Jos on aihetta lupia perua. Ilmeisesti Norjan surmaajalta oli peruttu joitakin aselupia, mutta osa kuitenkin jätetty? Peruttiinkos Suomessa luvat kun ampumis.. ym videoita oli jo ladattu nettiin väkivaltatekoja ylistävien kirjoitusten lisäksi. Summasummarum, jos kerran osoittaa luvanvaraisten välineitten suhteen yhteskuntakelvotonta käytöstä, eikö silloin yleisen turvallisuuden vuoksi olisi välttämätöntä perua ko luvat ja välineet ! Käsittämätöntä olisi jos näin ei toimittaisi.
EIKÖS SUOMESSA PERUTA KAIKKI
2
71
Vastaukset
- tarkka Feija
Missäs muuten tällä kertaa kökötti se komisarius , jonka olisi pitänyt vähän ennen Norjan tragediaa hoksata ottaa pyssyt pois?
- asiaa pohtinut
Yleinen turvallisuus?
Mielestäni ihmisen turvallisuudentunne pitäisi tutkia. Jos turvallisuudentunne ei ole vioittunut, niin ihminen ei hanki asetta. Minulla ei esimerkiksi ole asetta, enkä ole aikonut hankkia sellaista, mutta joillakin ihmisillä on vioittunut turvallisuudentunne, jolloin he hankkivat aseen. Ase voi olla silloin mikä hyvänsä mikä käteen sattuu osumaan. Kuinka tätä voidaan rajoittaa?
Kuka tekee turvallisuudentunnetutkimuksia ihmisille?
Kyseessä on tunne-tutkimus.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760