Seurustelu päättyi - yritti kunniamurhaa.

Nuorten seurustelusuhteen päättyminen johti vakavaan puukotukseen maanantain ja tiistain välisenä yönä Hollolassa.

Poika puukotti entistä tyttökaveriaan. Hän löi yhden kerran puukolla tyttöä vatsaan ja tyttö sai hengenvaaralliset vammat. Hän on hoidettavana keskussairaalassa Lahdessa.

Päijät-Hämeen poliisi tutkii juttua ainakin toistaiseksi tapon yrityksensä, mutta rikosnimike saattaa muuttua lievemmäksi, arvelee tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ville Hahl.

Hahlin mukaan poika on ollut kuulusteluissa yhteistyökykyinen ja kertonut tapahtumat. Hän on myöntänyt puukotuksen.

Paikalla oli useita nuoria kun poika iski puukolla. Tyttö saatiin nopeasti hoitoon, kun nuoret ottivat heti yhteyden hätäkeskukseen.

Tyttö on 15-vuotias ja poika suunnilleen samaa ikäluokkaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/seurustelu-paattyi--poika-puukotti-15-vuotiasta-tyttoa/art-1288403752171.html?ref=rss
1194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

puhunut.

Äänestä

Et edes taida ymmärtää kunniamurhan määritelmää. Kunniamurhassa tekijä on isä tai veli.

Näitä vastaavia suomalaisten tekemiä suhteen lopettamisen liittyviä väkivallan tekoja on listattavissa kymmeniä.

Äänestä
  • Miksi pitäisi olla vain isä tai veli? Tampereen lähellä muutama kuukausi sitten irakilainen vai oliko iranilainen poika kunniamurhasi tyttöystävän, joka oli hänet jättänyt.

    Äänestä

Tekijä oli suomalainen

Äänestä
  • Pojan kunniaa oli loukattu jo naikkonen sai puukosta. Ei kunniamurhaaminen syntyperää tai uskontoa katso.

    Äänestä

  • Mihin sinun tietosi perustuu?

    Äänestä

Lapsia vielä tuon ikäiset. Eiköhän jätetä ne seurusteluhommat yli 20 vuotiaille.

Äänestä

Noin siinä yleensä käy kun lapsi kasvatetaan kieroon.
Jos on koko elämänsä tottunut saamaan kaiken just oman mielen mukaan, ei ole yllätys että tommosta tapahtuu kun tulee se ensimmäinen iso pettumys elämässä ja kaikki ei menekkään oman pillin mukaan niinkuin yleensä.
Epäpätevät vanhemmat ja vapaa kasvatus on suurin persoonallisuushäiriöille altistava tekijä.
Kauppojen kassajonoista ja karkkihyllyjen edustoilta voi jo bongata ensimmäiset luonnehäiriöiden siemenet. - Ne on justiinsa ne lapset joiden itkupotkuraivarit rauhoitetaan ostamalla ihan mitä tahansa se lapsi haluaakaan...

Äänestä

" tapon yrityksensä, mutta rikosnimike saattaa muuttua lievemmäks"

Juuri tuo tässä maassa on vikana,tuollaiset paskat joutaisivat 20 vuodeksi linnaan,hän yritti murhata jonkun lapsen!!!

Äänestä

Nuorten seurustelussa on tunteet kovassa jos pettymyksiä tulee.Kyllä nuorten tyttöjen ei kannattaisi alkaa ollenkaan seksisuhteeseen 14-16v kun ei tiedä suhteistä vielä mitään ,pojillahan seksi on vaan aina mielessä ja jos tulee petetyksi uuden suhteen vuoksi voi kyllä tapahtua mitä vain.!6v tytöt harrastaa yllättävän paljon suuseksiä ja puhuuvat siitä kun leivän syönnistä eivät ne sitä ilmaiseksi tee vaan hyöty tarkoituksessa ja pojille voi tulla tämän vuoksi petetyn olo.Väkivalta ei ole koskaan sallittua mutta tytöt aiheuttavat myös tahallaan tilanteita.seurustelemaan ehtii viisaammalla ijällä ja puhumalla aina totta epärehelliset yleensä joutuuvat itse aiheutettuihin tilanteisiin.Valehtelijat ovat epärehellisiä vanhemmilleen sekä kaikille muillekkin siinä sivussa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mora listi kirjoitti:

Nuorten seurustelusuhteen päättyminen johti vakavaan puukotukseen maanantain ja tiistain välisenä yönä Hollolassa.

Poika puukotti entistä tyttökaveriaan. Hän löi yhden kerran puukolla tyttöä vatsaan ja tyttö sai hengenvaaralliset vammat. Hän on hoidettavana keskussairaalassa Lahdessa.

Päijät-Hämeen poliisi tutkii juttua ainakin toistaiseksi tapon yrityksensä, mutta rikosnimike saattaa muuttua lievemmäksi, arvelee tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ville Hahl.

Hahlin mukaan poika on ollut kuulusteluissa yhteistyökykyinen ja kertonut tapahtumat. Hän on myöntänyt puukotuksen.

Paikalla oli useita nuoria kun poika iski puukolla. Tyttö saatiin nopeasti hoitoon, kun nuoret ottivat heti yhteyden hätäkeskukseen.

Tyttö on 15-vuotias ja poika suunnilleen samaa ikäluokkaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/seurustelu-paattyi--poika-puukotti-15-vuotiasta-tyttoa/art-1288403752171.html?ref=rss

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu