Nyt kun ohjemasarja alkaa tulla loppusuoralle täytyy todeta, että Mikkosissa on ainesta oikeiksi vankkuristeiksi. Huomatkaa, miten fiksuiksi heidän lapsensa on kasvatettu! Molemmissa pojissa herrasmiesainesta. Muista muksuista ei voi sanoa samaa - heitä on ohjattu känkkäränköiksi, ei mitää ryhtiä, vaan kiukuttelua vanhemmilleen ja muille ihmisille. Anteeksi vaan...
Karavaanarit>Mikkoset
Mikkoset
11226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Samaa mieltä olen!
Mikkonen pitää yllä oikeata arjalaista KURIA. Heil koko perheelle!
Mikkosilla on oikea kasvatustapa, lempeä, selkeä, määrätietoinen. Näkyy selkeästi tasapainoisista lapsista, että heidän kasvatus on onnistunut. Lapsilla on olut utrvattu lapsuus. Noiden lasten kanssa voisi lähteä pidemmällekin reissulle.
Hieno meininki, vaikka en juurikaan Mikkosten juttua muuten tunne.
Hieman oli tosin erikoista pistää lapsi heittämään elävä kala kitumaan kuoliaaksi koiran haudalle
Siitä Härskin isommasta tytöstä olen kyllä tosissaan huolissani.Olisko syytä käydä ammattiauttajan puheilla.Olen tehnyt työtä miltei 40v ala-ja yläasteikäisten parissa ja näen että tytöllä on karmeet elkeet.Mieheni keskusteli pitkästä aikaa puhelimessa vanhan karavaanaritutun kanssa ja olivat puhuneet ohjelmastakin.Soittaja oli erikseen ruvennut puhumaan tästä Hartikaisen tytöstä,eli käytös oli todella silmiinpistävää kun aikuiset miehet puhuvat pikkutytöstä eikä kumpikaan siihensuuntaan kieroutuneita!!!. Anteeksi nyt Hartikaiset mutta niin se vaan on! Näitä lapsia on muitakin ja kaikissa maissa.Aiheesta oli kirjoitus viime viikolla Hesarissa.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lastenpsykiatri Valta perheissä siirtynyt lapsille/1135268187222
Haluaisin minäkin "hartikaisten" tytöistä haastella, mutta jos ,seniin kauheeta on, niin jätän muhimaan, oli se ..niin kauhee.
Ei ole telkkaria, enkä hanki, jos se niin kauheeta näyttää. Mutta , jos mtv tuo mulle sen miljonääri isukin, jopa kelpaisi.
Ainakaan tämän iltaisen Karavaarit-ohjelman Heinon lapset EI OSANNEET käyttäytyä ollenkaan eikä kyllä niitten vanhemmatkaan.
Hillua nyt autossa ees taas, aukoa ajon aikana ikkunoita ja vetää pellomeressä housut ajas.
Hyi HITTO !
Ennemmkin, paljon ennemmin, katselen Mikkosten lapsia ...
Kuka hullu noille hulluille vuokraa autoja ? Nehän on vaarallallisia liikenteessä.
Karavaanitapahtumissa herra mikkonenkin haluaisi, että joku pallomahainen perinteinen karavaanari hyväksyisi ja vihkisi ja korkkaisi hänet, mutta upseerismiehillä se hoidetaan omin voimin. Tiedän, että hoidetaan, siitä hoitamisesta mahdollisesti toisella kertaa.
Mikkosten lapset huumoritajuisia , hyvin käyttäytyviä/kasvatettuja poikia.
Kiitos Äiti ja Isä Mikkoselle.
Mikkosista voisi ottaa nimi muukin opiksi ja saada fiksut eväät elämän varrelle. Onnittlut jo etukäteen niille äideille ja isille, jotka saavat vävypojat näistä kavereista. OIKEIDEN karavaanien lapset ovat samankaltaisia.
Valitettavasti suomlaistenkin joukossa on norjalaista ainesta, mkä ilmenee jo pennusta alkaen...
Pieni MAJURI on kiva katsella.
http://www.youtube.com/watch?v=aIp3j_WCYK8
Sarjan kuvauksia!