Hävettää Suomen Yleisradioyhtiö, joka reagoi Norjan murhenäytelmään julkaisemalla poliisivaltion tiukennus- ja määräraha-anomuksia, KokoomusPersujen kannatuslukuja ja yksityiskohtaisia tietoja ammuksista.
Äärioikeistolaiselle YLE:lle ei riitä, että se sai kaksi Kokoomusta = Pers ja Kok, läpi vaaleissa, vaan sama meno jatkuu massamurhienkin yhteydessä, muistavat nostaa kyseisiä puolueita ja vaieta tyystin tragedian syystä, eli Äärioikeistolaisuudesta.
Suomen valtionjohto on äärioikeistolaista, poliisi on sitä ja tiedotusvälineet. Ihmiset on peloteltu lähes kuoliaiksi ja kohta kai sekin on nähtävä. YLE ei vahingossakaan uutisoi vapaamuurariudesta, Bilderbergistä, politiikan korruptiosta, tai veropakolaisten etujen ajamisesta, joka tapahtuu Suomen Perustuslakia rikkomalla.
Näin fasistisessa Suomessa 2011. Hävetkää.
YLE MÄSSÄILEE VERILÖYLYLLÄ
3
<50
Vastaukset
- tinfoilhat
Mitäs siinä on uutisoimista jos vaparirapparit kokoontuu ryyppäämään ja syömään keskenään.
Foliohatun tekoohjeet saa googlaamalla. - Fasistinen Suomi
No eihän se uutinen ole, että YLE ei uutisoi, vaan tekee äärioikeistolaista propagandaa vaalitoimistossaan, jota politiikan toimitukseksi vielä nimitetään.
Saivat huijattua Suomen kansan "protesti" mainoksillaan äänestämään Varakokoomuksen, eli porvaripersut oppositioon möllöttämään ja takaamaan Kataisen pääministeriyden ja monikansallisten pankkien lainojen ja vakausten läpimenot.
Bilderberg porukka kiittää, ja AL:n Apunen pyytää pikkutyttöjä apuun, ei kuulemma tule massamurhaajia, kun tytöt pelastavat meidät niiltä seurustelemalla, "tai pelkästään ihan olemalla", potentiaalisten äärioikeistohihhuleitten kanssa.
Media on sairas ja hakee uutisointioppinsa Bilderbergiltä, josta meille ei kerrota mitään, kuten ei kerrota vapaamuurareista, eikä perustuslain noudattamatta jättämisistä. Suomi on sairas, vakavasti mielenvikainen.- ei olemassa
No jos ei jostaan bilbereistä mitään kerrota niin se on silloin niin ettei niitä ole olemassakaan. Se on vain salaliittohörhöjen kuvitelmaa. ehkä te luette jonkun sekopään kirjotuksia ja vain uskotte niitä. Onks se se joku Alex joka pään sekottaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760