Vastakkainasettelun aika on ohi

humanist1

Muslimeista Suomessa kirjoittanut ihmisoikeusjuristi Husein Mohammed on järkyttynyt Norjan joukkomurhaa seuranneesta keskustelusta. Ei ihme.

"Nettikommentoijat näyttävät yllättävän paljon ymmärtävän tekijää. Vaikka he eivät itse hyväksyisi tekoa, he ymmärtävät sitä, että maahanmuutto pistää niin vihaksi, ettei ole mikään ihme, että näin tapahtui. Tämä on järkyttävää. Yhtä järkyttynyt olisin, jos joku islamiin uskova tai muslimi olisi toiminut näin", Husein Mohammed sanoi K24-sivustolla.

"Tapahtuma on todella tuomittava ja järkyttävä riippumatta siitä, kuka sen on tehnyt ja mikä on motiivina", Husein Muhammed painottaa.

Tälläkin palstalla on kuultu väitettävän, että entäs ne muslimien terroriteot, mikset niitä tuomitse? Ikään kuin joskus joku olisi niitä oikeasti puolustellut.

Norjan joukkomurhan tekijällä on maahanmuuttovastaisuuden lisäksi ollut yhteyksiä äärioikeistolaisiin ja muslimivastaisiin liikkeisiin. Hänenlaisensa ihmiset tekohengittävät sitä masentavaa ja vaarallista kuvitelmaa, että muslimit ja muut olisivat ihan eri planeetalta eivätkä sopisi samalle pallolle elämään. Kyllä sopivat. On pakko sopia. ilmastonmuutoksen kaltaisia haasteita ei ihmiskunta kyekene selättämään kuluttamalla aikaansa joutavaan keskinäisen kärhämöintiin.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • terrorismin tutkija.

      oli asiasta tätä mieltä:

      ”Tätä (vasta-jihadismin) kehitystä ei olisi tapahtunut, ellei islamistien tekemiä terrori-iskuja olisi ollut. Ei pidä kieltää, etteikö väkivaltaisen islamismin pelko olisi todellinen”, Archer sanoo."

      ”Ei ole olemassa vain ääri-islamia. Äärimmäistä ajattelua syntyy myös islamismin vastareaktiossa, ja se voi olla yhtä tappavaa. Sen uhka on otettava vakavasti”, Archer sanoo."

      Hyysärit eivät tähän asti uskoneet tuota.

    • suomalaiset.

      osaavat varmaan puolustaa isänmaataan myös en epäile yhtään, ei suvaittu ryssiäkään v1939

    • Varmasti osaavat. Nyt vihollinen ei vain ole tulossa tuolta rajan takaa, joten aseista ei ole ratkaisuksi ongelmaan.

    • niinpä..

      Hyysärit ovat valitettavasti ihan kotikutoista sakkia.

    • Ahaa, hyysärit ovat siis lapsentappajia. Olet jo toinen tohelo joka väittää samaa.

    • mistähän

      kieroutuneen mielesi perukoilta tuonkin kaivoit?

    • Tältä palstalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe