Herpeskö todella?

ulalla

Olen jonkun verran yli parikymppinen mies. Ehkäpä reilut pari viikkoa sitten huomasin, että terskaan oli jossain vaiheessa ilmestynyt noin sentin kokoinen tummanpunainen / violettiin vivahtava alue. Mitään kipua, kirvelyä, kutinaa tmv siinä ei ole, eli ainoa oire on tuo silmämääräisesti havaittava värin muutos. Ihan tasainen se väri ei ole, vaan siinä on ikään kuin juovamaisia tummempia kohtia tmv. Ja tuo jää normaalisti esinahan taakse piiloon niin siksi en ole aivan varma kauanko se tummentuma siellä on ollut, mutta luulisin, että kaksi, ehkä kolmekin viikkoa. Arvelin kyseessä olevan jonkinlainen joko sieni- tai bakteeriperäinen tulehdus, joten kävin muutama päivä sitten näyttämässä sitä lääkärille. Lääkäri vilkaisi sitä ja totesi saman tien, että se on herpes ja määräsi siihen lääkekuurin, joka estää viruksen lisääntymistä. Lääkäri kyseli milloin olen viimeksi ollut tyttöystävän kanssa, mutta koska en ole koskaan harrastanut seksiä niin vastasin, ettei ole mitään tyttöystävää. En ollut osannut mitään herpestä odottaa niin en ollut kovin perehtynyt sen oireisiin ja muuhun, joten en osannut siinä kyseenalaistaa diagnoosia. Lääkärikin selitti, ettei sen tarvitse panemisesta tulla, vaan että virus piilottelee jossain hermosolussa ja voi koska tahansa aktivoitua kenellä tahansa suunnilleen missä päin kehoa tahansa. Tai jotenkin näin ymmärsin. Muistelin siinä jotain noiden eri virusten yhteyksiä ja jotain kysyäkseni kysäisin, että eihän se sama virus ollut, joka aiheuttaa ihosyyliä ja lääkäri vastasi, että on se sama virus. Sehän nyt ei ainakaan pidä ollenkaan paikkaansa, vaan niitä aiheuttavat eräät papilloomavirukset. No, ehkä lääkäri luuli, että kysyin huuliherpesrakkuloista. Lääkäri oli kuitenkin ulkomaalaistaustainen eikä siis suomenkielinen äidinkieleltään, joten saattoi ehkä siksi ymmärtää väärin. Kysyin myös, ettei se esimerkiksi mikään sieni-infektio voisi olla ja kuulemma ei, koska silloin tulisi kukkakaalimaisia muodostelmia. Mitä nyt olen yrittänyt etsiä tietoa niin käsittääkseni kukkakaalit pitäisi tulla kondyloomasta? Lääkäri kyseli myös masturboinko ja kehotti vahvasti lopettamaan sellaisen ja hankkimaan sen sijaan tyttöystävän, koska masturbointi kuulemma heikentää näköä. :D Lähinnä huvitti tuo, vaikka en ole ihan varma oliko hän jopa tosissaan tuon näköjutun kanssa, mutta uskoakseni kommentti johtui joka tapauksessa erilaisesta kulttuuritaustasta.

Olen nyt kohta syönyt sen viiden päivän lääkekuurin ja mitään vaikutusta sillä ei ole ollut. Eli edelleenkään ei ole mitään kipuja, kutinaa tai muuta, mutta tummanpunainen alue on pysynyt samanlaisena ja -kokoisena kuin on ollut jo ainakin pari viikkoa. Ahdistaa hemmetisti ja epäilen, että taisi arvauskeskuksesta eka arvaus mennä diagnoosin suhteen metsään. Vai voisiko herpes muka oireilla näin? Koskaan aiemmin mulla ei ole mitään herpesoireita ollut huulessa tai missään muuallakaan. Nyt nuo oireet ilmaantuivat sen jälkeen, kun olin saanut aika paljon auringon uv-säteilyä, joten sikäli oireiden ilmaantuminen sopisi herpeksen taudinkuvaan, mutta en voi oikein käsittää mistä olisin voinut koskaan saada kumpaakaan herpesvirusta. Tai tiedän, että HSV1 on hyvin yleinen ja kai se sitten mullakin voisi hyvin olla, mutta ei kai ole kovin todennäköistä, että ensimmäistä kertaa oireillessaan se oireilisi tällä tavoin? Eikö siinä pitäisi tulla jotain kivuliaita nopeasti rikkoutuvia rakkuloita, jotka arpeutuisivat ja paranisivat jonkin ajan kuluessa? Kun mulla on tuo tilanne pysynyt täysin muuttumattomana jo varmaan kohta kolme viikkoa ja edes masturbointia tuo ei haittaa ollenkaan, kun siinäkään ei tule mitään kipuja. Tai en ole nyt muutamaan päivään kokeillut, kun alkoi tämä koko juttu ahdistamaan niin paljon, mutta eivät oireet muuten ole mihinkään muuttuneet siitä, kun viimeksi runkkailin.

2

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • herpes polttaa helv.

      Ei tuo kyllä herpestä ole. Jos vain on rahaa niin kannattaa mennä yksityiselle urologille vai mikä niitä nyt tutkii. Voi olla joku vaaraton värimuutoskin vain.

    • ap

      Kiitti vastauksesta. Kyllä siellä nähdäkseni jonkinlainen verenpurkauma on. Alkujaankin epäilin, että olisi joku itsetyydytyksessä tullut vaaraton hiertymä tmv, mutta kun ei tuntunut lähtevän pois kävin tulehduksen varalta näyttämässä sitä lääkärille. Oli kai virhe, kun alkoi sitten ahdistamaan vain paljon enemmän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5010
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1580
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1149
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1063
    5. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1019
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      950
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      852
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      759
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe