Miksi sairaanhoitajat irtisanoutuvat terveyskeskuksesta? Olisiko vihdoinkin aika tunnustaa, että osastonhoitajina toimivat henkilöt eivät uskalla ottaa kantaa, eivät kannustaa työntekijöitään, unohtavat kehua alaisiaan,eivät kohtele tasa-arvoisesti hoitajia,eivät ole mukana kenttätyössä ,menevät mukaan "juoruiluihin", eivät osaa huolehtia tehtävistään, unohtavat kantaa vastuunsa osastonhoitajina.
Ovatko osastonhoitajien esimiehet tietoisia asioiden hoidon kulusta ja kenttätapahtumista tarpeeksi? Onko osastonhoitajille tarjottu johtamiskoulutusta lainkaan,koska tehtävien hoito ontuu ja kaatuu apulaiosastonhoitajien niskaan?Miksi näistä asioista ei keskustella avoimesti? Tällä menolla ei kohta saada päteviä hoitajia terveyskeskukseen ja Lohjan kaupungin maine työnantajana kärsii.
Hoitajapula ja johtamistaito terveyskeskuksessa
20
904
Vastaukset
- Tietäähän tuon miksi
No mutta eihän osastonhoitajien esimiehiä kiinnosta tuollainen. Esimieshän on yleensä ylilääkäri ja osastonhoitajan aviomies. Osastonhoitajien paikat on Lohjalla lääkärinrouville varattu!
- 26
Sairaalassa on edellämainitun viestittäjän tavoin tilanne, mutta viestin aloittaja kirjoittaa terveyskeskuksen tilanteesta ...:)
- Burana rintakipuun
Lohjan Tynninharjun asiansa osaavat hoitajat luukulla vähättelevät asiakkaiden vaivoja ylimielisesti kohtelemalla sekä vanhuksia että nuoria asiakkaita. Besserwisserit luukun toisella puolella "tietävät" jopa lääkäriä paremmin,mikä on vikana...On se kumma,kun sairaanhoitajalle on annettu valtuudet,antaako lääkärille aika vai riittääkö sairaanhoitajan asiantunteva lausunto..Tutulle kävi niin, että sairaanhoitaja ei olisi antanut aikaa lääkärille,intti vain, että kyllä se särky menee ohi itsestään levolla..vähän Buranaa ja sitten pitäisi olla jo paremmassa kunnossa.Onneksi tällä kertaa asiakas oli itse sitä mieltä ,että hakeutui yksityisvastaanotolle ja sai sitten asiantuntevaa hoitoa Lohjan sairaalassa kirurgilta..leikkauksen avulla.
On suuri riski antaa lähes kokemattoman, vastavalmistuneen nuoren sairaanhoitajan arvioida asiakkaan tilannetta ja tehdä päätöstä jatkotoimenpiteistä hoidon suhteen. Kiinnitetäänkö tähän ollenkaan huomioita,kuinka monta "läheltä piti" tapausta oikeasti tähän mennessä on Tynninharjun terveyskeskuksen päivystyksessä jo tapahtunut?
Oliko sittenkään hyvä ajatus, Tapani Hämäläinen, jatkaa sopimusta yksityisen lääkäri-ja hoitopalvelijan tuottajalla Lohjalla? Vaikuttaa siltä, että säästöjä ei ole saatu nimeksikään, vaan sairaanhoitoalueellamme kulut ovat vain nousseet esim. juuri näiden väärien diagnoosien, jatkuvasti vaihtuvien lääkärien ja hoitohenkilökunnan takia.Eikö ihmisellä ole enää mitään arvoa ja oikeutta saada palvelua edes omalla äidinkielellään ( suomenkiellelä siis)? Nyt Tynninharjulla takeltelevat lääkärit eivät aina edes ymmärrä potilasta ja tämän kertomaa oireiluista ja voinnista..vaan apuun tarvitaan välillä tulkiksi suomenkieltä taitava hoitaja. Ikävää on myös yleinen asenne elämän kunnioittamiseen, sillä mitä vanhemmasta potilaasta on kyse, niin hoidon tarpeella ei vaikuta olevan enää tarvetta , vaan usein nämä ulkomaalaistaustaiset lääkärit (ovatko edes sitä?) lähettävät potilaan kotiin kärsimään..Kulttuurierot näkyvät siis myös hoitotyössä, valitettavasti.
Tämä teksti nyt lähti rönsyilemään aloittajan aiheesta...mutta eiköhän Tynninharjullakin ole osastonhoitaja,jonka pitäisi istua Hämäläisen ja Hammarenin kanssa pyöreän pöydän ääreen pohtimaan nykytilannetta Lohjan terveyspalveluissa.- Lääkärin hoitoon
""On suuri riski antaa lähes kokemattoman, vastavalmistuneen nuoren sairaanhoitajan arvioida asiakkaan tilannetta ja tehdä päätöstä jatkotoimenpiteistä hoidon suhteen."
En ota kantaa hoitajan kokemukseen enkä ikään mutta kohdallani terveyskeskuksen päivystyksessä meni kerran tuo "arviointi" jonkin verran pieleen.
Ymmärrän kyllä että on priorisoitava mutta ei sairaiden kustannuksella vaikka kapasiteetti on rajallinen,muistaakseni lehdessä eräs päättäjistä sanoi jotakuinkin näin että "tilastojen mukaan miehitys päivystyksessä on riittävä",kehuttiin myös että apu on lähellä jos tarvitaan konsultointia tai kiireellistä toimenpidettä,varmaan näin sitten onkin ja toivottavasti toimii. - Näin muualla
Tosiaan tuohon priorisointiin pitäisi saada selkeyttä. Ulkomailla näkee päivystyksessä että päivystyksen seinälle on kirjoitettu kissankokoisin kirjaimin prioriteettiryhmät, niiden jakoperusteet ja missä ajassa pitää saada hoitoon. Esim. 1.ryhmä (punainen) vuotavat isot avohaavat, sydänkivut ...heti hoitoon
2. ryhmä (oranssi) ... en osaa tähän kirjoittaa mitä nämä on kun ole tämän alan ihminen, mutta ... parin-kolmen tunnin sisällä hoitoon
3. ryhmä (keltainen) ... vuorokauden sisällä hoitoon
4. ryhmä (vihreä) ... viikon sisällä hoitoon
5. ryhmä (sininen) kuume, kurkkukipu, nilkka nyrjähtänyt jne... ota särkylääkettä ja hoida kotona
Pointti on että kun ihmiset itse näkee että heidän sairaus kuuluu esim. vuorokauden sisällä hoidettaviin, niin he ymmärtävät paremmin miksi joku toinen menee ohi, vaikka tuli myöhemmin paikalle. Eikä ihmiset ehkä sitten tule niin herkästi iltapäivystykseen kun näkee että tämän voisi hoitaa huomenna päiväsaikaankin.
- Ville Vihreä
Tämä edellisen viestin kirjoittajan esimerkki ulkomailla olevasta systeemista kuulostaa todella hyvältä! Olisiko mahdollista toteuttaa Lohjalla?
- Näin terkkarissa
Keksittiinpä potilaiden kiusaksi vielä sekin että luukulta ei saa enää mennä kysymään aikaa lääkärille vaan sitä varten on soittoajat,hyvällä tuurillla roikkumassa kuunnellen "meillä on ruuhkaa" tiedotetta voi jopa päästä läpi ja jopa ajankin.
Kaikilla ei esim työnsä puolesta ole mahdollisuutta olla soittoaikoina kuuntelemassa nauhoitetta..siitä saa ankarat nuhteet jos menee luukulta kysymään aikaa ja siihenkin niillä riittää aikaa että kirjoitetaan potilastietoihin sekin että on käynyt luukulla kysymässä aikaa eikä soittaen.
Systeemi on naurettava,voit soittaa samalle luukulle muutaman metrin päästä mutta henkilökohtaista kontaktia ei sallita,hoitajat on sanoneet että päättäjien määräys. - kdkjn4nnj
Näin terkkarissa kirjoitti:
Keksittiinpä potilaiden kiusaksi vielä sekin että luukulta ei saa enää mennä kysymään aikaa lääkärille vaan sitä varten on soittoajat,hyvällä tuurillla roikkumassa kuunnellen "meillä on ruuhkaa" tiedotetta voi jopa päästä läpi ja jopa ajankin.
Kaikilla ei esim työnsä puolesta ole mahdollisuutta olla soittoaikoina kuuntelemassa nauhoitetta..siitä saa ankarat nuhteet jos menee luukulta kysymään aikaa ja siihenkin niillä riittää aikaa että kirjoitetaan potilastietoihin sekin että on käynyt luukulla kysymässä aikaa eikä soittaen.
Systeemi on naurettava,voit soittaa samalle luukulle muutaman metrin päästä mutta henkilökohtaista kontaktia ei sallita,hoitajat on sanoneet että päättäjien määräys.Systeemiä ei ole rakennettu toimimaan potilaitten parhaaksi, vaan muiden intressien.
- Sosiaalinen koodi...
Viesteissä on paljon harkitsemisen arvoista ja varteenotettavaa asiaa päättäjiille...mutta onko tämä oikea foorumi tämänkaltaiselle keskustelulle? Tuskin Lohjan terveyspalveluista vastaavat lukevat Suomi 24 - keskustelupalstoja.
- Michael no two
Taidat olla väärässä,et siinä etteikö olisi varteenotettavaa päättäjille,kyllä ne ihmiset lukevat kenen "persuksia polttaa".
Ihan hyvä pointti Sinulta.
- Sosiaalinen koodi
Olisipa hyvä kerrankin saada lukea näiden terveyskeskuspalveluiden päättäjien kommentit edelläoleviin ehdotuksiin!
- eevah
Ei ne vastaa, eivät viitsi..Miten mahtaa olla lääkäreiden lääkeosaaminen, kun vääriä lääkeannoksia määräävät niin usein vanhuksille.Munkin mummolle moninkertainen annos oikeen reseptiillä...onneksi apteekissa huomattiin virhe. Samoin naapurin papalle meinas jo käydä huonosti,kun lääkäri oli sitä mieltä ettei hään mitään lääkettä enää tarvi,kun on noin vanha...ja lopetti kaiken lääkityksen. Kuolo meins korjata ellei mamma ambulanssia tilannut...näin meillä osataan hoitaa vanhuksia.
- rautamummo?
eevah kirjoitti:
Ei ne vastaa, eivät viitsi..Miten mahtaa olla lääkäreiden lääkeosaaminen, kun vääriä lääkeannoksia määräävät niin usein vanhuksille.Munkin mummolle moninkertainen annos oikeen reseptiillä...onneksi apteekissa huomattiin virhe. Samoin naapurin papalle meinas jo käydä huonosti,kun lääkäri oli sitä mieltä ettei hään mitään lääkettä enää tarvi,kun on noin vanha...ja lopetti kaiken lääkityksen. Kuolo meins korjata ellei mamma ambulanssia tilannut...näin meillä osataan hoitaa vanhuksia.
Kuulin eräältä nuorelta hoitajalta että osastolla on töissä hoitajina jopa yli 70 vuotiaita jotka jaksavat yhä raataa hoitotyössä...eikö heillä ole ikärajaa hoitajilla? Sehän on jo riski ..jos vaikka muisti pätkii kesken työn...:)
- Vanhuus edessä
rautamummo? kirjoitti:
Kuulin eräältä nuorelta hoitajalta että osastolla on töissä hoitajina jopa yli 70 vuotiaita jotka jaksavat yhä raataa hoitotyössä...eikö heillä ole ikärajaa hoitajilla? Sehän on jo riski ..jos vaikka muisti pätkii kesken työn...:)
Kartanonmäki lopetetaan ja uusi vanhainkoti rakennetaan nyt elokuussa avattavan Kultakodin viereen.Kerrankin hyvä päätös ja toivotaan, että taloihin saadaan myös ammattitaitoisia hoitajia ja lääkäreitä ...
- Hyvä Suomi!
Vanhuus edessä kirjoitti:
Kartanonmäki lopetetaan ja uusi vanhainkoti rakennetaan nyt elokuussa avattavan Kultakodin viereen.Kerrankin hyvä päätös ja toivotaan, että taloihin saadaan myös ammattitaitoisia hoitajia ja lääkäreitä ...
Tästä viestiketjusta on kulunut jo aikaa ja mitään muuta ei oikeastaan ole tapahtunut tällä terveyskeskusrintamalla,kuin se, että Hämäläinen lähti ja vanhusten hoitokoti Kultakoti on valmistunut. Muuten taitaa olla edelleen sama hyörinä osastoilla...eli Tynninharjulla besserwisserit luukulla ja hoono soomi valloillaan, varsinkin,kun osaston lääkärikin esitteli itsenä "olen venäläinen enkä puhu hyvin suomea" ..:Kuinka vastuuntunnotonta LOhjan kaupungilta on antaa näiden kielitaidottomien ja eri kulttuuritaustaisten olla täällä vastaavina osastonlääkäreinä?
- ootko rasisti?
Hyvä Suomi! kirjoitti:
Tästä viestiketjusta on kulunut jo aikaa ja mitään muuta ei oikeastaan ole tapahtunut tällä terveyskeskusrintamalla,kuin se, että Hämäläinen lähti ja vanhusten hoitokoti Kultakoti on valmistunut. Muuten taitaa olla edelleen sama hyörinä osastoilla...eli Tynninharjulla besserwisserit luukulla ja hoono soomi valloillaan, varsinkin,kun osaston lääkärikin esitteli itsenä "olen venäläinen enkä puhu hyvin suomea" ..:Kuinka vastuuntunnotonta LOhjan kaupungilta on antaa näiden kielitaidottomien ja eri kulttuuritaustaisten olla täällä vastaavina osastonlääkäreinä?
Miten suomenkielisyys vaikuttaa lääketiteelliseen osaamiseen? Ulkomaalaiselle pitää puhua selkeämmin. On ne minua ymmärtäneet ja auttaneet.
- Hiili
Lapseni söi sientä pari kesää sitten ja en saanut mössöstä selvää mikä sieni se oli. Valkoinen kärpässieni kun on tappava. Mentiin Tynninharjulle josta lapsi lähetettiin omalla autolla Jorviin. Jorvissa ihmeteltiin miksi Lohjalla ei annettu ekaa annosta lääkehiiltä, se kun on täysin vaaraton. Oli kuulemma hengenvaarallinen päätös lähettää ilman lääkehiiltä Jorviin. Ei sit varmaan ollut valkoinen kärpässieni.
- yks mummo vaan
Miten suomenkielisyys vaikuttaa lääketiteelliseen osaamiseen?
No vaikuttaapa hyvinkin, jos potilas valittaa tyrää ja lääkäri ymmärtää että kipeenä on kyrpä . . . niin onhan siinä potilaalla leikkauksen jälkeen ihmettelemistä . . . että näin tk:ssa :=( - No thanks tynniharju
Mä kävin just tynninharjulla. (Mulla on poskiontelotulehdus ja otsaontelotulehdus, vasemman korvan korvatulehdus sekä keuhkoputkentulehdus).
Sattui päähän niin että meinasi haljeta, söin buranaa 600mg x 3vrk ja Panadol 1000mg x 3vrk vuorotellen 4h välein (itsekin hoitaja). Ei kotikonsteilla alkanut paranemaan (nenäkannut yms lämpimät vedet ja kosteet saunat sun muut sisäänpäin räkää vetoo yms) Luovutin ja soitin lääkäri aikaa...
No sh otti vastaan tynniharjulla ja hetken tutkittuaan sanoi ettei mitään tulehdusta missään ole. Ei muuta kun jatkat kotihoitoja. Ja lepäilet. Sain saikkua 2pv. Lepäilin sen minkä pystyin kaikkine kipuineni.
Menin 2pvn kuluttua Mehiläiseen (tuska nimittäin oli niin paha etten ollut nukkunut juuri mitään) ja viikko saikkua ja tuo alkutekstin "tulehdussarja" ja vanha antibioottikuuri päälle.
Never again tynninharjun terveyskeskukseen. Kiitos vain saamastani huonosta hoidosta.- Tynninharju rules
Mun tuttu kaatui ja loukkasi jalkansa niin, että ei pystynyt kunnolla kävelemään. Mentyään Tynninharjulle, siellä sairaanhoitaja vastaanottoluukulla ei antanut lääkäriaikaa , koska väitti kyseessä olevan "selvä tapaus" ja tarjosi vastaanottoaikaa sairaanhoitajalle,jotta tämä kirjoittaa 3 päivää sairaslomaa nilkan nyrjähtämisen vuoksi.
Onneksi potilas oli sinnikäs ja vaati aikaa lääkärlle .Päästyään vastaanotolle, lääkäri lähetti röntgeniin ja siellä todettiin jalan olevan osaksi pahasti murtunut ja pohjeluu poikki! Vieläkin potilas taistelee jalkansa kanssa ja sairaalan ortopedi sanoi suoraan, että , että jalka olisi pitänyt heti leikata ..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920