Sihvosen kanssa mieltään osoittaneita väitteen mukaan on pakkohoidossa mielisairaaloissa, missä lääkitään kuoliaaksi. Oikeasti mielisairaat ja hoidon tarpeessa olevat on häädetty kadulle "avohoitoon", jotta väärinajattelijoille tulee tilaa.
Niin että se siitä lääkärinvalastakin...
Pahimmillaan vesivarojen yksityistäminen lienee Boliviassa. Siellä jos keräät sadevettä itsellesi, sinä varastat ja saat syytten siitä! Samaa kuin ns. tekijänoikeulait, ei kuitenkaan muille kuin ns. medialle. Minä tein 30 v sähköä, paljon ja kauan, mutta ei minulle tekijänoikeuksia siitä heru.
5. Olikohan nimi Laakso hänellä, joka Youtubessa pani poliisia halvalla. Nyt on istunut tekaistulla syytteellä linnassa jo kauan.
Ynnä monta, monta muuta.
Kielitaitoisille mielipide Maailman Vapaimmasta Maasta:
"Her fears are well deserved. Whistleblowers in USA died recently, and there are no investigation into their deaths, showing that the goverment sleeps in the same bed with big business or crime syndicate."
http://enenews.com/cbs-nuclear-workers-terrified-forward-whistleblower-wont-appear-tv-fearing-retaliation-nrc-video
Vain fasistisessa pakkovallassa voi olla väärinajattelijoita edes teoriassa, todellisessa demokratiassa sellainen on mahdottomuus.
Sama kaiku on askelten
sitroen, väärinajatt
0
50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1781476
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431061Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38745- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21660Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29653- 37653
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall184604Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593