Onko näin että uskovaiset pyrkivät kontroloimaan toisia profetioiden avulla?
Pyrkivätkö vaikuttamaan kuinka toisen ihmisen pitäisi suhtautua ylipäätään elämään ja ajatteluun.
Pitääkö sitä ajatella kuten muut, jotta niin sanotusti pelastuisi, jostakin?
Eikö se ole aika nurinkurista, kun silloin luo itselleen ahtaamman maailman?
Todellinen salaisuus on, ettei meidän tarvitse kontrolloida toisia.
Mutta eikös jokainen saa ajatella ja tehdä aivan kuin haluaa?
Meillä kaikilla on vapaa tahto. Olemassaolomme perusta tässä elämässä on vapaus. Ei ole koskaan ollut toisin.
Sabotoimme itseämme, "upotamme oman laivamme", tekemällä onnellisuudesta, mielenrauhastamme riippuvaisen valinnoista, joita toiset tekevät elämässään.
Tämä on varma resepti katastrofiin tai ainakin ankean masentavaan elämään.
Ei sielumme eikä Jumala (mitä tahansa hahmotatte Jumalan olevan) koskaan tarkoittanut meitä kontrolloimaan toisia, vaan ainoastaan itseämme. Onnellisuutemme riippuu ainoastaan ajatuksista, joita me ajattelemme, valinnoista joita te teemme. Piste!
Olemme kaikki voimakkaita olentoja. Olemme Jumala. Luuletteko Jumalan välittävän, mitä ihmiset tekevät elämällään? Lopulta, olemmehan me vapaita tekemään, mitä lystäämme.
Jumala ei välitä. Eikä meidänkään pitäisi. Hoitakaa omaa puutarhaanne, älkää naapurinne puutarhaa. Vain silloin löydätte etsimänne onnellisuuden, rauhan, ilon ja rakkauden.
Pyrkivätkö profetiat kontroloimaan
4
<50
Vastaukset
- hyvää matkaa
Kannattaa kiertää kaukaa ns. profetiasivut, jos on aloittajan kannalla, ongelmissa ja jumalakielteinen.! Pitää ajatellea "onnellisia " ajatuksia omassa päässään ja omassa seurassaan!
- Inhottava realisti
Uskontoon kuuluu olennaisena osana ihmisten kontrolloiminen ja se, että käytöstä pyritään ohjaamaan tiettyyn suuntaan. Esimerkiksi tästä käy vaikkapa taaskin ajankohtainen radikaali-islam.
Nykypäivän profeetoilla on lukuisia syitä toimintaansa. Ainakin Amerikan mailla toiminta voi olla taloudellisesti kannattavaakin. Hyvä on muistaa se, ettei suurin osa ainakaan suomalaisista juuri piittaa loputtomien ongelmien ennustelijoista. Tosin on näkyvissä sitäkin, että esim. helluntailaisten piirissä huuhaa leviää nykyisin tehokkaasti, kiitos Internetin. - Saagapolku
Oman sydämmeni ei ole mulle koskaan valehdellut eikä huijjannut, joten uskon sydämmeni ääntä.
- asdfasdfasdfasdfe
Koko uskoontulossa on lopulta kyse siitä, että halutaan antaa kontrolli Jumalalle.
Niin jos me jotain uskovaa kehoitamme luopumaan synnistä tai harhaopeista, niin se tapahtuu rakkaudesta ja vapaudest jo uskonvalintansa tehneelle henkilölle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920