mitä meinaan helbkuski kirjoituksellaan 22.7.2011

”helbkuski 22.7.2011 07:29

Jos ajat 11 tunnin päivän, vastaavasti sinulla on oltava myös viiden tunnin päivä, muilla aloilla ei taida olla?”

Näin kirjoittaa helbkuski juttuketjussa Bussikuskin työaika?

helbkuski turinoi päivien pituudesta. itsellään on kirjoittamansa mukaan 7 h 39 min työpäivät eikä tarviii paljon mitään tehdä tp miehenä tai apukäynnistäjänä ruhan pihaa ja taukotilanpenkkejä kuluttaa, jos edes kuuluu työntekijä luokkaan.

Saattaa henkilö olla akvaarion tai vallan yläkerran porukkaa.

Minulla kun tulee noita 10 – 11 h päiviä, niin poikii se 3 päivää vapaata viikossa, ei kuitenkaan aina viikonloppuun sijoittuen.

Saa nähdä miten helbillä onnistuu syysliikenteen alkaminen?

Tähänkin helbkuskilla on varmasti vastaus valmiina.
43259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Yleensä yhtiöt pitää kinni siitä että kaikki tekee 10 työpäivää 2viikon jaksossa.
Sehän ei tietenkään ole pakollista vaan tunnit voi tulla täyteen vähemmilä päivillä niinkuin ennen oli tapana.

Äänestä
  • Meillä jos tehdään pitkää päivää, niin tulee siitä myös paljon vapaata. Useimmille linja-autonkuljettajille tämä on hyvä ja toimiva järjestely, jota satunnaiset sairastumiset joskus saattavat sotkea.

    Lisäksi meillä linja-autonkuljettaja ajaa lähes aina koko työvuoronsa samalla autolla.

    Linjalta toiselle ja siirtymiset katkovat pitkääkin päivää tosi mukavasti.

    Meillä työ alkaa aina varikolta ja päättyy myös sinne. Voi käydä suihkussa tai saunassa. Helbillä tämä ei toimi samoin, kun työ alkaa vaihtopaikoilla päättyen myös sinne pois lukien sisään ajavat vuorot.

    Helbillä tulessaan omalla kulkuneuvolla varikolle ja työn alkaessa muualta, niin joutuu linja-autonkuljettaja varaamaan kohtuuttomasti aikaa, mistä ei saa palkkaa, siirtymiseen työn aloitukseen.

    Siten voidaan laskea helbin kuljettajat tekevän palkatonta työtä yli 100 h vuodessa voidakseen tehdä palkkatyötä helbille.

    Äänestä

Heh,Coniboy taas vauhdissa,et taida tietää itsekään minkä firman palveluksessa ajat.
Akt:n sopimuksella ajavat kuljettajat ajavat 100 tuntia vuodessa enemmän töitä, kuin Helbin kuljettajat, tämä Coniboy satuilijallekin taas tiedoksi.
Akt.n sopimuksessa siirtymä varikolle on maksettua aikaa, jota ei lueta työaikaan, kun Helbillä kaikki varikolle siirtymät luetaan työaikaan, , mikäli päivä alkanut varikolta ja loppuu vaihtopaikalle, siirtymä työaikaa, toisin kuin Akt:n sopimuksessa, jossa siirtymä vain maksettua aikaa ei työaikaa eli taitaa Akt-kuski tehdäkin 200 tuntia vuodessa enemmän töitä

Kummallista kun Coniboy esittää ajavansa muualla, mutta on kovin kiinnostunut jo vuosia Helbin asioista..

Herää kysymys onko Coniboy Helbin Akt-agittaattori, satavarmasti näin on ja taas on Jehu palstalle ilmestynyt satuilemaan ja valehtelemaan.

Äänestä

"Akt.n sopimuksessa siirtymä varikolle on maksettua aikaa, jota ei lueta työaikaan, kun Helbillä kaikki varikolle siirtymät luetaan työaikaan, "

Haluaisin tietää, mistä tämä tieto oikein tulee?? Ainakin eilen vielä ajosarjassa siirtymä kuului työaikaan.. AKT:lla..

Äänestä
  • Juu, kyllä se siellä sarjakirjassa saattaa lukea mutta sitten kun tilinauhasta katsot niin jaksotunnit saattaakin olla ihan muuta kuin 80t/2 viikkoa. Talokohtaisia eroja tuossa käytännössä tosin edelleen voi olla, sopimustekstissä vain lukee että siirtymiä ei lueta työaikaan. Tarkoittaa sitä että jos ja kun työsi alkaa varikolta ja loppuu esim. jollekin vaihtopaikalle, josta tulet pois esim. firman pikkuautolla, tuo aika maksetaan mutta ei välttämättä lueta jaksotyöaikaan. Näin Akt:llä. Helbillä nuo kaikki siirtymät lasketaan jaksotyöaikaan jos ajo alkaa varikolta ja loppuu jonnekin muualle tai päinvastoin.

    Äänestä

  • old_profile_53886 kirjoitti:

    Juu, kyllä se siellä sarjakirjassa saattaa lukea mutta sitten kun tilinauhasta katsot niin jaksotunnit saattaakin olla ihan muuta kuin 80t/2 viikkoa. Talokohtaisia eroja tuossa käytännössä tosin edelleen voi olla, sopimustekstissä vain lukee että siirtymiä ei lueta työaikaan. Tarkoittaa sitä että jos ja kun työsi alkaa varikolta ja loppuu esim. jollekin vaihtopaikalle, josta tulet pois esim. firman pikkuautolla, tuo aika maksetaan mutta ei välttämättä lueta jaksotyöaikaan. Näin Akt:llä. Helbillä nuo kaikki siirtymät lasketaan jaksotyöaikaan jos ajo alkaa varikolta ja loppuu jonnekin muualle tai päinvastoin.

    Onko asiat noin vaimollasi?
    Eikös ollut niin että hän ajaa nobinalla ja onko silloin ymmärrettävä ettei siellä siirtoa makseta?

    Hyvin harvalla on työaika 80t/2viikkoa koska aina yli tai alle (jos alle niin takuupalkka) ja sen voi aika helposti nähdä jo työvuorolistasta jonka saa viikkoa ennen sen voimaan tuloa ja helpostikkin sen myös laskee sarjakirjan sivulta ,jos vain viitsii....

    Äänestä

  • stonari kirjoitti:

    Kyllä se siirtymä maksetaan, niinkuin edellisessä kirjoitin, sitä vain ei lasketa jaksotyöaikaan 80t/2viikkoa, niinkuin edellisessä kirjoitin. Ne siirtymät tulevat 80 tunnin jaksotyön päälle...

    Äänestä

  • old_profile_53886 kirjoitti:

    Juu, kyllä se siellä sarjakirjassa saattaa lukea mutta sitten kun tilinauhasta katsot niin jaksotunnit saattaakin olla ihan muuta kuin 80t/2 viikkoa. Talokohtaisia eroja tuossa käytännössä tosin edelleen voi olla, sopimustekstissä vain lukee että siirtymiä ei lueta työaikaan. Tarkoittaa sitä että jos ja kun työsi alkaa varikolta ja loppuu esim. jollekin vaihtopaikalle, josta tulet pois esim. firman pikkuautolla, tuo aika maksetaan mutta ei välttämättä lueta jaksotyöaikaan. Näin Akt:llä. Helbillä nuo kaikki siirtymät lasketaan jaksotyöaikaan jos ajo alkaa varikolta ja loppuu jonnekin muualle tai päinvastoin.

    Ok.Juuri näin ymmärsin.

    Äänestä

juu ei tiesä itsekkään tuo yksinkertainen jhl kuski mitä puhuu ja kirjoittaa....olis poika hiljaa kun ei ymmärrä......meilläkin wessulla ja myös veolialla, åbergilla, nobinalla kaikki siirtymät kuuluu työaikaan 80h / 2 vko jakso/päiväkohtainen sarja

olisi paljon parempi jos nuo helppin kuskit jättäs nää hommat ammattitaitoisille kuljettajille.

Äänestä

No tän Wessun kuskin(nim ei enään iknä) käsityskyvyn näkee kyllä kirjotuksistaan, hölmöjä on helppo kusettaa. Eihän Wessun kuski , eikä moni muukaan Akt:n sopimuksella ajava ymmärrä edes omaa työaikaansa, siksi niitä pitkiä päiviä riittää, kun siirtymät eivät ole työaikaa, van maksettua aikaa. Helbillä siirtymät on työaikaa siinä ero.
Akt:n sopimuksessa se lukee, mutta vaatii lukutaitoa.
Ennen sanottiin, että apumiehen pitää olla tyhmä ja vahva, Wessun kuskiin riittää näistä vain toinen ominaisuus.
Ps. tuliko kenkää Helbiltä, kun aika kitkerä olet aina, mokailitko ja nukuit aina pommiin, vai värähtikö puhallusmittari liikaa?

Äänestä
  • tunge kuule noi sopimukset sinne jonnekkin.......mees kattoo meiän sarjoja jostain autosta niin reppana huomaat että kaikki on työaikaa...IDIOOTTI.
    esim.
    työaika alkaa vaikka 06 ja eka lähtö on 06.30 martinlaaksosta ja päättyy elielille vaikka 16 niin yöaika on tuolloin 06-17 ja kaikki siirtymät kuuluvat 80 tuntiin.MENIKÖ saatana YKSINKERTAISELLE TURHALLE IDIOOTILLE JAKELUU

    Äänestä

  • EI IKINÄ HELB kirjoitti:

    tunge kuule noi sopimukset sinne jonnekkin.......mees kattoo meiän sarjoja jostain autosta niin reppana huomaat että kaikki on työaikaa...IDIOOTTI.
    esim.
    työaika alkaa vaikka 06 ja eka lähtö on 06.30 martinlaaksosta ja päättyy elielille vaikka 16 niin yöaika on tuolloin 06-17 ja kaikki siirtymät kuuluvat 80 tuntiin.MENIKÖ saatana YKSINKERTAISELLE TURHALLE IDIOOTILLE JAKELUU

    tuon tyylinen teksti lähtee vain totaalisen idiootin tuotoksena.

    Äänestä

Helbillä työn alkaessa tolpalta tai vaihtopaikalta, niin sinne se myös päättyy, pois lukien sisään ja ulos ajavat vuorot.

Kaikila muilla pääkaupunkiseudun liikennöitsijöillä kuskin työ alkaa ja loppuu varikolle.

Helbin kulski mnee keskustaan omalla ajallaan esin Erottajalle, Kamppiin, RT:lle tai Elielille jos työ alkaa ja loppuu sinne.

Olisi aika helbilläkin siirtyä yleissitovaan tessiin.

Äänestä

Akt ei anna mitään, ottaa pois vaan, ilmaiseksiko pitäisi luopua pitemmästä vuosilomasta?
Akt:n sopimuksessa varikolle siirtymäaikaa ei lueta työaikaan vaan siitä maksetaan aikaan menevä korvaus, mutta se ei lyhennä kaksiviikon työaikaa eli täysin PIELESSÄ.
Helbillä jos päivä alkaa varikolta ja loppuu vaihtopaikalle, siirtymä vaihtopaikalta varikolle luetaan työaikaan ja Akt:lla ei lueta.
Eikö Akt kannattajat osaa lukea omaa työehtosopimustaan?
Miksi sinä et mene sinne Akt:n alaiseen firmaan? Jos olet jo siellä, miksi täällä länkytät.

Helbillä on pitempi vuosiloma ja paremmat vuorokorvaukset ja muita etuja.

Äänestä
  • Pystytkö Fakta-majuri todistamaan väitteesi ettei varikolle siirtymä ole maksettua aikaa AKT:n alaisissa firmoissa ,syvästi epäilen koska olet väärässä ja jos et usko niin kysy joltain sarjakirja näytille jossa sellainen on niin voit itse laskea tunnit (näin ainakin 100% varmuudella veolialla)

    Kyllähän Akt sopimus jotakin osaa parantaa mutta myöskin heikentää toisaalta...

    Mutta kannattaako näistä kiistellä koko ajan samoista asioista?

    Äänestä

  • stonari kirjoitti:

    Pystytkö Fakta-majuri todistamaan väitteesi ettei varikolle siirtymä ole maksettua aikaa AKT:n alaisissa firmoissa ,syvästi epäilen koska olet väärässä ja jos et usko niin kysy joltain sarjakirja näytille jossa sellainen on niin voit itse laskea tunnit (näin ainakin 100% varmuudella veolialla)

    Kyllähän Akt sopimus jotakin osaa parantaa mutta myöskin heikentää toisaalta...

    Mutta kannattaako näistä kiistellä koko ajan samoista asioista?

    http://www.akt.fi/easydata/customers/akt/files/1_Tessit_ja_palkkatau/linja-autohenkilokunnan_tes_2010-2011_id_2859.pdf

    Kun viitsitte tututustua Akt:n sopimukseen kohta 10 se mainitaan ihan selvästi. asemapaikkana pidetään varikkoa tai toimipistettä ja matkustusaikaa sinne ei lueta työaikaan.
    Katsokaa siis Akt-tes kohta 10, pitää vain vähän osata lukea sopimusta.
    Tilinauhat on tehyt niin monimutkaisiksi, että niissä on helppo kusettaa, näin Akt:n kuskit luulevat siirtyvänsä työaikana, vaikka siirtyvät omalla ajallaan ja saavat siitä työaikaan kuulumattoman korvauksen, eli näin se menee Kohta 10.

    Äänestä

  • Fakta-Majuri kirjoitti:

    Kyllähän siellä noin lukee ,mutta ainakin kaikki siirtymät mitä minulla aikoinaan oli maksettiin työaikana ,ja kun kysyin kavereilta jotka siellä edelleen ovat sanovat että sama käytäntö jatkuu edelleen,mutta sille en voi mitään jos et usko.

    Siis missä olet itse töissä ,jos tilinauha on niin vaikeasti ymmärrettävä ettei sitä normaalilla ajatuksen kululla varustettu ihminen tajua, niin siinä vaiheessa kannattaa kääntyä jonkun "tietävän" puoleen.

    Äänestä

  • Fakta-Majuri kirjoitti:

    http://www.akt.fi/easydata/customers/akt/files/1_Tessit_ja_palkkatau/linja-autohenkilokunnan_tes_2010-2011_id_2859.pdf

    Kun viitsitte tututustua Akt:n sopimukseen kohta 10 se mainitaan ihan selvästi. asemapaikkana pidetään varikkoa tai toimipistettä ja matkustusaikaa sinne ei lueta työaikaan.
    Katsokaa siis Akt-tes kohta 10, pitää vain vähän osata lukea sopimusta.
    Tilinauhat on tehyt niin monimutkaisiksi, että niissä on helppo kusettaa, näin Akt:n kuskit luulevat siirtyvänsä työaikana, vaikka siirtyvät omalla ajallaan ja saavat siitä työaikaan kuulumattoman korvauksen, eli näin se menee Kohta 10.

    AKT:n sopimuksessa lukee:

    Työntekijällä voi olla vain yksi asemapaikka, joka ei voi vaihdella. Milloin
    työntekijä joutuu työnantajan määräyksestä aloittamaan tai lopettamaan
    työnsä asemapaikkakunnalla muualla kuin asemapaikalla,
    maksetaan matkustusajalta asemapaikalle tai päinvastoin peruspalkka
    matka-aikaa työaikaan lukematta.

    Mikä siinä on niin vaikeeta ymmärtää että työaika alkaa ja loppuu aina varikolle.
    Kyseinen kohta tarkoittaa tilannetta jossa työ alkaa toiselta varikolta.
    Asia on tarkistettu AKT:n taholta.
    Epäselvyyden vuoksi Veolian johto on laittanut ilmoitustaululle ilmoituksen jossa sanotaan että siirtymät on työaikaa ja sisältyvät 80 tunnin jaksoaikaan.

    Äänestä

  • Fakta-Majurille kirjoitti:

    Sopimuksessa lukee myös että " Asemapaikalla tarkoitetaan varikkoa tai muuta työn aloittamis- ja lopettamispaikkaa". Mutta se on hienoa jos Veolia ei toimi tuon sopimustekstin mukaan vaan kuljettajalle edullisemmin! Jo aikaisemmin mainitsin että talokohtaisia eroja on...

    Myös Pölhölällä nuo siirtymät junalla varikolta RT:lle tai Pasilaan ja takaisin ovat työaikaa.

    Äänestä

  • Fakta-Majurille kirjoitti:

    AKT:n sopimuksessa lukee:

    Työntekijällä voi olla vain yksi asemapaikka, joka ei voi vaihdella. Milloin
    työntekijä joutuu työnantajan määräyksestä aloittamaan tai lopettamaan
    työnsä asemapaikkakunnalla muualla kuin asemapaikalla,
    maksetaan matkustusajalta asemapaikalle tai päinvastoin peruspalkka
    matka-aikaa työaikaan lukematta.

    Mikä siinä on niin vaikeeta ymmärtää että työaika alkaa ja loppuu aina varikolle.
    Kyseinen kohta tarkoittaa tilannetta jossa työ alkaa toiselta varikolta.
    Asia on tarkistettu AKT:n taholta.
    Epäselvyyden vuoksi Veolian johto on laittanut ilmoitustaululle ilmoituksen jossa sanotaan että siirtymät on työaikaa ja sisältyvät 80 tunnin jaksoaikaan.

    Jos siirtymiä ei sisällytettäis työjaksoon kaikki kuskit sais 10-15 tuntia lisäpalkkaa jaksossa. On se toisille vaikeeta kun ei millään suostu uskomaan että siirtymä tarkoittaa varikolta toiselle ajoa.

    Äänestä

  • PL-kuski kirjoitti:

    Myös Pölhölällä nuo siirtymät junalla varikolta RT:lle tai Pasilaan ja takaisin ovat työaikaa.

    Hyvä jos näin on!

    Äänestä

  • Jatkoa edelliseen kirjoitti:

    Jos siirtymiä ei sisällytettäis työjaksoon kaikki kuskit sais 10-15 tuntia lisäpalkkaa jaksossa. On se toisille vaikeeta kun ei millään suostu uskomaan että siirtymä tarkoittaa varikolta toiselle ajoa.

    Se siirtymä tarkoittaa asemapaikalta siirtymistä toiseen työn aloittamispaikkaan,eli toiseen asemapaikkaan! missään ei sanota että se olisi toinen varikko. Asemapaikka voi olla joko toinen varikko tai muu työn aloittamispaikka, niin lukee akt:n sopimuksessa.... on se vaikee ymmärtää... ;)

    Äänestä

  • old_profile_53886 kirjoitti:

    Se siirtymä tarkoittaa asemapaikalta siirtymistä toiseen työn aloittamispaikkaan,eli toiseen asemapaikkaan! missään ei sanota että se olisi toinen varikko. Asemapaikka voi olla joko toinen varikko tai muu työn aloittamispaikka, niin lukee akt:n sopimuksessa.... on se vaikee ymmärtää... ;)

    Asemapaikka on kuitenkin varikko eikä mikään ajosarjan aloituspysäkki..;)

    Äänestä

  • Käytännössä kirjoitti:

    Asemapaikka on kuitenkin varikko eikä mikään ajosarjan aloituspysäkki..;)

    Ainakin aikoinaan pölhölässä laitettiin asemapaikaksi ytv-alue, onkohan tuo muuttunut?

    Äänestä

Fakta-Majuri alennetaan kenraalin määräyksellä janus korpraaliksi, syystä.

Toistuvasti ja itseään toistaen levittää palstalla potaskaa, mutta sellaisiahan ne on totalitääriyhteisössä elävät.

Äänestä

Katsokaa Akt:n sopimus niin näette, että varikolle siirtymät eivät ole työaikaa Akt:n sopimuksessa.

Äänestä
  • Niin kyllä sopimuksessa niin lukee, koskee lähinnä kaukoliikenteen busseja ja niiden kuljettajia.

    Likennöitsijät täällä ovat aikaa sitten huomanneet tulevan edullisemmaksi laittaa kuljettaja pikkuautolla esim 16:ta Herttoniemeen kuin maksaa julkisilla siirtyminen.

    Toista se helbillä, omlla ajalla ja vastuulla helbin kuskit kulkee ja jos myöhästyy, niin varoitus tulee ja toisesta kenkää.
    15.8. jälkeen helbillä ei ole varaa antaa kenellekään kenkää jos aikoo hommat hoitaa.

    Äänestä

  • kengätön toimija kirjoitti:

    Niin kyllä sopimuksessa niin lukee, koskee lähinnä kaukoliikenteen busseja ja niiden kuljettajia.

    Likennöitsijät täällä ovat aikaa sitten huomanneet tulevan edullisemmaksi laittaa kuljettaja pikkuautolla esim 16:ta Herttoniemeen kuin maksaa julkisilla siirtyminen.

    Toista se helbillä, omlla ajalla ja vastuulla helbin kuskit kulkee ja jos myöhästyy, niin varoitus tulee ja toisesta kenkää.
    15.8. jälkeen helbillä ei ole varaa antaa kenellekään kenkää jos aikoo hommat hoitaa.

    Melkoista soopaa puhut, kun nimenomaan helbin kuski lopettaessaan vaihtopaikalle kulkee varikolle työaikanaan, jos hänen sinne tarvitsee mennä, kas kun moni pääsee paremmin kotiinsa vaihtopaikalta ja ei omalla autolla tarvitse aina varikolle mennä, mutta järjenkäyttö on sallittua. Tietysti joku akt:n intoilija voi vähäisen vapaa-aikansa viettää vaikka varikollakin ja jos kotona ei suihkua, saati saunaa ole,voi suihkutella varikolla ja ehkä nukkuakin pukuhuoneen penkillä. Näin aina valmiina suihkunraikkaana seuraavan aamun 11 tunnin palvelukseen.

    Äänestä

No onhan noita vastauksia jo tullut, puoleen jos toiseen, ilman minuakin :) Itse olen ihan kuljettajan vakanssilla Helbillä töissä. Tuolla päivien pituudella tarkoitan sitä että 2-viikkoisjakson TYÖAIKA on meillä aina 76.30. Jos kaikki päivät muka olisivat noita 11 tunnin päiviä niin kahdessa viikossa tunteja tulisi 111, eikö niin? Pääsääntöisesti meillä kuitenkin tehdään 10 työpäivää kahdessa viikossa, eikö? Se työhön sidonnaisuus on sitten aivan toinen juttu, sitä ei pidä sekoittaa keskusteluun työajasta. Se sidonnaisuusaika on kaikissa Hsl alueen taloissa suurinpiirtein sama.Se mitä syksyllä sitten tapahtuu missäkin talossa, siihen en lomalla ota kantaa, työni jatkuvat syysliikenteen jo alettua, se on sen ajan murhe se...

Äänestä
  • On käytännössä mahdotonta että jakso on aina tasan 76,5t ellei pelata sen alle ja takuu palkalla.....

    Muilta osin tekstisi on asiaa!

    Äänestä

  • stonari kirjoitti:

    On käytännössä mahdotonta että jakso on aina tasan 76,5t ellei pelata sen alle ja takuu palkalla.....

    Muilta osin tekstisi on asiaa!

    Meillä aivan samalla takuupalkka koska olemme kuukausi palkalla, vaikka tunnit olisi 74.00, palkka tulee 76.30 mukaan...

    Äänestä

  • old_profile_53886 kirjoitti:

    Meillä aivan samalla takuupalkka koska olemme kuukausi palkalla, vaikka tunnit olisi 74.00, palkka tulee 76.30 mukaan...

    Kuukausi palkka HelBillä kuljettajalla.???

    Äänestä

  • UPDATE_5464548 kirjoitti:

    Kuukausi palkka HelBillä kuljettajalla.???

    Kyllä.

    Äänestä

Sekin on meillä mahdollista että tunnit on tasan 80. Mikä siinä vois olla vaikeeta laittaa vakio määrä työaikaa kahnviikon jaksoon.

Äänestä

Työpäivän aikana ajetut siirtymät ovat työaikaa AKT-sopparissa, eli päättäriltä varikolle ajellaan jaksotuntien puitteissa aivan normaalisti.
Nyt on HelB-kuskilla jokin todella paha väärinkäsitys tässä asiassa.

Äänestä

DBTL lukee sen oman työehtosopimuksensa ja haukkuu muita vasta sitten... Ja juu, jos ajat samalla bussilla hallisivun, millä ajat linjaakin niin tottakai ajetaan työajan puitteissa, sitä ei kukaan ole väittänytkään....

Äänestä

Onko sinulla Helbkuski tietoa kuinka suuri osuus Helbin sarjoista alkaa ja loppuu muualla kuin varikolla?

Äänestä

Tällä hetkellä en osaa sanoa kun olen lomalla, ja vielä talvisarjojen alettuakin... ei niitä kyllä paljoa ole, todella harvoin niin että sekä aloitus että lopetus muualla...

Äänestä

Se tässä tuli mieleen noista siirtymistä, moni valittaa huonoksi asiaksi sitä että työ loppuu eri paikkaan kuin mistä alkaa... Meillä monia kuljettajia joilla ei ole omaa autoa mutta pääsevät yleisillä töihin aamulla esim. keskustasta, ottavat bussin varikolta ja sitten työpäivä loppuu esim. Elielin aukiolle. Sieltä he voivat mennä suoraan kotiin, varikolla ei ole pakko käydä koska sarjakirja jää auton mukaan, ei kuljettajakohtaisena niinkuin esim. Nobinalla. Silti Helbillä työaika ulottuu varikolle asti. Se on näille autottomille monesti suuri etu Helbillä...

Äänestä

turha selittää

Äänestä

No miten on nykyään, meidän taiturimestarimme, pitkäkielinen , joskin pitkään täällä hiljaa ollut Helbkuskimme ? Onko olleet hyvät sarjat ja oletko saanut lomia ja pekkasia haluamaasi aikaan "kielitaidostasi" huolimatta ja onko mukava päällikkö ?

Helbheikki

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuski helbillä kirjoitti:

”helbkuski 22.7.2011 07:29

Jos ajat 11 tunnin päivän, vastaavasti sinulla on oltava myös viiden tunnin päivä, muilla aloilla ei taida olla?”

Näin kirjoittaa helbkuski juttuketjussa Bussikuskin työaika?

helbkuski turinoi päivien pituudesta. itsellään on kirjoittamansa mukaan 7 h 39 min työpäivät eikä tarviii paljon mitään tehdä tp miehenä tai apukäynnistäjänä ruhan pihaa ja taukotilanpenkkejä kuluttaa, jos edes kuuluu työntekijä luokkaan.

Saattaa henkilö olla akvaarion tai vallan yläkerran porukkaa.

Minulla kun tulee noita 10 – 11 h päiviä, niin poikii se 3 päivää vapaata viikossa, ei kuitenkaan aina viikonloppuun sijoittuen.

Saa nähdä miten helbillä onnistuu syysliikenteen alkaminen?

Tähänkin helbkuskilla on varmasti vastaus valmiina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu