Jumala on sodankin Jumala jokaa auttaa omiaan

Herra paadutti faraon, Egyptin kuninkaan, sydämen, niin että hän lähti ajamaan takaa israelilaisia, vaikka israelilaiset olivat lähteneet matkaan voimallisen käden suojassa.
Ja egyptiläiset, kaikki faraon hevoset, sotavaunut ja ratsumiehet ja koko hänen sotajoukkonsa, ajoivat heitä takaa ja saavuttivat heidät leiriytyneinä meren rannalle, Pii-Hahirotin kohdalle, vastapäätä Baal-Sefonia.
Ja kun farao oli lähellä, nostivat israelilaiset silmänsä ja näkivät, että egyptiläiset olivat tulossa heidän jäljessänsä. Silloin israelilaiset peljästyivät kovin ja huusivat Herraa.

Ja he sanoivat Moosekselle: "Eikö Egyptissä ollut hautoja, kun toit meidät tänne erämaahan kuolemaan? Mitä teit meille, kun johdatit meidät pois Egyptistä!
Emmekö sanoneet tätä sinulle Egyptissä? Sanoimmehan: Anna meidän olla rauhassa, että palvelisimme egyptiläisiä. Sillä parempi olisi ollut palvella egyptiläisiä kuin kuolla erämaahan."
Mooses vastasi kansalle: "Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille; sillä sellaista, minkä näette egyptiläisille tapahtuvan tänä päivänä, ette koskaan enää tule näkemään. Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa."

Ja egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä näytän kunniani tuhoamalla faraon, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä."

Niin Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa; ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa ja tuli egyptiläisten joukon ja Israelin joukon väliin; ja pilvi oli pimeä noille ja valaisi yön näille. Näin koko yönä toinen joukko ei voinut lähestyä toista.

Ja Mooses ojensi kätensä meren yli. Niin Herra saattoi vahvalla itätuulella, joka puhalsi koko yön, meren väistymään ja muutti meren kuivaksi maaksi; ja vesi jakautui kahtia.

Ja israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa myöten, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella.
Ja egyptiläiset, kaikki faraon hevoset, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä, ajoivat heitä takaa ja tulivat heidän perässänsä keskelle merta.

Kun aamuvartio tuli, katsahti Herra egyptiläisten joukkoa tulenpatsaasta ja pilvestä ja saattoi hämminkiin egyptiläisten joukon.
Ja hän antoi heidän vaunujensa pyöräin irtautua, niin että heille kävi vaikeaksi päästä eteenpäin. Niin egyptiläiset sanoivat: "Paetkaamme Israelia, sillä Herra sotii heidän puolestansa egyptiläisiä vastaan".
Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Ojenna kätesi meren yli, että vedet palautuisivat ja peittäisivät egyptiläiset, heidän sotavaununsa ja ratsumiehensä".
Niin Mooses ojensi kätensä meren yli, ja aamun koittaessa meri palasi paikoillensa, egyptiläisten paetessa sitä vastaan; ja Herra syöksi egyptiläiset keskelle merta.
Ja vedet palasivat ja peittivät sotavaunut ja ratsumiehet, koko faraon sotajoukon, joka oli seurannut heitä mereen; ei yksikään heistä pelastunut.

http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1933,38/2Moos.14.html
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olipa upea kertomus siitä kuinka valtava määrä ihmisiä hukuteteaan. Tämän historiallisen sotatoimen jälkeen Jumala onkin päättänyt asettua sotatilanteessa aina sille puolelle, missä on suuremmat tykit.

Äänestä

siis uskovien aika avata silmänsä näkemään kuinka epäjumalallinen Raamatun jumala on. Ei löydy rakkautta, ei löydy armollisuutta. Raamatun jumala haluaa olla kiivas ja kostava ja vain ns. omiensa puolella. Jumala on kuitenkin luonut jokaisen ihmisen, miksi Jumalalta löytyy sympatiaa vain ns. omilleen.

En koskaan ikimaailmassa voi uskoa tuollaisen tyranniin.

Äänestä

-siis uskovien aika avata silmänsä näkemään kuinka epäjumalallinen Raamatun jumala on.

Voiko Jumala olla epäJumalainen???

Ei löydy rakkautta, ei löydy armollisuutta.

-Joh 3:16
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.


Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa.Psalmi 103:17

1 Tim 2:3,4
Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme,
joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

Raamatun jumala haluaa olla kiivas ja kostava

-Jumalaa voisi verrata tuomariin jonka tulee tuomita väärin tekijät oikeudessa,mikä tuomari se sellainen on joka ei tuomitse lain rikkojaa?
Mutta Jumala Rakkaudessaan antoi Jeesuksen sovitukseksi joka pyyhki pois rikkeemme jotta voisimme taas olla Jumalan lapsia niinkuin hän alun perin halusi.Vähän sama jos tuomari maksaisi tuomitun lunnasmaksun koska Rakastaa tätä mutta ei voi olematta kiivas koska on tuomari jonka tulee tuomita paha.Jeesuksen sovitus oli Jumalan lunnaat meidän puolesta,siksi ehtoollisellakin sanotaan Jeesuksen Kristuksen veri syntien pois pyyhkimiseksi.

ja vain ns. omiensa puolella.

-Näin sanoo Herra Sebaot:Kaatakaa puita, rakentakaa hyökkäysvalli vasten Jerusalemin muuria. Tätä kaupunkia on rangaistava, koska se on täynnä vääryyttä.

Jumala ei antanut Israelille omalle kansalleen erityis vapauksia synnin tekoon päin vastoin.Jumala rankaisee synnistä omaa kansaansa eikä säästä heitäkään kiivaudeltaan koska he ovat syntiä tehneet,Jumala ei siis
ole omiensa puolella vaan syntiä vastaan,eikä Israel saanut Jumalalta omana kansana erityis kohtelua paitsi kun kääntyi Jumalan puoleen

Jumala on kuitenkin luonut jokaisen ihmisen, miksi Jumalalta löytyy sympatiaa vain ns. omilleen.

-Jumala osoittaa Rakkautensa kaikille kaikki vain eivät halua sitä ja jäävät Jumalan kirkkauden ulkopuolelle omasta valinnastaan ei Jumalan

En koskaan ikimaailmassa voi uskoa tuollaisen tyranniin.

-Jumala ei ole tyränni muutenhan hän ei olisi luonut ihmistä vaan jonkun orja robotti jota komentaa,mutta sen sijaan hän halusi jotain jota rakastaa ja joka rakastaisi häntä onhan Jumala rakkaus 1 Joh 4:8.Kyse on vain siitä että Jumala joka on pyhä ei voi sietää syntiä,siksi Jeesus tuli jotta hän ottaisi pois syntimme ja käskynsä Jumala on antanut koska ne ovat ihmiselle parhaaksi eli rakkaudesta annetut käskyt

Äänestä

Ettekö te ateistit antaisi uskonasioiden arvuuttelun ilman mitään oikeaa tietoa jo olla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raamattu/ VT kirjoitti:

Herra paadutti faraon, Egyptin kuninkaan, sydämen, niin että hän lähti ajamaan takaa israelilaisia, vaikka israelilaiset olivat lähteneet matkaan voimallisen käden suojassa.
Ja egyptiläiset, kaikki faraon hevoset, sotavaunut ja ratsumiehet ja koko hänen sotajoukkonsa, ajoivat heitä takaa ja saavuttivat heidät leiriytyneinä meren rannalle, Pii-Hahirotin kohdalle, vastapäätä Baal-Sefonia.
Ja kun farao oli lähellä, nostivat israelilaiset silmänsä ja näkivät, että egyptiläiset olivat tulossa heidän jäljessänsä. Silloin israelilaiset peljästyivät kovin ja huusivat Herraa.

Ja he sanoivat Moosekselle: "Eikö Egyptissä ollut hautoja, kun toit meidät tänne erämaahan kuolemaan? Mitä teit meille, kun johdatit meidät pois Egyptistä!
Emmekö sanoneet tätä sinulle Egyptissä? Sanoimmehan: Anna meidän olla rauhassa, että palvelisimme egyptiläisiä. Sillä parempi olisi ollut palvella egyptiläisiä kuin kuolla erämaahan."
Mooses vastasi kansalle: "Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille; sillä sellaista, minkä näette egyptiläisille tapahtuvan tänä päivänä, ette koskaan enää tule näkemään. Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa."

Ja egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä näytän kunniani tuhoamalla faraon, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä."

Niin Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa; ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa ja tuli egyptiläisten joukon ja Israelin joukon väliin; ja pilvi oli pimeä noille ja valaisi yön näille. Näin koko yönä toinen joukko ei voinut lähestyä toista.

Ja Mooses ojensi kätensä meren yli. Niin Herra saattoi vahvalla itätuulella, joka puhalsi koko yön, meren väistymään ja muutti meren kuivaksi maaksi; ja vesi jakautui kahtia.

Ja israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa myöten, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella.
Ja egyptiläiset, kaikki faraon hevoset, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä, ajoivat heitä takaa ja tulivat heidän perässänsä keskelle merta.

Kun aamuvartio tuli, katsahti Herra egyptiläisten joukkoa tulenpatsaasta ja pilvestä ja saattoi hämminkiin egyptiläisten joukon.
Ja hän antoi heidän vaunujensa pyöräin irtautua, niin että heille kävi vaikeaksi päästä eteenpäin. Niin egyptiläiset sanoivat: "Paetkaamme Israelia, sillä Herra sotii heidän puolestansa egyptiläisiä vastaan".
Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Ojenna kätesi meren yli, että vedet palautuisivat ja peittäisivät egyptiläiset, heidän sotavaununsa ja ratsumiehensä".
Niin Mooses ojensi kätensä meren yli, ja aamun koittaessa meri palasi paikoillensa, egyptiläisten paetessa sitä vastaan; ja Herra syöksi egyptiläiset keskelle merta.
Ja vedet palasivat ja peittivät sotavaunut ja ratsumiehet, koko faraon sotajoukon, joka oli seurannut heitä mereen; ei yksikään heistä pelastunut.

http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1933,38/2Moos.14.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu