Hotpoint-Ariston pesukone räjähti

Keravalla.

Ostitko Gigantista pesukoneen nimeltä Hotpoint-Ariston? Jos ostit, lue tämä.
- - -

- Lapseni olisivat voineet kuolla, kertoo kauhistunut perhenisä.

Keravalaisen perheen illanvietto sai eilen järkyttävän käänteen, kun vajaat kaksi vuotta vanha pesukone räjähti kesken linkouksen.

- Pyyhkeet olivat muksujen takia vähissä, joten koneessa oli muutama hassu pyyhe, perheenisä kertoo Iltalehdelle.

- Sitten yhtäkkiä jysähti niin kovaa, että koko mökki heilahti, mies jatkaa.

Taulut säpäleiksi

Räjähdys oli niin voimakas, että se hajotti kylpyhuoneen kaakeleita ja tauluja eteisestä. Myös koneen sisällä olleet pyyhkeet tuhoutuivat riekaleiksi.

- Rumpu oli kuin purkinavaajalla kuorittu. Aivan kuin siellä olisi ollut dynamiittipötkö sisällä, mies kuvailee.

Hän kuljettaa ja asentaa työkseen kodinkoneita, mutta silti pesukoneen räjähdys tuli täysin puun takaa.

- En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa.

Mies epäilee, että pesukoneesta on joko pettänyt laakeri tai sitten rummussa oli saumavirhe.

Lapset vaarassa

Räjähdys sai perheen mietteliääksi, sillä perheen kaksi alle 2-vuotiasta lasta rakastavat istua pesukoneen äärellä ja seurata sen pyörimistä.

- Lapset viihtyvät pesukoneen ääressä hyvin, meillä on siitä paljon valokuviakin. Olemme miettineet koko illan, mitä olisi tapahtunut, jos lapset olisivat olleet tapansa mukaan pesukoneen ääressä. Siinä olisi voinut henki lähteä, mies sanoo vakavana.

Kone ei ollut halvimmasta päästä, sillä perhe oli pulittanut Hotpoint-Ariston -merkkisestä koneesta reilut 600 euroa. Seuraavan koneen perhe aikoo hankkia toiselta valmistajalta.

- Nyt vaihtuu varmasti merkki, mies vakuuttaa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011080414162187_uu.shtml

6

1247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onneks on

      vaan pultsaattoripesukone...

    • epävarma pesukone

      Onpa hieno asia, että olet tuonut asian julki. Tässä olisi ollut todella hyvät mahdollisuudet käydä perheenjäsenille ties kuinka huonosti, mutta onneksi näin ei käynyt. Oliko koneessa ollut aikaisemmin jotain vikaa ? Kysyin tätä sen vuoksi, sillä meillä on sama merkkinen pesukone, joka on ostettu myös parin vuoden sisällä Gigantista ja ongelmia löytyy. Konetta on huollettu jo kerran ja taas olisi tarvetta. Kirjoittamasi artikkelin jälkeen alkoi myös hieman mietityttämään koko laite ja uskaltaako sitä edes käyttää, kun vika tuntuu olevan muutenkin jatkuvasti.

      • Zugadu

        Tollo! Miksi ostit merkittömän halpakoneen?? Tällainen kone ei ole mistään kotoisin, huonoilla komponenteilla huonosti kasattu, vain kustannussäästö mielessä!

        Osta tunnettu merkki, eikä halvimpia malleja. Lue testejä ja keskustelupalstoja. Opi mitä pesukoneissa on tärkeätä.


    • brändinimi

      Hotpoint ?????????????

      No, ainakaan tällä kertaa ei mainostaneet väärin? Eikös ne sano et tulivuoret syntyy jonkin Hotpointin päälle?

    • no näin on!

      Oliko isotkin kierroslukemat lingotessa? Nyt sitten kaikki pelkäävät jos pesukone yhtään tärisee tai jytisee tai naapurista kuuluu pesukoneen ääniä: Se räjähtää!!!!!!

    • Uutenavuotena paukku

      Ajatella jos terroristit saavat noita käsiinsä !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3633
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2469
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      37
      2323
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2067
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1582
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1569
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      14
      1402
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      128
      1320
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      271
      1304
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1275
    Aihe