"Eurabia"-salaliittoteoria ja persut?

Norjan kauheiden tapahtumien syy- ja seuraussuhteita on yritetty Suomessa pitkälle ymmärtää perussuomalaisten poliittisen ohjelman kautta.

Siksi olikin piristävää lukea Iltalehdestä Dan Koivulaakson kolumnia, jossa hän siteeraa norjalaisia lähteitä. Oikeinta lieneekin arvioida joukkomurhaaja Breivikin toimintaa juuri norjalaisesta kontekstista käsin.

Keskeistä Breivikin ajattelulle oli se, että hän oli nielaissut hyvinkin kokonaisena palana maailmalla vielä marginaalisen, idioottimaisen ”Eurabia”-salaliittoteorian:

”Taistelu Eurabiaa vastaan on keskeistä Breivikin ajatusmaailmassa. Käsitys “Eurabian” olemassaolosta on salaliittoteoria, jonka egyptiläis-brittiläinen kirjailija Bat Ye`or lanseerasi vuonna 2005 samannimisessä kirjassaan.”
http://en.wikipedia.org/wiki/Eurabia

”Teorian mukaan OPEC-maat pakottivat EY-johtajat öljykriisin yhteydessä vuonna 1973 hyväksymään sopimuksen, joka alistaa Euroopan muslimikontrollille. Eurooppalaiset valtiot eivät enää ole demokratioita vaan dhimmikratioita. Eurabiaa johtaa salainen eurooppalainen hallitus “Euro-Arab Dialoguen” puitteissa, joka on Eurabian vastine antisemitistien Zionist Occupation
Governmentille. Samoin kuten ZOG-teoriakin väittää, myös Eurabiassa “eliitti” (poliitikot, toimittajat, intellektuellit jne.) toimivat tämän miehityshallituksen uskollisina lakeijoina.”

http://blogit.iltalehti.fi/dan-koivulaakso/

”Torbjörn Jerlerup on kerännyt sosiaalidemokratiasta kertovia lainauksia uusfasistisesta ympäristöstä Norjassa, jossa Breivik toimi. Tanskalainen Modkraft kirjoittaa islamofobisesta keskustelupalstasta document.no, jolla Breivik oli aktiivinen:

“Eritoten viime kuukausien aikana document.no on kiihottanut Norjan
Työväenpuoluetta sekä sen hallituskumppania SV-puoluetta (Tanskan sosialistisen kansanpuolueen sisarpuolue) vastaan. Iskulauseena on ollut, että he ovat maanpettureita (landssvikere), jotka pitää poistaa vallasta ja asettaa oikeuden eteen, koska he sallivat maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden pääsyn Norjaan.”

Uusoikeiston maalmankuva on selkeä. Norja on taas miehitetty, mutta tällä kertaa maanpettureita ovat sosiaalidemokraatit.”

”Neuvostoliiton romahduksen jälkeen länsimaita vihaavien ”kulttuurimarxilaisten” väitetään liittoutuneen radikaalin islamismin kanssa. Islamofoobikoiden kesken puhutaan mustapunaisesta allianssista tai Marx-Muhammed-sopimuksesta. Näitä ”kulttuurimarxilaisia” kuvaillaan viidentenä kolonnana, joka pitää tuhota, jotta muslimimiehitys voidaan lopettaa.”

”Länsieuroopassa kehittyy uusi fasistinen liike, joka ei ole vain vanhalta viinalta haiseva nostalgiayhdistys saksalaisen hitlerismin ihailijoille. Se on harvoin antisemiittinen, yleensä Israelia puolustava ja aina islamofobinen. Sen edustajat identifioivat itsensä pikemminkin konservatiiveiksi, liberaaleiksi tai traditio-nalisteiksi kuin fasisteiksi. Heillä on poliittiset siipensä oikeistopopulistisissa
puolueissa kuten Ruotsidemokraateissa, Fremskrittspartietissa tai Dansk Folkepartissa (nuivat Perussuomalaisisssa suom.huom.) sekä militantti katusiipensä esimerkiksi English Defence Leaguessa, johon Breivik on ollut yhteydessä.”

”Uusfasistisessa ympäristössä keskeistä on vainoharhainen maailmankuvaa, jossa Eurooppa on vihollisvaltojen, sosiaalidemokratian, marxilaisten ja työväenliikkeen nuorison miehittämä (Suomessa myös vihreät suom.huom). Ruotsissa tämän ideologian levittäjiä löytyy niin Ruotsidemokrattien sisältä kuin ulkopuolelta ja heitä yhdistää iskulause “Mona Muslim” (Suomessa esim. hommafoorumin käsite ”varsinainen” maahanmuuttaja suom.huom). Tragedia Norjassa osoittaa, että väkivaltaan ryhtymiseksi “miehittäjiä” vastaan ei vaadita kuin yksi uusfasististen virtausten innoittama ja katastrofaalisella psykopatologialla varustettu henkilö.”


Lyhyesti: perussuomalaisten suora syyttäminen Norjan tapahtumista on varsin aiheetonta.

Sitä vastoin erittäin olennainen kysymys tulevaisuuden kannalta on, miten suuressa määrin "Eurabia"-teoria elää perussuomalaisten edustajien sekä heidän äänestäjiensä keskuudessa.
6188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eurabia-ainekset näyttävät olleen tuttuja ainakin Freddy Van Wonterghemille:

"Vastustan Euroopan Islaminsointi, mutta tähän negatiiviseen kehitykseen ovat syypää Euroopan vasemmisto ja vihreät, he polvet tutisten kuuntelevat ne muslimit jotka huutavat kovemmin ja esittävät kaikkien kovimmat vaatimukset ja valittavan usein myöntyvät vaatimuksiin." (Freddy Van Wonterghem 21.9.2007 Suomi24:lla)

Äänestä

Eurabia-salaliittoteorian aineksia voi poimia ainakin näistä Perussuomalaiset-palstan kommenteista:


1. Islamisoitumisen uhka Euroopassa:


”Koko Eurooppa muuttumassa mamujen riehumispaikaksi, ja sitten ihmetellään mistä vihapuheet.”

”Breivik uhrasi itsensä tullakseen sankariksi. Muslimit uhraavat itsensä päästäkseen paratiisiin. Tämä on juuri sitä evoluution tuomaa maailmanlopun enteilyä! …Tosin jos Eurooppa täytetään Afrikkalaisilla, ei täällä pian enää ole luontoa minne mennä hoivaamaan itseään.”

”Oletus islamin leviämisestä Euroopasta jatkossakin saattaa hyvinkin pitää paikkansa, ja kansantaju sanoisi että leppoisa vasemmistoliberaali suhtautuminen asiaan tätä edesauttaisi. Tämän asian toteaminen ei ole vihanlietsontaa. Toki asian esiintuominen voi herättää epävarmuutta ja pelkoja, kuten epävarma tulevaisuus yleensäkin. Pelottavien asioiden pohtimista ei voida itsessään pitää vihanlietsontana.”

”Afrikan maissa sekä useissa muslimimaissa syntyy 3-5 kertaa enemmän lapsia jokaista synnytysikäistä naista kohden kuin länsimaissa. Tätä kehitystä vastaan on turha pullikoida. Euroopan (ja Pohjois-Amerikan) väestö tulee muuttumaan radikaalilla tavalla seuraavan sadan vuoden aikana.”


”Hän uskoo ennustuksiin, joiden mukaan Islam on vallannut länsimaat 50-100
vuoden kuluessa - kirjoituksiin joissa kerrotaan länsimaisten
vasemmistopuolueiden ymmärtämättömyydessään tekevän yhteistyötä
islamistien kanssa jonka lopputuloksena nämä lopulta pääsevät niskanpäälle.
Breivik halusi pistää tälle menolle stopin. Breivikin teko oli tätä taustaa vasten
looginen kaikessa mielipuolisuudessaan.

”Ei toi ole uskon asia, vaan jokaisen todennettavissa oleva asia. Taulukkolaskentaohjelma vaan esiin ja numerot peliin. Tässä hyvä suomalainen artikkeli asiasta:”
http://www.muutos2011.fi/vb/entry.php?152-Vieraskyn%E4-Alaviitteit%E4-Khaddafin-puheeseen


"Pitäisi ensin sentään olla kunnon suunnitelmat ja sitten vasta toteutus eikä päinvastoin. Huonoja esimerkkejä lyötyy ympäri Eurooppaa, joten on todella hölmöläisten hommaa, jos ei osata väistellä ilmiselviä virheitä, vaan halutaan kaikki tehdä saman huonon kaavan mukaan.”


”Halla-aho palkittiin valtavalla äänivyöryllä, yli 15 000 äänellä vuosien väsymättömästä toiminnasta, joka ensin yritettiin vaieta kuoliaaksi, sen jälkeen tukahduttaa. Padot ovat vihdoin murtuneet. Suomalaiset ovat alkaneet pohtia asioita, keskustella niistä, pelkäämättä enää. Henkeä ei saada takaisin pulloon. Maahanmuuton ongelmat, monikulttuurisuuden epäonnistuminen, terrorismin ja islamisaation uhka ja muut halla-aholaiset aiheet ovat kaikkien huulilla.”


”Kun islamilaiset ovat tunnetusti hyviä yhteen hiileen puhaltajia, niin heistä tulee suomen suurin puolue tuolla väki määrällä. Sen jälkeen ei kysellä suvaitsevuutta, vain suurin määrää mitä täällä tehdään, joten sääliksi käy noita lapsen lapsiamme, mihin kurjuuteen he ehkä joutuvat, jos nykyiset päättäjämme eivät saa demareita ruotuun.”


”En kannata nazismia, mutta sekin on parempi kuin naiivius joka johtaa kansamme katoamiseen.”


”Jos tämmoinen sinisilmäisen fiksuus politiikassa jatkuu, Suomi on väistämättä tulevaisuudessa muslim valtio. Silloin lakeja ja sääntöjä ei enää välttämättä säädä politiikka vaan uskonto. Kannattaisi ottaa huomioon reaaliteetit.”

Äänestä

2. Kansallisen lehdistön osuus salaliitossa:


” Hesarin kirjoituksen saama vastaanotto ei näytä olleen kovin ruusuinen, kommenteista päätellen, enkä ihmettele. Koskahan HS tunnustautuu avoimesti vasemmistopuolueiden päälehdeksi.”

”Demaria ja Helsingin Sanomia jo innokkaasti lainattu täällä, enää Vihreä lanka puuttuu.”

”Jopa Hesarin omat gallupit kertovat muuta. Hyysäri-Hesari on vieraantunut suurten joukkojen todellisuudesta. Sen vasemmistolaiset, arvoliberaaliset - sanalla sanoen: kulttuurimarxilaiset - toimittajat eivät edusta sitä maailmaa eikä arvomaailmaa jonka piirissä tavallisten suomalaisten enemmistö elää.”


”Sehän on vain tämän vasemmistovaltaisen median uusin keino yrittää saada jotain pysyvää leimaa isketyksi perussuomalaisten otsaan. Suomettumisen jälkimainingit, kun vielä ovat niin vahvasti nähtävissä, valitettavasti.”


”Nykyään iltapäivälehdissä ja Hesarissa on vain vihervasemmisto-toimittajien vääristeltyä ja poliittisesti suuntautunutta propakandaa. Tuomiojakin halusi suitsia tällaisten palstojen keskustelua, jotta ko. lehdissä kerrottuja juttuja ei pystyttäisi korjaamaan. Tuomioja halusi ja toivoi, että tässä maassa vihervasemmiston propakandalla olisi yksinoikeus muokata kansalaisten mielipiteitä.”


”KYSYMYS ON VIHERSOSIALISTISTEN FEMINISTITOIMITTAJIEN PATOLOGISESTA VIHASTA JUSSI h:TA KOHTAA
TÄMÄ VIHA ON SAANUT JO JAKOMIELITAUTISEN MUODON”

Äänestä

3. Vasemmistopuolueiden ja vihreiden syyllisyys salaliitossa:

” viherkommareita riittää täällä,oikein hävettää asua stadissa - oikein homojen ja mutakuonorakastajien pääkaupunki.”

”Vasemmistolaiset mamurakastajat lukevat kieli pitkällä kaikki mitä Halla-aho kirjoittaa tai sanoo - se varmaan huvittaa häntä.”

”Ja vasurit eivät edelleenkään osaa määritellä mikä on "äärioikeisto",tai mikä on "vihapuhe". Hyi helvede vasurit,olette tyhmiä mutakuonorakastajia.”

”Suomessa vasemmisto/liberaalit -sdp, vasemmistoliitto,vihreät ja rkp -lypsävät valtion ohjaksissa maan työtätekevää kantaväestöä, jakaen sen maksamista verorahoista joutilaalle maahanmuuttajaväestölle, joka kansalaisuuden saatuaan äänestää kiitollisena vasemmistoa. (Alkaa jopaehdolle, esim. rkp:ssä)
Hyvinvointivaltion(jota maan työtätekevän ja veroja maksavan kantaväestön odotetaan ylläpitävän verorahoillaan) pitää sitten ylläpitää kahta parasiittiryhmää; maahanmuuttaneita ja vasemmistoliberaaleja,jotka elävät symbioottisessa suhteessa toisiinsa ylläpitäen ja hyödyttäen toisiaan.
Hallituksessa vasemmistoliberaalit hallitsevat kantaväestön verovaroja ja jakavat niitä maahantulijoille ja itselleen.”


”Breivik toi myös valitettavasti esiin sen, ketkä ovat päävastuussa löysän maahanmuuttopolitiikan jo nyt aiheuttamista ongelmista ja tulevaisuuden näkymistä. Päävastuussahan ovat ne ns suvaitsevaiset, enimmäkseen vasemmiston edustajat, jotka ovat olleet keskeisesti laatimassa ao lakeja tai muuten voimallisesti vaikuttaneet tilanteen ajautumisen nykyiseen tilaan.”


”Maahanmuuttokriittinen saa ja pitääkin todella olla, se ei tarkoita maahanmuuttovastaisuutta. Mutta mitähän tarkoittaa maahanmuuttomyönteisyys, jota vihertävät sosialistit tuntuvat suosivan? Tuntuu, että sellaisella yltiöpäisellä maahanmuuttomyönteisyydellä koko prosessi aloitetaan täysin väärästä päästä. Ensin "aukaistaan rajat" ja sanotaan, että tervetuloa, tervetuloa ja sen jälkeen aletaan vasta kunnolla miettiä, että mitähän näille kaikille järkyttyneille, masentuneille, kulttuurishokissa oleville, työttömille, muuten vain "pikkasen hukassa" oleville pitäisikään tehdä, että ne saataisiin yhteiskunnan rattaita pyörittämään.


”********...kuin pientä punaista viher-punikkia.kun rasismi rikokset eivät lisäänny....vaikka me saarnaamme,että se lisääntyy...”


”Kyllä sinä tulet ensi eduskuntavaalien jälkeen itkemään verta sillä persut tulevat olemaan Suomen suurin puolue! Sosialistit, vihreät ja muut kommunistit kutistuvat kuin pyy maailmanlopun edellä. Jatkakaa vaan oman saastanne suoltamista, se sataa persujen laariin.”

”Isänmaallisuus ja yleensäkin suomalaisuus onkin teille kirosana ja halveksunnan kohde.”




Sitten tätä ongelmanratkaisun keinojen esittelyä:


” Entä jos käykin niin, että sinun kirjoittelusi ja IP-osoitteesi kaivetaan esiin joskus myöhemmin.....toisenlaiseen aikaan!”

”Jos tietäisin mikä sinun kohtalosi tulee olemaan, olisin ennustaja. Yhä laajemmat kansalaispiirit alkaa saamaan mamuista tarpeekseen - myös hyysääjistä.”

”tuo olikin huva filmi... siiita pitaa ottaa mallia.. tuossa lahistolla onkin sopiva saari jossa vois kokeilla. siella on sossulaisten orgiat joka viikko..”

Äänestä
  • Osaan määritellä vihapuheen, edellinen oli sitä.

    Äänestä

Persut halveksivat demokratiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Atte Ateisti kirjoitti:

Norjan kauheiden tapahtumien syy- ja seuraussuhteita on yritetty Suomessa pitkälle ymmärtää perussuomalaisten poliittisen ohjelman kautta.

Siksi olikin piristävää lukea Iltalehdestä Dan Koivulaakson kolumnia, jossa hän siteeraa norjalaisia lähteitä. Oikeinta lieneekin arvioida joukkomurhaaja Breivikin toimintaa juuri norjalaisesta kontekstista käsin.

Keskeistä Breivikin ajattelulle oli se, että hän oli nielaissut hyvinkin kokonaisena palana maailmalla vielä marginaalisen, idioottimaisen ”Eurabia”-salaliittoteorian:

”Taistelu Eurabiaa vastaan on keskeistä Breivikin ajatusmaailmassa. Käsitys “Eurabian” olemassaolosta on salaliittoteoria, jonka egyptiläis-brittiläinen kirjailija Bat Ye`or lanseerasi vuonna 2005 samannimisessä kirjassaan.”
http://en.wikipedia.org/wiki/Eurabia

”Teorian mukaan OPEC-maat pakottivat EY-johtajat öljykriisin yhteydessä vuonna 1973 hyväksymään sopimuksen, joka alistaa Euroopan muslimikontrollille. Eurooppalaiset valtiot eivät enää ole demokratioita vaan dhimmikratioita. Eurabiaa johtaa salainen eurooppalainen hallitus “Euro-Arab Dialoguen” puitteissa, joka on Eurabian vastine antisemitistien Zionist Occupation
Governmentille. Samoin kuten ZOG-teoriakin väittää, myös Eurabiassa “eliitti” (poliitikot, toimittajat, intellektuellit jne.) toimivat tämän miehityshallituksen uskollisina lakeijoina.”

http://blogit.iltalehti.fi/dan-koivulaakso/

”Torbjörn Jerlerup on kerännyt sosiaalidemokratiasta kertovia lainauksia uusfasistisesta ympäristöstä Norjassa, jossa Breivik toimi. Tanskalainen Modkraft kirjoittaa islamofobisesta keskustelupalstasta document.no, jolla Breivik oli aktiivinen:

“Eritoten viime kuukausien aikana document.no on kiihottanut Norjan
Työväenpuoluetta sekä sen hallituskumppania SV-puoluetta (Tanskan sosialistisen kansanpuolueen sisarpuolue) vastaan. Iskulauseena on ollut, että he ovat maanpettureita (landssvikere), jotka pitää poistaa vallasta ja asettaa oikeuden eteen, koska he sallivat maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden pääsyn Norjaan.”

Uusoikeiston maalmankuva on selkeä. Norja on taas miehitetty, mutta tällä kertaa maanpettureita ovat sosiaalidemokraatit.”

”Neuvostoliiton romahduksen jälkeen länsimaita vihaavien ”kulttuurimarxilaisten” väitetään liittoutuneen radikaalin islamismin kanssa. Islamofoobikoiden kesken puhutaan mustapunaisesta allianssista tai Marx-Muhammed-sopimuksesta. Näitä ”kulttuurimarxilaisia” kuvaillaan viidentenä kolonnana, joka pitää tuhota, jotta muslimimiehitys voidaan lopettaa.”

”Länsieuroopassa kehittyy uusi fasistinen liike, joka ei ole vain vanhalta viinalta haiseva nostalgiayhdistys saksalaisen hitlerismin ihailijoille. Se on harvoin antisemiittinen, yleensä Israelia puolustava ja aina islamofobinen. Sen edustajat identifioivat itsensä pikemminkin konservatiiveiksi, liberaaleiksi tai traditio-nalisteiksi kuin fasisteiksi. Heillä on poliittiset siipensä oikeistopopulistisissa
puolueissa kuten Ruotsidemokraateissa, Fremskrittspartietissa tai Dansk Folkepartissa (nuivat Perussuomalaisisssa suom.huom.) sekä militantti katusiipensä esimerkiksi English Defence Leaguessa, johon Breivik on ollut yhteydessä.”

”Uusfasistisessa ympäristössä keskeistä on vainoharhainen maailmankuvaa, jossa Eurooppa on vihollisvaltojen, sosiaalidemokratian, marxilaisten ja työväenliikkeen nuorison miehittämä (Suomessa myös vihreät suom.huom). Ruotsissa tämän ideologian levittäjiä löytyy niin Ruotsidemokrattien sisältä kuin ulkopuolelta ja heitä yhdistää iskulause “Mona Muslim” (Suomessa esim. hommafoorumin käsite ”varsinainen” maahanmuuttaja suom.huom). Tragedia Norjassa osoittaa, että väkivaltaan ryhtymiseksi “miehittäjiä” vastaan ei vaadita kuin yksi uusfasististen virtausten innoittama ja katastrofaalisella psykopatologialla varustettu henkilö.”


Lyhyesti: perussuomalaisten suora syyttäminen Norjan tapahtumista on varsin aiheetonta.

Sitä vastoin erittäin olennainen kysymys tulevaisuuden kannalta on, miten suuressa määrin "Eurabia"-teoria elää perussuomalaisten edustajien sekä heidän äänestäjiensä keskuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu