"Tämä on hirveä paikka", sanoo Pablo Nunez, 37, Keravan vankilasta.
Nunez välitti kokaiinia ja istuu nyt kolmen ja puolen vuoden tuomiota.
Nyt Nunez asuu ruumassa. Se on vankilakieltä ja tarkoittaa noin 15-neliöistä selliä, jossa asuu kuusi miestä.
Nunezia ruuma hieman ahdistaa ja muitakin: ne ovat niitä, joista Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on huomauttanut.
Nunezin sellikaverit ovat tummaihoisia.
Keravalla sellit on jaoteltu niin, että etniset ryhmät asuvat keskenään. Se on vangeille usein helpointa.
Nunezia naurattaa lehtijuttu, jossa kerrottiin vangin tienaavan parin tonnin kuukausipalkkaa. Hänen liksansa on hieman alle kaksisataa.
"Miten kukaan voi sanoa viihtyvänsä suomalaisessa vankilassa?" Nunez kysyy.
Hän on istunut kolmen kuukauden huumetuomion myös Espanjassa. Lanzarotelaisen baarin tiskiltä löytyi hasista, kun mies oli juomanlaskijana.
Espanjassa kaikki oli paremmin, hän sanoo. Vankila oli mukavampi ja oli oma suihku, Nunez vertailee.
"Suomessa taitaa olla liikaa rahaa, kun asiat on tehty niin vaikeiksi. Tämä systeemi on fucked up", hän sanoo.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ulkomaalainen vanki haukkuu suomalaisen vankilan/1135267820051
Ikävä juttu, että suomalainen vankila ei vastaa Pablon toiveita. Olisihan se suotavaa, että huumemyynnistä palkittaisiin hotellitason vankilalla. Voi voi, toivottavasti Biaudet ja kumppanit tekevät asialle pian jotain, huonepalvelu nyt ainakin pitäisi saada toimimaan.
Ulkomaalaisvanki haukkuu Suomen vankilat.
3
70
Vastaukset
- Rikos ja rangaistus
Ellei ole tyytyväinen niin miten olisi ulkoistaminen esim. Venäjälle tai kotimaahansa vankilaan.
Valittakoot sitten siellä palveluiden puutetta. - Yx, kax, kolm..
Kyllä ulkomaalaiset vangit voisi lähettää Algeriaan istumaan tuomioitaan ja porttikielto Eurooppaan tai ainakin Suomeen ikuisesti.
Saahan sitä tietysti valittaa, Suomihan on edelleenkin maailman ainoa maa joka ottaa jokaisen ulkomaalaisen valituksen niin tosissaan kuin tämä olisi EU.n toistaiseksi olematon presidentti.
On se kumma kun tehdään hyvin tiedostaen rikos yhteiskuntaa ja ihmisiä vastaan ja sen jälkeen kun kärsii siitä ansaittua tuomiota , niin aletaan vikistä mamman helmoihin. Fy fan. Onko ne miehiä vai hiiriä. - Tukholman mitalla
Ruotsin vankiloissa parhaat olot. Sinne voisi lähettää ruotsalaiset huumekauppiaat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931