Minulla oli viime vuonna kolme kertaa poskiontelotulehdus (antibiootit). Viimeinen jäi krooniseksi. Limakalvopaksunnosta on toisessa poskiontelossa. Vasta keväällä alkoi kerran viikossa lähteä keltaista räkää hiukan. Aimemmin erittyminen oli vähäistä. Rään kulkeutuminen tuntuu jotenkin kutituksena nenässä, ja silloin niistämällä lähtee siis hiukan. Kesällä satunnainen erittyminen on lisääntynyt vähitellen, niin että nyt lähtee suunnilleen kerran päivässä pieni klöntti. Eri asia on sitten se lima, joka on sitkeänä nenänielussa eikä lähde edes kakomalla pois.
Kuinka usein on hyvä huuhdella nenäkannulla? Kun huuhtelen nenäkannulla, niin ei mitään lähde poskiontelosta tai rupeaa koskemaan poskeen ja otsaan. Vesi ei tule pois vaan jää lisääntyneen limakalvon poimuihin ja mahdollisesti turvottaa siellä olevan rään. Pitääkö huuhdella päivästä toiseen viikkojen-kuukausien ajan, vaikkei varsinaisesti nenässä ole mitään oiretta?
Eritteessä on runsaasti valkosoluja ja pieniä neulasia, todennäköisesti kalkkikiteitä. Korvat humisevat ajoittain.
Eli, pitääkö silti huuhdella, vaikka se aiheuttaa kipeytymistä? Vai pitäisikö nimenomaan huuhdella useita kertoja päivässä? Nasonex on käytössä, mutta sillä ei ole ollut mitään vaikutusta.
Hammaspaikka uusittiin varmuuden vuoksi poskiontelon kohdalla toukokuun alussa. Kuinka kauan pitää odottaa mahdollisen hammasärsytyksen loputtua, että paraneeko poskiontelo itsekseen? Yleiskuntoni alkaa huonontua, mm. niska vapisee.
poskiontelotulehdus
3
2679
Vastaukset
- poksiposki
Hoitaja käski vain huuhdella edelleen. Onko muilla poskaria sairastavilla niin, että huuhteluvesi tekee tilanteen pahemmaksi ja sitä täytyy vain sinnikkäästi jatkaa?
Tänään huuhtelun jälkeen poskarin puoleinen korva on lukossa.
Onko siis tärkeää, että poskionteloon saadaan vettä, että lima liukenee? Eikö kukaan tiedä? Hoitajalta en ehtinyt kysellä kaikkea.
Nasonexiä pitää vain jatkaa, olen käyttänyt sitä neljä kuukautta yhtäjaksoisesti. Nyt olen lopettanut sen, koska sillä ei ole ollut mitään vaikutusta, vaan nenä meni kuivaksi. Hoitaja käski vain jatkaa sitäkin ja kostuttaa nenää.
Voisiko joku kroonista poskaria sairastava neuvoa? - marniella
Itselläni poskionteluntulehduksen uhatessa ( sairastin joskus sitä kiusaksi asti - jokaikisen räkätaudin ja allergianuhan jälkeen - onteloiden rakenne on ilmeisen tukkeutumisherkkä :( ) ja jos sellainen iskee, minua auttaa Duact. Nenäsumute vain tuntui pahentavan asiaa - limakalvot olivat ihan verillä.
Sarvikuono on ollut suuri apu tulehdusten välttämisessä.
Nenänhuuhtelussa olisi tarkoitus kyllä saada sen vesi sieltä ulos, se ei saisi jäädä onrteloihin - seuraathan sarvikuonon (tai muun huuhteluvälineen) mukana tullutta ohjetta niin saat veden kaikkialta pois. Liika huuhtelu ärsyttää limakalvoja, samoin liian kylmä, kuuma tai suolainen vesi, eli jos huuhtelu tuntuu pahalta, niin koetas säätää lämpötilaa tai suolapitoisuutta.
Antibiootteja en syö poskariin enää ikinä - eivät auta ja maha vaan menee sekaisin. Tosi sitkeissä tapauksissa punkteeraus on auttanut. - poksiposki
Vesi ei tule millään konstilla pois. Luulen, että vesi sinänsä kipeyttää posken, tulee ilmeisesti painetta, kun se ei tule pois. Tänään tuli sitten ehkä eilinenkin vesi pois, mutta korva huutaa ja välillä painostaa ohimoa. Onko korvan humina tavallista poskiontelotulehduksessa?
Ajattelin mennä huomenna otattamaan yksityisesti verenkuvan, esim. crp:n. En tiedä sitten, että onko niistä tiedoista mitään hyötyä kroonisessa tulehduksessa. Minulla menevät valkosolut joskus vähiin, kun niitä kuluu poskiontelossa aika paljon.
Minulla ei ole ollut poskareita ennen kuin nyt yli kuusikymppisenä, joten en tiedä, että miten paljon kipua ym. pitää ja miten kauan sietää. Kun näitä palstoja lukee, niin näkee, että paljon on kärsimystä tällä alalla. Eli pitääkö minun nyt sitten alistua kipuihin ja korvahuminaan, eikö ole mitään tehtävissä?
Minulla eivät poskiontelotulehdukset liity flunssaan, vaan ne ovat aina kuivia, paitsi nyt on keväästä lähtien keltainen limaeritys lisääntynyt. Aluksi keväällä sitä lähti hiukan kerran viikossa, nyt ehkä hiukan joka päivä. Sitkeää kuin mikä. Se varmaan on korvassanikin liimannut kuuloluut yhteen, niin että korvalääkäri epäili otoskleroosia. En haluaisi vielä kuuroutua. Lima tulee poskiontelosta omia aikojaan, ei huuhtelun yhteydessä.
Nyt on eräs lääkäri sanonut, että ei tarvitse huuhdella, jos se kerta pahentaa tilannetta.
Eikö todellakaan tinnitukseen ole mitään hoitoa? Alkuseällä se oli pahana ja sitten melkein kokonaan poissa, kunnes taas on ongelma. Korvalääkärit katsovat tärykalvoa, että siisti on, mutta omasta mielestäni on tulehdus. Ei kai sille sitten mitään voi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama987771Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1366503Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1764628Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2393168Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta962693Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh592103- 1471798
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari31737Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa151630Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971594