Haluaako varaedustaja Hakkaraisen tialle ?

Siltä tuntuu. Riita on valmis, eikä tule olemaan ainoa persujen piirijärjestö
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011072914132785_uu.shtml
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Asiahan on aivan selvä. Kyllä raitiskin saa aina halutessaan ryypätä, ainakin Hakkaraisen mielestä.
"Hakkarainen korosti piirihallitukselle uskovaisuuttaan, helluntailaisuuttaan, 20 vuoden raittiuttaan ja perhearvoja, piirihallituksen puheenjohtajana toimiva Tuominen sanoo Iltalehdelle."
Toisaalta helluntailaiset eivät varmaankaan hyväksy sellaista rillumareielämää, että ryypätään ja laulaa hoilataan maallisia lauluja, joten ei jää muuta vaihtoehtoa kuin Hakkaraisen syvä uskovaisuus. Mikään muu ei olisi mahdollistakaan.
Perhe arvoja on hyvä korostaa ja puolustaa, jos oma perhe on hajonnut ryyppäämisen seurauksena avioeroon. Tästä juuri nähdään miten hienosti Hakkarainen on hoitanut perhearvonsa, eikö toki olekin.
Ja ennen kaikkea sitä raittiuttaan, ja Hakkarainenhan on ollut siis yli 20 vuotta jo täysin raivoraittiina ja voisi siksi voittaa vaikka raittiuskilpakirjoitukset.

Äänestä

Sopiiko vihapuheet helluntailaisen suuhun.
Ne helluntailaiset, joita eri yhteyksistä tunnen, puhuvat ihmisistä kunnioittavasti.

Äänestä
  • Luullakseni helluntailaisuuteen kuuluu lähimmäisten tuomitseminen, joten eiköhän siihen mahdu myös vihapuheet, varsinkin jos vihattava on kaiken lisäksi syntinen.

    Äänestä

Raittiit persut juovat viinaksia vain silloin kun janottaa. Ja soinistejahan janottaa niin peevelisti jatkuvasti. Outoa sakkia.

Äänestä
  • Ovatkohan persut pitäneet Hakkaraista jossain piilossa, ettei tämä pääse möläyttämään mitään Norjan islam-foobikon ja maahanmuuttokriitikon tekemästä joukkomurhasta?

    Äänestä

  • minareetistakuuluu.. kirjoitti:

    Ovatkohan persut pitäneet Hakkaraista jossain piilossa, ettei tämä pääse möläyttämään mitään Norjan islam-foobikon ja maahanmuuttokriitikon tekemästä joukkomurhasta?

    Luultavasti Hakkarainen on jonkinasteisessa toimenpidekiellossa ja kotiarestissa siellä Viitasaaren syrjäkylällä. Ja vielä puheenjohtaja Soinin päätöksellä. Mutta toki Hakkaraisen oma tahto vain kasvaa ja toimenpidekiellon jälkeen hän haluaa näyttää kaikille, että hän on nyt sentään kansanedustaja ja hänellä on myös eduskunnan taksikortti.
    Ei vie aikaakaan kun Hakkarainen jatkaa politiikantekoaan Helsingin karaoke-kapakoissa ja voihan hän sitten poiketa myös karhumiesten gay-ravintolaan, jonne häntä on käsittääkseni jo odotettukin. Siellä on aina ystäviä ja kyllähän Hakkarainen sitten viihtyy. Voihan hän ottaa turvamiehensä mukaan, jos häntä pelottaa niin miehekäs karvaisten uroiden seura.

    Äänestä

  • toimenpidekiellossa kirjoitti:

    Edesmenneellä persujen kansanedustajalla Tony Halmeella oli muuten aivan sama ongelma kuin Hakkaraisella. Halmekin sai paljon kritiikkiä julkisuudessa erittäin suurten taksikulujen takia, kaikki tulivat meidän veronmaksajien maksettavaksi vaikka Halme oli sairauslomalla lähes koko kansanedustaja-aikansa ja nosti palkkaa ja kulukorvauksia. Onko Hakkarainen Halmeen hengenheimolainen?

    Äänestä

  • Halmeen hengenheimol kirjoitti:

    Halmeen hengessä ilman paitaa ja kantokunnossa. Ja Timppa nauraa....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Odotettu kehitys kirjoitti:

Siltä tuntuu. Riita on valmis, eikä tule olemaan ainoa persujen piirijärjestö
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011072914132785_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu