Keskustelupalstat edelleen kaikille avoimia

Keskustelupalstojen valvonta ei muutu Norjan takia
Keskiviikko 10.8.2011 klo 05.05 (päivitetty klo 08.28)

Suomalaisten nettikeskustelupalstojen valvojat eivät juuri aio muuttaa käytäntöjään Norjan tragedian takia.

Keskustelupalstojen valvontaa ei kiristetä.
Norjan tragedia ja sitä seuranneet asiattomat kirjoitukset ovat teettäneet suomalaisten internet-keskustelupalstojen valvojille tavallista enemmän töitä.

Palstojen valvonnan kiristämistä ei kuitenkaan koeta tarpeelliseksi. Maahanmuuttokriittisen Hommaforumin perustajajäsen Matias Turkkila kertoo, että Norjan tapahtumat ovat tuoneet palstan moderaattoreille "ihan hirveästi" töitä.

Foorumin kommentointimahdollisuus esimerkiksi suljettiin puolen vuorokauden ajaksi kokonaan keskustelun velloessa kiihkeimmillään.

- Se meni ihan överiksi eikä keskustelu ollut enää kenenkään lapasessa, perustelee Turkkila sulkemista.

Turkkilan mukaan muutamina joukkosurman jälkeisinä päivinä palstalta poistettiin kaksinkertainen määrä viestejä normaaliin nähden. Kirjoituskieltoja on surmapäivän jälkeen jaettu kymmeniä eli selvästi enemmän kuin muutaman viikon aikana tavallisesti.

- Suurin muutos on kuitenkin näkynyt siinä, että foorumin käyttäjät ovat nyt itse hirveän aktiivisia ilmoittamaan, jos he havaitsevat jotain mikä ei ole soveliasta, sanoo Turkkila.

Kaikista Hommaforumille kirjoitetuista viesteistä valvojat poistavat keskimäärin vajaat neljä prosenttia. Asiattomia viestejä myös muokataan.

"Palsta median edellä"

Hommaforumille kirjoitettuja viestejä ei tarkasteta ennakkoon, vaan vasta julkaisun jälkeen.

Samoin toimitaan Uusi Suomi -verkkolehden ja Jatkoaika.com -jääkiekkojulkaisun keskustelupalstoilla.

- Heti Norjan tragedian jälkeen tunteet kuohahtelivat aika voimakkaasti. Silloin nähtiin joitakin ylilyöntejä ja niihin myös puututtiin, sanoo Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko. Huuskon mukaan lehden käytäntö on, että asiattomia viestejä ei muokata, vaan ne poistetaan.

- Poistetut viestit olivat joitakin ihmisiä ja ihmisryhmiä loukkaavia. Myös lukijat ovat olleet apuna ja ilmoittaneet, jos ovat havainneet loukkaavia viestejä.

Jatkoaika.comin keskustelupalstan ylimoderaattori Timo Mäntylä kehuu omaa palstaansa asiallisuudesta.

- Havaintojemme mukaan keskustelupalstallamme tiedot olivat koko ajan edellä Suomen mediaa. Lähinnä ihmiset keräsivät ja jakoivat tietoa. Olemme hyvin jyrkkiä vihakirjoittelun ja rasismin suhteen, niiden suhteen on nollatoleranssi.

Hommaforum, Uusi Suomi ja Jatkoaika eivät aio muuttaa keskustelupalstojensa valvontakäytäntöjä. Esimerkiksi ennakkomoderointia ei mikään palstoista edes harkitse.

IL
3387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

niimpä niin, perustuslain mukaanhan Suomessa sananvapautta valvovat keskustelupalstojen leikkiseriffit. - Että se siitä avoimmuudesta.

Äänestä
  • Palstan shefu Mover on itsekin maahanmuuttaja, muslimi, joka on
    roikkunut aina näillä "maahanmuuttaja-palstoilla" vuosikaudet.
    ELI SIIS PUOLUEELLINEN !!!
    Moveri ei todellakaan pitäisi ikävästä totuudesta, että suomalaiset eikä
    muutkaan länsimaalaiset siedä ollenkaan muslimeja.

    Äänestä

  • "niimpä niin, perustuslain mukaanhan Suomessa sananvapautta valvovat keskustelupalstojen leikkiseriffit. - Että se siitä avoimmuudesta. "

    Jospa joskus ymmärtäisitte että ei sananvapaus tarkoita sitä että teillä on oikeus sanoa mitä vaan missä vaan. Kyllä keskustelupalsta saa valita mitä mielipiteitä julkaisee. Ei ole mitään lakia joka velvoittaisi julkaisemaan jokaisen hengentuotteen jonka joku vain sattuu kirjoittamaan. Eiväthän lehdetkään julkaisen jokaista niille lähettettyä yleisönosastokirjoitusta tai kustantamot julkaisen jokaista niille tarjottua kirjaa. Mutta sananvapaus on sitä että sinä saat itse julkaista ilman ennakkosensuuria mitä haluat, siis vaikka omalla itse perustamallasi nettisivulla, itse painamassasi/painattamassasi lehdessä jne. Sitä ei saa kukaan ennalta estää.

    Äänestä

  • vastaus on kirjoitti:

    Palstan shefu Mover on itsekin maahanmuuttaja, muslimi, joka on
    roikkunut aina näillä "maahanmuuttaja-palstoilla" vuosikaudet.
    ELI SIIS PUOLUEELLINEN !!!
    Moveri ei todellakaan pitäisi ikävästä totuudesta, että suomalaiset eikä
    muutkaan länsimaalaiset siedä ollenkaan muslimeja.

    Tietojesi paikkansapäitävyys on linjassa niin päättelykykysi kuin yleistyksiesi relevanssin kanssa.

    Äänestä

  • Kokemus-K kirjoitti:

    "niimpä niin, perustuslain mukaanhan Suomessa sananvapautta valvovat keskustelupalstojen leikkiseriffit. - Että se siitä avoimmuudesta. "

    Jospa joskus ymmärtäisitte että ei sananvapaus tarkoita sitä että teillä on oikeus sanoa mitä vaan missä vaan. Kyllä keskustelupalsta saa valita mitä mielipiteitä julkaisee. Ei ole mitään lakia joka velvoittaisi julkaisemaan jokaisen hengentuotteen jonka joku vain sattuu kirjoittamaan. Eiväthän lehdetkään julkaisen jokaista niille lähettettyä yleisönosastokirjoitusta tai kustantamot julkaisen jokaista niille tarjottua kirjaa. Mutta sananvapaus on sitä että sinä saat itse julkaista ilman ennakkosensuuria mitä haluat, siis vaikka omalla itse perustamallasi nettisivulla, itse painamassasi/painattamassasi lehdessä jne. Sitä ei saa kukaan ennalta estää.

    niinhän minä sanoin. - Etkö tajunnut?

    Sananvapaus tarkoittaa juuri sitä mitä perustuslaissa lukee. Perustuslaki vaan ei ole mikään laki, siis Suomessa, jota tarvitsisi noudattaa. Niinkuin itse tuossa toistat, että leikkiseriffit valvoo leikkilakeja. Aivan sama, jos neegeri raiskaa napapaitatytön, niin se saa siitä leikkirangaistuksen, eli ehdollista. Sellaiset lait meillä on ja oikeuslaitos, kiitos hyysäripoliitikkojen.

    Ja todellakin ei ole eroa julkaiseeko jotain itse, vai jonkun nikin takaa, tai vaikka naapurin nettisivulla. Lain mukaan sitä ei saa estää ennalta eikä jälkeen, vaan jokainen vastaa itse siitä mitä kirjoittaa. - mutta kuten kaikki tietää, niin Suomessa ei ole mitään sananvapautta, eikä tämä näin ollen ole mikään vapaa demokraattinen maa.

    Äänestä

  • :|: kirjoitti:

    "Ja todellakin ei ole eroa julkaiseeko jotain itse, vai jonkun nikin takaa, tai vaikka naapurin nettisivulla. Lain mukaan sitä ei saa estää ennalta eikä jälkeen, vaan jokainen vastaa itse siitä mitä kirjoittaa."

    No on todellakin eroa siinä julkaiseeko itse vai julkaiseeko jonkin toisen ylläpitämän viestimen (nettipalsta, lehti, kirja yms.) kautta. Kuten sanoin jo aikaisemmin, sinun itsesi julkaisemaa mielipidettä ei kukaan tarkista edeltä käsin. MUTTA kenelläkään ei ole velvoitetta julkaista kaikkia TOISTEN mielipiteitä omalla sivullaan tai lehdessään. Ei sananvapaus sitä tarkoita vaikka kuinka haluaisitte. Olisihan jo käytännössä mahdotonta vaatia jokaista viestintä julkaisemaan kaikki niille toimitetut mielipiteet aina ja ehdottomasti. Ei netti ole siitä poikkeus vaikka sen helppous ja yleinen vapaus saa ihmiset niin usein luulemaankin.

    et sitten tajunnut vieläkään. Oot aika kovapäinen tyyppi.

    Palvelun pitäjät valikoivat mieleisensä mitä julkaisevat ja se on perustuslain vastaista. Kysy vaikka Moverilta.

    Äänestä

Olen taas tänäkesänä ollut valtio-omisteisessa työpaikassa jossa muutamalla miespuolisella työntekijällä yleisin puheenaihe on maahanmuuttajien sekä eri rotuisten ja uskontotaustaisten ihmisten silmitön haukkuminen mitä törkeimmillä tavoilla. Kamalaa huutamista afrikkalaisista, juutalaisista, muslimeista, romaneista, ruotsalaisista jne. kamalinta tässä on se, että esimies sallii moisen ja on jopa itse joskus mukana siinä. olen itse yrittänyt olla välittämättä moisesta mutta joskus on kertakaikkiaan mahdotonta olla puuttumatta kun korvanjuurerssa möykätään. Olen sanonut olevani eri mieltä ja ettei ihmisistä saa puhua moiseen sävyyn vaikka kuinka on sananvapaus. Olen sitten tietty saanut kamalan viharyöpyn itseni päälle.

Äänestä
  • Otan osaa...!

    Ja tiedän, että saamasi viharyöpyn kyytipoikana ei tule perusteita - vaan kirosanoja.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Otan osaa...!

    Ja tiedän, että saamasi viharyöpyn kyytipoikana ei tule perusteita - vaan kirosanoja.

    sinun älyttömille sutkauksillesi kaipaisi joskus jotain argumenteja vai mitä ne oli. Jokatapauksessa levität täällä valheita, joita et pysty mitenkään perustelemaan. Jos joku kysyy mihin valheesi perustuu, niin keskustelu loppuu siihen ja alat syytellä rasistiksi ja rikolliseksi ja vaikka miksi "(!)"

    Äänestä

Asiaton olettamus, jolle ei ole mitään perusteita.

Silkka arvaus, joka perustuu vain kirjoittajan asenteelliseen ajatusmaailmaan.

Äänestä
  • Rasistisuuteen kuuluu - samaan aikaan - oman kokemukseni mukaan yleensä aina, että

    - mamut niputetaan
    - mamut demonisoidaan
    - mamuista puhutaan vihailmaisuin
    - jos joku huomauttaa asiasta, ollaan valtavan huolissaan sananvapaudesta

    Olenkohan ihan pihalla...?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Rasistisuuteen kuuluu - samaan aikaan - oman kokemukseni mukaan yleensä aina, että

    eihän kaikkia mamuja niputeta afrikkalaisiin paholoisiin.

    Olet taas pihalla olemisesta oikeassa.

    Äänestä

  • Olet väärässä kirjoitti:

    No niin - sinun silmätikkusi löytyi!

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Rasistisuuteen kuuluu - samaan aikaan - oman kokemukseni mukaan yleensä aina, että

    - mamut niputetaan
    - mamut demonisoidaan
    - mamuista puhutaan vihailmaisuin
    - jos joku huomauttaa asiasta, ollaan valtavan huolissaan sananvapaudesta

    Olenkohan ihan pihalla...?

    Voiskohan edes nuo somalialaiset merirosvot niputtaa somaleiksi ???

    Ja mnkälaisia olisivat ajatukset jo suomalaiset olisivat merirosvoja ???

    Tai jos suomalaiset menisivät somaliaan raiskaamaan naisia ja lapsia ???

    Äänestä

  • Niputtaja. kirjoitti:

    Voiskohan edes nuo somalialaiset merirosvot niputtaa somaleiksi ???

    Ja mnkälaisia olisivat ajatukset jo suomalaiset olisivat merirosvoja ???

    Tai jos suomalaiset menisivät somaliaan raiskaamaan naisia ja lapsia ???

    Vastaukset.

    Nämä jutut on ihan itsestään selviä. Mutta hyvä käydä läpi kaiken varmistamiseksi.

    Mutta lupaa kertoa minulle, jos vain jossain olet eri mieltä?

    1. "Voiskohan edes nuo somalialaiset merirosvot niputtaa somaleiksi ???"

    Tottakai voi! Somalialaiset merirosvot, todella, ovat somalialaisia merirosvoja. Niin kuin esimerkiksi skinit voidaan niputtaa skineiksi.

    Ja huomasitko - kyse ei edes ole niputtamisesta?!

    Tietenkään - somaleita (yleensä) ei taas voida niputtaa rikollisisiksi, niin kuin ei suomalaisiakaan.

    2. "Ja mnkälaisia olisivat ajatukset jo suomalaiset olisivat merirosvoja ???"

    Tuskinpa "suomaliset" voisivat "olla merirosvoja" - se kun vaatisi heidän kaikkien siihen puuhaan ryhtyvän...?

    3. "Tai jos suomalaiset menisivät somaliaan raiskaamaan naisia ja lapsia ???"

    Arvelisin, että joku suomalainen on niin joskus tehnytkin. Mutta se ei ole kiva juttu.

    Äänestä

  • Olet väärässä kirjoitti:

    eihän kaikkia mamuja niputeta afrikkalaisiin paholoisiin.

    Olet taas pihalla olemisesta oikeassa.

    oikeassaolijoitahan täällä on riesaksi asti, todenpuhujia vain harvassa

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Vastaukset.

    Nämä jutut on ihan itsestään selviä. Mutta hyvä käydä läpi kaiken varmistamiseksi.

    Mutta lupaa kertoa minulle, jos vain jossain olet eri mieltä?

    1. "Voiskohan edes nuo somalialaiset merirosvot niputtaa somaleiksi ???"

    Tottakai voi! Somalialaiset merirosvot, todella, ovat somalialaisia merirosvoja. Niin kuin esimerkiksi skinit voidaan niputtaa skineiksi.

    Ja huomasitko - kyse ei edes ole niputtamisesta?!

    Tietenkään - somaleita (yleensä) ei taas voida niputtaa rikollisisiksi, niin kuin ei suomalaisiakaan.

    2. "Ja mnkälaisia olisivat ajatukset jo suomalaiset olisivat merirosvoja ???"

    Tuskinpa "suomaliset" voisivat "olla merirosvoja" - se kun vaatisi heidän kaikkien siihen puuhaan ryhtyvän...?

    3. "Tai jos suomalaiset menisivät somaliaan raiskaamaan naisia ja lapsia ???"

    Arvelisin, että joku suomalainen on niin joskus tehnytkin. Mutta se ei ole kiva juttu.

    minusta kaikki mustanahkaiset afrikkalaiset voisi niputtaa neegereiksi.

    Äänestä

Kuka päättää suomi24 keskustelupalstan mooveriksi pääsyn ???
Nykyinen mover saa vain miinuspisteitä ja on OIKEASTI täysin PUOLUEELLINEN ja SUOMENVASTAINEN.
Eikä varmaankaan ole edes suomalainen.
Voitaisiinko hänet vaihtaa normaaliin suomalaiseen ihmiseen ?

Äänestä
  • Ylläpito päättää.

    Kun joku ihminen tulee rasismipalstalle sefuksi, niin hän ei todellakaan tulee kalastamaan sinne plussapeukkuja.

    En ole Suomen vastainen enkä halua olla puolueellinen. Jos muuta näyttöä on, niin laita tulemaan - joko palstalle tai sählöpostiini.

    Aloitin toissapäivänä keräämään tukkimiehen kirjanpidolla listaa niistä minua vastaan kohdistuneista syytöksistä, joita ei ole perusteltu. Tämä sinun viestisi on nyt viides siihen luokaan laskemani. Toki lasken myös perustelut sisältävät viestit - vaikka ne eivät olisi pitäviäkään - puhumattakaan niistä, jotka ovat relevantteja ja joiden tuloksena siis korjaan tekstiäni (nehän ovat toki itsellenikin opettavaismpia). Yhtään perustesteltua syytöstä ei nyt kahden vuorokauden aikana ole tullut.

    Toivon siis, että perustelet nyt oman syytteesi?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Ylläpito päättää.

    Perusteluja :
    -Et ole kertaakaan puhunut yhtään myönteistä asiaa somaleiden yms, elätettävien maahantulon estämiseksi ja täällä jo olevien palauttamisesta takaisin omiin maihinsa.
    -Joka kerta kun ns. loiseläjistä puhutaan jotain negatiivista, olet antanut paheksuvan mielipiteesi.
    -Siis olet vahvasti sitä mieltä, että tänne suomeen tulee ottaa satoja tuhansia, ellei miljoonia elätettäviä lisää.
    Ja se tarkoittaa suoraansanoen, että haluat veronmaksajien rahoja tuhlattavan kokoajan enemmäm ja enemmän, se on suomenvastaisuutta se.
    -Vai mikä on sinun rajasi, milloin täysin turha loiseläjien määrä täyttyy, niin että senjälkeen ei oteta yhtäkän lisää?
    -Voisit myös sanoa kuka olet ja mistä.

    Äänestä

  • Mover pois. kirjoitti:

    Kiitokset. Nyt minun ei tarvitse laittaa kuudetta pylvästä kirjanpitooni. Perusteluja on.

    Tosin olisi mukava joissakin kohti saada ihan originaali viesti kehiin - mutta toisissa sitä taas ei ollenkaan tarvitse. Minä kommentoin nyt kumpiakin.

    "-Et ole kertaakaan puhunut yhtään myönteistä asiaa somaleiden yms, elätettävien maahantulon estämiseksi ja täällä jo olevien palauttamisesta takaisin omiin maihinsa."

    Se johtuu vain ja ainoastaan yhdestä, yksinkertaisesta, mutta sitäkin painavammasta asiasta: Koko asia ei kuulu palstalla käsiteltäviin.

    Täällä ei ole tarkoitus miettiä, onko tänne otettu esim. pakolaisia liikaa tai liian vähän - vaan onko tätä porukkaa kohdeltu asiallisesti. Ok?

    "-Joka kerta kun ns. loiseläjistä puhutaan jotain negatiivista, olet antanut paheksuvan mielipiteesi."

    Olen itse tuominnut loiselämisen. Mutta jos tarkotat sitä, että kun sanotaan, että "somput on loisia" ja minä tuomitsen sen, niin kyllä - pidän sanontaa negatiivisena - ja tuomitsen sen - mutta sillä ei ole mitään tekimistä loisista puhumisen kanssa.

    "-Siis olet vahvasti sitä mieltä, että tänne suomeen tulee ottaa satoja tuhansia, ellei miljoonia elätettäviä lisää.
    Ja se tarkoittaa suoraansanoen, että haluat veronmaksajien rahoja tuhlattavan kokoajan enemmäm ja enemmän, se on suomenvastaisuutta se."

    Missään siis - en ole sanonut juuta enkä jaata asiaan. Ihan täydellistä potaskaa. Munkkikahvit heti, jos kiikutat kommenttini sellaisesta. Olen ainoastaan sanonut, että Suomen tulee kantaa parlamentaarinen vastuunsa asiasta - ja pulinat pois.

    "-Vai mikä on sinun rajasi, milloin täysin turha loiseläjien määrä täyttyy, niin että senjälkeen ei oteta yhtäkän lisää?"

    Ei kuulu tänne. Tervemenoa Kehitysmaat ja kehitysapu -palstalle . Ja sanokaa terveisiä.

    "-Voisit myös sanoa kuka olet ja mistä."

    MIksi?

    Kiitos asiasisältöisestä viestistäsi.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Ylläpito päättää.

    Kun joku ihminen tulee rasismipalstalle sefuksi, niin hän ei todellakaan tulee kalastamaan sinne plussapeukkuja.

    En ole Suomen vastainen enkä halua olla puolueellinen. Jos muuta näyttöä on, niin laita tulemaan - joko palstalle tai sählöpostiini.

    Aloitin toissapäivänä keräämään tukkimiehen kirjanpidolla listaa niistä minua vastaan kohdistuneista syytöksistä, joita ei ole perusteltu. Tämä sinun viestisi on nyt viides siihen luokaan laskemani. Toki lasken myös perustelut sisältävät viestit - vaikka ne eivät olisi pitäviäkään - puhumattakaan niistä, jotka ovat relevantteja ja joiden tuloksena siis korjaan tekstiäni (nehän ovat toki itsellenikin opettavaismpia). Yhtään perustesteltua syytöstä ei nyt kahden vuorokauden aikana ole tullut.

    Toivon siis, että perustelet nyt oman syytteesi?

    onko relevantti sukua afrikkaliselle vai intialaiselle elefantille?

    Äänestä

Hommaforum on oiva esimerkki suljetusta vihayhteisöstä. Sieltä suljetaan pois kaikki jotka uskaltavat kyseenalaistaa hommalaisten "uskonnon" totuuksia. Tilastoja vääristellään ja kerrotaan urbaanilegendoja "totuuksina" ja sitten bannataan kaikki vääräuskoiset.

Äänestä
  • noille väitteille.

    Muuten muuveri poistaa ne hölynpölynä.

    Äänestä

  • linkkiä.. kirjoitti:

    noille väitteille.

    Muuten muuveri poistaa ne hölynpölynä.

    Ja lehmät lentää xD

    Sen kun näkisin että suomalaisia solvaava viesti poistuu... onko joku nähnyt?

    Äänestä

  • linkkiä.. kirjoitti:

    noille väitteille.

    Muuten muuveri poistaa ne hölynpölynä.

    Eihän tuosta ole mitään varsinaista linkkiä. Kirjoittajia bannataan sen mukaan jos uskaltavat kyseenalaistaa niitä mestarin totuuksia ja sen jälkeen eivät edes pääse sinne palstalle ja kriitikoiden viestit kai poistetaan. Silloin tyypit voivat elää siinä omassa mielikuvitusmaailmassa missä rikollisia mamuja tulvii ikkunoista ja ovista ja kaikki elävät sossun tuella. Tällä tavalla mestari ja muut hänen kaltaiset hörhöt saavat sitten ääniä.

    Äänestä

  • Piti oikein käydä lukemassa, enkä ihmettele, miksi valheitasi poistetaan.

    Jäljellä olevistakin sinut saadaan valtakunnan oikeuteen syytettynä maanpetoksesta ja herjauksesta.
    vitun Lehmä!

    Äänestä

  • Lmfao kirjoitti:

    Ja lehmät lentää xD

    Sen kun näkisin että suomalaisia solvaava viesti poistuu... onko joku nähnyt?

    eihän täällä ole koskaan nähty yhtään suomalaisia solvaavaa viestiä. Onkohan se poistettu ennen kuin ehdin huomata?

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    eihän täällä ole koskaan nähty yhtään suomalaisia solvaavaa viestiä. Onkohan se poistettu ennen kuin ehdin huomata?

    olenhan minä solvannut tuota Moveria jo varmaan puoli vuotta ja eikös se ole suomalainen? Ja mitä ne hyysärit sitten on jos ei maanpetturi-suomalaisia.

    Äänestä

  • :|: kirjoitti:

    olenhan minä solvannut tuota Moveria jo varmaan puoli vuotta ja eikös se ole suomalainen? Ja mitä ne hyysärit sitten on jos ei maanpetturi-suomalaisia.

    ei . . . saattanelli! Vastasin vahingossa tuolle -mutta-ääliölle... No, minäkään en ole täydellinen ja sen on varmasti fiksummat jo huomanneet.

    Äänestä

Vai oikein maanpetos ja herjaus :D

Äänestä
  • ei kannata huudella mitään jos ei ole perusteluja ja relefantteja argumentteja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kaikille tiedoksi ! kirjoitti:

Keskustelupalstojen valvonta ei muutu Norjan takia
Keskiviikko 10.8.2011 klo 05.05 (päivitetty klo 08.28)

Suomalaisten nettikeskustelupalstojen valvojat eivät juuri aio muuttaa käytäntöjään Norjan tragedian takia.

Keskustelupalstojen valvontaa ei kiristetä.
Norjan tragedia ja sitä seuranneet asiattomat kirjoitukset ovat teettäneet suomalaisten internet-keskustelupalstojen valvojille tavallista enemmän töitä.

Palstojen valvonnan kiristämistä ei kuitenkaan koeta tarpeelliseksi. Maahanmuuttokriittisen Hommaforumin perustajajäsen Matias Turkkila kertoo, että Norjan tapahtumat ovat tuoneet palstan moderaattoreille "ihan hirveästi" töitä.

Foorumin kommentointimahdollisuus esimerkiksi suljettiin puolen vuorokauden ajaksi kokonaan keskustelun velloessa kiihkeimmillään.

- Se meni ihan överiksi eikä keskustelu ollut enää kenenkään lapasessa, perustelee Turkkila sulkemista.

Turkkilan mukaan muutamina joukkosurman jälkeisinä päivinä palstalta poistettiin kaksinkertainen määrä viestejä normaaliin nähden. Kirjoituskieltoja on surmapäivän jälkeen jaettu kymmeniä eli selvästi enemmän kuin muutaman viikon aikana tavallisesti.

- Suurin muutos on kuitenkin näkynyt siinä, että foorumin käyttäjät ovat nyt itse hirveän aktiivisia ilmoittamaan, jos he havaitsevat jotain mikä ei ole soveliasta, sanoo Turkkila.

Kaikista Hommaforumille kirjoitetuista viesteistä valvojat poistavat keskimäärin vajaat neljä prosenttia. Asiattomia viestejä myös muokataan.

"Palsta median edellä"

Hommaforumille kirjoitettuja viestejä ei tarkasteta ennakkoon, vaan vasta julkaisun jälkeen.

Samoin toimitaan Uusi Suomi -verkkolehden ja Jatkoaika.com -jääkiekkojulkaisun keskustelupalstoilla.

- Heti Norjan tragedian jälkeen tunteet kuohahtelivat aika voimakkaasti. Silloin nähtiin joitakin ylilyöntejä ja niihin myös puututtiin, sanoo Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko. Huuskon mukaan lehden käytäntö on, että asiattomia viestejä ei muokata, vaan ne poistetaan.

- Poistetut viestit olivat joitakin ihmisiä ja ihmisryhmiä loukkaavia. Myös lukijat ovat olleet apuna ja ilmoittaneet, jos ovat havainneet loukkaavia viestejä.

Jatkoaika.comin keskustelupalstan ylimoderaattori Timo Mäntylä kehuu omaa palstaansa asiallisuudesta.

- Havaintojemme mukaan keskustelupalstallamme tiedot olivat koko ajan edellä Suomen mediaa. Lähinnä ihmiset keräsivät ja jakoivat tietoa. Olemme hyvin jyrkkiä vihakirjoittelun ja rasismin suhteen, niiden suhteen on nollatoleranssi.

Hommaforum, Uusi Suomi ja Jatkoaika eivät aio muuttaa keskustelupalstojensa valvontakäytäntöjä. Esimerkiksi ennakkomoderointia ei mikään palstoista edes harkitse.

IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu