Hallitusohjelma uusiksi?
Maanantai 8.8.2011 klo 07.03
Iltalehti kysyi eri puolueiden päättäjiltä, pitäisikö taantuman uhatessa hallitusohjelma avata uudelleen.
TURHAA TYÖTÄ? Pitkään väännettyä hallitusohjelma on nyt ehdotettu uudelleen avattavaksi. Poliitikkojen mukaan myönnytyksiä puolin ja toisin vaatinut hallitusohjelma ei kestä uutta talouskriisiä. Pitäisikö hallitusohjelma avata uudestaan?
93% 7%
Ääniä 6241
Tuoreella valtiovarainministerillä Jutta Urpilaisella on kaksi viikkoa aikaa saada valtiovarainministeriön talousarvioehdotus valmiiksi.
Urpilaiselle ei ole vielä toistaiseksi saatu nimitettyä valtiosihteeriä eikä talouspoliittista neuvonantajaa.
Urpilaisen erityisavustaja Matti Hirvolan mukaan ministeriössä on kymmenittäin virkamiehiä, joten valtiosihteerin ja talouspoliittisen neuvonantajan puuttuminen ei vaikuta millään tavalla budjettiehdotuksen valmistumiseen.
Budjettiehdotuksen on ennustettu myöhästyvän pitkien hallitusneuvotteluiden takia.
Uuden hallituksen ensimmäistä budjettia ei ole vielä ehditty tehdä, kun hallitusohjelmaa vaaditaan jo uudelleen pöydälle.
Hallitusohjelmaan on kirjattu oljenkorsi, jonka mukaan talouden linjauksia voidaan tarkastellaan uudelleen, mikäli tavoitteita ei saavuteta. Osa poliitikoista vaatiikin muutoksia jo nyt, kun ensimmäistä budjettia aletaan laatia. Syynä on nopeasti heikentynyt taloustilanne maailmalla.
Uhkakuvien seurauksena useat poliitikot ovat alkaneet kritisoida hallitusohjelmaa. Esiin on nostettu ajatus hallitusohjelman avaamisesta uudelleen jo pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ensimmäistä budjettia tehtäessä.
Asiantuntijat ovat varoitelleet uuden taantuman riskistä, sillä Italian ja Espanjan taloustilanne on heikentynyt nopeasti ja Yhdysvaltain luottoluokitus tipahti parhaimmasta luottoluokitusluokasta sisäpoliittisten kiistojen vuoksi. Myös pörssikurssit ovat tulleet rymisten alas ympäri maailmaa.
Kritisoivia ääniä kantautuu erityisesti oppositiosta, mutta jopa kokoomuksen konkaripoliitikko Ben Zyskowicz myöntää, että hallitusohjelma oli liian optimistinen.
Iltalehti ei tavoittanut pääministeri Jyrki Kataista sunnuntai-iltana kommentoimaan hallitusohjelmaan kestävyyttä. Myös valtiovarainministeri Jutta Urpilainen oli lomalla eikä kommentoinut asiaa.
IL

Vastaukset 3
Vanhimmat
Heikompi kansanluokka tuossa taas häviää, herrat vaan pitää palaveria ja ryyppää.
Suomalaiselle tavalliselle kansalle ei jää muuta vaihtoehtoa.
Viime kaudella alennettiin "vaikka velkarahalla" ja siitä hyötyivät nimenomaan suurituloiset, silä korotus tapahtui prosenttikorotuksena. "Fantastista"!
Nyt olisikin aika korottaa veroja prosenttikorotuksena vähintään alennuksia edeltävälle tasolle.
Sijoittajien paniikista on helppo päätellä mihin se raha on kasautunut.
Hallituksen huolet ovat kuitenkin toisaalla; sosiaaliturvan parantaminen ja oikeudenmukaiset veronkorotukset niiden kattamiseksi.