Oliko tuo Norjan Anders Behring Breivikin joukko surma ISÄNMAALLINEN teko?
Jos sinä mietit tekeväsi isänmaalisen teon, niin alkaisitko suunnittelemaan oman maasi tuhoamista?
Jos sinä tahtoisit olla isänmaallinen menisitkö tappaa lauman oman kansasi lapsia?
Ja voisiko tosi isänmaallinen ihminen suunnitella räjäyttävänsä demokratian pyhätön?
Tuskinpa, joten tuskin Anders B-B oli isänmaalinen, vaan islamistein käännyttämä ja kiristämä ressukka.
Sitä kun on välillä niin heikko ja menee kyselee millainen teidän usko on?
Kyllä ne ottaa ihanasti vastaan ja vie nätisti yhä syvemmälle ja syvemmälle, eikä sieltä pääse pois.
Ja lopulta vielä se että sanoo olevansa valmis istuu loppu ikäänsä.
Aivan kuten islamistit opettaa. Kiristys toimii rahalla ja uhkailulla parhaiten
Minä en usko pätkääkään enää tähän juttuun, sillä eihän tuossa teossa ole yhtään mitään isänmaalista.
Arabit, islamistit, palestiinalaiset ja muslimit ovat kaikki sitä yhtä ja samaa islam-soppaa ja jotkut heidän uskonoppineista kehitteli nyt aikamoisen juonen. Onhan heillä kaikki aika kehitellä juoniaan.
Ja kaikki uskoo YLE, toimittajat, eliitti ja asiantuntijat ja Mahtisaarikin: Hyvien ihmisten enemmistön pitää nyt näyttää arkielämässä, että ääriliikkeiden mielipiteitä ei suvaita.
,,, että sillälailla meidän ent pressa suitsii mielipiteenvapautta.
Hyvä hyvä, ,,,, mutta …..
Mutta niin kuin olen sanonut ei ole olemassakaan niin huonoa mielipidettä etteikö se nuuhkasemalla kerro minulle jotain ja tuosta jos mistä se konnuus paljastui ainakin minulle.
Siis koko homma on juoni hiljentää islamin-vastustajien järkevämmät mielipiteet, sillä islamin puolustajilla ei ole yhtäkään alunkaan järkevää mielipidettä tukenaan siihen miksi Eurooppa pitäisi islamistaa.
Hyvä Mahtisaari ja KIITOS !
Muistakaa ei niin huonoa mielipidettä, etteikö siitä mädänneisyys läpi paistaisi.
Ja huom toimittajat menkää itseenne mitä kaikkea te uskottekaan, te sokeat lampaat!!
Turhaanko teitäkin jumaloin? Pitääkin ruveta miettii miten harhaisia tekin olette. Eikö teillekään siellä toimittaja-koulussa opeteta miettimistä omilla aivoilla ? Tälleen arabit aivopesee tyhmiä poliitikkoja, että silläviisiin
Ja muut ystäväni katsokaa nyt millaisten super-kierojen-voimien kanssa olemme tekemisissä.
Kyllä tässä juonessa jää kuulusiat savolaiset kevyesti kakkosiksi.
Mutta isänmaallisuutta tuon Norjan Anders Behring Breivikin joukko-surmasta ei löydä KUKAAN
,,, paitsi ,,,
Huomaatteko mikä taho hyötyy tuosta teosta?
Tuo oli selkeästi islamistien käänteisjuoni saada poliitikot tekemään lakeja islamin vastustamisen puhumisen kieltämiseksi. Siitä se islamistinen pakkosyöttö alkaa Suomessakin.
♥ suomalainen
Tämä järjetön teko!!
17
84
Vastaukset
- ********
Anders Behring Breivik todellakin teki
suuren palveluksen Islamin uskon leviämiseksi.
Lieneekö Islamin lauma ollut takana,
mutta ainakin piru on ottanut suuruudenhullun
idiootin kuolaimiinsa. - frank58
hei,olen kanssasi samaamieltä ja eikä se ollut sattuma,että mieleeni juolahti sana sala-liitto,juoni islamilaisilta.olen sun kans samaa mieltä,mutta kukaan meitä ei kuuntele,profetta hyvä.meitä on nyt kaksi.
- sydansuomalainen
Juu-u kyllä islamilaiselta teolta vaikuttaa, esim
”Olen valmistautunut istumaan koko loppu elämäni" tämä anders BB oli kuulemma sanonut.
Ainakin se on islamilaisilta oppinut ,,,,
ei ei en jaksa uskoa, että kukaan viisas kristinuskoinen tekisi mitään tuollaista ja matkisi islmilaisia yrityksessään ajaa islmia pois, sekin ihan päätöntä.
Ei kristinuskoinen voi seota noin totaalisesti. Tai ehkä sitten äärimmäisen pelon ja kauhun alla.
Mutta mietin eilen muitakin teorioita, kuin islamistinen käänteisjuoni, se vaan on islamsiteille niin tyypillistä tai mallintaminen, nooh muitakin vaihtoehtoja olisi :
Yksi vahva epäilys suuntaan että kuten Myyrmannissakin kyse oli rakkaudesta jota ei saa. Oliko saarella joku tyttö tai poika jota AndersBB tahtoi ?
Tai
netissä joku hullujen kilpailu, niitäkin kuulemma on.
Tai huumeet on sekoittanut pojan pään??
Eihän tuollaisella teolla ole mitään mahdollisuuttakaan saavuttaa ,,,, ei yhtään mitään !!!!
Ei jaksaisi pohtia, mutta pää vaan tätä pohtii, mutta tuntuu kuin jokainen ajatus mitävaan ihmeellisempikin on, niin ei vaan voi ymmärtää.
Mutta yksi mikä hämmästyttää tässä kaikessa on se että miksi koko maalima uskoo mitä tollanen täys-kaheli sanoo?
Miksei kukaan mieti jotain muuta.
Minun ei ainakaan tee mieli uskoa tuon Andersin b-luokan sanomisia yhtään tippaa.
Jokin muu on totta kuin mitä se itse sanoo. Miksi puhuisi totta? Valmis istuu lopun ikäänsä, ei ne mitä-vaan-valheet ainakaan tuomiota pidennä.
♥ suomalainen
- sydansuomalainen
Kyllä juuri radiossa asiantuntija sanoi että tuo kammottava teko muistutti islamistien tekoa.
Okei hyvä että asiantuntijoista edes joku sen käsitti.
Se mikä mielipiteiden vaihtamisessa ihmetyttää,
1. että miksi poliittinen eliitti aina odottaa viikon ja kuuntelee mitä muut sanoo ennenkuin osaa muodostaa oman mielipiteen ?
2 Ja miksi koko Suomen Poliittinen eliitti on Suomen suomalaisten ja perussuomalaisten kimpussa ?
Emme me tahdo tuollaista Suomeen, emmekä me ole tuollaisia, emmekä me kannata tuollaista.
Siis miksi suomalaisia syytetään suvaitsemattomuudesta? Mehän vain vastustamme islamin suvaitsemattomuuden ranatutumista Suomeen!
Ja tahdomme olla suomalaisesti suomalaisia.
On erittäin sairasta väittää ettemme irtisanoudu tuosta, kyllä varmaan jokainen irtisanoutuu tuosta norjalais Anders BB.n teosta, mutta vihjailut että tuolla teolla olisi jotain tekemistä perus suomalaisuuden kaa, niin on silkkaa valetta ja panettelua ja epäisänmaallisuutta, mutta poliittista propagandaa perussuomalisten äänetsäjiä vastaan.
3. Poliittinen eliitti vastustaa rasismia ja suvaitsemattomuutta. Siis hyvä edes jotain ne osaa sanoa oikein.
Sitähän me perus suomalaisetkin tahdomme.
JOTEN ihmettelen MILLOIN suomalainen poliittinen eliitti tuomitsee islamin teot ja lopettaa sen islamin suvaitsemattomuuden ja rasismin tuomisen Suomeen? Minua ainakin pelottaa ja kammoksuttaa että ihan kenen vaan maltillisen muslimin joku Suomeen kutsuttu ystävä saattaakin olla islamisti. Eikä kukaan sitä tajunnut ,,, paisti me jotka edes vähän yritämme piipittää täällä varoituksia…
Ja mitä enemmän muslimeja tulee Suomeen sitä suurempi mahdollisuus on että islamistit tulee kylään tai asumaan tai ovat jo...
Sitähän islam on kasvotonta pelottelemista, jotta ihmiset kääntyisi islamiin.
Jokaisessa islamilaisessa maassa on sisällissotaa, joko kristittyjä vastaan tai maltillisia muslimeja vastaan
Mutta sata-varmaa on ettei islamistit lepää ennekuin koko maailman maat ja kansat on käännytetty heidän oikeeseen islamiin.
Mielestäni on erittäin epäisänmaallista tuhota suomalaisuus islamilaisuuden alle.
Ja on ihan oikeesti sairasta väittää ettei islam tapahtuisi Suomessa.
Mielestäni on erittäin epäisänmaallista väittää ettei islam toteutuisi Suomessa.
Mielestäni on Suomen tulevaisuuden surma tuoda yksikään islam Suomeen.
Mutta kukin tyylillään usko mihin tahtoo.
Ja meillä on oikeus joka solullamme puolustaa suomalaisuutta ja vastustaa islamin tuhoavaa vaikutusta Suomessa.
Ja tietenkin jokainen suomalainen irtisanoutuu tuosta teosta!
Poliitikot lopettaa jo ne sairaat vihjailut Perussuomalaisia vastaan.
Hävettää teidän puolestanne tollanen tyhmyys.
♥ suomalainen - sydansuomalainen
http://yle.fi/uutiset/teemat/Norjan_tragedia/2011/07/vg_breivik_suunnitteli_aluksi_iskua_myos_kuninkaanlinnaan_2757720.html
Ai ettei ollu hullu, joka otti mallia islamistien iskuista? Mitä muuta te eliitti sitten odotitte?
Sitähän tämä on ollu jo 20 vuotta näytetty miten islamistit toimii ja islamisteja on jumaloitu kaikissa medioissa, niin mikä ihme että se jing jang tapahtuu myös näin päin, että kiitos vaan tästäkin islamistien jumaloimisista. Onko nyt hyvä mieli?
Ja sitten syytetään meitä jotka ollaan varoitettu näistä asioista ja minä ainakin jo yli vuoden.
Tätä se Poliittinen Eliitti kerjäsi, että saavat syyn tukkia islamin vastustajien kynät, eli nappulat netissä.
Sulkekaa vaan netti minulta ja muilta kaltaisiltani, niin katsotaan sitten mihin se jing jang asettuu??
Sitähän minä olen yrittänyt sanoa, että onko islamistien kaikki sairaat ideat ja uhittelut aina pakko näyttää ja toistaa tunnin välein joka uutisissa.
Onko tässä ollut pitkään aikaan muita uutisia kuin islamistien iskuja ja uhitteluja, jopa Euroopan polttamista ja joulun pilaamista uhkailuilla.
Ja nyt kun ehkä kerrankin olisi ollut mahdollisuus kuunnella vastaiskijän puhetta niin sitte turpa kii!
Miksi ette ajoissanne tukkineet niiden islamistien suita??
Haluatteko kuulla vielä lisää ?
Ei se mitään kerron siltikin:
Kun on uskonto joka kehottaa tappaa kristityt ,,,, Niin mikä on sen vastapaino (=jing jang) ? Tahdotteko että joku hullu keksii senkin? Onhan sekin ihan sallittua koska tollanenkin uskonto sallitaan.
Miettikää nyt mitä te Yhteiskunta olette tekemässä Suomen isänmaallisuudelle?
Onko ihan pakko tappaa joka maassa isänmallisuus?
Islam ei kuulu Eurooppaan, ettekö te näe mitä se tekee????
Ennen epäisänmallisuudesta sai rangaistuksen
Nykyään isänmaallisuudesta saa rangaistuksen.
Miten tämä on mahdollista?- mihin menet Suomi
Minun on tavallisena ihmisenä helppo ymmärtää kirjoituksesi ja se myös allekirjoittaa.
Mutta yritäppäs saada Suomen tekopyhä eliitti tekemään samoin,ei onnistu.
Kyllä eliitissä on ihmisiä jotka islamin vaaran ymmärtävät,mutta kun pitää mennä virran mukana, että ei vain kukaan pääse vilauttamaan rasistikorttia.
Mutta mihin me tarvitsemme tuomosia johtajia ??? - sydansuomalainen
mihin menet Suomi kirjoitti:
Minun on tavallisena ihmisenä helppo ymmärtää kirjoituksesi ja se myös allekirjoittaa.
Mutta yritäppäs saada Suomen tekopyhä eliitti tekemään samoin,ei onnistu.
Kyllä eliitissä on ihmisiä jotka islamin vaaran ymmärtävät,mutta kun pitää mennä virran mukana, että ei vain kukaan pääse vilauttamaan rasistikorttia.
Mutta mihin me tarvitsemme tuomosia johtajia ???Politiikkakin on kuin muotia, nyt vaan on tällainen muoti ja epämuodikkaat haukutaan rasisteiksi.
1500 luvulla oli muotia polttaa ihmisiä roviolla noitina se oli suurinta sen aikaista sivistystä.
Nyt on sivistystä ottaa Suomeen islameja. Se on sitten myöhempien s-polvien päänvaiva mitä tehdä kun islamistit ottaa vallan ja tuhoo suomalaisuuden kuten räjäyttivät Afganistanissa ne 1500 vuotta vanhat maailmanperintölistalla olevat buddha-patsaat.
Se on asia joka meitä vanhoja, joita rasisteiksi herjataan, nyt huolestuttaa eniten. Ihan samallalailla kuin ihmisiä pelottaa entä jos ydinvoimalat räjähtää.
Toiset uskoo ettei räjähdä toiset uskoo että ne voi ja toiset tahtoo jättää lapsille perinnöksi ydinvoimaloiden jätteet.
Toiset tahtoo jättää lapsille perinnöksi islamin. ,,, että pärjäilkää niiden kanssa. Me rasisteiksi haukutut olemme huolissamme nuorten tulevaisuudesta
Ja kun me joka päivä näemme mitä islam on niin voimme vain arvata mitä se on tulevaisuudessa Suomessa.
Eli me emme tarvitse islamia. Kukaan ei tarvi islamia. Islam tarvii hulluja omiin päämääriinsä.
Suomen poliittinen eliitti on tärähtänyt, joko niitä kiristetään tai ovat lahjottuja. Emmä muuta arvaa.
Tästä kaikesta näkee miten islam on tuhonnut sivistyksemme, vaikka niitä on vasta näin vähän. Mitä se yhä suureneva joukko saa aikaiseksi isänmaassamme? Sitä voi vain arvailla.
Kai on todettava että on kansa P-Koreassa hieman huonommassa asemassa kuin Suomessa.
Eli olemme raha-eliitin orjia. Ja olemme olleet sitä aina.
- sydansuomalainen
Ennen epäisänmaallisuus oli rikos.
Nykyään isänmaallisuus on rasismia.
Voiko Suomi tämän alemmas enää päästä?
”Kiitos” omituisten nuorten poliitikkojen, joiden järjenjuoksua ei ymmärrä kukaan viisas.
Kaikilla mahdollisilla tavoilla lyödään isänmaallisia, haukutaan ja herjataan rasisteiksi, sivistymättömiksi, roikkohousuiksi, juopoiksi, kaikkien mahdollisten alojen taidottomiksi.
Myös vapaavalintaista demokraattista äänestyspäätöstämme ja –valintaamme haukutaan vääräksi tai tietämättömiksi, ymmärtämättömiksi ja perussuomalaisia poliitikkoja haukutaan kaikilla mahdollisilla epäsivistyneillä sanoilla ja sitten eliittiset yliopiston käyneet, ”pappa betalar” –periaatteella ostaneet opiskelupaikan ja opintoarvon ja kutsuvat itseään sivistyneiksi.
Tiedättekö miksi Suomessa on niin paljon mielisairaita ja m.sairaaloita?
1980 luvulle asti sinne säilöttiin kaikki poliittista valta-eliittiä vastustaneet ja muutenkin mielipiteiltään erilaiset. Ne pumpattiin täyteen lääkkeitä, että niistä tulee hulluja.
Nytkin Martti Ahtisaari; kansakoulun opettaja, entinen presidenttimme ja nobelin r.palkinnon saanut sanoi Metro-lehdessä 25.7.: ,,, nyt pitää näyttää arkielämässä että ääriliikkeiden mielipiteitä ei suvaita.
Okei siis vain islamistien äärimielipiteet saavat täyttää kaikki uutiset.
Anteeksi jos joku ymmärtää puheeni väärin, tarkoitan vain että 20 v on kuunneltu islamistien palopuheita tappakaa sitä sun tätä ja nyt yhtäkkiä meidän islam kriitikoiden mielipiteet tahdotaan ihan vimmalla tukkia, vain siksi että yks hullu teki järkyttävän murhatyön, jolla ei oel mitään tekemistä järjen kanssa jota esim minä olen yrittänyt huutaa teille.
,,, että miettikää nyt herran tähden mitä teette Suomen suomalaisuudelle!!
Esim että lopettakaa se suomalaisten ihmisten haukkuminen rasisteiksi - sydansuomalainen
Otetaan malliksi ent. ulkoministerimme A. Stubb vihapuhe suomalaisia vastaan HS 19.3.2010 s A5
(Vähän lyhensin sitä)
Stubb puolustaa maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta "Suomen pitää olla kansainvälinen ja monikulttuurinen", ulkoministeri Alexander Stubb (kok) sanoo. Hänen mukaansa Suomessa vellova maahanmuuttokeskustelu on kääntynyt pahasti vinksalleen. "Maahanmuuttokriittinen näkökulma, se ääripää, dominoi keskustelua. Keskustelu on liian yksipuolista. Siinä haiskahtaa rasismi, siinä haiskahtaa nationalismi, populismi ja ksenofobia (muukalaisviha). Se on hyvin vastenmielistä", Stubb sanoo.
Hän antaa tämän haastattelun omasta aloitteestaan. "Aihe on lähellä sydäntäni", Stubb perustelee ministerisalkkunsa ulkopuolisen aiheen kommentointia.
"Olen nähnyt viime aikoina liian vähän ihmisiä, jotka sanovat maahanmuuton olevan Suomelle hyvä asia", Stubb sanoo. Hän haluaa sanoa asian yksiselitteisesti: "Turvapaikan antaminen on oikeudenmukaista ja humaania,
pakolaisten auttaminen on eettisesti oikein. Työperäinen maahanmuutto on Suomelle loistava voimavara."
"Aika pahasti menevät puurot ja vellit sekaisin, kun usein yhdistetään turvapaikanhakijat suoraan sosiaaliturvan väärinkäytöksiin. Se on pölhöpopulismia."
Vaikka Stubb hehkuttaa monikulttuurisuuden rikkautta ja kansainvälisyyden ihanuutta, myös maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista pitää puhua avoimesti.
"Ongelmia on kaksi: suomalaisella yhteiskunnalla on vaikeuksia asenteellisella tasolla ottaa maahanmuuttajia vastaan. Toisaalta suomalaisella järjestelmällä on ollut huono valmius ottaa turvapaikanhakijoita, kun niiden määrä on niin
voimakkaasti kasvanut. Näihin epäkohtiin meidän pitää puuttua."
Stubb myöntää, että Suomi on ollut liian houkutteleva kohde turvapaikanhakijoille. "Siihen on yritetty hallituskauden aikana puuttua." Helmikuussa turvapaikanhakijoiden toimeentuloturvan perusosaa leikattiin ja osa tuesta annetaan elintarvikkeina. Myös hakemusten käsittelyä on nopeutettu.
Kansalaisia kiihdyttää se, että Suomeen tulee paljon turvapaikanhakijoita Bulgariasta ja Romaniasta, jotka molemmat ovat EU-maita ja lähtökohtaisesti turvallisia. Hallitus aikookin poistaa toimeentulotuen myös EU-maista tulevilta
turvapaikanhakijoilta.
"Maahanmuuton pitää tuntua oikeudenmukaiselta. Sen pitää olla oikeudenmukaista sitä henkilöä kohtaan, joka tulee. Mutta myös niitä ihmisiä kohtaan, jotka tämän ylläpitävät ja maksavat tämän järjestelmän. Eli me suomalaiset." - sydansuomalainen
Tässä A. Stubbin vihapuheessa suomalaisia vastaan on monta hyvin vastenmielistä seikkaa:
1. "Suomen pitää olla kansainvälinen ja monikulttuurinen", ulkoministeri Alexander Stubb (kok) sanoo
minä : , miksi pitää olla kansainvälinen, ennen vanhaan esi-isämme pakotettiin kuoleman uhalla sotaan mamuja vastaan
Nyt meidät pakotetaan hyväksymään mamut tai olemme rasisteja siis rikollisia! Miten tuollaista voi kukaan järkevä puhua? Se että meidän on pakko hyväksyä erilaiset joiden uskonnon ja kulttuurin mukaan pitää tuhota kaikki muut uskonnot, ja sen pelkääminen tai pelon puhuminen netissä on nyt leimattu rasismiksi ja vihapuheeksi.
Höpö höpö eikä varmaan ole! Me tahdotaan olla isänmaallisesti niin kuin tähänkin asti.
2. Minä jatkan : Sitä mamujen suvaitsemattomuutta ME juuri ihmetellään , että kyllä muiden pitää suvaita meitä eikä haukkua rasisteiksi ja suvaitsemattomiksi.
3. Maahanmuuttokriittinen näkökulma, se ääripää, dominoi keskustelua. Keskustelu on liian yksipuolista.
minä: ,, onko se meidän vikamme??? Senkö takia me olemme rasisteja koska olemme eri mieltä ??
4. Siinä haiskahtaa rasismi, siinä haiskahtaa nationalismi, populismi ja ksenofobia (muukalaisviha). Se on hyvin vastenmielistä", Stubb sanoo.
minä: ,, Stubbin puheesta taas haiskahtaa suomalaisuuden vihaaminen.
Sitäpaitsi ksenofobia (muukalaisviha) on jokaiselle ihmiselle sisäänrakennettu elämänselviytymiskeino (=Jumalan elämän-lahja) , joten sen herjaaminen on luojantyön herjaamista!! Kiitos tästäkin Stubbuille!
5. Hän antaa tämän haastattelun omasta aloitteestaan. "Aihe on lähellä sydäntäni", Stubb perustelee ministerisalkkunsa ulkopuolisen aiheen kommentointia.
minä : ,, tätä nyt ei tarvi selittää kai nyt jokainen näkee mikä mies se on. Voisi sanoa lähellä hänen kivisydäntään.
6. "Olen nähnyt viime aikoina liian vähän ihmisiä, jotka sanovat maahanmuuton olevan Suomelle hyvä asia", Stubb sanoo.
minä: , kyllä tuo on aika selkeetä tekstiä ihme ettei ministeri ymmärrä, vink vink , ring any bell, eli eikö se itsekään tajua omaa ajatustaan : kukaan ei pidä mamuilusta ; mutta Stubbi kyllä pakottaa pitämään, koska pakottaminen on diktaattorille ominaista. Kiitos taas tästäkin ja yli 40.000 kannatti häntä eduskuntaan. Kiitos *** siitäkin teille!
7. Hän haluaa sanoa asian yksiselitteisesti: "Turvapaikan antaminen on oikeudenmukaista ja humaania,
pakolaisten auttaminen on eettisesti oikein. Työperäinen maahanmuutto on Suomelle loistava voimavara."
minä: , mutta entäs me suomalaiset mitä me saamme? Stubb : ”Turpa kii rasistit!” ja mamuille 60000€
8. "Aika pahasti menevät puurot ja vellit sekaisin, kun usein yhdistetään turvapaikanhakijat suoraan sosiaaliturvan väärinkäytöksiin. Se on pölhöpopulismia."
minä : , no se on hänen omaa mielikuvitustaan, mutta meidän isänmaanpuolustajien ajatuksia poliitikot mielellään vääristelee eli vihapuhuu meistä pahaa saadakseen mamut hakkaamaan meitä, juu kyllä kuultu on : liian usein viimetalvena kuulin kun nuorten mamujen ohi kulki kun ne mustat lapset sanoi: mennään hakkaa se, se on rasisti!
Tällaista teidän poliitikkojen vihapuheet saa aikaiseksi. Kiitos poliitikoille että teette meidän supi-suomalaisten elämästä omassa isänmaassamme erittäin pelottavaa.
9. Vaikka Stubb hehkuttaa monikulttuurisuuden rikkautta ja kansainvälisyyden ihanuutta, myös maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista pitää puhua avoimesti.
, mutta heti herjaavat meitä kotikirjoittajia ja palkkaavat keskustelun ”ammattitappajia” meitä vastaan. Kyllä ne poliitikkojen palkkaamat keskustelun ”ammattitappajat” haistaa siitä että herjaavat henkilöllisyyttämme rasisteiksi, tyhmiksi, roikkohoisuiksi heti kun emme ole heidän kanssaan samaa mieltä.
10 no loppu onkin niitä juhlapuheita joilla meitä vaijennetaan taas muutamaksi vuodeksi, eikä mitään tapahdu kuitenkaan, ennekö taas nostetaan uusi äläkkä, ja taas kuunnellaan kauniita juhlapuheita miten asiat pitäisi olla. Eli en usko noiden juhlapuheiden toteutumiseen. Vaan se on edelleen ei oota supi-suomalaisille isänmaamme rakentajille, eli vanhuksillemme.
♥ suomalainen - Ford-man
Isänmaallinen tekohan tuo oli SUomalaisesta näkökulmasta katsottuna tappoi ulkomaalaisia ja vieläpä ulkomailla. Sellaisia ne on ne ulkomaan pellet.. Miten norjalainen voisi olla ISänmaallinen, ei mitenkään. Ihan eri sanakin on se norjaksi. Pysyköön vaan siellä norjassa kaikki loiset ja terroristit ja älyn vammaiset psykopaatit.
- BanuH
Norjalaisten ei tarvitse pysyä Norjassa, mutta olisi suuri helpotus ihmiskunnalle jos te savolaisjupot pysyisistte siellä Savossa.
- sydansuomalainen
Ford-man 30.7.2011 19:12
Kulta älä sano noin, ei isänmaallisuus tarkoita edes Suomessa sitä että kaikki ulkomaalaiset pitää eliminoida pois omista maistaan. Paremmin se olisi epäisänmaallista. Eihän olisi kivaa jos maailmassa olisi vain suomalaisia? Erilaiset ihmiset maapallolla on rikkaus minun mielestäni mutta erilaisia ei saa pakottaa elämään samassa maassa heitä vihaavien kanssa. Rajat on aikoinaan tapeltu tähän malliin ja siksi olisi hyvä että ne pidettäisiin ettei tarvi enää sotia.
Norjalaiset kuuluu olla Norjassa ja ruotsalaiset Ruotsissa vain hyvien syiden takia voi muuttaa toiseen maahan, mutta ei tuhoamaan sitä, vaan rakentamaan sitä, ei vihaamaan, vaan rakastamaan uutta maata.
Ei varmasti kukaan suomalainen ole mennyt ulkomaille vihaamaan kohdettaan tai loisimaan sinne sosiaaliturvan varaan ja vaatimaan oman pelottavan uskonnon levittämistä kohdemaahansa. Ei kukaan suomalainen mennyt Ruotsiin taskussaan uskonnon käsky tappaa ja ruotsalaiset ja tuhota ruotsalaisuus.
Ruotsalaisilla vaan on aina ollut erittäin vihamielinen käsitys suomalaisista ja sen on ruotsalaisten eliitti heille opettanut. Siksi suomalaisista puhuttiin valheita. Suomalaiset teki töitä ja opetteli kielen ja rakensi ruotsalaista yhteiskuntaa, harmillista, mutta Suomessa ei ollut työtä ja Ruotsi tarvi suomalaisia ja olihan Ruotsi suomalaisten emämaa, tavallaanhan ne meni omaan maahansa takas.
Ruotsalaisilla oli 1200 luvulta asti tarkoitus hävittää suomalaiset huonompana kansana ja antoikin omille kansalaisilleen, muuttaessaan Suomeen, oikeuden alistaa suomalaisia myös kielellisesti (vain ruotsi oli virka-kieli ja oikeutta sai vain ruotsin kielellä).
Sellainen onkin todellista rasismia jota poliittinen eliitti tekee ja kansalaiset vaan tyhminä uskoo ja toteuttaa poliittisen eliitin oppeja. - sydansuomalainen
BanuH kirjoitti:
Norjalaisten ei tarvitse pysyä Norjassa, mutta olisi suuri helpotus ihmiskunnalle jos te savolaisjupot pysyisistte siellä Savossa.
hah toi oli hauska
Radiossa sanottiin että savolaiset ovat ihan eri geeniperimää kuin länsisuomalaiset, hitsi kun muistais mikä ohjelma se oli.
Vitsi :
Kun sä kävelet Vaasasta Kuopijoon.
Niin milloin tiedät tulleesi länsi-Suomen puolelta itä-Suomen puolelle?
, johon odotan vastaustanne ....
- Suomaliako
Tän kaltainen video kertoo karun faktan maahanmuutosta!
http://www.youtube.com/watch?v=n0dgSJio1i8- sydansuomalainen
Kyllä se on totta että ennen kaikki oli niin paljon paremmin.
On niin säälittävää lukea tuollaista. Panee miettimän että miksi me autetaan niitä?
16.10.1994 oli EU-äänestys. Ihan liian moni äänesti Kyllä EU.lle ja siitä me kaikki nyt saamme kärsiä. Minä äänestin EI EU.lle se lukee päiväkirjassani.
Mitenköhän tyytyväisiä ne KYLLÄ äänestäjät nyt ovat?
Tässä sen näkee miten tärkeetä on miettiä miten äänestää, se vaikuttaa tuleviinkin sukupolviin.
Hävisin äänestyksen, mutta Suomi hävisi kaiken. Ja suomalaisuuden loppu sinetöitiin siinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958