Kun olet saanut pelastusvarmuuden, siis tullut
uskovaksi, tiedät että jonakin päivänä kuolet,
pääset taivaaseen... Sitten taivaassa eikö tule
mieleen kaikki rakkaat, jotka eivät ole siellä
kanssasi... Kaikkihan ne eivät kuitenkaan sinne
pääse... Huono oma tunto ja pahamieli. Miten
voisit olla onnellinen, tuntea että Jumala/Jeesus
rakastaa.. Jos esim. äitisi on helvetin
liekeissä... Etkö halua mieluumin sinne missä on
enemmän tuttuja...
uskovaksi, tiedät että jonakin päivänä kuolet,
pääset taivaaseen... Sitten taivaassa eikö tule
mieleen kaikki rakkaat, jotka eivät ole siellä
kanssasi... Kaikkihan ne eivät kuitenkaan sinne
pääse... Huono oma tunto ja pahamieli. Miten
voisit olla onnellinen, tuntea että Jumala/Jeesus
rakastaa.. Jos esim. äitisi on helvetin
liekeissä... Etkö halua mieluumin sinne missä on
enemmän tuttuja...
Vastaukset 44
Vanhimmat
on sinun ainoa oikea isäsi jonka luokse kuulut.
Ei helvetin liekkejä ole olemassakaan! On vain
kadotus eli täyskuolema.
Mikä se semmonen isä on joka ensin tekee lapsia,
jättää ne sitten oman onnensa nojaan maailman, ja
kaiken lisäksi antaa kuolla helvetissä. Minä
ainakin rakastan lapsiani niin paljon etten
todellakaan tekisi tuommoista heille, sama mitä
he tekisivät elämänsä aikana. Onko siis
Jumala "rakastava isä"? Ei tosiaankaan!
Paremminkin tyranni: "usko tai minä poltan
sinut!". Kauheaa pakottamista ja pelottelua. Isät
eivät käyttäydy tuolla tavalla.
En minäkään käyttäydy noin, siksi tuonkin sinulle
ilosanoman.
Sinun ei tarvitse kärventyä, jos uskot, että
sinun ei tarvitse kärventyä.
Ajan takaa sitä, että kadotukselta sinut pelastaa
halu uskoa. Ei sinun omalla voimallasi
tarvitsekaan uskoa, koskapa usko annetaan
ylhäältä.
Kärvennytkö siis mieluummin, kun tunnustat, että
Jeesus on Herra?
Rukoile tämä rukous vilpittömin mielin, niin olet
pelastunut Jeesuksen nimessä.
"Minä uskon Jeesus, että olet kuollut minun
puolestani ristillä, että minun ei tarvitsisi
kuolla. Anna minun syntini anteeksi. Amen"
Kaikki joutuvat joka tapauksessa Jeesuksen
herruuden tunnustamaan, riippumatta kumpaan
paikkaan menevät.
Ei meitä ole jätetty oman onnemme varaan. Joka
ihmisellä on vapaa tahto ja valta päättää mihin
käyttää elämänsä. Jumala kunnioittaa ihmisen
yksityisyyttä. Mutta tosiasioitahan ei pääse
pakoon ja tosiasia on että tää maailma ei kestä
ikuisesti.
senhän takia uskovaiset just saarnaa ihmisille ku
niillä on huoli niistä eikä siks että ne yrittää
saada seurakuntaansa lisää jäseniä niinku jotku
väittää.
Jos sinut heitetään tulijärveen, niin on aivan
sama, onko siellä tuttuja vai ei. Ne ei paljon
siellä auta. Helvetti on sellainen paikka, jossa
ollaan täydellisen erossa Jumalasta ja se on
ihmiselle pahinta, mitä ei voi edes kuvitella.
Taivas on taas niin ihana paikka, jonka kaltaista
ei voi edes kuvitella.
Yritin vain kysyä sitä voiko taivaassa olla
onnellinen, jos tietää ettei kaikkien ole hyvä
olla. Ei niin ihanaa paikkaa olekkaan että
unohtaisin rakkaani ja niin että se paikka
tuntuisi hyvälle vielä sittenkin. Minulle riittää
esim jos tiedän jollakin rakkaallani olevan
kärsimystä, en minäkään hyvin voi. Empatiaa...
Sympatiaa... sanoin kuvaamattoman ikävää...Jos
tuttuni, kenkumpikaan on tulijävessä. Voisinko
iloita... Voiko sitä ihminen ajatella vain
itseään.
hei
kiva aihe. Pieniä hypoteesejä:
1. Taivaassa ehkä ei tunneta empatiaa eikä
sympatiaa, eikä siellä osata murehtia muista
jotka eivät päässeet sinne. Sana sanoo, että
ihminen muuttuu ylösnoustessaan. Ehkä tapahtuu
muutos myös meidän tunne-elämässä.
2. Tai empatiaa tunnetaan vain niitä kohtaan,
jotka ovat taivaassa. Meistä käsin se olisi
aikaoutoa valikoivaa tunne-elämää, mutta onko
onnea, jos on samalla kaipuuta tai surua tai
murhetta?
3. Unohdamme taivaassa kaiken muun paitsi mitä
siellä tappaamme. Se, mitä emme muista sitä ei
ole olemassa, ja sitä emme osaa kaivata. TAaskin
täytyisi tapahtua melkoinen muutos, joka voi olla
joko sinun tahtojesi vastainen eli joudut
alistumaan vain muutokseen. Ihminen joutuu
elämänkin aikana unohtamaan mielestään
monenlaisia asioita. Oppiminen on unohtamista.
Tällä tarkoitan, että unohdamme sen
arkitajunnasta, ja annamme tilaa muille
askareille.
4. Kaikki pääsevät taivaaseen. Eli kirkon ja
muiden tuomiopäivää odottavien lahkojen Raamatun
tulkinta on mennyt hieman mönkään. Kaikki päsevät
aikanaan taivaaseen. Oletko lukenut
kirjaa "Jumalainen näytelmä" Dante? Katollinen
kirkko opettaa kiirastulesta, jonka kautta
ihmiset käyvät läpi taivasten porttien lopulta.
5. Taivas on mahdollinen olotila maanpäällä
ollessa, henkinen yhteys kaikkeuteen. Helvetti on
myös sitä eroa Jumalasta, nimenomaan täällä
maanpäällä. Taivastila on onnen ja surun takana
oleva maailmojen syleily. Tämä on joidenkin
mystikkojen selitys.
6. Synnyt uudelleen maanpäälle, vaikkakin eri
persoonassa. Kun olet itse kokenut helvetin ja
taivaan, muistat ne ja ymmärrät ne olotilat
ja "paikat", tiedät, että niin on aina ollut ja
näitä tulee kaikki kokemaan lukemattomia kertoja.
Silloin ei sinun sympatiasi ja empatiasi juuri
voi pelkkinä tunteina auttaa ystäviesi
kärsimyksiä, vaan ehkä huomaat _tehdä_ jotain
muuta asian eteen... UusUskonnot.
Siinä siis muutama vaihtoehto, miksi on
mahdollista, että jotkut joutuvat helvettiin ja
jotkut taivaaseen, ja millainen suhtautuminen
sitten olisi viisainta?
huom. ateistiset näkökulmat kokonaan
poisjätettyjä.
voiko ihminen ajatella kokoajan vain muita? mitä
ajattelemme kaikista nälkää näkevistä ja
kärsivistä maailman kansalaisista juuri tällä
hetkellä?
Uskovat pelastuvat jopa perhekunnittain.
Kyllä Jumala osaa asian siten järjestää, että
murhetta ei ole. Kaikki asiat selviävät siellä
kirkkaiksi ja rakkaudessa ei ole murhetta.
Miten tuo perhekunnittain pelastuminen nykyaikana,
kun on minun lapsia, sinun lapsia ja meidän
lapsia? Monikin eroaa monta kertaa elämänsä aikana
ja saa lapsia useamman kanssa. Taivaassa on sitten
kahdenkertaista moniavioisuutta, yhdellä miehellä
monta vaimoa ja monella vaimolla sama mies jne.
Huh huh.
Miten tuo perhekunnittain pelastuminen nykyaikana,
kun on minun lapsia, sinun lapsia ja meidän
lapsia? Monikin eroaa monta kertaa elämänsä aikana
ja saa lapsia useamman kanssa. Taivaassa on sitten
kahdenkertaista moniavioisuutta, yhdellä miehellä
monta vaimoa ja monella vaimolla sama mies jne.
Huh huh.
Oletko vakavissasi sitä mieltä, että kaikki
pääsevät taivaaseen?
eli toivoisin että niin kävisi, mutta Isä
tietänee miten käy. Sitä paitsi en varmaankaan
missää vaihtoehdoissa sanonut olevani itse jotain
tiettyä mieltä. Halusin vain vähän miettiä
vaihtoehtoja, vaikka tuossa toki oli vain murto-
osa.
*ei vielä päässyt nukkumaan* :) Kylliäinenkö se
oli se joka kirjoitti kohua nostaneen
kirjan "Kaikki pääsevät taivaaseen"? Etkö itse
toivoisi, että Isän armo näkyisi kaikki kaikessa?
Kaikki, jotka pelastuvat on ennalta määrätty. Älä
huolehdi siis siitä.
15 Sitä varten Kristus on tullut uuden liiton
välittäjäksi, että hänen kuolemansa vapauttaisi
kaikki ensimmäisen liiton aikana tapahtuneista
rikkomuksista ja että kutsutut niin saisivat
heille luvatun iankaikkisen perinnön. 16 Liitto
on myös testamentti, ja testamentin tekijän
kuolema on aina voitava näyttää toteen. 17
Testamenttihan astuu voimaan vasta sen tekijän
kuoltua; tekijänsä eläessä sitä ei voida koskaan
panna täytäntöön. 18 Siksi ei ensimmäistäkään
liittoa voitu vahvistaa ilman verta.
1 Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut
Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen
puhetaidon tai viisauden keinoin. 2 En halunnut
tietää teidän luonanne mistään muusta kuin
Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin
ristiinnaulitusta Kristuksesta. 3 Te näitte minut
hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana. 4
Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan
viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa,
5 jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten
viisauteen vaan Jumalan voimaan.
Matt. 22.
11 "Kun kuningas tuli sisään katsomaan
juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei
ollut hääpukua. 12 Hän kysyi tältä: 'Ystäväni,
kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?'
Mies ei saanut sanaa suustaan. 13 Silloin
kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Sitokaa hänet
käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen.
Siellä itketään ja kiristellään hampaita. 14
Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.'"
Tämän lauseen valossa, pidän epävarmana kaikkien
pelastumista.
eli sitä mihin yleensäkin me uskovaiset olemme
erehtyneet. Selvästi Jeesus kuitenkin on
painottanut puhuessaan opetuslapsille: Teille
minä kerroin vertauskuvien merkityksen, mutta
muut saavat kuulla ne ilman selityksiä, jotta he
eivät ymmärtäisi eikä kuulisi! Lisäksi Paavalin
suorasanainen viittaus oli, että myös VT:n
tapahtumat ovat monin paikoin vertauskuvia. Jos
ovatkin tapahtuneet oikeasti niin myös niiden
sisältö on tähän päivään tuotavissa vertauksen
tavoin. Tämä on sitä Hengen ja Kirjaimen
kamppailua.
Mutta tosiaan, Valitut ovat Harvat eli 144
tuhatta 40 miljardista? Lisäksi vertauskuva ja
tarina ei myöskään kerro tarkasti sitä,
millaisesta pelastumisesta oli kyse ja oliko
ollenkaan kyse pelastumisesta. Ehkä puhuttiin
jostain joukosta Pyhiä, vaikka hekin ovat ainakin
Johanneksen ilmestyksen mukaan vain osa
ylöstemmattuja. Ja lopuksi, kuka tietää
aikakausien viimeisen olemassaolon päivämäärän
tai edes aikakausien lukumäärän? Aiooni Aioonin
perään, jospa Isä on tarkoittanut, että eräs
aikakausista päättyy kohtalokkain seurauksin,
harvojen valintaan, mutta armossaan hän antaa
aikojen kuluttua joista meillä ei ole tietoa
uuden mahdollisuuden ihmisille. Ainakin minä
antaisin omalle pojalleni uuden luvan yrittää,
jos hän epäonnistuikin eka kerralla tehtävässään
rakentaa sisarille mukava koti. Sitä paitsi
harvat ovat siksi valittuja, että he ovat toisten
palvelijoita. Keitä he palvelevat Jumalan
nimissä? Jeesuskin pesi opetuslasten jalat heidän
sitä ihmetellessään.
Huom. vielä siis ikuinen sana, joka Raamatussa
toistuu kreikankielessä from "Aion" to "Aion" on
luettavissa myös, aikakaudesta toiseen
aikakauteen. Edelleen herättelen vain toivoa,
että muut pelastuisivat, ehkä mieluummin he kuin
minä... Jooh ollaan nyt realistisia ja sanotaan,
että itsekkäitä me olemme, toivomme vain oman
nahkamme pelastusta ja tahtoisimme, että muut
ympärillämme tukisivat mielipiteillään omaa
uskoamme :)
One interpretation for Matt 22
Ne, jotka eivät maanpäällä saaneet uutta
ylösnousemusruumistaan, puhdasta valkeuden kehoa,
hääpukua, heidät heitetään takaisin maanpäälle,
jossa hampaita kiristellään ja itketään, sillä
mikä olisi sopivampi rangaistus ihmiselle kuin
laittaa se takaisin tämän maailman kurjuuksiin.
Sielun siivet kahlittuina maalliseen ruumiiseen,
käsiin ja jalkoihin. Monia meitä kutsutaan,
kuulemme äänen sydämessämme, kuljemme tietä,
mutta jalkamme lipsahtaa. Ne, jotka Kristukseen
uskovat ja kulkevat hänen verrattoman tiensä
loppuun asti, he ovat valittuja.
Maybe This way...
*viimein hyvää yötä*
Taivaallinen Isämme on myös vanhurskas Jumala. Se
tarkoittaa sitä että Herra tekee oikeuden, paitsi
luomalleen ihmiselle, niin myös itselleen.
Jumalan vanhurskaus eli oikeudenmukaisuus itseään
kohtaan vaatii mm. sen että hän tuomitsee ihmiset
oikein. Eli Jeesuksen,Jumalan Pojan, hyljänneet
parannuksentekemättömät ihmiset tuonelan vaivaan
ja Herran omat paratiisiin .
On siis syytä katsoa ,missä sinä tai minä
nostamme silmämme kuoleman jälkeen.
Raamattu kertoo että ihminen on iankaikkisesti
elävä sielu. Jeesus kertoo kaikkien ihmisten
kuolemanjälkeisestä elämästä vertauksessaan
rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta, ks.
Luuk.16:19-31.
Köyhänä kuolleen Lasaruksen sielun enkelit veivät
Aabrahamin helmaan eli paratiisin riemuun.Siellä
hän sai lohdutusta.
Rikas mies ,joka ei koskaan armahtanut ovensa
edessä makaavaa köyhää ja sairasta Lasarusta,
nosti kuolemansa jälkeen silmänsä tuonelan
vaivassa. Merkillistä on, että hän kärsi ruumiin
tuskia, tunsi Lasaruksen ja Aabrahamin ja huusi
heille. Ruumiin aistit siis toimivat tällä
tuonelan vaivassa elävällä sielulla . Mies muisti
veljensä ja maanpäällisen elämänsä.
Mitä sinulle tai minulle tapahtuu kuolemamme
jälkeen?
Raamatun mukaan, jos uskon Jeesukseen syntieni
sovittajana ja kuolleista herättäjänä, niin
kuollessani ruumiini painuu maahan. Mutta
sieluni ,tuo ihmisessä elävä iankaikkisuusolento,
siirtyy paratiisin riemuun. Sinne mihin Jeesuksen
Herraksi tunnustanut ristinryövärikin pääsi, ks.
Luuk.23:39-43.Uskovien lopullinen asuinpaikka on
Jumalan luoma uusi taivas ja uusi maa,eli uusi
Jerusalem, ks. Ilm. 21. Siellä ei ole enää
kuolemaa eikä murhetta eikä parkua, sillä kaikki
entinen on mennyt. ”Katso, uudeksi minä teen
kaikki ” ,sanoo Herra. Uskovat elävät uudessa
Jerusalemissa kirkastetussa
ylösnousemusruumiissa jollainen Jeesuksellakin
oli kuolemansa jälkeen.
Jos taas kuolen epäuskoisena jumalattomana, ts en
ole koskaan maan päällä ottanut Jeesusta vastaan
syntieni sovittajana, niin ruumiini painuu
multaan ,mutta sieluni viedään tuonelan
vaivaan .Tuonela on jumalattomina kuolleiden
ihmisten väliaikainen ja tuskallinen majapaikka.
Siellä nämä parannuksen tekemättömät ihmiset
odottavat Jumalan ns. viimeistä tuomiota, ks.
Ilm.20:11-15.Viimeisen tuomion tapahduttua nämä
tuonelassa (kreik. haades) elävät ihmiset
heitetään tulikivijärveen (kreik. gehenna). Se on
heidän lopullinen asuinpaikkansa.
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2
Taivaassa ei ehkä tunneta empatiaa, sympatiaa...
Voiko täydellinen onni olla sitä? Tunne-
raajarikkoisuutta? Mihin ihmiset jotka ovat
taivaassa tarvitsisivat toistensa empatiaa?
(säälihän se tietysti on, jos menee niin hyvin
ettei enää ymmärrä mistä voisi narista naapurille
ja puheenaiheet
loppuvat).
Kun ihminen kuolee, irtautuu ruumiistaan, mitään
muuta ei todellisuudestamme katoa kuin aikakäsite
ja ruumis:ajattelemme, näemme, kuulemme ja
tunnemme. Menemme elossa olevien rakkaittemme
luo... niin se käy! Ei unohdu rakkaat. Sitä en
tiedä syntyykö
uudestaan.
Jumala ei pakota ketään uskovaksi, rakastan Häntä
ihan vapaaehtoisesti mutta jos hän ottaa minulta
pois elämänrikkauden: vanhemmat lapset ystävät
eletyssä elämässä kohtaamani ihmiset(joista
muuten nekin ovat rakkaita, jotka ovat
aiheuttaneet vaikeuksia= aiheuttaneet omalta
osaltaan henkisen kasvuni= sen mikä olen tänään).
Se olisi kovaa alistamista. Voisin väittää jopa
väkivallaksi.
Ihmisten välillä on paljon muureja, joiden ylitse
ei pääse. Esim. vanhempi-lapsi suhde on
sellainen, jossa ei vättämättä puhuminen
ihmiseltä ihmiselle onnistu(ainakaan lapsen
osalta vanhemmille, silti rakkaus on syvä)
inhimillisistä syistä siinä ei olla koskaan
tasoissa... Tarkoitan tilannetta, jossa "sanat
eivät riitä ja rukoukseen ei yksin jaksa luottaa,
enkä minäkään voi tietää voinko pelastaa
vanhempani/lapseni"... Olenko silloin tehnyt
tarpeeksi sen eteen että olen ansainnut
taivaspaikkani, ja vanhempani/lapseni menettävät
sen... Olen ihminen omine virheineni, siksi
vanhempani/lapseni eivät minua tarvitse
kuunnella... Kammottavan kipeää minulle.
Jumalan ennaltatietäminen ja -määrääminen ovat
eri asioita. Jumala ennaltatietää kyllä ketkä
pelastuvat mutta ei määrää ketään ennalta. Missä
Jumalan rakkaus muuten ilmeneisi, jos joka toinen
Matti joutusi helvettiin ja joka toinen pääsisi
taivaaseen. Tämä on raamatullinen totuus.
Missä kohtaa Raamattua lukee tuollainen totuus?
Ymmärtääkseni kaikki kirkonisät eivät päässeet
varmuuteen siitä, astuuko ihminen, Kristukseen
uskova suoraan taivaaseen kuoleman jälkeen vai
vasta kun kuolleet herätetään? Mikä on tämän
päivän teologian vastaus tähän ongelmaan?
Harvalla ihmisellä on omakohtaista kokemusta
taivas- tai helvetti-tilasta, joka olisi jotenkin
erillään tästä maailmasta tai unimaailmasta. Ehkä
unimaailma on se, mihin tavallisen ihmisen on
helpointa samaistaa kuolemanjälkeiset tilat. Joka
tapauksessa, jos persoona säilyy, täytyy säilyä
myös aistimia vastaavat elimet sielussa, tai
henkiruumiissa. Samalla tavalla kuin unessa
voimme kokea kosketuksen, nähdä, kuulla, maistaa
ja haistaa, mikä ettei olisi mahdollista ymmärtää
niin olevan myös kuoleman jälkeen. Mutta mihin
perustuvat ne kokemuksemme, mihin vertaamme niitä
kokemuksiamme? Ts. Mitä on kärsimys ja se
hampaitten kiristys? Ja miksi ihminen tuntee
kärsivänsä?
Sivumennen sanoen, kun oikeudenmukaisuudesta
puhutaan, voisi ajatella kaukana
oikeudenmukaisuuden olevan yksi maapallon
laajimmin tunnustetuista uskonnollisista opeista
eli; yksi rajallinen, keskimäärin 65 vuoden elo
maanpäällä, voi aikaansaada ikuisen eli
rajattoman kärsimyksen helvetissä tai autuuden
taivaissa. Rikollista rangaistaan siksi, että hän
tietäisi tehneensä väärin, mutta tavallinen
käytäntö on, että rikollinen saa tietyn mittaisen
vankeuden ja rangaistuksen, tekojansa vastaavan
rangaistuksen. Millaista oikeudenmukaisuutta on
se, että ihminen enimmäkseen tietämättömyyttään
ja kulttuurinsa sekä ympäristönsä vaikutuksesta
myöntämättä Jeesusta Kristukseksi tuomitaan
_iankaikkiseen_ kadotukseen? Toki ihmisen ei sovi
arvostella Jumalan kätten töitä eikä Hänen
tekemiään lakejaan, mutta meille luotiin myös
kyky ajatella ja kysyä ja Paavali jopa sanoi,
että Ihmisessä olevan Jumalan henki tutkii
Jumalan syvimmätkin salaisuudet.
Samaan oikeudenmukaisuuden teemaan voisi
sisällyttää kysymyksen tuosta kohdasta missä
sanoit meille olevan tärkeätä miettiä hieman
missä nostamme silmämme ja katseemme kuoleman
jälkeen. Mietitään taas oikeudenkäytäntöä, minkä
pitäisi olla vaikkakin inhimillinen
valtiojärjestys sittenkin jotain, mikä
tavoittelee myös jumalallista
oikeudenmukaisuutta. Millaista teoista rikollinen
saa tuomionsa tänä päivänä? Onko eroa tahallisen
ja tahattoman, tietoisen ja tietämättömämä
suoritetun rikoksen (erehdyksen) välillä?
Uskontoja (monoteistisia) kuvaa eräs
mielenkiintoinen teoria; Ihminen on syyllinen
siihen asti kunnes hänet syyttömäksi todetaan.
Tämä on yksi olennaisimmista eroista maalliseen
lainkäytäntöön. Oli ihminen vaikka vain pieni
lapsi, joka ei ole ehtinyt kuin hämärästi
hapuilla äitinsä nisää, niin hän on jo syyllinen,
perisynnin orja. Mutta missä ovat todisteet
kaikelle tälle?
Miten ihminen voi tietää, millaista tietä hänen
täytyy kulkea, ketä seurata, jos hän ei ole
koskaan nähnyt määränpäitä? Kokeilemallako?
Ajatteleva ja tunteva ihminen vaatii, jos hän
vain massasta eroaa hiukankaan, enemmän kuin
hämäriä viittauksia helvetistä ja taivaasta.
Miten me voimme tietää, kuinka kuuma on 200
asteinen uuni, jos koskaan emme ole sen hehkua
kohdanneet? Miten tietämme välttää vaaroja, jos
koskaan emme ole niitä kohdanneet? Pelkkä toisen
ihmisen kokemus tai kertomus, kirjan todistus
asiasta on turhaa ajanvietettä sille, joka
todella haluaa tietää mistä on kyse. Hän
tarvitsee omakohtaisen kontaktin ja kokemuksen
taivas ja helvettitilojen olemassaolosta. Eikä
sekää vielä riitä, hän vaatii totuutta noiden
ilmestysten jälkeen, sanojen ja kuvien takaista
todellisuutta.
Lopuksi miten voi hyljätä sellaisen, jota koskaan
ei ole tavannut?
Kysymyksin ja siunauksia toivoen
ps. jos haluat vastata henkilökohtaisesti osoite
on: [email protected]
mihin perustuu vakaumuksesi, että mitään muuta
meiltä ei häviä kuin aikataju kuoleman jälkeen?
Erilaisissa tietoisuuden tiloissa ihminen (myös
päivätajunnassaan) tosiaankin voi kokea olevansa
tunteellisesti ja ajattelavana yksilönä jotain
ihan muuta kuin se mitä hän on tottunut kutsumaan
sillä ja sillä nimellä maanpäällä. Tilapäinen
mielentilahäiriö. Ihminen ylittää omat rajansa ja
poimii itsestään esiin kykyjä ja lahjoja joita ei
koskaan voinut kuvitella omaavansa.
Vihastumiskohtaus ja räjähtäminen, suuttuminen.
Kaikissa näissä tapahtuu muutoksia ihmisen tunne-
elämässä. Murhaaja tai vaikkapa sotilas
sotatantereella huomaa ajattelvansa
kylmäkiskoisesti ja viileästi jopa useita
kuukausia, mutta palasi "omaan persoonaansa"
tinateen rauettua. Minusta tämä on aika
mielenkiintoinen aihe. Mitä ihmisestä säilyy kun
ihminen kuolee (ei jaksa nyt pohtia sitä
vaihtoehtoa säilyykö mitään)? Paavalin mukaan me
jokatapauksessa muutumme, kuljemme kuin
tulenläpi. Akanat poltetaan ja vain hienoin ja
jumallallisin osa meistä jää eloon. Taivaassahan
ei voi olla negatiivisia tunteita eikä ajatuksia.
Huomauttaisin myös, että vaikka kuinka rakastamme
lähimmäisiämme, emme voi alituisesti pitää heitä
mielessämme, emme alituisesti murehtia, emmekä
alituisesti uneksia heistä. Elämän realiteetti.
Jos nyt ei satu olemaan aivan enkeli :-)
Mitä muuten teet silloin kun lähimmäisesi kuolee
ja siirtyy sinulle näkymättömiin tästä elämästä?
Jos elämäsi on heidän poismenonsa murehtimista,
unohdat elää oman elämäsi. Samoin voisi kuvitella
olevan taivaassa. Ja lopuksi, miksi erottelemme
toiset meille rakkaimmaksi kuin toiset ihmiset?
Totta puhut ja tähänkin pätee sanat:
Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa
avukseen Herran nimeä, pelastuu."
Siitä mihin vakaumukseni perustan, en voi kertoa
siksi että kyseessä on pienen lapsen tarina. On
siinä pari muutakin, aikuisen kertomaa tarinaa
omasta kokemuksesta kuolemanrajalta. Sen lapsen
vanhemmat eivät ole uskovaisia, halun suojella
omaa lastaan varmaan ymmärrät. No siinä kuitenkin
kaikkosi minun vastasyntyneen lapsen perisynti-
uskoni ja se että kuollessamme nukumme pois
mustaan tuntemattomaan... Se on hirveää
eksytystä.
Luulet varmaan että minä tässä mielisairaalasta
internettiin kirjoittelen, mielenhäiriössä...
Elämän realiteetteja varttihulluna... Juujuu...
Kiitos paljon. Vatvon sukulaisiani
lääketokkurassa, eihän tässä parempaa tekemistä
yökausiin, kuin yrittää miettiä miten sais koko
suvun kapsäkkejään pakkaamaan ja taivaaseen
pääsyä oottelemaan... Ni ilkeis ittesäki sinne
siinä sivussa... Sanos sit viel siin "enhän mä
mutkun ne muut käsk... Siivet pitäs saada...
sattusitko tietämään vanhoja vähän
käytettyjä...Ei painavia... tai
likasii...
Anteeks kauheesti tämä loppu: Vakavaksi
luonnehtimani vakaumus pääsi pettämään ja
ajattelin hetken olevani joku muu,ylitin rajani,
tuli hetkellinen suuttumus ja kylmäkiskoinen
vihastumiskohtaus, joka toi esiin lupaamiasi
kykyjä: Ehkä palaan persoonaani tilanteen
lauettua, ilman suurempia henkisiä vaurioita,
korkeintaan maine meni... Tästä voit tehdä
vapaasti päätelmiä ja haukkua minut uudestaan. En
ota vakavasti. :-D
..sanoo Herra.
Yhtäkään ihmistä armon ja totuuden Jumala ei
heitä helvettiin ,ks. Ilm.20:11-15,heidän
tietämättömyytensä tähden .
Sillä Jumala tahtoo että kaikki ihmiset
pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
Totuuden eli Herramme Jeesuksen tuntemiseen
ihminen voi uudestisyntyä vain Jumalan Pyhän
Hengen salatun työn kautta.
Silloin Henki kirkastaa Kristuksen ihmiselle
eläväksi."Hän on minut kirkastava ",sanoo Jeesus
Pyhästä Hengestä,ks. Joh.16:13.
Tähän Pyhän Hengen työhön ,kuten Jumalan
vanhurskauteenkin kuuluu se ,että Hän tuomitsee
oikein nekin ihmiset jotka eivät ole koskaan
kuulleetkaan Jeesuksesta.Heidät tuomitaan
tekojensa mukaan ,ks. Matt25:31-46.
Mutta vanhurskaan Jumalan olemukseen liittyy myös
se, että Herra tekee oikeuden itselleen ja
luomalleen ihmiselle. Siksi helvetti on
lopullinen asuinpaikka niille pimeyden ihmisille
jotka eivät koskaan tehneet parannusta ajallisen
elämänsä aikana.
Vaikka kuulivat Jumalan Pyhän Hengen äänen.
See ya in Hell!
Tuo oli hyvin selventävää :) *palaa takaisin
pesemään pyykkejä*
Jos sinun sukulaisiasi on uskossa ja he menevät
Jumalan tykö taivaaseen etkö sinä haluaisi sinne?
On kyseessä veli, sisko tai vanhemmat, jotka
eivät usko, he kuitenkin tekevät itse
ratkaisunsa. Ketään ei Jumalan rakkauteen väkisin
viedä, eihän se muuten olisi rakkautta.
Tässä keskustelussa on ilmennyt se perustavaa
laatua oleva ongelma joka kristinuskoa vaivaa.
Ei ole päätä eikä häntää pelastuksen ja kadotuksen
sanomassa. Ei kestä minkäänlaista kriittistä
tarkastelua.
Onko pelastus sama olotila kuin koko ajan
ruiskutettaisiin aivoihin heroiínia?
`Herätkää jo totuuteen, uskovat. Ei sisäinen rauha
löydy uskontojen piiristä, vaan tunnustmalla
luonnon tosiasiat ja tyytymällä kohtaloonsa.
Nauttikaa elämästä ja antakaa muidenkin nauttia
siitä.
Ei ole isompaa itsekkyyttä kuin väittää: "minä
uskon xxxx:ään, minä pelastun, mutte koska te ette
usko xxxx:ään te joudutte ikuiseen kadotukseen.
vaan kerromme mitä raamattu kristinuskon
perustuksena sanoo ihmisen kohtalosta. Elämä on
joko / tai, ja sitä julistamme. Jos sinä et kestä
raamatun näkemyksiä asiasta miksi osallistut
keskuteluun koska kuitenkin aina joku lainaa
raamatun paikkoja. Me uskomme Jeesukseen koska
raamattu ilmoittaa ettei mitään muuta nimeä ole
annettu ihmiselle jossa pelastua. Ja toisaalta
niin että jolla ei ole Poikaa ei ole Isää.
Viimeiseen palstaan kommenttina.
Suurin osa uskovista ei sitä saarnaakaan. Sitä
voi pitää itsekkyytenä. Tietää miten auttaa mutta
ei auta.
Uskoon kuuluu sekin että ihmisellä ei ole valtaa
tuomita vaan Jumalalla. Joka itsensä ylentää
(inhimillinen piirre jos mikä) se alennetaan.
Osallistun mielläni keskusteluihin koska minua
kiinnostaa tavattomasti miten aivan järkevät
ihmiset voivat ilmeisen tosissan uskoa raamatun
sanomaan, jumalaan, jeesukseen, luomiseen...
Minusta se on mielenkiintoinen paradoksi. Aivan
kuin heillä olisi sokea piste ei vain silmissään
vaan myöskin järjessään.
Erittäin mielenkiintoista.
kun osoitat jotakin sormella osoittaa muut
sormesi sinuun. Paradoksi on se että raamattu on
totta etkä sitä usko.
Jos osoitan kymmenen ihmisen joukkoa, kutakin eri
sormella niin jopa varpaani osoittavat heitä ;-)
No, kuten sanoin yritän kovasti ymmärtää
ihmismieltä, joka kaipaa jotakin ulkopuolista
ratkaisijaa elämänsä ongelmiin. Jos joku saa avun
uskonnoista se on hyvä juttu, minä sain aikoinanai
rauhan mieleeni kun oivalsin uskontojen harhan.
Asiassa on se hauska puoli, että usko ei muuta
tosiasioita. Vaikka kymmenen väittää että kivi
pysyy itsekseen ilmassa, ei se pysy. Vaikka minä
kuinka haluan että ihmiset näkevät totuuden, he
pysyvät sokeina omassa uskossaan (tai sitten minä
olen sokea).
Tämä kiinnostaa ihan aidosti.
Minä en tarvitse mitään nimeä pelastumiselleni.
Itse asiassa, en ymmärrä, miltä minun pitäisi
pelastua.
"Ja toisaalta niin että jolla ei ole Poikaa ei ole
Isää." Täysin perusteeton väittämä!
Että tuo ns. nauttiminen onnistuu pitää kulkea
silmät/korvat/mieli/suu henkisesti suljettuna.
Maailmassa on niin paljon aiheetonta kärsimystä
ja miten kukaan voi oikeastaan puhua hyvällä
omalla tunnolla
nauttimisesta.
Ihmisellä täytyy olla toivo paremmasta, että tuon
kaiken ympärillään, lähellä ja kaukana, kestää.
Yhtenä yksilönä, joita me kaikki loppujen lopuksi
olemme, vaikutusmahdollisuudet rajoittuvat
kettutarha iskuihin(ne eivät ole minulla nyt
mielessä). Minä en täältä asti voi jakaa leipääni
enkä pyytää kotiinikaan ketään... eikä kukaan
muukaan.
Meillä ei kaikilla ole samat lähtökohdat ja
mahdollisuudet, joten ihmisiä ei edes sen
perusteella voi jakaa suoralta kädeltä hyviin ja
huonoihin, tyytymään kohtaloonsa. Jokainen kyllä
toteuttaa kohtaloaan: miten helposti olisit itse
valmis tyytymään huonoon elämään(sellaisen
ihmisen kohtaloon, jota katselet alaspäin), jos
ei mistään paremmasta olisi toivoa... Siihenkin
on helpompi tyytyä,
toivossa.
Miten se sinun mielenrauhaasi muuten häiritsee,
jos joku tarjoaa täällä kristinuskoa? Tai esittää
siitä omia mielipiteitä? Voit vapaasti jatkaa
omaa nauttimistasi: väkisin se ei sinuun tartu ja
luulisi, että se mikä on vettä hanhen selkään ei
ole öljyä hanhen
selkään.
Isompaa itsekkyyttä ei voi olla kuin että yrittää
rajoittaa muiden laillisia oikeuksia, vaatia
olemaan hiljaa ja alistumaan juuri minun ainoaan
oikeaan tahtooni. Jokainen saa ajatella mitä
vain, kunhan ajattelee sen niinkuin minä tahdon.
Tähän eivät kyllä uskovaiset sorru sen enempää
kuin muutkaan; eli kaikki sortuvat tähän jossain
määrin.
Kun on oivaltanut luonnon periaatteet niin voi
elää nnellisena elämänsä ilman harhaluuloja
"pelastuksesta".
Ymmärrän hyvin suuren houkutuksen uskoa johonkin
parempaan kuoleman jälkeen. Sen ei kuitenkaan
pitäisi muuttaa sitä tosiasiaa että pyrkii elämään
tämän elämänsä niin onnellisena kuin voi.
Elääkseni onnellisena on minun (tämä on
henkilökohtaista) elettävä niin että ympärillä
olevilla on hyvä ja onnellinen elämä. Mitä
kauemmas itsestäni mennään sitä vähemmän asioista
välitän. Väitän että tämä on hyvin inhimillistä ja
normaalia.
Toivo paremmasta tulee omien tekemisien kautta. Ja
tässä maailmassa. Useimmiten, ainakin suomessa,
tämänhetkinen tilanne on omilla toimilla
aikaansaatu: laiskuus kouluaikana,
välinpitämättömyys raha-asioissa yms.
Hyvä elämä on suhteellista. Köyhä ihminen voi elää
todella hyvää ja onnellista elämää, ei se ole
ulkoisista asioista kovinkaan paljon kiinni.
On aivan luonnollista että luonnon rajojen vastaan
tullessa osa ihmisistä kärsii ja kuolee nälkään ja
kulkutauteihin. Se on luonnollista eikä mitenkään
outoa. Tottakai se on ikävää, mutta kuten sanoin:
se on luonnollista ja me olemme osa luontoa.
Uskonnon tarjoaminen ei häiritse milenerayuhaani,
miten sinun mielenrauhaasi häiritsee vaihtoehdon
tarjoaminen: TOTUUS.
Suurin itsekkyys on se kun kuvittelee olevansa
itse pelastettu ja muiden (eri tavalla
ajattelevien) joutuvan kadotukseen (mitä se sitten
lieneekään).
Onnellista elämää kaikille (taikauskoisillekkin).
Meillä kaikilla on sama kohtalo kuolemassamme.
Tasapuolisesti.
ihan hyvää juttuu mut jotkut täälä ei tunnu
käsittävän että uskovaiset(siis tosi uskovaiset)
todistaa(saarnaa)siks koska niillä on huoli
ihmisistä jotka on menossa kadotukseen,eikä
muuten vaan käy ympäriinsä kehuskelemassa et sä
oot menossa kadotukseen mut mä oon
pelastunu,hähää.onks itsekästä välittää toisista
ihmisistä niin paljon et jaksaa kuunnella
sellasta pilkantekoo mitä joskus tääläki näkee??
peruskoulussa äidinkielentunnit istumatta?
jälki-istunnot istumatta, siksi olen jatkuvasti
jäljessä 'pelastuksesta'.
Olen osa luontoa. Harhaa on se ettei kukaan voi
olla täysin 100% varma pelastumisesta: Kun lukee
täällä tarinoita, tulee ihan väkisin mieleen
tuomitseminen. Kaikki on tuomittavissa, kuka
tahansa ihminen voi langeta, luopioitua, olla
jonkun ihmisen mielestä sopimaton Jumalalle.
Kaikki on Jumalan suurta Armoa, eikä meistä
kukaan saisi tuomita kenenkään
uskoa.
Onnellista elämää täällä Suomessa elävät
periaatteessa kaikki, kun vain osaisimme tyytyä
siihen mitä on, eikä aina oltaisi kateellisia
muiden "paremmalle". Olisi ihan hyvä, jos
jokainen joskus katselisi omassa elämässä
olevia hyviä asioita. Sekin on totta että
henkisesti onneton ihminen on niin kauan onneton
kunnes itse tekee asialle jotain, ei niin että
minä voisin tehdä ketään onnelliseksi = Jokaisen
on katsottava ketä ympärillään pyörittää...
Murros- ikäinen lapsi ja känkkäränkkä tekkeepi
poikkeusen.
Usko ei ole minulle pelastautumiskeino tai jokin
elämääni ulkoisesti muuttava asia: uskallan
suuttua, sanoa pahasti ja olla oma itseni:
raadollinen ihminen. Uskallan myös ajatella,
esimerkiksi tuon dilemman esittäminen uskovaksi
itseään sanovalta ihmiseltä on kai aika rumasti
tehty. Yritin esittää asian raadollisen puolen,
enkä sitä pyydä anteeksi: Turha sitä on maton
alle lakaista, ongelmat eivät muutu olemattomaksi
siten. Ei Jumalakaan muutu olemattomaksi
kieltämällä. Mutta niinkuin tämä maailma on
pyöreä ja tänne mahtuu vaikkas'mitä: Pidetään
kumpikin omasta totuudestamme kiinni(niin kauan
kuin toisin päätämme: ihan itse), eikä anneta sen
pilata kaunista kesäpäivää: Aurinko paistaa... :-)
Koska rakkaus Jeesusta kohdin on niin suuri, että ei ole väliä vaikka maailmassa ei olisi ketään muuta kuin minä ja Jeesus. Se on suurin ja ainoa rakkaus, muuta ei ole. Jumala loi minut, ei äitini minua luonut. Jumala on Isäni, eikä kukaan muu ole minua paremmin tuntenut kuin oikea perheeni.
Jos rakastan lähimmäisiäni, kerron heille Jeesuksesta. He itse päättävät haluavatko tuntea Jeesuksen vai eivät. Käteni ovat sen jälkeen heidän verestään pois pestyt.
on itsekeskeistä tuo 'Jeesukseen uskominen'.
Toivottavasti meitä on myös 'Jeesukseen
uskomattomia'. Niin 'veremme' saa olla myös
epäitsekäs.