Olen nyt lukenut pitkän pätkän hänen kirjaansa. Kyseessä on hyvin älykäs mies joka näkee itsensä eurooppalaisena vastarintataistelijana. Iskut hän teki siksi että haluaa aloittaa koko Euroopan laajuisen vastarinnan/puhdistuksen jonka tavoitteena on epä-marxilaistaa eurooppalainen poliittinen kenttä.
Hän näkee että monikultturismi on marxilainen vihaideologia joka pyrkii kaikkien eurooppalaisten kulttuurien tuhoamiseen. Muita marxilaisia ideologioita ovat natsit ja kommunistit. Islam on myös suuri vihollinen. Hän on yllättäen jopa jyrkän linjan ääriliberaali sellaisissa asioissa jotka hän tulkitsee "länsimaisiksi ja epä-islamilaisiksi), hän on mm. pro-homoseksuaali.
Norjassa marxilaisuutta ja monikullttuuri-ideologiaa edustavat hänen mielestään nimenomaan sikäläiset demarit. He juuri ovat vastuussa maan monikulttuuristamisesta ja perinteisten kansallisten arvojen muuttamisesta sylkykupiksi.
Poliittinen vaikuttaminen ei hänen mukaansa ole enää mahdollista koska poliittisesti ei-marxilaiset leimataan rasisteiksi ja saavat kantaa synkkää leimaa, jopa pelätä henkensä puolesta.
Siksi hän katsoo että vastarintaan on vain yksi tapa ja se tapa on väkivalta marxilaisia kohtaan. Heidät pitää tappaa ja murskata. Se on hänen mielestään ainoa tapa jolla länsi ja Eurooppa voi selviytyä. Vertaukset reconquistaan* ovat tavallisia.
Tämä uudelleen valloitus/reconquista/vallankumous toteutetaan verellä.
Kirjaansa hän kirjoitti 9 vuotta, se maksoi hänelle 317.000 euroa. Loppukaneetissa hän toteaa että "markkinointi operaatio" tulee maksamaan hänelle vielä paljon enemmän ...
Kyseessä ei siis ole mikään hullu asemies, tai äärikristitty, ei edes äärioikeistolainen. Tekijä on akateeminen tutkija luonne joka on päätynyt omiin lopputulemiinsa, joiden loppuseuraukset ovat olleet hirvittävät.
Monikulttuuri ideologia on juurittava euroopasta samalla tavalla kuin Lenin/Stalin juurivat "kapitalismin ja sen kätyrit" neuvostovaltiosta. Teko on läpeensä poliittinen, looginen jä raaka. Sen suunnitteluun on käytetty aikaa ja vaivaa. Nämä ovat päämäärätietoisen miehen ominaisuuksia. Ei hän tätä eilen keksinyt. Mitään teinimäistä "hötkyilyä" teossa ei ole, se on äärettömän suunnitelmallinen poliittinen manifesti.
Lopuksi vielä, epäilenpä että "School Shooting" ilmiö loppui juuri. Nyt näille potenttiaalisille ammuskelijoille on annettu uusi kohde ja se kohde ovat poliitikot ja puolueet. Mikäli tämä ilmiö leviää niin voidaan puhua uudenlaisen ideologian synnystä, ideologia joka pyrkii päämääräänsä ra'alla väkivalla.
Tämä tuskin jää yksittäistapaukseksi koska copy-catteja ja seuraajia tällaiselle varmasti ilmenee. Tuo kirja on 1500 sivuinen tutkielma Euroopan tilasta, marxilaisuudesta, islamista ja monikulttuurista. Löytyy täältä:
http://www.2shared.com/file/M-s-2fBD/2083-AEuropeanDeclarationofInd.html
Sanottakoon vielä, että tulee selväksi: tämän analyysin kirjoittaja ei missään nimessä hyväksy minkäänlaista poliittista väkivaltaa. Norjan ampuja on psykopaatti murhaaja, ei mikään sankari.
Analyysini Norjan ampujan motiiveista
70
301
Vastaukset
- .
Viattomien tappamisen tuomitsen ehdottomasti, mutta en pysty sanomaan samaa hallituksia/eliittiä vastaan suunnatuista iskuista.
Olen vain rehellinen.- analyysi antti
Tekijän maailmankuvassa ei juuri ole eroa sillä tapetaanko aikuisdemareita vai teinidemareita. Hän todennäköisesti katsoo että teollaan hän sai aikaan a) valtavan shokin b) tappoi demarien Norjan monikulttuuristamis/marxilaistamis projektin seuraavan sukupolven. Tavoitteena hänellä nimenomaan on juuri marxilaisuus/monikultturismi pois Euroopasta. Painotan edelleen että tekijällä on hyvin looginen suunnitelma taustalla, suunnitelma joka perustuu hänen omaan poliittiseen ideologiaansa. Tämä ideologia ei mahdu perinteisen "isänmaa" käsitteen alle koska hän on mielestään pelastamassa kaikkia "länsimaita". Hän ehkä luulee olevansa nimenomaan marxilaisen internationalismin vastavoima, jonkinlainen internationalistinen anti-marxilaisuuden airut.
- .
Lisään vielä edelliseen
Ymmärrän, että suomalaisten poliittinen muisti on äärimmäisen lyhyt, mutta läpikäymme toista lamaa alle kahdessa vuosikymmenessä ja molemmilla kerroilla vain pankit/pankkiirit on pelastettu hädän hetkellä, muut ovat saaneet maksaa laskun ja kärsiä. Herättää ainakin minussa kaikenlaisia kysymyksiä valitsemiemme edustajien motiiveista ja tavoitteista. - Anaali-Koskinen
analyysi antti kirjoitti:
Tekijän maailmankuvassa ei juuri ole eroa sillä tapetaanko aikuisdemareita vai teinidemareita. Hän todennäköisesti katsoo että teollaan hän sai aikaan a) valtavan shokin b) tappoi demarien Norjan monikulttuuristamis/marxilaistamis projektin seuraavan sukupolven. Tavoitteena hänellä nimenomaan on juuri marxilaisuus/monikultturismi pois Euroopasta. Painotan edelleen että tekijällä on hyvin looginen suunnitelma taustalla, suunnitelma joka perustuu hänen omaan poliittiseen ideologiaansa. Tämä ideologia ei mahdu perinteisen "isänmaa" käsitteen alle koska hän on mielestään pelastamassa kaikkia "länsimaita". Hän ehkä luulee olevansa nimenomaan marxilaisen internationalismin vastavoima, jonkinlainen internationalistinen anti-marxilaisuuden airut.
Olet väärässä. Kouluampumiset eivät tule vaihtumaan poliitikkojen ampumisiin, sillä Anders ei anna sellaista esikuvaa. Hän ei ampunut poliitikkoja, vaan monikulttuurisuutta ajavia nuoria. Hänen 1500-sivuista kirjaansa ei kovin moni tule lukemaan, sitä eivät jaksa tehdä edes äärioikeistolaiset, sillä kirja on mittava ja sisältää paljon päiväkirjatekstiä. Mitä marxilaisuuteen tulee, Anders oli nuorena aktiivinen sosialisti pyöriessään spreijaajaporukoissa, joten tuskinpa isku kohdistui marxilaisiin. Leiri oli ennen kaikkea monikulttuurinen leiri.
- .
Anaali-Koskinen kirjoitti:
Olet väärässä. Kouluampumiset eivät tule vaihtumaan poliitikkojen ampumisiin, sillä Anders ei anna sellaista esikuvaa. Hän ei ampunut poliitikkoja, vaan monikulttuurisuutta ajavia nuoria. Hänen 1500-sivuista kirjaansa ei kovin moni tule lukemaan, sitä eivät jaksa tehdä edes äärioikeistolaiset, sillä kirja on mittava ja sisältää paljon päiväkirjatekstiä. Mitä marxilaisuuteen tulee, Anders oli nuorena aktiivinen sosialisti pyöriessään spreijaajaporukoissa, joten tuskinpa isku kohdistui marxilaisiin. Leiri oli ennen kaikkea monikulttuurinen leiri.
Luin jo
- ei missään
Mitä USA teki Irakissa, Afganistanissa ja lukuisissa muissa maissa. Tappoi ihmisiä.Miksi ABB olisi yhtään huonompi kuin USA?
- yksityisyrittäjä
"Perinteisten kansallisten arvojen muuttaminen sylkykupiksi"... mutta mitäs täällä meillä ollaan tekemässä ? Osaisiko joku valottaa,esim. suvivirsi jupakka jne..
- analyysi antti
Varmasti massamurhaan johtaneet taustailmiöt (mikä sytytti dynamiitin) ovat yhteisiä kaikille Pohjoismaille ja miksei laajemminkin.
- paska lannoittaa
Uusia juttuja tulee. Puutarhuriksi ei ehkä enää kannata ryhtyä.
- 17
MIES ON LASTEN MURHAAJA. Vaikka Marxismi olisi mikä tahansa uhka niin lasten tappaminen on vielä suurempi rikos ja vääryys. Hänen kirjoituksillaan ei ole arvoa edes paska paperina.
- ei lapsia
Yhtään alaikäistä ei kuollut.
- mitämitämitä?
ei lapsia kirjoitti:
Yhtään alaikäistä ei kuollut.
Mistä sinä sen tiedät? Leirillähän oli ainakin myös 15-vuotiaita, jotka minun tietääkseni ovat alaikäisiä suunnilleen kaikkeen. Onko kuolleiden iät julkistettu?
- 35
ei lapsia kirjoitti:
Yhtään alaikäistä ei kuollut.
14-18 vuotiaiden leiri 500 osallistujaa ja yli 80 kuollutta. Tietoja ei vielä julkistettu mutta oletkos vedonlyönti miehiä ?
- analyysi antti
Lisäys vielä: Teoksen mukaan kyseessä on organisaatio jolla on 8 perustaja jäsentä, eri Euroopan maissa. Kuinka paljon muita aktiiveja on ei teoksesta selviä. Tekijä toki saattaa olla harhainen, mitä teon äärimmäinen loogisuus ja suunnitelmallisuus ei kyllä tue, jolloin järjestö olisi olemassa vain hänen korviensa välissä. Toivottavasti on näin, muuten voi pikkuisen räiskyä Euroopassa lähivuosina.
- Hah mitä pas...!
Missä pöntössä ihmiset voikaan elää.
Vai uhkaa kommarit eurooppaa ?
Neuvostoliittoa ei enää ole ja Kiinakin on siirtynyt yhä enemmän kapitalismiin.
Monenlaista analyysiä voidaan tehdä tuosta ampujasta esim että:
Tyyppi on sekopää-uskovainen joka kuvittelee olevansa Ritari, Kristin-Uskon Soturi joka taistelee Islamismia vastaan mutta pelkäsi lähteä tappamaan oikeita uskon-sotureita Afganistaniin ja alkoikin teurastamaan puolustuskyvyttömiä nuoria.
EI kai kukaan voi uskotella itsellen olevansa jalo ritari kun murhaa raukkamaisesti suuren joukon nuoria ihmisiä?- .
Kommunismi ei kadonnut Neuvostoliiton mukana. Se jäi eloon ja saastuttaa päättäjiemme päitä tänäkin päivänä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Frankfurtin_koulukunta
Englanninkielinen artikkeli parempi, luonnollisesti. - analyysi antti
Marxilaisuus ei tekijän terminologiassa tarkoita samaa kuin kommunismi. Hän laskee myös mm. natsit marxilaisiksi. Ristiritari vertaus johtuu nimenomaan ristiretkistä, pyhästä sodasta islamia vastaan. Sosialidemokratia polveutuu hyvin vahvasti Marxin kirjoituksista myös, ihan tiedoksi ihmettlijälle. Demarit taasen ovat useissa Euroopan maissa monikulltuuristamisprosessin alulle panijoita. Monikulttuuri käytännössä on avannut Euroopan islamilaisista maista tulevalla maahanmuutolle.
- no....
analyysi antti kirjoitti:
Marxilaisuus ei tekijän terminologiassa tarkoita samaa kuin kommunismi. Hän laskee myös mm. natsit marxilaisiksi. Ristiritari vertaus johtuu nimenomaan ristiretkistä, pyhästä sodasta islamia vastaan. Sosialidemokratia polveutuu hyvin vahvasti Marxin kirjoituksista myös, ihan tiedoksi ihmettlijälle. Demarit taasen ovat useissa Euroopan maissa monikulltuuristamisprosessin alulle panijoita. Monikulttuuri käytännössä on avannut Euroopan islamilaisista maista tulevalla maahanmuutolle.
Erikoista läppää sulla, ottaen huomioon että me tavikset ei vielä edes tiedetä, että mistä tarkalleen Norjan verilöylyssä on ollut kyse, mutta ehkä sitten olet minua parempi internet- tuntija ja sosiaalinen nettiliikkuja ja jo päässyt käsiksi lehtien uutisoimaan mahdollisen murhaajan kirjalliseen salanimituotantoon, jos kerran osaat noin tarkasti sanoa Norjan massamurhaajan sairaasta sielusta. Minun käsittääkseni mikään muu ei siinä ole varmaa vielä nyt Norjan tragediassa, kuin se, että koska massateloitus kohdistui sosiaalidemokraattinuoriin, on murhaajien motiivi ollut todennäköisimmin poliittinen, ainakin osaltaan.
Mitä Marxiin tulee, niin minä säälin näitä kasvattamattomia ihmisiä, jotka luulee kouluttamattomuuttaan Marxia jonkun sosialismi- ideologian pystyyn laittajaksi. Marx oli teoreettinen taloustieteilijä - vasemmistolainen ja köyhä kylläkin indeed, mutta hän ei liity esimerkiksi Neuvostoliiton kommunistiseen järjestelmään. Ja ilman sosiaalidemokratiaa ei näillä nyt netissä rasismiaan mouhottavilla olisi varmaan edes sukkia jalassa tänä päivänä, puhumattakaan että heidän köyhiä perheitään olisi mikään yhteiskunta tukenut millään yhteiskunnan avustuksilla paremmin tienaavien palkkarahosita koskaan.
Norjan massamurhaaja on sairas, ja vielä sairaampi on se rikollisorganisaatio, josta kyseinen Norjassa pe 23.07. 2011 uutistiedon mukaan lähes satamäärin viattomia teloittanut - joko kuvitellen itsensä osaksi jotakin suurempaa kuvittelemaansa politiikkaa, tai oltuaan osa jotakin rikollisjärjestöä- oli mahdollisesti tai oletettavasti ehkä ideansa sairaalle teolleen imenyt. - analyysi antti
no.... kirjoitti:
Erikoista läppää sulla, ottaen huomioon että me tavikset ei vielä edes tiedetä, että mistä tarkalleen Norjan verilöylyssä on ollut kyse, mutta ehkä sitten olet minua parempi internet- tuntija ja sosiaalinen nettiliikkuja ja jo päässyt käsiksi lehtien uutisoimaan mahdollisen murhaajan kirjalliseen salanimituotantoon, jos kerran osaat noin tarkasti sanoa Norjan massamurhaajan sairaasta sielusta. Minun käsittääkseni mikään muu ei siinä ole varmaa vielä nyt Norjan tragediassa, kuin se, että koska massateloitus kohdistui sosiaalidemokraattinuoriin, on murhaajien motiivi ollut todennäköisimmin poliittinen, ainakin osaltaan.
Mitä Marxiin tulee, niin minä säälin näitä kasvattamattomia ihmisiä, jotka luulee kouluttamattomuuttaan Marxia jonkun sosialismi- ideologian pystyyn laittajaksi. Marx oli teoreettinen taloustieteilijä - vasemmistolainen ja köyhä kylläkin indeed, mutta hän ei liity esimerkiksi Neuvostoliiton kommunistiseen järjestelmään. Ja ilman sosiaalidemokratiaa ei näillä nyt netissä rasismiaan mouhottavilla olisi varmaan edes sukkia jalassa tänä päivänä, puhumattakaan että heidän köyhiä perheitään olisi mikään yhteiskunta tukenut millään yhteiskunnan avustuksilla paremmin tienaavien palkkarahosita koskaan.
Norjan massamurhaaja on sairas, ja vielä sairaampi on se rikollisorganisaatio, josta kyseinen Norjassa pe 23.07. 2011 uutistiedon mukaan lähes satamäärin viattomia teloittanut - joko kuvitellen itsensä osaksi jotakin suurempaa kuvittelemaansa politiikkaa, tai oltuaan osa jotakin rikollisjärjestöä- oli mahdollisesti tai oletettavasti ehkä ideansa sairaalle teolleen imenyt."Erikoista läppää sulla, ottaen huomioon että me tavikset ei vielä edes tiedetä, että mistä tarkalleen Norjan verilöylyssä on ollut kyse, mutta ehkä sitten olet minua parempi internet- tuntija ja sosiaalinen nettiliikkuja ja jo päässyt käsiksi lehtien uutisoimaan mahdollisen murhaajan kirjalliseen salanimituotantoon, jos kerran osaat noin tarkasti sanoa Norjan massamurhaajan sairaasta sielusta."
Tuolla ylempänä on linkki ampujan ( väitetyn taustaryhmän) laatimaan 1500-sivuiseen järkäleeseen. Eivät lehdet tätä vielä ole uutisoineet. Nehän tulevat aina jälkijunassa. Kyseessä on poliittinen terrorismi eliittiä ("marxilaisia") vastaan. Demarien nuorisoleirille iskettiin siksi että se on heidän/hänen poliittisen ideologiansa mukaisesti tarkoituksellista (tapetaan seuraava sukupolvi) sekä sen shokkiarvon vuoksi, tämä on tyypillistä poliittiselle terrorismille.
Käsittääkseni tavoitteena ei ole vain tämä yksi isku vaan iskeminen jatkuvasti "Euroopan pettureita" vastaan (olettaen että tekijä ei ole harhainen vaan taustaryhmä on todella olemassa). Euroopan ja länsimaisen perinteen pettureita ovat siis !tekijän! mielestä monikultturistit/marxilaiset ('punavihervasemmisto'). - 21
analyysi antti kirjoitti:
"Erikoista läppää sulla, ottaen huomioon että me tavikset ei vielä edes tiedetä, että mistä tarkalleen Norjan verilöylyssä on ollut kyse, mutta ehkä sitten olet minua parempi internet- tuntija ja sosiaalinen nettiliikkuja ja jo päässyt käsiksi lehtien uutisoimaan mahdollisen murhaajan kirjalliseen salanimituotantoon, jos kerran osaat noin tarkasti sanoa Norjan massamurhaajan sairaasta sielusta."
Tuolla ylempänä on linkki ampujan ( väitetyn taustaryhmän) laatimaan 1500-sivuiseen järkäleeseen. Eivät lehdet tätä vielä ole uutisoineet. Nehän tulevat aina jälkijunassa. Kyseessä on poliittinen terrorismi eliittiä ("marxilaisia") vastaan. Demarien nuorisoleirille iskettiin siksi että se on heidän/hänen poliittisen ideologiansa mukaisesti tarkoituksellista (tapetaan seuraava sukupolvi) sekä sen shokkiarvon vuoksi, tämä on tyypillistä poliittiselle terrorismille.
Käsittääkseni tavoitteena ei ole vain tämä yksi isku vaan iskeminen jatkuvasti "Euroopan pettureita" vastaan (olettaen että tekijä ei ole harhainen vaan taustaryhmä on todella olemassa). Euroopan ja länsimaisen perinteen pettureita ovat siis !tekijän! mielestä monikultturistit/marxilaiset ('punavihervasemmisto').Joop joop Anaali Antti. Sinä tietenkin olet jo käynyt läpi tuon 1500 sivun teoksen. Oletkos sukua Paavo Väyryselle ? En oikein usku että norskin tekstistä tulee löytymään termiä "PUNAVIHERVASEMMISTO". Kovasti olet tuomitsemassa tekoa, mutta samalla SELVÄSTI ihailet sitä. Poliittisesta terrorista et tiedä yhtään mitään, sillä teko on ainut laatuinen juuri siittä lapset/nuoret otettiin kohteiksi. Jos haluat tutustua malli kappaleisiin poliittisesta terrorismista niin tutustu ensin Pohjois-Irlannin kriisin historiaan tai Baskimaan tapahtumiin, mutta älä puhu paskaa ja tehdä näistä asioista jotakin muuta kuín ne ovat.
- analyysi antti
21 kirjoitti:
Joop joop Anaali Antti. Sinä tietenkin olet jo käynyt läpi tuon 1500 sivun teoksen. Oletkos sukua Paavo Väyryselle ? En oikein usku että norskin tekstistä tulee löytymään termiä "PUNAVIHERVASEMMISTO". Kovasti olet tuomitsemassa tekoa, mutta samalla SELVÄSTI ihailet sitä. Poliittisesta terrorista et tiedä yhtään mitään, sillä teko on ainut laatuinen juuri siittä lapset/nuoret otettiin kohteiksi. Jos haluat tutustua malli kappaleisiin poliittisesta terrorismista niin tutustu ensin Pohjois-Irlannin kriisin historiaan tai Baskimaan tapahtumiin, mutta älä puhu paskaa ja tehdä näistä asioista jotakin muuta kuín ne ovat.
En ole koko tekstiä todellakaan lukenut läpi. Asiansa osaava analyytikko kyllä osaa kertoa heti tekstin jäsentelystä, lauserakenteista jne. paljonkin. Tekstissä ei tietenkään esiinny sanaa punavihervasemmisto, eihän se ole edes kirjoitettu suomeksi. Ymmärsit varmaankin kontekstin, jos et niin sille minä en mitään voi.
En ihaile tekijää vaan pidän häntä psykopaattina ja terroristina. Motiivien ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat kaksi eri asiaa. Yritäpä pitää ne suurimmat tunteenpurkauksesi kurissa. - BONA UMBER
analyysi antti kirjoitti:
En ole koko tekstiä todellakaan lukenut läpi. Asiansa osaava analyytikko kyllä osaa kertoa heti tekstin jäsentelystä, lauserakenteista jne. paljonkin. Tekstissä ei tietenkään esiinny sanaa punavihervasemmisto, eihän se ole edes kirjoitettu suomeksi. Ymmärsit varmaankin kontekstin, jos et niin sille minä en mitään voi.
En ihaile tekijää vaan pidän häntä psykopaattina ja terroristina. Motiivien ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat kaksi eri asiaa. Yritäpä pitää ne suurimmat tunteenpurkauksesi kurissa.Etkä tiennyt edes että koko teos oli suurimmalta osaltaan UNABOMBER plagiaatti. Älykäs ja herkkä mies, JOKA NYT VAIN kopio toisen ajatuksia. Hyvä yritys sinulta ANAALI TROLLI.
- juurikin näin
Ristiriitaista siihen nähden että somaleita ja muita pakolaisia on kuolemaas kymmeniä miljoonia nälkään vain sen vuoksi, koska länsimaat ovat ostaneet maa-alueet eikä valtiolla ole ruokkia omia kansalaisiaan, mutta on antaa ulkomaille moninkertaisesti ruokaa ja muita luonnovaroja.
- näin on
Seuraavan 10 vuoden aikana, jos lämpötila vielä nousee, Afrikan viljasato puolittuu ja silloin puhutaan sadoista miljoonaista nälkään kuolevista ihmisistä. Karjaeläimistä syövät puolet maailman viljasta.
- H
näin on kirjoitti:
Seuraavan 10 vuoden aikana, jos lämpötila vielä nousee, Afrikan viljasato puolittuu ja silloin puhutaan sadoista miljoonaista nälkään kuolevista ihmisistä. Karjaeläimistä syövät puolet maailman viljasta.
Joo, ja niillä Afrikan hedelmällisimmillä maanosilla kasvatetaan tupakkaa yms. tosi tärkeitä tuotteita länsimaille!
Tämä on tosiasia.
Järkyttyneenä olen tutkinut viime päivinä aihetta internetin avulla ja löytänyt todella paljon järkyttävää tietoa massiivisesta hankkeesta jolla on saatettu afrikan väestö kurjuuteen länsimaiden taholta.
Tieto lisää tuskaa. Voi miten paikkansa tuo lause pitääkin.
- tämäkin-
Natsi Saksassa teloitettiin elintarvikkeiden pula-aikana mijoona juutalaista. Tämä on pientä siihen verrattuna miten paljon kuolee ihmisiä seuraavien vuosikymmenien aikana. 5,6 miljardia ihmistä elää alle 100 eurolla kuukaudessa ja tämä ei todellakaan riitä tulevaisudessa.
- Et silleen
So what ? Suomen päättäjien tehtävä on keskittyä suomalaisten asioihin, ei sinisilmäiseen maailman parantamiseen, joka perustuu oman maan kansalaisten syrjimiseen.
Sitä paitsi näiden kolmansien maiden ongelmista ovat vastuussa vain ja ainoastaan siirtomaavaltoina toimineet valtiot sekä kolmansien maiden kansalaiset itse.
Jos ei meno miellytä, pitää ottaa lapio kauniiseen käteen ja tehdä jotain oman tulevaisuutensa eteen. Niin myös suomalaiset ovat joutuneet aikoinaan tekemään. Mitään ei ole saavutettu valmiina tai ilmaiseksi.
- Hutkijaluonne
Ei sulje toisiaan pois nämä:
"Kyseessä ei siis ole mikään hullu asemies, tai äärikristitty, ei edes äärioikeistolainen. Tekijä on akateeminen tutkija luonne joka on päätynyt omiin lopputulemiinsa, joiden loppuseuraukset ovat olleet hirvittävät. "
Valitettavasti ihminen voi olla hullu asemies, ääriuskonnollinen, ääripoliittinen ja silti tutkijaluonne. Vaikkapa akateeminen sellainen.- analyysi antti
"Valitettavasti ihminen voi olla hullu asemies, ääriuskonnollinen, ääripoliittinen ja silti tutkijaluonne. Vaikkapa akateeminen sellainen"
Tekijä ei selvästi ole kovin uskonnollinen, älä anna ristiritari symboliikan hämätä. Se tarkoittaa nimenomaan anti-islamilaisuutta. Ääripoliittinen tekijä on aivan varmasti (täysin oman poliittisen ideologiansa sokaisema). Siksi juuri vastustinkin "hullu pyssymies" tulkintaa. Hully pyssymies on mielialalääkkeillä topattu harhainen räiskijä. Tämä norjalainen ei sellainen mielestäni ole. Hän ei mennyt saareen ampumaan harhoissaan "mörköjä" vaan demarien nuorisoleiriläisiä ja juuri sen hän tekikin. Eli oli niinsanotusti täysin syyntakeinen. Teoilla on selvä, harkittu poliittinen motiivi. Psykopaatin piirteitä hänestä aivan varmasti löytyy sillä ilman sellaisia ei tapeta yli 80 ihmistä ampumalla lähietäisyydeltä. - mitä eroa?
analyysi antti kirjoitti:
"Valitettavasti ihminen voi olla hullu asemies, ääriuskonnollinen, ääripoliittinen ja silti tutkijaluonne. Vaikkapa akateeminen sellainen"
Tekijä ei selvästi ole kovin uskonnollinen, älä anna ristiritari symboliikan hämätä. Se tarkoittaa nimenomaan anti-islamilaisuutta. Ääripoliittinen tekijä on aivan varmasti (täysin oman poliittisen ideologiansa sokaisema). Siksi juuri vastustinkin "hullu pyssymies" tulkintaa. Hully pyssymies on mielialalääkkeillä topattu harhainen räiskijä. Tämä norjalainen ei sellainen mielestäni ole. Hän ei mennyt saareen ampumaan harhoissaan "mörköjä" vaan demarien nuorisoleiriläisiä ja juuri sen hän tekikin. Eli oli niinsanotusti täysin syyntakeinen. Teoilla on selvä, harkittu poliittinen motiivi. Psykopaatin piirteitä hänestä aivan varmasti löytyy sillä ilman sellaisia ei tapeta yli 80 ihmistä ampumalla lähietäisyydeltä.Millainen psykopaatti pitää olla ,että antaa kuolla kymmeniä miljoonia ihmisiä nälkään vain sen vuoksi, jotta olisi itsellään ruokaa?
- herää vätys
Yritätkö oikeasti laittaa lehmän ja somalin samalle viivalle?
- kyllä kyllä
Maailman karjaeläimet paskovat yli 140 kertaa enemmän kuin 300 miljoonaa yhdysvaltalaista yhteensä. Karjaeläimien kaasut ja lanta tuottavat metaania noin 40 tonnia sekunnissa.
Noin kymmenen litraa vettä tarvitaan 500 grammmaa lihaa kohti. 500 grammaa lihaa kohti tarvitaan vettä noin 10 litraa. Viljelemiseen tarvitaan vettä 500 grammaa kohti noin 700 litraa...
Tässä on paljon suuremmat asiat kyseessä kuin muutama pakolainen Euroopassa.- Hyvä witsi
HA HA HA
- Vegaanihipit
saavat hörhöillä miten paljon tahansa, eikä se muuta muiden käyttäytymistä mitenkään. Karjaa kasvatetaan edelleen, koska ihminen on lihasyöjä ja liha on ah niin hyvää. Sille eivät vegaanit voi mitään, vaan pysyvät fanaattisena marginaaliryhmänä, jopiden ajattelu ja omatunto on kieroutunut.
- sitä saa mitä tilaa
lyhyesti voisi tiivistää, että kyse oli vastaiskusta nwo-agendaa vastaan jossa pnakkiirit sekoittavat maailman, tuhoavat kansallisvaltiot ja keskiluokan, sekoittavat rodut ja lopulta orjuuttavat ihmisen.
Eikäöhän näitä tekoja alla pikku hiljaa olla enemmän ja kohteeksi joutuvat todelliset syylliset toivon mukaan eivätkä viattomat.
Yleensä on niin että sitä saa mitä tilaa ja nwo-eliitti on nyt tilannut tällaista. - tulevaisuus.........
Alkeellisten käsittelytapojen vuoksi ruuasta saadaan talteen 60 prosenttia. Tarvitaan energiaa käyttöön paljon paljon enemmän, jotta ruokaa voitasiin käsitellä nykyaikaisin menetelmin. Ihmistyövoima ei auta tässä asiaa mitään. Suomessa kotitaloidet käyttävät sähköstä ainoastaan 21 prosenttia ja polttoaineita 3 prosenttia.
- niinpä ...
lyhyesti voisi tiivistää, että kyse oli vastaiskusta nwo-agendaa vastaan jossa pankkiirit ja globalistit sekoittavat maailman, tuhoavat kansallisvaltiot ja keskiluokan, sekoittavat rodut ja lopulta orjuuttavat ihmisen .
Eiköhän näitä tekoja alla pikku hiljaa olla enemmän ja kohteeksi joutuvat todelliset syylliset toivon mukaan eivätkä viattomat.
Yleensä on niin että sitä saa mitä tilaa ja nwo-eliitti on nyt tilannut tällaista.
Ei voida vaatia että ihmisen pitäisi sopeutua mihin tahansa.
- hassu-1
Nwo on vakavasti otettava järjestö, joka ei ole mikään mielikuvitussalaliitto.
Mikä muu, kun jonkinlainen suunnitelma saattaisi selittää islaminuskoisten invaasion Eurooppaan. Suunnitelma johon johtavat poliitikot on jollain tavalla saatu mukaan.
Analyysi on aika hyvä mielestäni ja saattaa olla lähellä totuutta, mikäli sellaista koskaan saamme selville. - mielenkiinnosta -..
Mitä poliittista suuntausta analyysi antti edustaa ?
- miten on ?
Kytkeytyykö Olof Palme ja Anna Lindh jotenkin tähän vai ovatko ne tapahtuneet kaikesta huolimatta...
Palme luultavasti vieraanvallan arvostelun vuoksi ja Lindh taas ehkä sattumalta.. - analyysi antti
analyysi antti on poliittisesti sitoutumaton keskusta-oikeistolainen.
- Demosthenes
Jep, jep.
On sitä itsekin tullut mietittyä monenlaista kauheaa oman päänsä sisällä, kun on ajatellut maailman epäoikeudenmukaisuutta ja vallankäytön seurauksia. Johtopäätökset ovat vain olleet kovin erilaisia kuin tällä Norjan murhamiehellä.
Ei minua eurooppalaisen kulttuurin murtuminen huoleta; kulttuurin on tarkoituskin elää ja muuttua. Jos jokin minua huolettaa, se on hyvinvoinnin mukanaan tuoma ajatus siitä, että oma luksus on näköjään tärkeämpää kuin toisten ihmisten, tai koko ekosysteemin, hyvinvointi.
No, jos järjestelmä alkaa murtua, kyllä minäkin taistelen kynsin ja hampain elämästäni, ja rakkaitteni elämistä, mutta mitä tuo väkivalta auttaa muuta kuin ruokkimaan lisää väkivaltaa? Ajatelkaa Ranskan vallankumousta: satoja tuhansia teilattuja ja lopputuloksena keisarikunta monarkian sijaan.
Jos minä syyllistä sormella osoittaisin, niin kohdistaisin sen nykyiseen supervauraaseen väestönosaan ja heidän kanssaan kaveeraavaan poliittiseen eliittiin. Silti en ryhdy ketään ampumaan, ennen kuin henki on kyseessä.
Ja missään tapauksessa en valitsisi kohteekseni lapsia, jotka ovat valmiita osallistumaan yhteisen järjestelmän rakentamiseen. Se on... en tiedä, millä sanoilla sitä kuvailisin... nihilististä, kyynistä, rasistista, sosiaalidarwinistista, järkyttävää, surullista, vastenmielistä, kuvottavaa, misantrooppista, perusteetonta, täysin-uskomatonta-ihmisen-tekemäksi-mutta-kuitenkin-niin-kovin-valitettavan-inhimillistä.
Kaikki, tai ainakin ylivertaisesti suurin osa meistä kykenee kuvittelemaan paremman maailman, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä tai nääntyä nälkään tai parannettaviin sairauksiin. Yritetäänkö? - kerro spede
Mikä vittu on NWO?
- katso viki
New World Order (NWO)
- näin kävi
Tässä näemme miten paljon tuhoa yksi ihminen saa aikaiseksi. Sadan ihmisen puolisotilaallinen ääriryhmä laittaisi koko suurkaupugin matalaksi. Yhdysvalloissa on jopa tuhansien ihmisten muodostamia puolisotilaallisia ryhmiä, joiden aatteet ovat yhteikuntavastaisia.
- tämä ei ole leikin a
Norjan tuhot on huono esimerkki näille rymille, koska näkevät mihin yksikin ihminen kykenee ihmisasutuksen keskellä. Tämä pitää ottaa todesta ja riisua kaikki aseelliset ryhmät aseista.
- .
tämä ei ole leikin a kirjoitti:
Norjan tuhot on huono esimerkki näille rymille, koska näkevät mihin yksikin ihminen kykenee ihmisasutuksen keskellä. Tämä pitää ottaa todesta ja riisua kaikki aseelliset ryhmät aseista.
Myös islamilaiset terroristijärjestöt?
Vai koskeeko kehotuksesi vain valkoisia länsimaalaisia.
Ja mitä islamilaisten terrorijärjestöjen aseista riisuntaan tulee, niin lykkyä tykö. Voit aloitaa Malmöstä, jossa ammuskellaan jo poliisiasemaakin rynnäkkökivääreillä. - onnea matkaan
tämä ei ole leikin a kirjoitti:
Norjan tuhot on huono esimerkki näille rymille, koska näkevät mihin yksikin ihminen kykenee ihmisasutuksen keskellä. Tämä pitää ottaa todesta ja riisua kaikki aseelliset ryhmät aseista.
sinusta siis mukavaa jäädä nwo-eliitin orjaksi
- sanoppa muuta
. kirjoitti:
Myös islamilaiset terroristijärjestöt?
Vai koskeeko kehotuksesi vain valkoisia länsimaalaisia.
Ja mitä islamilaisten terrorijärjestöjen aseista riisuntaan tulee, niin lykkyä tykö. Voit aloitaa Malmöstä, jossa ammuskellaan jo poliisiasemaakin rynnäkkökivääreillä.Kroppaan upotetun nukutusaine kapselin käyttöön otto mahdollistaisi ihmisten paremman kontrolloimisen. Tähän ei varmaan ihmisillä olisi vastaan sanomista, jos tällä saadaan kaikenlainen rikollisuus lopetettua.
- uudistuksia
sanoppa muuta kirjoitti:
Kroppaan upotetun nukutusaine kapselin käyttöön otto mahdollistaisi ihmisten paremman kontrolloimisen. Tähän ei varmaan ihmisillä olisi vastaan sanomista, jos tällä saadaan kaikenlainen rikollisuus lopetettua.
Jotakin vastaavaa on kehiteltävä, koska ihmiset eivät halua elää pelon vallassa. Julkisille paikoille meneville väylille voisi pystyttää tarkastuspisteitä. Näin saataisin myöskin myymälä varkaudet loppumaan. Normaaleila lainkuuliaisilla ihmisillä ei olisi tähän mitään vastaan sanomista. Jos olisi niin silloin ihmisiä ei haittaa rikollisuus ja murhat.
- Valtakunnanoikeus
Ristiriita on siinä, että Äärioikeisto on hommissa Bilderberg jengille, eikä suinkaan vastusta sitä, eikä siis sitä kautta niiden alullelaittamaa kulttuurien pakkosekoittamista ja islamilaista maahanmuuttoa.
Äärioikeiston hihhulit ovat täysin samanlaisia, kuin ääri-islamin hihhulit. Yhteiskunnallinen kaaos palvelee vain loiseliitin veropakolaisia, monikansallisten pankkien suursijoittajia, niitä vapaamatkustajia, jotka käyttävät Suomenkin valtiota käteiskassanaan, korruptioministereitten suosiollisella avustuksella.- Samaa tarkoitusta
NWO:n, Bilderbergin, EU_pomojen ym kansojenmurhaajasakin tavoite on totaalinen yhteiskuntakaaos kaikkialla, kansallisvaltioitten hajottaminen on jo aika pitkälle onnistunut, hajoita ja hallitse, kerää hyöty, eli ilmainen jättipotti pankkien lainojen ja vakuuksien kautta. Se on helppoa kun sen osaa. Ihmishengistä ei mitään väliä.
Mitä enemmän ihmiset täällä tai muualla riitelevät keskenään, sitä varmemmin loiseliitti lihoo ja voi paksusti Cayman Saarillaan. - D
Samaa tarkoitusta kirjoitti:
NWO:n, Bilderbergin, EU_pomojen ym kansojenmurhaajasakin tavoite on totaalinen yhteiskuntakaaos kaikkialla, kansallisvaltioitten hajottaminen on jo aika pitkälle onnistunut, hajoita ja hallitse, kerää hyöty, eli ilmainen jättipotti pankkien lainojen ja vakuuksien kautta. Se on helppoa kun sen osaa. Ihmishengistä ei mitään väliä.
Mitä enemmän ihmiset täällä tai muualla riitelevät keskenään, sitä varmemmin loiseliitti lihoo ja voi paksusti Cayman Saarillaan.Mietin tuossa, että onkohan tuohon "monikulttuuristamiseen" otettu mallia jenkeistä, meinaan siltä ajalta jolloin sinne tuotiin orjia, tai oikeastaan sen jälkeisestä ajasta kun orjuus kiellettiin maassa. Silloinhan oli tehtävä paljon propagandaa jonka avulla ns. mustat saatiin pidettyä ruodissa, etteivät he olisi alkaneet peräämään heille kuuluvaa tasavertaista oikeutta kuin valkoisillakin. Ja niin kuin huomaamme jenkeissä on tänä päivänäkin selvä ero mustien ja valkoisten välillä, siitä pitää järjestelmällinen piilopropaganda huolen.
Esimerkiksi Eu:n tavoite maahanmuuttopolitiikassaan antaa viitteitä samanlaiseen järjestelmälliseen tilaan, jossa eri kansallisuuksia/kulttuureja sekoittamalla kansat saadaan pidettyä jännitteen avulla kontrolloidussa tilassa.
- Korvatillikka
Oletko Breivikin puolestapuhuja, analyysi antti?
Tosin kumoat omat sanasi:
"Kyseessä ei siis ole mikään hullu asemies, tai äärikristitty, ei edes äärioikeistolainen."
"Norjan ampuja on psykopaatti murhaaja, ei mikään sankari."
Mikä on siis lopullinen mielipiteesi?- Psykiatri
Murhaajien ja väkivallan puolestapuhujat, sotahullut ja muut sairaat on saatava pakkohoitoon.
- Osu ongelmaan
Psykiatri kirjoitti:
Murhaajien ja väkivallan puolestapuhujat, sotahullut ja muut sairaat on saatava pakkohoitoon.
Väkivaltaan yllyttäjien ja uhoajien sensurointi ja nettipoliisivalvonta kohdistumaan äärioikeistolaisiin.
- Jaettu Ilo
Osu ongelmaan kirjoitti:
Väkivaltaan yllyttäjien ja uhoajien sensurointi ja nettipoliisivalvonta kohdistumaan äärioikeistolaisiin.
Psykopaatti narsistit pois vallasta, valta takaisin kansalle, Suomen itsenäisyys takaisin, kunnollinen perusturva ja toimeentulo kaikille suomalaisille, tämä on tie hyvinvointiin.
Julkiset palvelut takaisin valtiolle, ei yksityistämiselle, kyllä jokaisen ihmisen hyvinvoinnille. - analyysi antti
"
Tosin kumoat omat sanasi
"
En kumoa
"
"Kyseessä ei siis ole mikään hullu asemies, tai äärikristitty, ei edes äärioikeistolainen."
"
Kyseessä on harkittu, suunnitelmallinen poliittinen terrorismi. Tekijä ei ole fundamentalisti kristitty eikä uusnatsi. Hän ei myöskään ole mikään harhainen mielenterveyspotilas. Psykopaatti hän aivan varmasti on. Tosin niin on moni muukin, epäilenpä että esimerkiksi johtavissa poliitikoissa ja suuryritysten johtajissa on psykopaatteja paljonkin.
"
"Norjan ampuja on psykopaatti murhaaja, ei mikään sankari."
"
Juuri näin.
- mölleripölleri
Mielenkiintoista että hän oli homo, massamurhaajat usein ovat olleet homoja. Kaipa se liittyy rajojen rikkomiseen. Eli ovat sellaisia, joilla on tapana rikkoa rajoja ja mennä äärimmäisyyksiin.
- 1+1=X?
Mikä logiikka murha- iskuissa?
Taisi murhamiehen teoriat mennä vähän pieleen ?
Noin raukkamaiset siviilien (etenkin nuorten ampumiset) eivät ainakaan nosta mitenkään äärioikeistolaisten ajatusten poliittista kannatusta?
Jos seuraa vielä vastaavanlaisia teurastuksia romahtaa äärioikeistolaisten nousu lisää ja silloin on vaarana että kun ei saada poliittista valtaa demokratian keinoin turvaudutaan terrorismiin?- analyysi antti
"
Mikä logiikka murha- iskuissa?
"
Epäiletkö että esimerkiksi islamisti terroristit eivät toimi täysin loogisesti oman viitekehyksensä sisällä ? Kyllä toimivat. Islamistit pystyvät perustelemaan terrorisminsa omilla opinkappaleillaan ja kulttuuritaustansa käyttäytymiskoodilla. Eivät he ole hulluja.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että se pitäisi hyväksyä. Ihan sama juttu tässä Norjan massamurhassa.
Norjan ampuja ei ollut äärioikeistolainen (eli uusnatsi, pikemminkin vähän kallellaan USA:n neocon-ajatteluun ja ainakin pro-Israel/pro-Sionismi ajattelua löytyy) vaikka media niin väittääkin. Media on siis yksinkertaisesti väärässä, mikä ei tietysti suuri ihme ole.
Norjan ampuja kokee olevansa vapaustaistelija ja kohteet ovat miehittäjän (monikultturismi) edustajia. Hän on vapauttamassa Norjaa ja länttä, aivan kuten idolinsakin Norjalainen vapaussoturi Max Manus:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Max_Manus
"Max Manus osallistui vapaaehtoisena Sallan rintamalla Suomen talvisotaan. Saksalaisten miehitettyä Norjan hän palasi kotimaahansa ja liittyi vastarintaliikkeeseen. Hän joutui Gestapon yllättämäksi, mutta hyppäsi pimennysverhon läpi ulos ja päätyi sairaalaan. Hän pakeni sieltä Ruotsiin ja Englantiin opiskelemaan laskuvarjohyppyä, piileskelyä ja sabotointia. Palattuaan takaisin Norjaan Manus alkoi sabotoida saksalaisten joukkoja. Hänen tärkeimpänä tuhotyönään pidetään suuren miehistönkuljetusalus Donaun upottamista.
Manus oli saksalaisten etsintäkuulutuslistojen kärjessä, mutta kulki silti rauhassa Oslon kaduilla luottaen siihen, etteivät maanmiehet ilmianna häntä. Hänestä tuli kansallissankari, jonka sanottiin aiheuttaneen saksalaisille enemmän tappioita kuin yhdenkään varsinaisen sotilasoperaation."
--
Breivikin mielestä monikultturistit ("marxilaiset) ja heidän maahanlaskemansa islamilaiset maahanmuuttajat ovat valloittajia, aivan kuten saksalaiset natsit aikoinaan. Siksi heitä vastaan pitää hyökätä aseellisesti ja ilman sääliä. Jos Suomi miehitettäisiin niin varmasti minäkin pyrkisin taistelemaan miehitystä vastaan.
Mielestäni tällainen rauhanajan poliittinen väkivalta ala Breivik ei ole hyväksyttävää (se on pahuutta) ja analyysi antti ei olisi lainkaan pahoillaan vaikka Breivik "hoideltaisiin" välittömästi tuomionsa luvun jälkeen. Toivoisin kuitenkin että hän se tuomionsa saisi sillä silloin uhritkin saisivat oikeutta. - 1+1=Y
analyysi antti kirjoitti:
"
Mikä logiikka murha- iskuissa?
"
Epäiletkö että esimerkiksi islamisti terroristit eivät toimi täysin loogisesti oman viitekehyksensä sisällä ? Kyllä toimivat. Islamistit pystyvät perustelemaan terrorisminsa omilla opinkappaleillaan ja kulttuuritaustansa käyttäytymiskoodilla. Eivät he ole hulluja.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että se pitäisi hyväksyä. Ihan sama juttu tässä Norjan massamurhassa.
Norjan ampuja ei ollut äärioikeistolainen (eli uusnatsi, pikemminkin vähän kallellaan USA:n neocon-ajatteluun ja ainakin pro-Israel/pro-Sionismi ajattelua löytyy) vaikka media niin väittääkin. Media on siis yksinkertaisesti väärässä, mikä ei tietysti suuri ihme ole.
Norjan ampuja kokee olevansa vapaustaistelija ja kohteet ovat miehittäjän (monikultturismi) edustajia. Hän on vapauttamassa Norjaa ja länttä, aivan kuten idolinsakin Norjalainen vapaussoturi Max Manus:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Max_Manus
"Max Manus osallistui vapaaehtoisena Sallan rintamalla Suomen talvisotaan. Saksalaisten miehitettyä Norjan hän palasi kotimaahansa ja liittyi vastarintaliikkeeseen. Hän joutui Gestapon yllättämäksi, mutta hyppäsi pimennysverhon läpi ulos ja päätyi sairaalaan. Hän pakeni sieltä Ruotsiin ja Englantiin opiskelemaan laskuvarjohyppyä, piileskelyä ja sabotointia. Palattuaan takaisin Norjaan Manus alkoi sabotoida saksalaisten joukkoja. Hänen tärkeimpänä tuhotyönään pidetään suuren miehistönkuljetusalus Donaun upottamista.
Manus oli saksalaisten etsintäkuulutuslistojen kärjessä, mutta kulki silti rauhassa Oslon kaduilla luottaen siihen, etteivät maanmiehet ilmianna häntä. Hänestä tuli kansallissankari, jonka sanottiin aiheuttaneen saksalaisille enemmän tappioita kuin yhdenkään varsinaisen sotilasoperaation."
--
Breivikin mielestä monikultturistit ("marxilaiset) ja heidän maahanlaskemansa islamilaiset maahanmuuttajat ovat valloittajia, aivan kuten saksalaiset natsit aikoinaan. Siksi heitä vastaan pitää hyökätä aseellisesti ja ilman sääliä. Jos Suomi miehitettäisiin niin varmasti minäkin pyrkisin taistelemaan miehitystä vastaan.
Mielestäni tällainen rauhanajan poliittinen väkivalta ala Breivik ei ole hyväksyttävää (se on pahuutta) ja analyysi antti ei olisi lainkaan pahoillaan vaikka Breivik "hoideltaisiin" välittömästi tuomionsa luvun jälkeen. Toivoisin kuitenkin että hän se tuomionsa saisi sillä silloin uhritkin saisivat oikeutta." Breivikin mielestä monikultturistit ("marxilaiset) ja heidän maahanlaskemansa islamilaiset maahanmuuttajat ovat valloittajia, aivan kuten saksalaiset natsit aikoinaan. Siksi heitä vastaan pitää hyökätä aseellisesti ja ilman sääliä. Jos Suomi miehitettäisiin niin varmasti minäkin pyrkisin taistelemaan miehitystä vastaan. "
Tuollaisia juttuja tulee kai silloin kun sekoittaa uskonnon ja politiikan keskenään(pohjimmiltaan ne ovatkin yleensä sekoittuneet toisiinsa myös Islamissa) ?
Ketä sitten ovat nuo "marxilaiset" marsilaiset ovat myös joidenkin mielestä aikamoinen uhka?
Olivatko leirin nuoret siten niitä "marxilaisia" tai islamilaisia valloittajia ?
- eu hyvää päivää
Kansalaiset jotka puolustavat rikollisuutta ja murhaajia eivät ole elämänsä arvoisia pois lukien asianajajat. Kuka saa kiksejä lapsen taposta?
- analyysi antti
"
A touch of the Unabomber?
Hans Rustad
23.07.2011 kl. 12.52
Who is Anders Behring Breivik, who now stands accused of executing the worst terrorattack and massacre in Norwegian history. The public wants to know: How this was possible. Was there no early warning, that should have been detected?
Behring Breivik was an active commentator on this site in the fall of 2009, especially. In the course of a few months he wrote some 75 pieces, some of them quite extensive.
They offer some interesting insights into his ideas at the time. He writes mostly about what Americans call the cultural war; focused on immigration, demography, identity, and politics in the broader sense.
His main enemy is not muslims, but multiculturalists and what he calls cultural marxists. This is a term that some on the political right uses. It is vague and can be used about almost anything. Because it is so imprecise this editor raised an inner red flag when Behring Breivik used it about the Frankfurter School. This was an important philosophical school in Germany, after the war, led by Adorno and Horkheimer. That Behring Breivik classified them as cultural marxists indicated that he did not really know cultural history. But that does not make him an extremist.
Actually there is nothing in Behring Breivik’s writings that indicates that he was violent.
His thoughts about multicultural society are run of the mill on the political right, with some personal eccentric ideas, i.e. the use of the word conservatism. He calls himself and the movement he identifies with national conservatism. He writes positively about Israel and the Jews’ right to defend themselves. He argues against ethnocentrism and says the answer to racism cannot be another form of racism.
Design
Behring Breivik uses some terms that indicates a more dubious side: he thinks the cultural marxists are deceitful. They hide their real agenda. Behind a veneer of human rights and humanism they are surreptiously working for the realization of a political utopi of their own design. This utopia means the death of European culture and belief, and finally the subjugation of Europeans. He was convinced the cultural marxists are in cahoots with the islamists.
War is deceit
Behring Breivik relishes the phrase: War is deceit. He almost admires the cultural marxists for their brazenness: they are clever and smart, but he can see through their schemes.
Behring Breivik wanted to do something. He wanted this website to become the vocal point for the movement he dreamt of. He had some very lofty ideas that he presented, and indicated that he was well connected. Closer inspection showed this to be empty promises.
Behring Breivik showed up for one meeting and asked one question that showed who he was, the man with the grand ideas. The impression he left confirmed our perception that he was not reliable.
When reading his postings there are some interesting bits of information, that reminds one of the Unabomber:
In fall 2009 Behring Breivik says that he has been working on a book titled 2083 for three years. It already runs into 1400 pages! He offers to send it to the blogger Fjordman.
Behring Breivik seems like a very special case.
"
----
http://www.document.no/2011/07/a-touch-of-the-unabomber/ - analyysi antti
Breivik suunnitteli tarkkaan jäävänsä henkiin, hän on myös ottanut huomioon sen että saa kovimman mahdollisen tuomion. Katkelma hänen kirjastaan:
"Don‘t let the topics discussed in the books startle you too much. Many of the topics may seem completely absurd or too radical today, but in a couple of decades, you will start to understand its relevancy to our struggle. Nevertheless, if the content freaks you out too much, to a degree where you want to delete it, I would highly recommend you rather save it on a USB flash drive (small memory chip) and place the chip in a safe location. Because it is likely that you will want to read it at some point in time. After all, we can only ignore central aspects of reality for so long."
Eli hän katsoo että maailma on niin toisenlainen 20 vuoden kuluttua, koska käytännössä käydään sotaa monikultturistit muslimit vs. natiivit eurooppalaiset että hän vapautuessaan on käytännössä sankari joka loi vastarintaliikkeen. Mikäli hän saa kovimman tuomion minkä Norjassa voi saada hän on vapaa mies 21 vuoden kuluttua.- .Pisterivi.
"Mikäli hän saa kovimman tuomion minkä Norjassa voi saada hän on vapaa mies 21 vuoden kuluttua."
Väärin.
Ellei vietä loppuelämäänsä vankimielisairaalassa, niin sitten varmuudella kuolee vankilassa. Joko väkivaltaisesti tai vanhuuteen, Norjan laki nimittäin sallii tuomioiden jatkamisen viidellä vuodella kerrallaan. Eli ensin 21 vuotta, sitten viisi lisää ja niin edelleen.
Se on varmaa ettei tuo koskaan vapaaksi pääse.
- Saksasta:
Hyvä yhteenveto Analyysi Antilta. Joskus suomi24:ssa sittenkin kannattaa käydä lukemassa.
Täällä Saksan uutisissa raportoitiin nimenomaan, että Breivik on terävän älykäs psykopaatti, joka oli silminnäkijöiden mukaan hihkunut riemusta nuorisoa ampuessaan.
Hänen vihakirjoittelunsa ja islamfobinen bloginsa oli Norjassa suurelle yleisölle tuttuja. Mutta koska hän oli päällisin puolin asiallinen ja järkevä kansalainen, niin hänen "kirjalliseen harrastukseensa" ei puututtu. Hänellä nimenomaan kuviteltiin olevan niin paljon järkeä, ettei mene kirjoittelua pitemmälle ja käyttää pelkkää kynää aseenaan.
Saksa aikoo ottaa nyt vastaavat tekstinikkarinsa suurennuslasin alle.
Jos Suomessakin on vastaavanlaisen profiilin omaava kansalainen, niin tämän liikehdintää kannattaa seurata. Tosin se Suomen vastaava saattaa olla sellainen tyyppi, joka ei mielellään likaa omia käsiään verellä, vaan keskittyy lietsomaan vihaa. Joku vähemmän älykäs kansalainen sitten innostuuu tarttumaan hänen puolestaan tuumasta toimeen.
Toivottavasti näin ei käy. Mutta norjalaisetkin kuvittelivat vielä toissapäivänä, ettei niin sentään voi käydä. - NorsunluuTorneihin!
Taas tähänkin tapaukseen voisi todeta että se on sitä valtaa - kun murhaa aseettomia nuoria oikein urakalla ja jopa nauttii siitä.
Ihan älytön teko josta ei hyötynyt kukaan vaan päinvastoin se laskee euroopan oikeistolaispuolueiden kannatusta (juuri niiden jotka ovat monikulttuurisuuden vastustajia ! esim. Persut)
Ehkä Hulluudessa on joskus nerouden piirteitä mutta miksi Breivik ei perustanut Suur-Puoluetta tai liittynyt johonkin poliittiseen puolueeseen jossa olisi voinut haalia valtaa ?
Väkivalta on viimeinen vaihtoehto silloin kun asioita ei voi muuttaa politiikan avulla.
Norja ei ole mikään Diktatuuri siellä päättäjät valitaan äänestämällä eikä asioita Demokratioissa voi muuttaa muita murhaamalla.- Mitäs nyt?
Mielenkiintoista seurata, miten tämä kaamea joukkoteurastus vaikuttaa eräitten puolueitten kannatuslukuihin Suomessakin.
Voi olla että esimerkiksi osa PerSujen Halla-Aho-siivestä toteaa, että tällainen touhu menee ehdottomasti liian pitkälle ja ottaa terveellistä etäisyyttä koko puolueeseen.
Se mikä oli vielä viime viikolla sitä kuuluisaa "harmitonta läppää" on taínnut nyt menettää verisesti viattomuutensa.
- raakkuna1
Hyväksyn analyysi antin esityksen, ja tahdon täydentää esitystä Raakkunan mielipiteellä, joka ehdottomasti pitää Breivikiä mielisairaana, ja todella potentiaalina massamurhaajana. Hänen tilanteensa on selvästi pahenemassa, ja se tarkoittaa mielisairaalaa jatkossa.
Hän on taatusti jälkeenpäin ihmetellyt itsekkin toteuttamaansa raakaa massamurhaa. Mutta silti hän on vedonnut poliittiseen aktivismiinsa, koska muussa tapauksessa hänet tuomittaisiin kriminaalimielisairaalaan. On siis varsin todennäköistä kuitenkin, että poliittisen esityksensä nojalla hän saa tavallisen 21 vuoden vankilatuomion.
Lisäksi sanoisin että tuon kaltaiset teot ovat yleistyvä maailmassamme, koska kyseessä on demonien ohjaama henkilö. Hän muunmuassa ampui myös lapsia, ja sellainen ei ole mitenkään järkevästi selitettävissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948