SSRI ja haitat.

piileristi

Omasta kokemuksesta kirjoitan.

Positiivista on että lääkitys toimi minulle ihan hyvin vaikka kärsivällisyyttä tarvittiin noin pari kuukautta. Vatsavaivoja ja kuvotusta oli heti ensimmäisen pillerin jälkeen mutta tietysti luotin lääkäriin. Haitallinen sivuoire oli myös että hienhaju muuttui todella ällöttäväksi ja vaikka kävin suihkussa 3x päivässä niin vartin päästä haju palautui.
Ystäväni alkoivat huomauttamaan ulkonäöstäni, lommoilla olevat posket ja ns. hullun silmät ja sekin vaivasi minua.
Seksikään ei enää kiinnostanut mikä lienee normi sivuoire.

Kun ne lääkkeet alkoi vaikuttamaan niin mielialani kohosi selvästi ja pannareita ei tullut enää. Jaksoin siivota ym. ja tunsin että sivuvaikutukset ovat pikkuasia kun jaksan jälleen elää ja käytökseni oli välillä jopa liiankin vauhdikasta.
Sitten tuli jälleen romahdus ja sain masennuksen ja pannarit takaisin :/
Lääkäri tuplasi annokseni ja jälleen sain elämäni takaisin vaikka lähipiirini oli huolissaan ja kehoitti menemään toiselle lääkärille.
En noudattanut heidän neuvoaan koska tunsin oloni hyväksi sivuoireista huolimatta tosin laihduin aika paljon, mikä oli ihmeellistä koska olen lukenut että näiden lääkkeiden käyttäjät lihovat. Yksilöllistä kai.

Romahdus tuli jälleen ja olin masentuneempi kuin koskaan ja jäin kotini vangiksi. Lääkäri triplasi annokseni ja jälleen ongelma oli ohi.
Aloin kuitenkin miettimään että koska tulee seuraava romahdus ja joudutaanko jälleen nostamaan annosta.

, tuli vieraita joten jatkan myöhemmin.

2

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ▲werty

      Mikähän lääke on kyseessä. Että annoksia triplaillaan noin vain. SSRI:t vähentävät ruokahalua ja libidoa. Itselläni SNRI-lääke Ixel tepsii paremmin masennukseen. SSRI:t ainoastaan rauhoittavat.

    • Mitä jos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5000
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1570
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1129
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1063
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      987
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      950
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      947
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      852
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      56
      751
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe