AABELIN VERI vaatii yhä rangaistusta

HYVITYS VAADITAAN VAIKKEI SE MIT'ÄÄN MUUTA

Joku voisi viisastella, että enhän ole Kain, etkä sinä ole Aabel, mutta hyvän ja pahan välinen suuri taistelu on yhä olemassa ja niin sinä kuin minäkin olemme niitä, joista taistellaan. Jeesus on sotanut koko ihmiskunnan omakseen, mutta paholainen koettaa pitää ihmisiä pauloissaan valheen kaikella voimalla. Varsinkin sillä ettei mitään pelastusta muka tarvitakaan, sovitusta siis, vaan kaikki loppuu siihen kun ihminen maatuu.

1. Moos. 4:10
Ja hän sanoi: "Mitä olet tehnyt? Kuule, veljesi veri huutaa minulle maasta.

Jumalan oikeudenmukaisuus vaatii hyvittämistä (rangaistusta / ksotoa), vaikka sillä ei saadakaan tehtyä tekemättömäksi, ei menetettyä takaisin.

Aabelin veri huutaa kostoa. Älkäämme olko kainin kaltaisia verivelan alaisia henkipattoja. Jeesuksen veri puhuu parempaa, puhuu sovitusta ja elämää.

Hepr. 12:22
vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,
23 taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,
24 ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.
25 Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista.

"Mutta niiden, jotka eivät ole katumuksen ja uskon kautta saaneet syntejänsä anteeksi, täytyy vastaanottaa rikoksistaan rangaistus - "synnin palkka".
Heidän rangaistuksensa vaihtelee kestoajan ja tuskallisuuden suhteen heidän 'tekojensa mukaan', mutta päättyy viimein toiseen kuolemaan." Suuri Taistelu s. 532.

Jumala ei todellakaan salli jumalattoman ihmisen lopullisesti ja täydellisesti kuolla ENNENKUIN tämä on niinsanotusti maksanut viimeisenkin velan, joka rovon.

ELÄMÄNASENTEEKSI SOVITUS, SOVITTAMINEN, SOPIMINEN

Matt. 5:25
Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.

Varma on tämä sana, että armottoman kohtalon saavat vain ne, jotka ITSE ovat armottomia, sillä on kirjoitettu . . .

Jaak. 2:12
Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]
13 Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton.

antti

5

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • benedi

      Antti kaiketi yrittää selittää ( en ole varma) että jos joku on toiselta jotakin tälle tärkeää varastanut, niin tämä
      joka vaatii oikeudessa omaansa takaisin, on itseasiassa armoton ja kovasydäminen.

      Tahi jos tämä sanoo: " Sinun on kuoltava sen vaimon takia jonka olet ottanut, sillä hän on toisen miehen aviovaimo"..niin , oi, kuinka armoton ja kovasydäminen onkaan mies,
      joka uhkailee noin pahoin häneltä vaimon vienyttä miestä.

      " Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana, sanoo Herra.

      He palvelevat Jumalaa opettaen sairaita ihmiskäskyjä ja toiveita ja ihmisten himojen toteuttamista.

    • jari-pek-ka

      Matteus 23
      33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
      34 Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin;
      35 että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä.
      36 Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle.

    • Näinkin joku kirjoitti, toisessa Jumalan oikeudenmukaisuutta pohtivassa viestiketjussa:
      ## ihminen lihassa kokee oikeudeksi sen, että pitää rangaista ihmistä vaivaamalla joku määräaika, että ME saataisiin sielunrauha vääryynen maksuksi. ##

      Tuskinpa monikaan kristitty sentään on semmoinen sadisti, tuo ajattelu on ennemminkin lähtöisin armottomista jumalattomista. Raamatussa Jumala sanoo, että hänelle ei ole mieleen jumalattoman kuolema. Ei minullekaan, tahtoisin, että kaikki pääsisivät taivaaseen, varsinkin kaikki sukulaiseni, olkootpa sitten vaikka kuinka jumalattomia.

      Ei rangaistus ole sitä varten, että muut saisivat siitä nauttia, eikä rangaistus mitenkään hyvitä sille, ketä vastaan on rikottu. Se vaan on sillä lailla, että Jumalan oikeamielisyys vaatii rangaistusta, muutoin Jumala ei voisi katsoa olevansa oikeudenmukainen NIITÄ kohtaan, jotka ovat Hänen lapsiaan ja ovat muun muassa siitä syystä joutuneet kärsimään jumalattomien taholta.
      Tuskin kaikkivaltias Jumala voisi katsoa itseään peiliin saati sitten lapsiaan silmiin, jos hän ei rankaisisi vääryyttä.

      Kun Jumala uhrasi Poikansa, "että meillä rauha olisi", niin tuntuisi oidolta, jos hän ei rankaisisi vaikkapa rauhattomuudella niitä, jotka tahtovat olla rauhan esteenä. Päättelen että jo äärimmäisen suuren uhrauksenkin tähden Jumalan täytyy rangaista siitä, että hänen uhraustaan halveksitaan.

      Mielestän E. White näki oikein ja tulkitsi oikein näkynsä, kun hän toteaa, että synnin palkka on rangaistus TEKOJEN MUKAAN.

      Adventistien ehdottomasti arvostama kirjailija Ellen W. sanoo sen näin:
      "Mutta niiden, jotka eivät ole katumuksen ja uskon kautta saaneet syntejänsä anteeksi, täytyy vastaanottaa rikoksistaan rangaistus - "synnin palkka".
      Heidän rangaistuksensa vaihtelee kestoajan ja tuskallisuuden suhteen heidän 'tekojensa mukaan', mutta päättyy viimein toiseen kuolemaan. "

      Jotkut saattavat ihmetellä, että miksi rangaistus, kun kuitenkin sitten lopuksi tuhoutuu. En tiedä muuta perustelua, mutta riittävä peruste on jo sekin, että Jumala kerta kaikkiaan vaatii itseltään senkaltaista oikeudenmukaisuutta.
      Kun hyvä saa hyvän palkan niin pahan täytyy saada paha palkka.

      antti

    • Tienviittaaja

      Taitaa poijaat olla väärällä paöstalla.

    • hannu w.

      Syyn ja seurauksen laki on kaikkeuden laki, joka ei koskaan häviä.
      Maallinen oikeuskin määrää rangaistukset lakien rikkojille, joka onkin oikein.
      Jeesus sanoo: " Taivas ja maa katoavat, mutta laista ei katoa pieninkään piirto".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe