Lipponen-Jäätteenmäki uusintaottelu

Taitaa tulla taas superjännä matsi jonka jalkoihin jäävät niin Niinistö kuin Soinikin.

Tuskinpa Lipponen voittaa tälläkään kertaa. Hän lysähtää henkisesti kun kohtaa Jäätteenmäen presidentinvaalien II-kierroksen tv-väittelyssa. Anneli tulee keksimään taas jotain kivaa jolla yllättää Lipposen housut kintuissa.



http://www.kaleva.fi/uutiset/vehkapera-uskoo-jaatteenmaen-asettuvan-ehdolle-presidentinvaaleissa/908099

”… Pohjois-Pohjanmaan keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Mirja Vehkaperä odottaa, että europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki asettuisi keskustan presidenttiehdokkaaksi.
"Pitäisin aika yllätyksenä, jos hän ei ryhtyisi tavoittelemaan sitä paikkaa", Vehkaperä arvioi…”
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lipponen ja Väyrynen tai Jäätteemäki lyövät Niinistön. Lipponen, Väyrynen, Jääteenmäki ovat kaikki ehdokkaita, jotka keräävät ääniä läpi koko Suomen oikealta, keskeltä, vasemmalta.
Niinistön kannatus alkaa supistua.

Äänestä

Jäätteenmäen mukaantulo presidenttikisaan kaataa SDP:n kirnuuksen. Paavo Lipponen saattaa jopa vetäytyä (jopa todennäköistä) jos joutuu Jäätteenmäkeä vastaan. Lipponen tietää, että TV-väittelyssä Jäätteenmäen kanssa hänelle käy huonosti.

Äänestä

Me kansalaiset muistamme varsin hyvin jalas-paavon, faxi-annelin, lautas-matin ja minkki-marin-jakk, jäte-paulan, taulu-maurin...

JOTEN JOS TÄLLÄ KERTAA kepusta LÖYTISI YKSI REHELLINEN EHDOKAS!!??

Toisaalta sil ei kyl oo mitään merkitystä koska sijoitus on seuraava;
1. Sauli Niinistö tai Paavo Lipponen
2.Paavo Lipponen tai Sauli Niinistö
3.Timo Soini
4. Pekka Haavisto
5. kepun ehdokas

Äänestä
  • Lipponen oli ja on yhä haihattelija jonka jalat on puoli metriä irti maasta. Niitä jotka eivät arvosta hänen hulluja ideoitaan hän haukkuu ilkeästi ja yrittää painaa matalaksi. Yksi sellainen urhoollinen oli Anneli Jäätteenmäki joka joutui lähtemään pääministerin paikalta Lipposen kieroilun vuoksi. Samassa rytäkässä kaatui kyllä Lipponenkin eikä ole ikinä siitä toipunut.

    Otetaan Lipposen haihatteluista esimerkkinä "Irakin miljardiurakat".

    Kyllähän kaikille pitäisi olla täysin selvää, että ne vuonna 2003 Lipposen kaavailemat miljrdibisnekset Irakin jäällenrakentamiskoalitiossa (johon Lipponen halusi sitoa Suomen jo ennen USA:n hyökkäystä) olivat pelkkää haihattelelua.

    Metalliiton Matti Putkonen raivosi vappuna 2003 Iisalmessa Jäätteenmäen vieneen Irak-lausunnollaan 50 000 miestyövuotta Irakin jälleenrakennusurakoita. Puhe on salaperäisellä tavalla kadonnut SAK:n arkistosta: "Vappupuheet". Referaatteja löytýy joista selviää olennainen:

    "...Metallityöväen liiton viestintäpäällikkö Matti Putkonen syytti Iisalmessa pääministeri Jäätteenmäkeä, että tämä on Irak-lausunnoillaan aiheuttanut Suomelle taloudellista ja poliittista vahinkoa. Putkosen mukaan Suomi on menettänyt 20 000-40 000 miestyövuoden verran Irakin jälleenrakennusurakoista, kun Yhdysvalloissa ja Englannissa tulkitaan nyt, että Suomen linja Irakin jälleenrakentamiseen muuttui Jäätteenmäen noustessa pääministeriksi..."

    Kuka oli oikeassa? Ei taida vieläkään, lähes 10 vuotta myöhemmin olla kovin turvallista tehdä jälleenrakennusurakoita Irakissa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pol.informer kirjoitti:

Taitaa tulla taas superjännä matsi jonka jalkoihin jäävät niin Niinistö kuin Soinikin.

Tuskinpa Lipponen voittaa tälläkään kertaa. Hän lysähtää henkisesti kun kohtaa Jäätteenmäen presidentinvaalien II-kierroksen tv-väittelyssa. Anneli tulee keksimään taas jotain kivaa jolla yllättää Lipposen housut kintuissa.



http://www.kaleva.fi/uutiset/vehkapera-uskoo-jaatteenmaen-asettuvan-ehdolle-presidentinvaaleissa/908099

”… Pohjois-Pohjanmaan keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Mirja Vehkaperä odottaa, että europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki asettuisi keskustan presidenttiehdokkaaksi.
"Pitäisin aika yllätyksenä, jos hän ei ryhtyisi tavoittelemaan sitä paikkaa", Vehkaperä arvioi…”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu