Hesarin toimitus odottaa pöksyt märkinä että koska tapahtuu mamuun kohdistunut viharikos, että pääsee leimaamaan poliittisia vastustajia. Sitähän Hesari nykyään on, puoluelehti. Puolueen voitte itse päätellä. Jos toivottua rikosta ei taaskaan tapahdu (itku ja hammasten kiristys) pistetään viikoittain kiertoon sama "uutinen" viharikollisuuden ja rasismin kasvusta.
Yle tosin aina välillä tulee jelppaamaan kaveria hädässä ja keksii viharikoksen sitten itse, jos sitä ei muuten kerran tapahdu. Hyvä aina tietää että lupamaksut ei mene hukkaan...
Hommafoorumilla odotetaan kieli pitkällä, koska Abdullah räjäyttää itsensä ranskalaisen kahvilan terassilla tai Malmölaisella yöklubilla, jotta päästään kertomaan samat sarkastiset monikulttuurivitsit jotka on kuultu jo niin monta kertaa aiemmin, eikä vähiten hommalaisten toimesta.
Tähän ollaan tultu. Maata ja mediaa johtaa joukko ruikuttavia pikkukakaroita joille "koulukiusaaminen" on tärkeämpää kuin ongelmien ratkonta.
Hallitusneuvottelijatkin näkivät heti alussa tärkeimmäksi tehtäväkseen rassimin tuomitsemisen. Olisi ollut kiva kuulla myös ratkaisuja vaikka ylivelkaantumiseen, mutta sen sijasta kokoomus et rkp kokivat tärkeimmäksi sen lisäämisen turvaamalla harmaan talouden.
Turhautuneisuus ja tekemisen puute alkaa huolestuttavasti paistaa turhan monen ihmisen räpellyksestä. Katkeruuttaa ja vihaa joka suunnalla.
Mutta mikä ratkaisi ongelmamme? ei ainakaan hallitus, se on käynyt nyt jo selväksi.
Kaikki nykyään sairaita
2
<50
Vastaukset
- hjoo....
Olen ollut aiemmin rasisti ja vihannut maahanmuuttoa ja fanittanut Persuja. Nyt en enää.
Perus-suomalaisväestössä on nimittäin ne kaikkein epäkohteliaimmat ja öykkäröivimmät tyypit; kittaavat aina vaan sitä kaljaa ja kulkevat tölkit kourassa kadullakin, sotkevat ja roskaavat, ovat laiskoja ja eivät viitsi tehdä "paskaduunia" eli ei edes kohtuuhyväpalkkainen bussikuskinkaan työ kelpaa, eikä hoitoala.
Mitä olen asuinkorttelissani nyt paremmin mamuihin tutustunut, niin ovat pääosin kohteliasta normaalisti elävää väkeä. Käyvät töissä, ja jos eivät ole, haluavat tulisesti töihin. Perheenäitejä toki on kotona, mutta hoitavat kuuliaisesti lapsiaan ja kotia kuten wanhaan aikaan suomalaiset ja kasvattavat sentään lapsiaan kurissa ja nuhteessa, kunnioittamaan vaikkapa vanhempia ihmisiä. Joukossa niin kurdeja, jugoslaaveja (kosovolaisia), venäläisiä kuin somaleja.
Enää en vihaa mamuja, vaan vihaan ihmisrotuun tai kansallisuuteen katsomatta laiskuutta, sotkemista, roskaamista, juopottelua ja lasten kasvatusvastuun laiminlyöntiä.- niijusth
Olet lähtenyt oikealle tielle kun olet päässyt eroon persuista. Minä koen vasemmiston ajatukset rauhasta ja suvaitsevuudesta todella hienoiksi ja jaloiksi. Minä olen ymmärtäväinen erilaisia ihmisiä kohtaan. Tänä päivänä moni voi olla moniongelmainen eikä se ole mikään ihme ja kummastus. Ei sovi oudoksua jos joku ei onnistu. Ei edes lasten huostaanottokodit onnistu tehtävässään sillä silloin nuori ohjataan ns jatkohuoltopaikkaan jossa kovempi kuri.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941