Tulehtunut juurihoidettu hammas

40-vuotias mies

Kerronpa tässä oman tarinani.

Joskus 1980-luvun alkupuolella uimahallilla uidessani törmäsin altaan päätyseinään yläetuhampaat edellä, kun uin sokkona ilman uimalaseja. Seurauksena kummastakin hampaasta lohkesi pieni pala. Koska hampaat eivät tuntuneet oireilevan mitenkään tapahtuneen johdosta, annoin asian olla. 1990-luvun alussa kävin läpi laajahkon hampaiden oikomishoidon, joka oli kokonaisuus huomioon ottaen onnistunut. Joskin toinen kolhituista yläetuhampaista otti hoidosta siipeensä ja tummui. Oikojalääkäri kyllä huomasi tapahtuneen ja pahoitteli tilannetta, mutta koska ko. hammas ei ollut kipeä ja näytti muutenkin terveeltä, annoin asian olla.

2000-luvun vaihteessa poistatin alahammasrivistöstä viisaudenhampaan, koska se ei olisi mahtunut puhkeamaan kunnolla. Poistossa ientä jouduttiin leikkaamaan, ja kun hammasta ei saatu vedetyksi pois muilla keinoilla, se jouduttiin murskaamaan. Puudutuksen poistuttua alkoi helvetillinen särky, joka tuntui koko alaleuan alueella. Loppujen lopuksi viisaudenhampaan poisto onnistui ongelmitta. Ainoa negatiivinen asia operaatiossa oli sairaan kova kipu ja haavan kiiinniompelu kaikkine kommervenkkeineen, joista ruoan tähteiden mätäneminen haavassa ei suinkaan ollut mukavin juttu, koska suussa oli kaiken aikaa kamala maku.

Viisaudenhampaan poiston yhteydessä tummunut yläetuhammas röntgenkuvattiin ja varmuuden varalta juurihoidettii, vaikka hammas näytti terveeltä. Hammas kävi läpi myös vaalennusoperaation. Röntgenkuvassa näkyi hampaan juuressa pieni tummempi viilto, johon hammaslääkäri puuttui kysyen, olenko satuttanut hampaani. Vastasin tähän kieltävästi, koska en muistanut uimahalliepisodia. Juurihoito onnistui ongelmitta. Kuitenkin vuosien varrella juurihoidettu hammas on aina silloin tällöin tuntunut hieman omituiselta, minkä olen tulkinnut normaaliksi. Ilmeisesti olen tehnyt tässä kohtaa ison virheen, koska eihän kuolleen - tapetun - hampaan pidäkään tuntea yhtään mitään.

No niin, Nytpä sitten päästäänkin asiaan. Juhannuksen aikaan juurihoidettussa hampaassa alkoi tuntua voimakasta ja selvää kipua, mikä kuitenkin hellitti varsin pian. Koska kipu ei kuitenkaan hävinnyt kokonaan, ajattelin mennä tarkistuttamaan hampaan joutessani lomalla ollessani. Viime viikolla sitten menin vihdoin ja viiimein hammaslääkäriin tarkistamaan hampaan kunnon, kun kipu alkoi tuntua ikenessä voimakkaana nenää niistäesssä. Röntgenkuvassa paljastui hampaan juuressa oleva laaja märkäpesäke, joka ulottui vierekkäisten hampaiden juuriin asti. Tulehdus oli "syönyt" selvästi ientä tulehtuneen hampaan ympäriltä. Lääkäri totesi myös hampaan kiinnityksen ikeneen heikentyneen, koska hammas heilui hieman. Naapurihampaat todettiin terveiksi. Lääkäri totesi, että hän ei voi taata tulehtuneen hampaan säilymistä. Sanoi myös, että olisi pitänyt mennä tarkistamaan hammas jo huomattavasti aikaisemmin, minkä olisinkin tehnyt, jos olisin osannut epäillä tulehdusta hampaassa. Tulehtuneen hampaan juurikanava avattiin, märkä huuhdeltiin pois ja hampaaseen pantiin lääkepaikka. Lisäksi sain 10 päivän mittaisen kaksoisantibioottikuurin, jota olen nyt syönyt viikon ajan.

Kipu on nyt hellittänyt, mutta epäilen vahvasti, että tässä ei ole kaikki. Nimittäin lääkäri myönsi avoimesti, että juurihoidetut hampaat voivat tulehtua uudestaan. Jos tulehdus ei lopu, vaihdetaanko lääkitystä vai joudutaanko turvautumaan resektioon vai joudutaanko hammas poistamaan kokonaan? Resektio ei kuullosta mukavalta, koska viisaudenhampaan poiston ankeat kokemukset ovat suhteellisen tuoreessa muistissa. Jos hammas joudutaan poistamaan, implantin laitto ei tule olemaan halpaa lystiä.

Onko kellään kokemusta vastaavasta? Haluaisin kuulla asiasta muiden henkilöiden kokemuksia.

2

846

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jhgvcyui

      Kuulostaa siltä että resektio on seuraava vaihtoehto. Mikäli tämä ei auta on poisto se viimeinen vaihtoehto.
      Resektio on pieni homma viisurin leikkaukselliseen poistoon verrattuna.
      Implantti on kallis mutta etuhampaissa melkein se paras vaihtoehto. Toivottavasti tulehdus vaan ei ole syönyt myös leukaluuta, tässä tapauksessa täytyy tehdä luusiirre ennenkuin implanttia voi laittaa.

    • 40-vuotias mies

      Kävin sitten hammaslääkärin (kirurgin) vastaanotolla uudestaan. Koska ikenessä tuntui edelleenkin selvä patti, lääkäri myönsi vasta tässä vaiheessa toimenpidekeskustelun yhteydesssä, että ikenessä oli tulehtuneen hampaan kohdalla kysta. Niinpä sitten päädyttiin kystan poistoon ja hampaan resektioon, joka ei todellakaan ollut mukava toimenpide, vaan varsin kivulias. Puudutusainetta joudutiin lisäämään koko toimenpiteen ajan. Resektoidun hampaan viereinen hammas joudutaan myös juurihoitamaan. Lisäksi sain uuden 10 päivän mittaisen kaksoisantibioottikuurin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      78
      1303
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      931
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe