kaupungin kaivaukset Etelä-Israelissa auttavat arkeologeja saamaan monivivahteisemman kuvan Israelin vihollisista filistealaisista. Useita lähes 3 000 vuotta vanhoja filistealaisia ruukkuja kaivettiin esiin.
Yhdessä maalatussa sirpaleessa oli antiikin Kreikan taiteelle yleinen koristelu, mikä viittaa siihen, että filistealaiset olisivat peräisin Egeanmeren suunnalta. Filistealaiset saapuivat meritse nykyisen Kreikan alueelta. He hallitsivat suuria satamia Askelonia ja Asdodia, jotka ovat nykyään israelilaisia kaupunkeja, ja Gazaa, joka nykyisin tunnetaan Gazan kaistaleena. Kaivaukset Gatissa ovat osoittaneet, että vaikka he omaksuivat osia paikallisesta kulttuurista, he eivät unohtaneet juuriaan.
Jopa viisi vuosisataa saapumisensa jälkeen, he esimerkiksi palvoivat jumalia, joilla oli kreikankieliset nimet. Paikalta löydetyt luut osoittavat, että he myös söivät sikoja ja koiria, toisin kuin naapurinsa israelilaiset, jotka pitivät niitä eläimiä saastaisina. Gatissa tehdyt kaivaukset ovat myös paljastaneet jälkiä kaupungin tuhosta 9. vuosisadalla eKr. Löydettiin mm. oja ja valli, jotka kaupunkia piirittänyt armeija on rakentanut – ne ovat yhä nähtävissä tummana juovana ympäröivillä kukkuloilla. Gatin hävittäminen siihen aikaan, näyttää olleen Aramean kuninkaan Hazaelin tekosia vuonna 830 eKr. Tapaus mainitaan Kuningasten kirjassa.
Yksi kiehtova löytö Gatissa on suuren rakennuksen rauniot, mahdollisesti temppelin, jossa on ollut kaksi pilaria. Kaivausten johtaja Aren Maeir on esittänyt, että nämä saattaisivat olla tunnetun filistealaisen temppelin osia. Tästä kirjoitetaan kertomuksessa Simsonista. Gatin kaivajat ovat myös löytäneet sirpaleita, joissa on säilynyt samantapainen nimi kuin Goljat – indoeurooppalainen nimi, ei semiittinen, jollaista olisivat käyttäneet paikalliset kanaanilaiset tai israelilaiset.
Muinaisen Gatin..
7
88
Vastaukset
- ruukunsirpaleilla
on myös hengellinen merkitys kaikille juutalaisille ja muistuttaa pakanakansojen tapojen omaksumisen vaarallisuudesta.
- Asiasta Toiseen
Tietääkö kukaan mistä tulee juutalaisissa häissä rikottava lasi liinassa jalalla ja liittyykö ´sirpaleet tuottavat onnea´ sanontaan?
- ....
Asiasta Toiseen kirjoitti:
Tietääkö kukaan mistä tulee juutalaisissa häissä rikottava lasi liinassa jalalla ja liittyykö ´sirpaleet tuottavat onnea´ sanontaan?
Sen on tarkoitus muistuttaa hajotetusta temppelistä, mutta tuo selitys on melko nuori . Tavan alkuperä on hämärässa , mutta sirpaleet tuovat onnea käsitys ei kuulu juutalaisuuteen.
- Kuinka Jumala
.... kirjoitti:
Sen on tarkoitus muistuttaa hajotetusta temppelistä, mutta tuo selitys on melko nuori . Tavan alkuperä on hämärässa , mutta sirpaleet tuovat onnea käsitys ei kuulu juutalaisuuteen.
tahtoisikaan kihlata kaikki juutalaiset ja Israelin itselleen otolliseksi vaimoksi kuten Esteriäkin valmistettiin kuninkaalleen, kun sen aseman sai Jumalan armossa ja totuudessa, jotta voisi kansansa pelastaa ja oikeuden voimaan saattaa noissa viharikosasioissa.
Ylkänä voi olla ainoastaan Herra Yeshua, sillä on Isän valittu ja rakas ainosyntyinen Poika, Nasaretilaiseksi kutsuttu vaikka syntyikin Beetlehemissä kuten on kirjoitettu siellä syntyvästä Ihmisen Pojasta ja Voidellusta ja Valitusta.
Noissa profetioissa tuomiot tulivat kansan päälle ruukku rikkilyötäessä ja myös Yeshua itki Jerusalemia ja Isän huoneeksi kutsuttua temppelin tuhoamista vaikka myös sen näki markkinapaikaksi osin tehdyksikin ja pyhässä kiivaudessa ajoi pois myyskentelijät kaataen pöytänsä ja ruoskankin oli tehnyt, sillä Pyhä Herra ei voi sietää vääryyttä vaan kiivaus huoneensa puolesta on totuudellinen ja myös armollinen, sillä parannuksesta on profeetat saarnanneet ja samoin Mestari itse ja myös apostoleilleen ja opetuslapsilleen sen tehtävän antoi Jumalan Hengen viisaudessa ja ihmisrakkaudessa, amen.
Pyrkikäämme tarkoin ottamaan vaarin siitä mitä Israelin Pyhä Herra on kaikilla näillä historiasta tiedettävillä tosiasioilla tarkoittanut ja myös edeltä ilmoittanut loukkaantumisesta ja myös parantumisesta kun Yeshuan nimessä Herra vastaanotetaan Juutalaisten ja Israelin Kuninkaana, amen.
HalleluYeshua!
- = 17
Siis onko tuo muinainen Gatin kaupunki samalla paikalla kuin nykyinen Kiryat Gat? Sanoit, että se on etelä-Israelissa. Kiryat Gat on taas reilusti Beer Shevan pohjoispuolella, maan keskivaiheilla. Mutta mielenkiintoinen juttu joka tapauksessa, täytyypä tutkia löytyykö netistä lisätietoja kaivauksista.
- 6+14
Aloituksen juttu löytyy täältä
http://www.livetsord.se/default.aspx?idStructure=13361
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirjat_Gat - prossuja Gatissa
vieläkö siellä on Pentium 4 prossuja tekevä tehdas, melko muinaismuistoja nekin on...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2432142- 1891634
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647