Lihottaminen

Luuviulu.

No niin, kolmas kerta toden sanoo... Eli tämä on jo kolmas palsta, jonne tämän saman asian kirjoitan, mutta kun en oikein meinannut löytää sopivaa palstaa kysymykselleni ja en tiedä onko tämäkään ihan oikea palsta.

Eli siis... Olen jo yli komlikymppinen nainen, ja olen ollut koko ikäni huomattavasti alipainoinen. Jostain syystä en liho, vaikka söisin kuinka paljon ja epäterveellisesti. Nyt olen kuitenkin kärsinyt vatsavaivoista jo lähemmäs kymmenen vuotta ja viimeiset viisi vuotta tosi pahoista vatsavaivoista, jotka ovat pakottaneet minut paastoamaan välillä todella pitkiä aikoja. Tämän seurauksena olen menettänyt jo osan lihasmassastakin, ja olen myös todella rasvaton. Kylkiluut ja rintalasta näkyvät läpi ihostani, ja näytän suoraan sanottuna hirveältä.

Olisiko kellään siis mitään neuvoja, mitä kannattaa syödä, että saisi hieman lihasta ja myös rasvaa kerättyä ympärilleen? Ruuan pitäisi olla myös vatsa-ystävällistä, sillä minulla on huono maha. Kyselen asiaa täältä siksi, kun en mikään syömishäiriöinen ole, vaan luonnostaan hyvin laiha ja nyt vielä vatsavaivojen takia liikaa laihtunut, ja eikö teidän touhuissanne välillä lihotetakin? Näin olen ainakin ymmärtänyt...

Enkä siis ole myöskään mikään kehonrakentaja tai fitness -tyyppinen nainen, enkä sellaista kroppaa ole hakemassakaan. Harrastan tosin liikuntaa ihan paljonkin, eli lenkkeilen päivittäin, mutta tahtoisin näyttää vain vähän normaalimmalta... Nyt olen aivan liian laiha, ja eniten harmittaa että pitkien pakkopaastojen takia elimistö on syönyt osan lihaksistakin pois, ja kyllähän naisen kropassa pitäisi olla vähän rasvaakin...

Te kuitenkin tiedätte paljon noista ravinto-asioistakin, joten toivottavasti joku osaa minulle vinkkiä antaa, että millä tavalla saan hieman lihaa ja läskiä luitteni ympärille.

9

393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fhgbbsgbae

      Haluat siis massaa, mutta et läskiä etkä lihaksia. Mene mille tahansa "bodaus" foorumille joissa jokaisessa 100 tähtitieteilijää neuvoo sinua.

    • totuutta paossa

      Suosittelisin sinulle lääkärin perusteellista tarkastusta, tuon taustalla on todennäköisesti joku vakava ongelma, joko fyysine n tai psyykkinen. Moni anorektikkokin sanoo, etteivät lihoa vaikka haluavat, todellisuudessa syy on psyykkinen.

      • Luuviulu.

        Ei minulla ole psyykkistä ongelmaa, joka laihuuteni aiheuttaa, olen ollut varhaislapsuudesta lähtien laiha, ja koskaan en ole lihonut vaikka silloin kun mahani on ollut paremmassa kunnossa olen syönyt paljon. Mahavaivoja taas lääkärit eivät ala tutkimaan edes, kun ei molemmista päistä ruutaa verta -tämä on minun kokemukseni. Psyykkistä syytä sieltäkin aletaan vain tyrkyttää, vaikka stressillä tai millään sellaisella ei ole mitään vaikutusta tähän... No ilmeisesti vastauksia kysymykseeni ei tule, joten antaapa olla.

    • ...mies

      Hmm... ehkä joku gaineri voisi auttaa asiaa. Hankala sanoa, kun ei tiedä sun ruokavaliosta mitään.

      Eli ihan kaupan lisäravinnehyllyltä joku gaineri. Siitä ohjeen mukaan 2 kertaa päivässä. Mukaan t-lusikallinen tai ruokalusikallinen ruokaöljyä.

      Hyviä painon lisäykseen on myös paistetut perunat, öljyssä pyöritetyt riisit...

      Paljonko yleensäkin syöt ja millaisia ruoka-aineita pystyt syömään? Olisi helpompi auttaa, kun tietäisi edes jotain perustietoja ruokavaliostasi.

      Oletko koittanut ihan vaan alkaa lisäämään ruokavalioosi öljyä? Ensin pari t-lusikallista päivässä ja siitä kun vatsa alkaa kestämään, niin muutamia ruokalusikallisia päivässä.

      • Luuviulu.

        Syön ihan tavallista ruokaa, mutta en pysty syömään kuin kolme kertaa päivässä ja pieniä annoksia, tai ruuansulatus pysähtyy -eli ei mitään välipaloja. Ruokailujen välissä täytyy myös olla useita tunteja, joten sellainen pitkin päivää tapahtuva mussuttaminen ei onnistu. Myöskään lihan ja rasvan mättäminen ei onnistu, sillä se tekee kaikista hirveimmän olon -eli pakko syödä aika keveästi, ja välillä siis joudun olemaan lähes syömättä todella pitkiä aikoja, että maha rauhoittuu ja ruuansulatus alkaa taas toimia. Ehkä voisin kokeilla esim. syödä sitten jotain ruokaöljyä -se saattaisi onnistuakin... Omasta mielestä elimistöni tarvitsisi juuri rasvaa, mutta ainakaan rasvaista lihaa tai jotain grilliruoka -tyylistä mahani ei kestä.

      • ...mies
        Luuviulu. kirjoitti:

        Ruoansulatus pysähtyy? Kuulostaa hullunkuriselta.

        Mutta tosiaan kannattaa ehkä aloittaa ottamaan joka ruokailun yhteydessä vaikka t-lusikallinen öljyä ja siitä kun vatsa tottuu, niin lisätä määrää ruokalusikalliseen tai jopa kahteen per ruokailu.

        Lisäksi ehkä nuo gainerit voisi mennä välipalana ruokailujen välissä? Kun ne ei ole kuitenkaan mitään raskasta, lähinnä pelkkää nesteeseen sekoitettua jauhoa.

        Entä riisit ja pasta? Nehän on yleensä hyvin sulavia ruokia. Oletko koittanut niiden määrää lisätä ja sekoittaa niiden sekaan pienen määrän öljyä.

      • tehoaa

        Ota US Bulkia, painonlisäysvalmistetta joka sisältää proteiinia ja hiilihydraatteja. Jos ei sillä paino ala nousta, niin ei millään. Antaa muuten energiaa julmetusti päivään.

      • Luuviulu.
        ...mies kirjoitti:

        Ruoansulatus pysähtyy? Kuulostaa hullunkuriselta.

        Mutta tosiaan kannattaa ehkä aloittaa ottamaan joka ruokailun yhteydessä vaikka t-lusikallinen öljyä ja siitä kun vatsa tottuu, niin lisätä määrää ruokalusikalliseen tai jopa kahteen per ruokailu.

        Lisäksi ehkä nuo gainerit voisi mennä välipalana ruokailujen välissä? Kun ne ei ole kuitenkaan mitään raskasta, lähinnä pelkkää nesteeseen sekoitettua jauhoa.

        Entä riisit ja pasta? Nehän on yleensä hyvin sulavia ruokia. Oletko koittanut niiden määrää lisätä ja sekoittaa niiden sekaan pienen määrän öljyä.

        Niin se vain tekee tuo minun mahani, eli ruoka jämähtää sinne eikä sula, jos syön liikaa tai liian raskasta ruokaa. Ei muuten ole kiva tilanne ollenkaan, vaan maha tulee tosi kipeäksi... No pitää kokeilla tuota ruokaöljyä, ja valmisteita mitä sinä ja tuo alempana vastaava suosittelevat. Riisiä ja pastaakaan en pysty syömään paljoa, sillä jostain kumman syystä mahani ei myös kestä sitä, jos sen syö liian täyteen... Tämä kuulostaa hullulta, mutta näin se vain on.

    • no siis mitähän mahdat syödä jos kerran tuolla tavoin maha reistailee? Neuvoja olisi helpompi antaa, jos tietäisi sen ruokavalion. Eli kirjoittelepa kaikki mitä syöt päivän aikana ja koitetaan sitten auttaa. :)
      Itse kärsin nuorempana myöskin tuosta alipainosta ja sain vähän väliä kuulla anorktikko-kommentteja vaikka kovin yritin lihottaa itseäni. (Yllättävän vaikeaa luonnostaan hoikalle ihmiselle) Ratkaisu tuli liikunnan lisäyksen mukana, eli kun kermakuurit eivät toimineet, päädyin syömään pieniä annoksia monta kertaa päivässä. Vähitellen paino lähti nousemaan ja vaikka vieläkin olen suht hoikka, niin nyt näytän jo normaalilta. Nälkä tosin kasvaa syödessä, nyt on sitten tavoitteena sellainen lihaksikas urheilijan kroppa ja siihen taas vaaditaan lisää syömistä sen liikunnan lisäksi...:D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos

      Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks
      Maailman menoa
      21
      5248
    2. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      30
      3409
    3. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      38
      3385
    4. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      93
      3201
    5. Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?

      Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää
      Maailman menoa
      40
      3143
    6. Demareissa jo paniikki päällä

      Talouspoliittinen kykenemättömyys repii puolueen kahtia.
      Maailman menoa
      68
      2621
    7. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      123
      2106
    8. En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä

      kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri
      Maailman menoa
      53
      2086
    9. Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti

      Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit
      Tv-sarjat
      26
      1337
    10. Listaa syitä mikä

      Estää asioiden eteenpäin menemisen.
      Ikävä
      180
      1207
    Aihe