Kuka teki Breivikille suomalaisten tappolistan?

Norjan joukkosurmat tunnustaneen Anders Behring Breivikin todennäköisesti kirjoittaman manifestin mukaan yli 5000 suomalaista pitäisi rangaista kuolemalla, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

HS:n mukaan 1500-sivuinen manifesti vaatii kaikkiaan 400000 eurooppalaisen tappamista parissakymmenessä maassa. Syynä on "vuosisatoja jatkunut muslimivalta" Euroopassa.

Näiden henkilöiden pidättämiseen, tuomitsemiseen ja tappamiseen kutsutaan tekstissä mukaan Suomen ja 18 muun Euroopan maan armeija. Tappolistalla on poliittisten ja taloudellisten päättäjien lisäksi media- ja kulttuuriväkeä.

Euroopan maat on pantu manifestissa järjestykseen sen mukaan, minne tulisi iskeä ensin. Suomi on viimeisten joukossa sen takia, että muslimien suhteellinen määrä väestöstä on alhainen.

STT
11251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

HS:n mukaan 1500-sivuinen manifesti vaatii kaikkiaan 400000 eurooppalaisen tappamista parissakymmenessä maassa. Syynä on "vuosisatoja jatkunut muslimivalta" Euroopassa.


"Kuka teki Breivikille suomalaisten tappolistan?"

Äänestä
  • Jäljet johtavat sylttytehtaalle jälleen kerran.....

    Äänestä

  • Norjan ISO JYTKY! kirjoitti:

    Jäljet johtavat sylttytehtaalle jälleen kerran.....

    Poliisin tehtävänä on seurata näitä jälkiä ja löytää Breivikin suomalainen avustaja.

    Äänestä

  • Poliisin tehtävänä o kirjoitti:

    Poliisin tehtävänä on seurata näitä jälkiä ja löytää Breivikin suomalainen avustaja.

    Pahoin pelkään, etteivät nämä hyytelöpoliisit tee asian suhteen yhtään mitään? Toivottavasti olen väärässä?

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011072514110292_uu.shtml

    Äänestä

Ehkä Olli Immonen laati sen. Hän on Suomen Sisun aktiivi ja johtaa jjärjestön Oulun seudun osastoa.

Äänestä
  • "Halla-aho tarjoaa todellisen vaihtoehdon vanhojen puolueiden linjalle, jossa maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmat näyttäytyvät edelleen suurena tabuna.

    Hän on myös puolustanut vakuuttavasti aseharrastajia ja puhunut aktiivisesti yksityisen aseenomistusoikeuden liberalisoinnin puolesta.

    Toivon, että kaikki nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan ja monikultturisuushysteriaan kyllästyneistä helsinkiläisistä äänestäjistä keskittäisivät äänensä Halla-aholle, jolloin varmistetaan paremmin hänen pääsynsä eduskuntaan."

    Olli Immonen

    Äänestä

  • Miksi aseita, Olli? kirjoitti:

    "Halla-aho tarjoaa todellisen vaihtoehdon vanhojen puolueiden linjalle, jossa maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmat näyttäytyvät edelleen suurena tabuna.

    Hän on myös puolustanut vakuuttavasti aseharrastajia ja puhunut aktiivisesti yksityisen aseenomistusoikeuden liberalisoinnin puolesta.

    Toivon, että kaikki nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan ja monikultturisuushysteriaan kyllästyneistä helsinkiläisistä äänestäjistä keskittäisivät äänensä Halla-aholle, jolloin varmistetaan paremmin hänen pääsynsä eduskuntaan."

    Olli Immonen

    Kaikki persut, hommatf., suomen pisu, jne tulisi tutkia, sen lisäksi muut teineiksi jääneet moottipyöräjengiläiset....samaa pimeää sakkia kaikki. Niin kauan kunnes ovat tutkittu ja toisin todistettu.

    Äänestä

Selvennetään hieman: kyse on siitä, että Breivik on laskeskellut "petturien" osuudeksi yhden promillen kunkin Euroopan maan väestöstä ja laittanut sen luvun tuohon listalle. Siten Suomen kohdalla luki reilut 5300, Norjan kohdalla hieman vähemmän, Ruotsin kohdalla reilut 9000 jne.

Äänestä
  • Breivik oli arvioinut suomalaisten temppeliherrojen määräksi 5300. Temppeliherrat ovat niitä maahanmuuttokriittisiä jotka ovat valmiit asein lyömään Islamin ulos Euroopasta.

    Aika monet maahanmuuttokriittiset ovat aktiivisia aseharrastajia ja vastustavat kaikkia rajoittavia aselakeja- ovatko he niitä temppeliherroja?

    Äänestä

Miksi ylipappi Soini on hiljaa? Kaduttaako, että tuli julkisesti pitkään kehuttua Norjan naziporukkaa?

Äänestä

Poliisi ei tule tekemään yhtään mitään, koska tässä on niin selvä "pohjoismainen" viiteyhteys: asialla ei ole voinut olla kukaan muu kuin rkp ja sen Wallin-jugend!

Poliisi ei koskaan ole puuttunut rkp:n fasistisiin rikoksiin, eikä sen rikollisten lehtien toimintaan. Esim. HBL on saanut ihan vapaasti usuttaa lukijoitaan tekemään jopa poliittisen murhan. Mikään muu lehti ei moisesta selviäisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


5000+ kirjoitti:

Norjan joukkosurmat tunnustaneen Anders Behring Breivikin todennäköisesti kirjoittaman manifestin mukaan yli 5000 suomalaista pitäisi rangaista kuolemalla, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

HS:n mukaan 1500-sivuinen manifesti vaatii kaikkiaan 400000 eurooppalaisen tappamista parissakymmenessä maassa. Syynä on "vuosisatoja jatkunut muslimivalta" Euroopassa.

Näiden henkilöiden pidättämiseen, tuomitsemiseen ja tappamiseen kutsutaan tekstissä mukaan Suomen ja 18 muun Euroopan maan armeija. Tappolistalla on poliittisten ja taloudellisten päättäjien lisäksi media- ja kulttuuriväkeä.

Euroopan maat on pantu manifestissa järjestykseen sen mukaan, minne tulisi iskeä ensin. Suomi on viimeisten joukossa sen takia, että muslimien suhteellinen määrä väestöstä on alhainen.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu