Toisin kuin persujen mustamaalaaja täällä valheellisesti väittää, Breivik ei lähettänyt manifestiaan sähköpostilla VAIN PERUSSUOMALAISILLE! Toisasia on, että AINOASTAAN YKSI perussuomalainen sai sen sähköpostiinsa, ja SEN LISÄKSI sen saivat monet eurooppalaiset maahanmuuttiokriittisten puolueiden edustajat. Mitä todennäköisimmin siis ainakin Ranskan, Sveitsin, Hollannin ja Tanskan isänmaallisten puolueiden poliitikot.
- - -
Postin saanut perussuomalaisten Pirkanmaan piirisihteeri Terhi Kiemunki kertoo, ettei hänellä ole mitään käsitystä siitä, miksi posti lähetettiin juuri hänelle.
Kiemunki kertoo, että sähköpostin vastaanottajina oli mittava joukko ihmisiä. Hänen mielestään esimerkiksi perussuomalaisia ei oltu yhtenä ryhmänä lisätty listalle.
”Siinä tapauksessa se olisi varmasti lähetetty korkea-arvoisemmalle puoluejohdolle kuin minulle”, hän arvioi.
Kiemunki kertoo, ettei hän ole ehtinyt tutustua tekstiin tarkemmin.
Kirjoituksessa kuvataan, kuinka manifestin jakamista varten on valheellisten Facebook-profiilien avulla kerätty laaja joukko nationalistisesti tai konservatistisesti ajattelevia eurooppalaisia poliitikoita. Tekstin mukaan tarkoitus on levittää manifestia samalla tavalla ajatteleville ihmisille.
http://uutiset.msn.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Pommi-iskun manifestiksi väitetty teos lähetetty suomalaiselle poliitikolle/1135268006387
Manifestia jaettiin YMPÄRI EUROOPPAA
sähköpostilla!
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897