Olen 17-vuotias, vielä aloitteleva treenaaja. OIen käynyt nyt n. 1,5 vuotta salilla säännöllisen epäsäännöllisesti, n.2-3 kertaa viikossa, treenaten kaikkia lihasryhmiä samalla kertaa 3x10 menetelmällä. Harrastan myös suht paljon aerobista liikuntaa. Jotain tuloksia on tullut, mutta melkoisen vähän. Nyt lähiaikoina olen perehtynyt treenaamisen saloihin enemmän, ja harjoitan nykyään vain paria lihasryhmää kerrallaan, en kaikkia kuten aikaisemmin. En syö mitenkään erikoisesti, vain normaalia safkaa kuten kananmunia, ruisleipää, vihanneksia, lihaa, kalaa lisäravinteet kuten omega3- kapselit sekä sinkki. Treenin jälkeen juon muutaman lasin kevyt/rasvatonta maitoa, vetäisen jotain nopeata hiilaria kuten banaanin sekä syön jotain proteiinipitoista kuten esim. tonnikalaa leipää.
Mutta kysymys kuuluu, kannattaisiko kaltaiseni harrastelijatreenaajan, joka käy vain muutaman kerran viikossa salilla, alkaa käyttämään lisäravinteita kuten hera malto-juomaa treenin jälkeen? Tavoitteenani on siis saada edes hieman lihasta ja suht pieni rasvaprosentti. En viitsisi kuitenkaan ostaa kalliita jauhepusseja.
Kertokaas myös vähän, mitä kaltaiseni harrastelijan kannattaisi syödä, treenin jälkeen ja ylipäätänsä, saavuttaakseni nuo tavoitteet? Käynkö tarpeeksi salilla, riittääkö 2-4 kertaa viikossa? Saanko normaalista ruuasta tarpeeksi proteiinia näin harrastelijalle? Kiitos vastauksista!
Ja anteeksi hieman epäselvä teksti, pienessä kankkusessa kirjoittelen tätä...
Treeniravinteista ym.
asdcvuiofhaodgdr
2
204
Vastaukset 2
- Ainoa rehellinen?
Kysy tuolta.. http://www.puhdasurheilu.fi/
Saat todennäköisesti rehellisen vastauksen. - AloittajaASD
No en kyllä saanut mitään vastauksia tuolta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19815- 119758
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t115735Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36663- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22596- 19596
- 46568
- 38559
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok108500Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka135500- 47495
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7477