Muistatteko vielä lastenlauluja joista pidítte lapsena? :)

Maailma on niin lavea
pikku pikku Lauri.
Siell on monta loukkua
pikku pikku Lauri.

Musta-Saara jäi pyhäkoulusta erityisesti mieleen. Tallessa omassa pienessä albumissaan ovat sieltä saadut, liimatut kuvatkin.
Nythän laulua jopa paheksutaan.

" Ei taivahassa kuolon vaaraa, ei kyyneleitä, yötäkään.
Näin lauloi kerran Musta-Saara...."

Jäääniis iistui maaassa toooorkkuuueen
tooorkkuuueen, toorkkuuueen,
miiikäää suuull´ ooon jäänöööneeen, kuuun eeet eenää ryyyppääile,
ryyyppäää poooiis, ryyyppäää poooiis, ryyyppäää pooois!

(noin sitä jossakin laulettiin.)

Muistan joitakin. Esimerkiksi "Pumtsikihittaa nuoraa pierää, pumtsikihittaa nuoraa pierää, pumtsikihittaa nuoraa pierää, äbbyt ybbyt hilijolleen".

Sitten tykkäsin virrestä 487: "Kaitse Jeesus paimen hyvä, laumassasi minua..."

Isovanhempani olivat ruotsinkielisiä, niin muistan isoisäni laulaneen minulle (kirjoitan niinkuin ne ääntyvät suomenkielisille) "Tuss´lull sovär på skull, butty brann o smöri he rann, o fleschi he piinast i pannu".

Hauskoja näin monen vuoden jäleen.

On ne muistot hauskoja säveleineen:D Selllainenkin muistui mieleen kun,

Tuu, tuu tupakkarulla,
mistäs tiesit tänne tulla.
Tulin pitkin Turuntietä,
Hämäläisten härkätietä.

Aika kuvaavaa, varmaan laivat on tuoneet ulkomailta Turun satamaan tupakkilastiakin, ja siitä loru kertoo.

Taisi olla tärkeä väylä Turku-Hämeentie, kuljettivatkohan härkävaunuilla tavaraa siihen aikaan?
Voi kamala, mikä kolina istua puupyöräkärrissä, heinäsäkin päällä pitkiä matkoja! Juoksemaan ei härkiä taida saada.

Tällainen laulu usein mielessäni soi:

Hei, jopa Ruissalon työkello soi,
päivä kun kirkkaana koittaa.
Tarhasta paimen jo karjansa toi,
torvella tuoreella soittaa.
Lampuri lampaita huutelee tuis!
Liisa se porsaille ärjäsee huis!
Kuttuja täynnä on Härkölän ruis,
kaurassa taas kanat kuokkii.

Toinen säkeistö on yhtä pitkä, en sitä nyt viitsi näpytellä. Tuosta tulee mieleen elävästi maalaispihapiiri. Löytyneekö enää vastaavaa. 60 vuotta sitten niitä vielä löytyi.

Kyllä niitä vielä löytyy, lähelläkin pääkaupunkiseutua Sipoossa.

On kuin aika olisi mennyt huomaamatta tai sitten on entisöity ja pidetty ulkorakennukset kunnossa, vaikka ei karjaa monellakaan enää ole. Kanaloita löytyy suuriakin ja sikatiloja:)

Tiu tau tilhi
äidin ryytimaassa
tiu tau tilhi
äidin ryytimaassa.
Joko sinä lensit syömähän taas,
joko sinä lensit syömähän taas.

Varmaan on vanha laulu tuokin, omat lapseni eivät sitä laulaneet tarhassa.

Hyvää yötä Atolfia, sitten kun pujahdat nukkumaan:)

Pellolla tuolla, kauniilla missä kypsä jo ruis on keltainen,
sirpit kourassa, kyyryksissä leikkaapi väki iloinen.

Täällä näitä lisää:
http://www.delicato.fi/diskografia_alakansakoulunlauluja.html#10

Täällä lauluja, wanhaa muutakin arvokasta:
http://www.phpoint.fi/ulrikaj/bookshelf/ksrkansa.htm

No, niinpä näkyilin olevan. Niin pientä *pränttiä* vaan,
Pikku Mac Book'illa etten saa suurennettua tarpeeksi!

Safarilla sai ohjauslevyllä venytettyä ihan suureksi, sitten taas ulkolaidat jäi kuletettavaksi, no se siitä, mutta oli siellä yks' mieluinen muisto!


Jo tulenki, jo tulenki,
jo tulenki kotiini;

Joko on kylpy joutununna,
Joko on saatu saunavettä,
Sekä vastat valmihina?

Onko huttu keitettynä,
Puohtimella peitettynä?
Onko lusikat ääressä,
Voita päälle heitettynä,
maitokupit vieressä?

Pruu Kirjo, Ptruu Karjo,
Ptruuko haikea Haluna !
Jo on Kirjo kiinni pantu,
Karjo kaarehen rakettu,
Haluna hakahan saatu.
Jo nyt jouvunki tupahan.

Jo tulenki, jo tulenki,
Jo tulenkii jo, joo :D


Tämä oli kyllä jo kansakouluaikoina hauska !

Kantelettaresta, joten ikää on,
- ja aina yhtä tuore jotenkin:D

Sinisirkulle tuosta maalaismiljööstä. Tiedänhän minä nuo suuret sikalat, jotka haisevat pitkälle jopa naapureita häiritsevästi. Suuret kanalat herättävät hieman inhoa, kun kanaparat ovat kuin sillit suolassa.

Sellaisia tiloja on harvemmassa, joissa kanoilla ja kukoilla oli omat nimensä ja lehmät kutsuttiin kotiin nimillä huutelemalla. Voi, niin ikävä tulee tuota kesäistä maalaisidylliä.

Hyvää Yötä Sirkku ja kaikki! Nyt sukellan petiin.

Oli varmaan aika ensimmäisiä oppimiani lauluja tämäkin

Tuku, tuku lampaitani
Kili, kili, kiliäni
Päkä, päkä puskuripässiä
Päkä, päkä pässiäni

Aurinko mailleen laskehtii,
Kussapa kultani viipyypi.
Kyllä me tavataan huomenna
Toisemme suurella salolla.

Tosi pienenä joulukirkossa muiden laulaessa virttä, minä muistan laulaneeni pitkälläni kirkonpenkissä Karhun poika sairastaa -laulua. Laulettua virttähän en osannut mutta laulaa piti kuten toisetkin. Ääneni kuulemma erottui virrensäkeistöjen kohdalla kirkkaana.

Meillä aloittaa tänä syksynä alakoulun lastenlapsista tyttö ja poika, serkukset. Molemmille on jo reppu ja penaali ostettu, tyttö miettinyt tarkkaan, miten laitetaan hiukset ja mitkä vaatteet valitaan. Valokuvat on perinteisesti otettu aina kouluun ensimmäistä kertaa lähtijöistä. Minulla oli letit isoine rusetteineen, valkea puhvihihainen pyöreäkauluksinen pusero ja olkaimellinen pepitaruutuinen vekkihame, valkoiset polvisukat. Oli juhlapäivä, essua ei tarvinnut laittaa, koetin saada nenäliinan pysymään hihassa. Ilme on odottavan iloinen, ja hyvin viihdyinkin koko koulutaipaleen. Nyt on kaunis tapa siunata kirkossa koulutien aloittavat.

Ainakin vielä 50-luvulla laulettiin "Pientä matkalaista", tosin hiukan eri sanoin kuin tämä 1800-luvun lopun versio. Minusta tämä netistä löytämäni on kuitenkin liikuttava, sen ajan arvot näkyvät siinä niin selvästi. Isänmaan toivojahan lapset ovat , tai nyt voi paremminkin sanoa : maailman toivo.

Pien’ on tuossa matkalainen,
kirjat, taulut laukussaan,
silmä kirkas, hohtavainen
viel’ on puna poskillaan.
Minne, minne käy sun tiesi,
pieni, reipas matkamiesi?

»Kouluhun», sä vastaat mulle
toivon hymy kasvoillas. –
Käyös siis, ja Herra sulle
olkoon siellä oppaanas.
Ahkeruuteen aikas käytä,
isän, äidin toiveet täytä!

Rinnassasi asukohon
onnen riemu lapsuuden!
Olkoon sielus templi, johon
henget astuu hyvyyden,
jotta toiminnoitas yhä
johtais Herran tahto pyhä.

Säännön tiedän taatun, vakaan:
»Rukoile ja työtä tee!»
Tiedot, taidot, sen mä takaan,
siten sulle aukenee,
tunnossasi rauha säilyy,
puhtautta silmäs päilyy.

Ja kun kerran koulustasi
astut elon taistohon,
kunto sull’ on povessasi,
käsivartes vahva on,
taitosi myös käytät varmaan
kunniaksi maasi armaan.

Lukukirja lapsille, 1888.

Aaa-aa allin lasta, pientä linnun poikaa, ei oo hällä isää äitiä, joka sitä hoitaa...ihan järkyttävää oli, kun tätä laulua en saanut laulaa nuorimmaiselleni, odoptoidulle tyttärelle, häntä rupesi itkettämään. Hän kasvoi meillä neljän kuukauden ikäisestä, mutta liekkö ollut jokin alitajuntainen tunne samastaa itsensä tähän lauluun, tai sitten hän vain hyvin herkkänä lapsena, suri alli-äidin lasta.
Voi herraisä, pitääkö minun taas puhua minä-minä-minä !!!, mutta voisin sanoa olleeni myös !!! lastenlaulujen erikoistuntija. Jokíkiselle neljälle lapselleni oli ihan rituaali jok´ikinen ilta nukuttaa heidät laulamalla koko repertuaarini läpi, pitäskii tehhä lista, montako laulua yleensä kerkis laulaa, ennenko nukkuivat.
Mielenkiintoista on ollut näin jälkeenpäin kuulla, että Luadogan meren randamil mie kazvoin kauko briha, siel mie paimoin virzie lauloin, nyt ees on mieron piha jne...oli heistä mieluisin. Liekö syynä ollut kaunis lämmin sävel, myös mielenkiintoiset sanat. Tällasella kaarjalan kielellä, varmaan puutteellisellakin sen aina lauloin, ja onhan siitä eri versioitakin. Kukkahamehan näitä osaa varmaan paremminkin, karjalankielisii.
Sitten aina viimesenä lauluna lauloin Levon hetki jo lyö...silloin lapsi ymmärsi, että unta simmuun.
Tyttäreni halusivat tuon Karjalan mail perinnön jatkuvan, joten ihan paperille oon heille sen kirjoittanut.
Eipä tässä aineellisia perintöjä olekaan jaettaviksi, mutta tärkeempiähän nää tällaiset.Vielä pitää muistuttaa tällä omalla naiivisuudellani, että miten rakas onkaan itselleni se venäläisen vangin minulle huolellisuudell tekemä puinen rasia Viipurissa. Jollain lailla käsittämätöntä, mutta jonkinlainen yhteys on minulla tähän vankiin, hänellä oli kuulemma samanikäinen palleroinen kotona Venäjällä, parin vuoden ikäinen kaiketi olin silloin suunnilleen.
Voi-voi...aa-aa allin lasta....

Siinä onkin polveilevan kaunis melodia, heti piti sitä hyräillä, kevyen kauniisti sävel kohoaa *paimoin virzie lauloin*, silloin kun ääni on kunnossa.

Musiikki tempaa niin mukaansa, tunteineen kaikkineen, ja välittyy edelleen...

Uutislukijan ääni lähes häiritsee latelullaan, mutta Paavo Väyrystä kuuntelin tällä kertaa mielelläni, harkitseva on pitkän linjan politiikko.

Paavoa vain ei Keskustan johto hyväksy puolueensa presidenttiehdokkaaksi. Jotenkin sääliksi käy tuo Paavon itseänsä tyrkyttäminen. Onhan hän pitkän linjan poliitikko, mutta jostain syystä Keskustassa on joku joukko, joka ei häntä hyväksy. Lienee tämä nuori polvi.

Katsotaan nyt, kuinka monta ehdokasta Keskustan piiristä nousee puoluekokouksen äänestettäväksi.

Tulipahan vielä tuokin sanottua.

Niinpä lähtivät. Ja minä kun käytin Mustan Saaran terminologiaa ja sen lapsen mieleen synnyttämiä ajatuksia.
Ei ollut tarkoitettu vinoiluksi se peräkommenttikaan. Ihan hyvähän se on, että jokin roti on.

Mä olen niin pienoinen

.....

3.
Kun voimani uupuvat,
käsilläs kannat
syntini armosta
anteeksi annat,
anteeksi annat.
4.
Oi johdata kulkuni
totuuden teitä!
Et, Isäni armahin,
lastasi heitä,
lastasi heitä.

Sanat löytyvät ainankin "kultainen laulukirja" - kirjasta

Kukahan muistaisi sellaista laulua, jossa suuri vihreä sammakko ui yksin vedessä, näki kotkan lennossa ja sille kurnutti. ...Sitten siinä kilpailtiin ja sammakko hävisi. Säkeistöjen lopussa oli tällainen hokema: kvaak kvaak sammakko parka, kvaak, kvaak pääsi on arka, kvaak kvaak sammakko parka , pitkännenän sait