Hei varmaan outo kysymys kun aina kaikki etsii pillereitä jotka ei lihottaisi paljookaan.minä taas haluaisin löytää sellaiset pillerit joilla saisi ehkä pari kiloa lisää...olen syönyt femoden merkkiä kaksi vuotta ja nyt vaihdoin merciloniin. mutta minä haluaisin kuulla teidän e-pillerien käyttäjien kokemuksia eri pillereistä. tottakai tiedän että sivuvaikutukset ovat henkilökohtaisia ettei voi oikeen ennustella että mitä toiselle tulee. niin että jos ystävällisest ihmiset voisitte kertoa pillerimerkeistä joiden olette todennut lihottavan? kiitos kamalasti.
lihottavat e-pillerit
Minä
91213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tää nyt ei ole varsinainen vastaus, mutta ajattelin kertoa huvikseen että aloitin vähän aikaa sitten ehkäisylaastarin käytön jatkan sitä yhä, vaikka meni poikki jätkän kanssa. Alkuperäinen osasyy käytön aloittamiseen nimenomaan oli se, että lueskelin aika monesta paikasta että joillakin on hormooniehkäisyn sivuvaikutuksena kasvanut kuppikoko yhdellä. Eilen tuntui rinnat tosi aroilta, toivon että se on merkki tulevasta kehityksestä...hitsi kun ei enää muista miltä se silloin alunperin tuntui kun tissit kasvoi, että tuntuiko se siis tältä :) Pari lisäkiloa olisi myös tervetullut lisä mun kukkakeppikehoon...
Pillerit aikanaan kasvatti mun rinnat DD kuppiin!Eihän se nyt niin haitannut, mutta sitten tuli ns. raskausarpia kun lopetin ne pillerit. Onneksi eivät enää näy. Niin ja niitä kiloja tuli vähän muutenkin, meni 5 vuotta, että sain painon ennalleen!
Minkä merkkisiä pillereitä söit?
Trikvilar.
minä aloitin mercilonin pillereillä ne sai hormooni kiertoni ihan sekaisin, kolme vuotta sitten painoin 50kg nyt noin 96kg, olen 170cm pitkä enkä todellakaan iloinen lihomisestani! Vaihdoin noin vuosi sitten jasmiiniin mutta ne eivät muuttaneet lihomistani. Lopetin pillereiden syömisen kokonaan noin puoli vuotta sitten ja olen pysynyt nyt siinä painossa tähän saakka. En jaksa enää olla lihava haluan takas vanhat vaatteeni! Onko jollakin vikkejä nopeasti laihtumiseen?
Diane Nova -pillereistä tuli 5-6 kg lisää ja kuppikoko kasvoi B:stä C:hen. Myös ystäväni lihoi muutaman kilon samoista napeista... mutta yksilöllisiä juttuja nämä tosiaan ovat.
kiitoksia kaikille asiallisista vastauksista ja hyvää kesää! :)
5 kg 3 kk melianeista. Merciloneista ei tullut varsinaisia liikakiloja mutta turposin niin ettei farkkuja enään saanut kiinni, tissitkin kasvoi mikä oli ainoa positiivinen asia. Mutta vaihdoin yasmineen ja ne on ainoat pillerit mistä en ole lihonut/turvonnut. Lähti jopa 3 kk 5 kiloa pois ja niissä kun on jotain virtsaamista lisäävää ainetta niin en enään lihoakaan yhtä helposti. Nämä ovat aivan unelmapillerit, vaikka tuleekin vähän mielialapuuskia, so what :)
Kuulin lääkäriltä omia pillereitäni hankkiessani, että suurin osa tytöistä syyttää pillereitä lihomisestaan, vaikka ne ei aina olekaan se lihomisen aiheuttaja. Nimittäin monesti kun vakiintuu, niin sen sijaan, että pyörisi illat baareissa bilettämässä (etsimässä miestä), jääkin kultansa kainaloon ja mussuttaa jotain yhdessä tehtyä ruokaa tai herkkua telkkarin edessä tai muuta vastaavaa. Eli joillakin lihomisen aiheuttaa yksinkertaisesti vain elämäntapojen muuttuminen, eivätkä suinkaan pillerit.
Itse olen syönyt Femoden-pillereitä puolisen vuotta ja paino pysyy samassa.